Olen muistisairas ja 28v, mutta en pääse sairauselökkeelle
Minulla on muistisairaus jota aluksi luulin hajamielisyydeksi ja että on normaalia hukata jatkuvasti tavaroita, sen vuoksi minulle on kuitenkin lääkärien ja sosiaaliviranomaisten kanssa haettu sairauseläkettä viimeiset seitsemän vuotta. Mutta minua ei päästetä ja se perustelu on aina ollut se että olen nuori ja työikäinen. Ja älkää ihmetelkö jos en vastaa teidän kommentteihinne koska voi olla että en välttämättä hetken päästä enää muista kirjoittaneeni tätä aloitusta.
Kommentit (33)
Mene töihin äläkä kitise. Anna ovien kitistä niin saavat öljyä saranoihinsa.
Mikä muistisairausdiagnoosi sinulla on?
Sairauseläkkeelle pääsee vain jos on töissä ja sitä kautta sairauslomalla. Jos ei ole, toimeentulotuki tai kelan työttömyystuki tulevat yhteiskunnalle halvemmaksi kuin sairauseläke.
Haettu sairaseläkettä viimeiset seitsemän vuotta ja olet nyt 28- vuotias? Kylläpä muistisairaus on alkanut todella nuorena, en ole koskaan kuullut vastaavasta. Samoin on yllättävää, että kerrot ja tiedät sairastavasi muistisairautta, sillä suurin osa muistisairaista ei tunnista itse olevansa sairaita varsinkin, kun olet sairastanut jo noin kauan. Mikä diagnoosi sinulla on?
Vierailija kirjoitti:
Mikä muistisairausdiagnoosi sinulla on?
Seinälle laitetun paperin mukaan se on kasvava aivokudosvaurio kohdassa, jonka olen kai joskus lapsena lyönyt pudottuani portaita. Uskoisin että se on tuo.

Ok, eli sinulla on aivovamma, joka ilmeisesti etenee. Onko sinulla muita oireita kuin muistin ongelmat? Voi kyllä olla vaikeaa tuossa iässä saada eläkepäätöstä.
Kerro lääkärille jeesuksesta ja taivaspaikan odottelusta yms., sillä pääset eläkkeelle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muistisairausdiagnoosi sinulla on?
Seinälle laitetun paperin mukaan se on kasvava aivokudosvaurio kohdassa, jonka olen kai joskus lapsena lyönyt pudottuani portaita. Uskoisin että se on tuo.
Ok, eli sinulla on aivovamma, joka ilmeisesti etenee. Onko sinulla muita oireita kuin muistin ongelmat? Voi kyllä olla vaikeaa tuossa iässä saada eläkepäätöstä.
En nyt äkkiseltään muista.
Muistit sitten hakea kyseistä eläkettä, taidat kusettaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistit sitten hakea kyseistä eläkettä, taidat kusettaa.
Sosiaalitoimen oma työntekijä muistuttaa minua siitä säännöllisesti kuten myös työttömyystukien hakemisesta. Todennäköisesti en muutoin muistaisi niitä vaan ihnettelisin kun tilillä ei olisikaan yhtään rahaa.
Joku hullu taas trollailee palstalla ja keksii täällä satuja.
Et sinä ainakaan dementoitunut ole, kun tiedät muistissasi olevan ongelmia
Vierailija kirjoitti:
Et sinä ainakaan dementoitunut ole, kun tiedät muistissasi olevan ongelmia
Öö... Dementiakin etenee hitaasti ja voimistuu ajan myötä. Ilmeisesti teillä ei ole mitään kokemusta dementikkijen kanssa. Ei se ala mistään seinästä kuin tyhjästä sellaisenaan vaan on pitkä prosessi jonka ensioireita on muistin heikkeneminen.
Jos vielä kykenee muistamaan asioita ja kirjoittamaan palstalle niin pystyy myös tekemään töitä. Oletko miettinyt lähihoitajaksi tai henkilökohtaiseksi avustajaksi ryhtymistä?
Jaksamista ap:lle ja toivottavasti saisit pian apua. Muistiongelmien kanssa ei ole helppoa elää eikä myöskään muistisairaan omaisen kanssa. Muistan kun omalle äidilleni alkoi kehittyä dementtia. Ensin alkoi unohtumaan pikku asioita, mutta vuoden mittaan tila paheni ja lopulta äiti alkoi taantua omiin lapsuusmuistoihin. Se oli itselleni hankinta ja radkainta aikaa elämässä. Siitä huolimatta jäin kaipaamaan äitiäni.
Vierailija kirjoitti:
Et sinä ainakaan dementoitunut ole, kun tiedät muistissasi olevan ongelmia
Hmmm. Minun äidilläni on -ja kyllä
hän itse tietää sen. Harmittelee usein,
kun muisti menee ja hän on höperö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä ainakaan dementoitunut ole, kun tiedät muistissasi olevan ongelmia
Öö... Dementiakin etenee hitaasti ja voimistuu ajan myötä. Ilmeisesti teillä ei ole mitään kokemusta dementikkijen kanssa. Ei se ala mistään seinästä kuin tyhjästä sellaisenaan vaan on pitkä prosessi jonka ensioireita on muistin heikkeneminen.
Niin. Ei ole dementoitunut tällä hetkellä, en väittänyt ettei voisi edetä dementiaan. Varhainen tai lievä muistisairauden vaihe ei ole vielä dementiaa.
Vierailija kirjoitti:
Haettu sairaseläkettä viimeiset seitsemän vuotta ja olet nyt 28- vuotias? Kylläpä muistisairaus on alkanut todella nuorena, en ole koskaan kuullut vastaavasta. Samoin on yllättävää, että kerrot ja tiedät sairastavasi muistisairautta, sillä suurin osa muistisairaista ei tunnista itse olevansa sairaita varsinkin, kun olet sairastanut jo noin kauan. Mikä diagnoosi sinulla on?
Muistisauraus ei ole ikäkysymys. Nopealla nettihaulla nuoren dementia voi alkaa jo 20-30 vuotiaana ja joillakin voi olla muistiongelmia ja oppimisvaikeuksia jo peruskouluikäisenä. Muistisauraudet alle 40-vuotiailla ovat kuitenkin harvinaisempia.
Vaihda nimesi perinteisen etnisen vähemmistön nimen tyyliseksi ja unohda miten luetaan. Varma eläke.