Lue keskustelun säännöt.
Lapsena selkäänsä saaneet, miten selvisitte siitä henkisesti?
14.06.2024 |
Heti aluksi selvennys: Otsikolla en tarkoita suinkaan sitä, miten on selvitty pitkällä aikajänteellä lapsuudessa saatujen selkäsaunojen (mahdollisista) aiheuttamista traumoista. Tarkoitukseni on pikemminkin kysyä, miten millä henkisillä mekanismeilla selvisitte (= pysyitte edes jollainlailla henkisesti kasassa) juuri sillä hetkellä, kun vitsa viuhui kipeästi takapuolella.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että joskus kakarana vitsaa saadessa pyrin ajattelemaan jotain tyyliin okei, olen toiminnallani ansainnut tämän, sattuuhan tämä, mutta kohta tuhmuus on sovitettu. Tämä ei minulla osoittautunut mitenkään toimivaksi psykologiseksi suojamekanismiksi, sillä yleensä jo selvästi ennen selkäsaunan loppua mielessäni jyskäsi ajatus, että mitä pahaa olenkaan tehnyt, niin rangaistus on tekoon nähden aivan liian ankara!
Toinen, ja selvästi tehokkaampi, psykologinen suojamekanismi oli paeta mielikuvituksen siivin kivuliaasta ja nöyryyttävästä tilanteesta. Eli pyrin mahdollisimman tehokkaasti keskittämään ajatukseni joihinkin positiivisiin asioihin, lämpimiin kesäpäiviin, jäätelöön, leikkeihin kavereiden kanssa jne. Näillä eväillä pysyin ehkä jotenkin henkisesti kasassa silloin kun vanhempani käyttivät ruumiillista kuritusta.
Mitenkä muilla? Te, joilla on myös kokemusta, kertokaapa mitä lapsen mielessä liikkuu juuri sillä hetkellä kun vitsa viuhui?
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole onneksi omaa kokemusta, mutta olin lapsena 70-luvulla paikalla, kun kaverini joutui äitinsä pieksemäksi. Olin heillä kotona toisessa huoneessa kuuntelemassa piiskan sivalluksia, äidin raivoa ja kaverini itkua ja huutoa ja pelkäsin, että hakkaako kohta minutkin.
Miksi pelkäsit, että kaverisi äiti pieksisi myös sinut? Olitko ollut mukana samassa pahanteossa kuin kaverisi?
Pitäisi kyllä ottaa käyttöön tämmöinen 'koko kylä kasvattaa' mentaliteetti. Loppuisi kersojen pahanteko kun keneltä tahansa aikuiselta saattaisi saada selkäänsä.
💩: aa jauhat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole onneksi omaa kokemusta, mutta olin lapsena 70-luvulla paikalla, kun kaverini joutui äitinsä pieksemäksi. Olin heillä kotona toisessa huoneessa kuuntelemassa piiskan sivalluksia, äidin raivoa ja kaverini itkua ja huutoa ja pelkäsin, että hakkaako kohta minutkin.
Miksi pelkäsit, että kaverisi äiti pieksisi myös sinut? Olitko ollut mukana samassa pahanteossa kuin kaverisi?
Pitäisi kyllä ottaa käyttöön tämmöinen 'koko kylä kasvattaa' mentaliteetti. Loppuisi kersojen pahanteko kun keneltä tahansa aikuiselta saattaisi saada selkäänsä.
💩: aa jauhat.
Totta joka sana. Jos jotain niin kunnon kurinpalautusta tarvittaisiin - loppuisi samalla mielenterveysongelmat ja oppimisvaikeudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä selvisin vasta kun sain itseni kaltaisen lapsen ja huomasin miten temperamenttinen taapero osaa uhmallaan triggeröidä.
Kuvittelin itseni pienenä ja kaksi isompaa sisarusta siinä vielä, isän raskaan työn ja sen miltä on tuntunut herätä päiväunilta lopen uupuneena joka päivä ennen aikojaan minun huutamiseen ja riehumiseen.Vaikken hyväksy väkivaltaa enkä itse hakkais remmilla 4-vuotiasta, niin tavoitan oman uhmalapseni kohdalla sen tunteen mikä isällä on ollut, kun lapsi ei tottele mitään ja aiheuttaa sekasortoa80-luvulla oli toinen aikakausi, sota-ajan aikoihin syntynyt isäni noudatti samoja kasvatusoppeja kuin vanhempansa
Ja mikä voittajafiilis, kun hillitsee itsensä. Siinä tuntee kasvaneensa monta vuotta ja senttiä!
Kyllä, olen kokenut sen itse. Ymmärsin myös, että olosuhteilla on väliä. On aikuisten työtä järjestää ne niin, että lapsi voi hyvin. On täysin lautapäistä vaatia lapsilta täydellisyyttä, kun ei tee asioille mitään ja prseilee elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole onneksi omaa kokemusta, mutta olin lapsena 70-luvulla paikalla, kun kaverini joutui äitinsä pieksemäksi. Olin heillä kotona toisessa huoneessa kuuntelemassa piiskan sivalluksia, äidin raivoa ja kaverini itkua ja huutoa ja pelkäsin, että hakkaako kohta minutkin.
Miksi pelkäsit, että kaverisi äiti pieksisi myös sinut? Olitko ollut mukana samassa pahanteossa kuin kaverisi?
Pitäisi kyllä ottaa käyttöön tämmöinen 'koko kylä kasvattaa' mentaliteetti. Loppuisi kersojen pahanteko kun keneltä tahansa aikuiselta saattaisi saada selkäänsä.
💩: aa jauhat.
Totta joka sana. Jos jotain niin kunnon kurinpalautusta tarvittaisiin - loppuisi samalla mielen
Oletko oikeasti noin tyhmä vai tahdotko ärsyttää?
Asia on juuri päinvastoin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä selvisin vasta kun sain itseni kaltaisen lapsen ja huomasin miten temperamenttinen taapero osaa uhmallaan triggeröidä.
Kuvittelin itseni pienenä ja kaksi isompaa sisarusta siinä vielä, isän raskaan työn ja sen miltä on tuntunut herätä päiväunilta lopen uupuneena joka päivä ennen aikojaan minun huutamiseen ja riehumiseen.Vaikken hyväksy väkivaltaa enkä itse hakkais remmilla 4-vuotiasta, niin tavoitan oman uhmalapseni kohdalla sen tunteen mikä isällä on ollut, kun lapsi ei tottele mitään ja aiheuttaa sekasortoa80-luvulla oli toinen aikakausi, sota-ajan aikoihin syntynyt isäni noudatti samoja kasvatusoppeja kuin vanhempansa
Ja mikä voittajafiilis, kun hillitsee itsensä. Siinä tuntee kasvaneensa monta vuotta ja senttiä!
Kyllä, olen kokenut sen itse. Ymmärsin myös, että olosuhteilla o
Kunnon kuri ja rajat on osa sitä lapsen hyvinvointia. Jos ei sana kuulu niin sitten piiskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään kurittavaa perhettä pidettäisiin epästabiilina, pärjäämättöminä. 1980-luvulla ei ollut vanhemmilla sen rankempaa kuin nykyäänkään. Palvelut olivat jopa nykyistä paremmat. Millään vanhempien suuremmalla uupumuksella ei siis voi kurittamista selittää. Luultavasti kyse oli sodan vaikutuksesta: suuret ikäpolvet eivät olleet pystyneet näitä meidän kurittavia vanhempia kasvattamaan muuten kuin kurittamalla. Se tapa jäi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä selvisin vasta kun sain itseni kaltaisen lapsen ja huomasin miten temperamenttinen taapero osaa uhmallaan triggeröidä.
Kuvittelin itseni pienenä ja kaksi isompaa sisarusta siinä vielä, isän raskaan työn ja sen miltä on tuntunut herätä päiväunilta lopen uupuneena joka päivä ennen aikojaan minun huutamiseen ja riehumiseen.Vaikken hyväksy väkivaltaa enkä itse hakkais remmilla 4-vuotiasta, niin tavoitan oman uhmalapseni kohdalla sen tunteen mikä isällä on ollut, kun lapsi ei tottele mitään ja aiheuttaa sekasortoa80-luvulla oli toinen aikakausi, sota-ajan aikoihin syntynyt isäni noudatti samoja kasvatusoppeja kuin vanhempansa
Ja mikä voittajafiilis, kun hillitsee itsensä. Siinä tuntee kasvaneensa monta vuotta ja senttiä!
Kyllä, olen kok
Kun järki loppuu alkaa pahoinpitely tyhmyrillä.
Kun et verbaalisesti osaa ilmaista itseäsi on ainoa keinosi joko älämölö tai väkivalta ja et näemmä pärjää edes lapsille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kurittavaa perhettä pidettäisiin epästabiilina, pärjäämättöminä. 1980-luvulla ei ollut vanhemmilla sen rankempaa kuin nykyäänkään. Palvelut olivat jopa nykyistä paremmat. Millään vanhempien suuremmalla uupumuksella ei siis voi kurittamista selittää. Luultavasti kyse oli sodan vaikutuksesta: suuret ikäpolvet eivät olleet pystyneet näitä meidän kurittavia vanhempia kasvattamaan muuten kuin kurittamalla. Se tapa jäi.
Samaa olen miettinyt, että sota-traumojen perinnöstä ollaan vasta nyt kasvavan sukupolven myötä pääsemässä eroon
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kurittavaa perhettä pidettäisiin epästabiilina, pärjäämättöminä. 1980-luvulla ei ollut vanhemmilla sen rankempaa kuin nykyäänkään. Palvelut olivat jopa nykyistä paremmat. Millään vanhempien suuremmalla uupumuksella ei siis voi kurittamista selittää. Luultavasti kyse oli sodan vaikutuksesta: suuret ikäpolvet eivät olleet pystyneet näitä meidän kurittavia vanhempia kasvattamaan muuten kuin kurittamalla. Se tapa jäi.
Ruumiillinen kuritus oli Suomessa yleisesti käytössä kymmeniä tuhansia vuosia. Ulkomailla se on sitä nykyäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kurittavaa perhettä pidettäisiin epästabiilina, pärjäämättöminä. 1980-luvulla ei ollut vanhemmilla sen rankempaa kuin nykyäänkään. Palvelut olivat jopa nykyistä paremmat. Millään vanhempien suuremmalla uupumuksella ei siis voi kurittamista selittää. Luultavasti kyse oli sodan vaikutuksesta: suuret ikäpolvet eivät olleet pystyneet näitä meidän kurittavia vanhempia kasvattamaan muuten kuin kurittamalla. Se tapa jäi.
Nuorin lapseni on syntynyt 1980. Silloin todella elämä ja tulevaisuus oli helpompaa. Ei vielä tarvinnut pelätä potkuja, oli turvallista, asuntolainan sai maksettua jne. Mutta lapsille ei ollut hoitopaikkoja, lehti-ilmoituksella haettiin, jos oli onnea, niin sai hyvän hoitajan. Meitä onnisti.
Kahta poikaamme ei tarvinnut lyödä eikä tukistaa (vaikka joskus kynnet syyhysivät). Puheella selvittiin. Oma äitini piiskasi ja löi, koska hänellä ei ollut sanoja. Minun nuoruudessani ideana oli piiskaamalla ottaa lapselta "sisu" pois ja haukkumalla lapsesta ei tullut "itserakasta". Isä ei lyönyt koskaan, eikä äitikään isän läsnäollessa. Minulla oli ihana isä.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti kyse oli sodan vaikutuksesta: suuret ikäpolvet eivät olleet pystyneet näitä meidän kurittavia vanhempia kasvattamaan muuten kuin kurittamalla. Se tapa jäi.
En mitenkään jaksa uskoa tätä selitystä sodan vaikutuksesta. Siis jos nyt tarkoitetaan sotia 1939-1945.
Kyllä lapset saivat reippaasti piiskaa 1920- ja 1930-luvuillakin. Tästä olen kuullut riittävästi todisteita iäkkäiltä sukulaisilta ja muiltakin tuo kauden ihmisiltä. Mikä tämän selittäisi? Vuoden 1918 sotako?
Ei minulla ole syytä epäillä, etteikö vitsa olisi ollut ihan peruskauraa lastenkasvatuksessa Suomessa ennen vuoden 1918 traumoja. Mikäs tämän selittäisi? Oolannin sota 1850-luvulla? Vai nälkävuodet 1860-luvulla?
M63
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monella täällä tuntuu olevan se kokemus, että oli villi ja vilkas ja ansaitsi siksi fyysistä kuritusta. Ajattelin näin itsekin todella pitkään, kunnes vasta aivan vastikään olen tullut siihen tulokseen, ettei se tainnutkaan mennä aivan niin.
Olin kyllä kotioloissa vilkas, puhelias ja tiettynä ikäkautena varmasti uhmakaskin. Tästä sain sitten kuritusta ja rangaistuksia, joiden myötä opin ajattelemaan, että olen vain erityisen hankala ja kamala lapsi, kun minua pitää tällä tavalla murjoa. Jälkeenpäin ajatellen olinkin ehkä ihan normaali, rajojaan etsivä pieni ihminen. En tehnyt tarkoituksella mitään tyhmää enkä pahaa: en rikkonut tietoisesti asioita, en kadonnut teille tietämättömille, en kiusannut eläimiä enkä toisia lapsia. Olin vain keskeneräinen.
Meillä ei suoranaisesti piiskattu, mutta tukistettiin ja lyötiin vartaloon tai jopa kasvoihin. Lisäksi käytössä olivat mykkäkoulu (yllättävän rankkaa pienelle lapselle) ja täysin suhteettomat rangaistukset milloin mistäkin. Esimerkiksi pyörällä kaatuessa pelotti enemmän äidin reaktio kuin se, että polvet olivat verillä. Koskaan ei otettu syliin ja lohdutettu, puhistiin vain, kun aiheutin ylimääräistä työtä töpeksimällä noin.
Viimeisen kerran äiti kävi käsiksi kun olin n. 11 tai 12. Muistan, kun päässäni naksahti ja löin takaisin, kun vihdoin yletin. Olin niin täynnä vihaa. Sen jälkeen äiti ei enää uskaltanut lyödä.
Aikuisena minusta tuli konflikteja välttelevä ja kroonisesti anteeksipyytelevä arka ihminen, joka etsii syytä aina ensin itsestään. Jos joku on minulle ilkeä tai töykeä, ajattelen ansaitsevani sen. Olen ollut naurettavan helppo maalitaulu narsisteille ja tunnen, etten koskaan ansaitse onnea tai rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ihminen kylmä ja lapsiaan vihaava narsisti jos rankaisee lapsiaan?
Onko mielestäsi rakkaudellista pahoinpidellä lasta, joka on jo satuttanut itsensä kaaduttuaan pyörällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain muutaman kerran remmistä ja tukistuksia.
Olin vilkas ja villi lapsi joten koen saaneeni ne syystä.
Ei minkäänlaisia traumoja, en kokenut sitä koskaan pahoinpitelyksi koska oikeasti vanhempani olivat hyviä ja rakastavia. Turvallinen koti
vm 60
Ahaa. Eli miehesi pahoinpitelee ja pomokin vetää turpiin, sinä olet onnellinen koska on turvallinen ja rakastava koti ja työpaikka.
Paha skolioosi selässä. Ranka on mutkalla, kun isä heitti päin naulakkoa minut. Olin poltanut tupakkaa ollessani 10v.
Kaveriporukassa mietimme millaista on tupakoida ja löytyi tumppi maasta ja kokeilimme. Isä sai kuulla.
Selkäranka sellainen ettei kestä työntekoa pitkään.
Toisen korvan tärykalvo mennyt puhki liian kovasta avarista ja kuulo ei toimi niin hyvin. Selvisi armeijan kutsuntojen tarkastuksessa. Lääkäri kertoi että on hyvin tyypillinen vamma tappelussa olleille. Isähän se oli.
Isällä oli tapana kasvattaa konservatiivisesti ja alistaa muut ihmiset hänen tahtoonsa. Se on ainoa keino ja malli millä tullaan toimeen kapitalismissa. Aluksi sinun pitää tietää ettet ole yhtään mitään ja sinusta ei tule yhtään mitään koskaan.
Siitä alkaa sitten talouskasvu, jos olet tarpeeksi vahva siihen.
Aloin laulaa sietääkseni kipua ja tämä aiheutti sen,että iskut olivat entistä kovempia.
Loppui vasta kun kerran vatsaani koski ja siinä kesken selkäsaunan alkoi menkat,isä säikähti tätä niin että juoksi ulos ja äiti käski minun vihaisena mennä suihkuun ja "tukkia itseni." Jotain vaipan paksuisia siteitä antoi ja asperiinin. Olin 12vuotias.
Ja edelleen 50vuotiaana mulla on adhd,olen hajamielinen hosuli jolla tavarat ei pysy käsissä. Ei auttanut selkäsaunat.
En muista kuka sen sanoi, mutta siitä alkaa kyllä länsimaissa muodostumaan jonkinlainen ohjenuora, että "koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia huonoa lapsuutta ".
Aivan jatkuvasti ja joka taitteessa nykyään halutaan kaivella pienimpiinkin harmituksiin selitys lapsuudesta, ihan sama vaikka muuta ei keksi kuin, että äiti/isä on joskus ääntään korottanut, niin sieltähän nämä pirut täytyy olla peräisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkivaltaa kokeneilla mm. enemmän syöpiä nuorella iällä.
"varmimmin biologista ikääntymistä nopeuttaa lapsuudessa koettu väkivalta"
Kaikki kokevat väkivaltaa lapsuudessa. Varsinkin ala-asteen välitunneilla lyödään siekailematta turpaan.
En tiedä missä kävit koulusi mutta mua ei lyönyt kukaan koskaan koulussa, ei myöskään lapsiani. Tosin ollaan naispuolisia.
No toivotaan että saat vielä turpaasi jälkikäteen - koskaan ei ole liian myöhäistä kunnon turpasaunalle.
Trollin mielestä mikä vaan aihe on hassun hauska trollauksen kohde
Ylilauta tuli vain kylään. Ohitetaan ja jatketaan.
Onko ihminen kylmä ja lapsiaan vihaava narsisti jos rankaisee lapsiaan?
Lainaus ei toimi fiksusti, joten vastaan tähän tällä tavoin. Olen tuo jota lainasit.
En tietenkään voi sanoa kenenkään kylmyydestä tai narsistisuudesta näkemättä kokonaiskuvaa. Sitä paitsi rankaisussakin on erilaisia tasoja, mutta oletan että tarkoitit fyysistä kurittamista? Mielestäni se ei ole oikein, mutta kertoo varmaksi ainoastaan sen, ettei vanhemmalla ole siihen hetkeen parempia resursseja ja työkaluja käsitellä omiakaan tunteitaan. Niitä tunteita onkin sitten laaja skaala omasta voimattomuuden kokemuksesta aina sinne sairaaseen sadismiin saakka.
En usko, että esim. omat vanhempani (lähinnä äiti) ovat narsisteja, vaan äiti ainakin on saanut omilta vanhemmiltaan aivan kahelia pahoinpitelyä osakseen eikä vain osannut katkaista ketjua omalta kohdaltaan.
Tietenkään en omalta osaltani voi tietää, mikä on lopulta synnynnäisen temperamentin muovaamaa persoonaa ja mikä ympäristötekijöistä johtuvaa. Luulisin silti, että virheistä syyllistävä käytös lapsuudessa on osaltaan johtanut siihen, että koen olevani velvollinen kantamaan muiden ihmisten tunteita ja olemaan mahdollisimman taidokkaasti mieliksi. Siten olen myös oikein kätevä likasanko niille, jotka minut sellaiseksi osaavat itselleen manipuloida.
Ja mikä voittajafiilis, kun hillitsee itsensä. Siinä tuntee kasvaneensa monta vuotta ja senttiä!