Lapsena selkäänsä saaneet, miten selvisitte siitä henkisesti?

Oma isäni oli toisinaan tosi hyvällä tavalla rakastettava lämmin ihminen, sellainen turvallinen olento jonka kainaloon voi kiivetä turvaan. Kun isä suttui, niin ei ollut turvaa. Taivas synkkeni ja joka puolella salamoi. Sitä säntäili henkisesti jokaiseen ilmansuuntaan turvaa hakien kuin säikähtänyt kaniini.

Hänellä oli tapana antaa luunappeja isolla sormellaan. Hänen kyntensä oli kuin kellonsoittajan selkä. Isä poltteli piippua ja kellonsoittajan kynnet kertoivat edenneestä keuhkoahtaumasta. Pelottava etusormen kynsi oli kuin suuri sittisontiaisen kuori.

Isällä oli hyvin heikot hermot ja hänet tunnettiin kylällä myös koulun kovaotteisimpana opettajana. Isä oli syyllistynyt pahoinpitelyihin, mutta ei niistä siihen aikaan mitään juttua tullut. Se oli sen aikainen keino saada uhmakkaat pojat ruotuun.

Minulle hänen luunappinsa aiheuttivat pahimmillaan otsaan mustelmia tai patin. Kun juttelin hänen entisten oppilaiden kanssa taannoin, niin he kertoivat miten isälläni oli tapana näyttää miten katkaisee luunapilla lyjykynän katki.

Kun uusi luokka aloitti opiskelut syksyllä, niin isä käski yhtä oppilaista pitämään kynää käsiensä välissä ja hän räpsäytti kynän katki yhdellä nopealla luunapilla etusormen (kellonsoittajan) kynnellä. Kenellekään ei tullut epäselväksi mitä luunappi aiheuttaa osuessaan ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa kasvaa normaaliksi ihan vain ravinnolla. Ihminen ei ole mikään käyttöjärjestelmä jota voi sovelluksilla lataamalla muuntaa tietynlaiseksi.

 

 

Täyttä totta. Olen veteraanin "kasvattama"  kuuden sisarusparven nuorin.  Molemmat vanhemmat kävivät töissä sotien jälkeen ja ei heitä näkynyt kotona. Me lapset kasvettiin vapaalla kasvatuksella lähiössä lapsilaumoissa, joka koostui muiden lapsista ja eri pihojen lapsista.

Teimme kolttosia ja leikimme paljon. Vanhemmat tulivat kotiin myöhään illalla ja joskus meillä ei ollut ruokaa, vaan löysimme sitä tai varastelimme sitä ympäristöstä.

Äiti oli jättänyt kotiin leipää ja muuta, mutta emmehän me kilometrien takaa kotiin menneet, kun nälkä tuli. Mustikkaa syötiin ja käytiin kalassakin.

Siihen aikaan vapaakasvatus oli

Onko savolainen kierous peräisin kuritusväkivallasta ? On melkoista porukkaa ja kuulemma lasten kuristusväkivalta ollut yleistä itärajalla pitkälle 90-luvulla. Korjatkaa jos olen käsittänyt väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan sen, kun isä (hallitun rauhallisesti) laski lyöntejä ja ne olivat pitkiä sekunteja. Huusin tietenkin kuin syötävä ja mietin, että kylläpä voi vitsa/vyö tehdä kipeää.

 

Tuolla on varmaan merkitystä. Itse kukin voi miettiä kumpi on pahempi: Ulkonaisesti rauhallinen ja hillitysti käyttäytyvä kurittaja, joka antaa piiskaa puhtaasti periaatteella joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa tai silminnähden suuttunut kurittaja, joka piiskaa kyllä aluksi reippaasti, mutta rauhoittuu nopeasti kun pahin tunnekuohu on mennyt ohi.

Molemmista on kokemusta. Äidillä oli aika alhainen kynnys ruveta läimimään pakaroille kämmenellä tai puulusikalla kun meidän lasten touhut saivat hänellä keittämään yli. Se oli vauhdikasta menoa, aina ei edes kalsareita ehditty laskea. Mutta kun itku tirahti ja pyysi riittävän nöyrästi anteeksi, niin äiti myös leppyi tosi nopeasti. Ehkä hän jälkeenpäin vähän häpeilikin kiivauttaan, niin ainakin luulen, vaikka ei hän koskaan selväsanaisesti pahoitellut antamiaan selkäsaunoja.

Isän kanssa oli ihan toinen tilanne. Hän ei tiuskinut eikä huutanut eikä muutenkaan näyttänyt mitään suuttumuksen merkkejä. Hänelle kurittaminen oli työtehtävä siinä missä mikä tahansa muukin, joka tehtiin vakaasti ja päättäväisesti. Isän remmi paukkui paljaalla persuksella verkkaiseen tahtiin, mutta tosi pitkään ja perusteellisesti. Piiskaus loppui vasta silloin kuin isä katsoi rangaistuksen olleen riittävän ankara. Sen jälkeen oli vielä pieni puhuttelu, isän puolelta ihan rauhallinen, jolla isä varmisti, että oppi oli mennyt perille.

Varmaan arvaatte, että isä oli vielä suurempi auktoriteetti meille lapsille kuin äiti. Eikä se suinkaan johtunut siitä, että remmi oli ilkeämpi väline kuin puulusikka.

poika vm. -67

Vierailija kirjoitti:

En muista kuka sen sanoi, mutta siitä alkaa kyllä länsimaissa muodostumaan jonkinlainen ohjenuora, että "koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia huonoa lapsuutta ".

 

Aivan jatkuvasti ja joka taitteessa nykyään halutaan kaivella pienimpiinkin harmituksiin selitys lapsuudesta, ihan sama vaikka muuta ei keksi kuin, että äiti/isä on joskus ääntään korottanut, niin sieltähän nämä pirut täytyy olla peräisin. 

Kun miettii miten pienistä länsimaalaiset nuoret aikuiset saavat mielenterveysongelmia, niin samalla mittapuulla mitattuna vanhemman sukupolven paikka pitäisi lähes sataprosenttisesti olla jossain mielisairaalan pehmustetussa huoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole kokemusta muuta kuin todistajana mutta olen aikuisiällä pohtinut perheväkivaltaa paljon. Epävirallisen empiirisen tutkimukseni perusteella olen tullut tulokseen että väkivallan kohde ikäänkuin irtaantuu tilanteesta henkisellä tasolla jolloin aktiivista ajatuskulkua ei välttämättä ole lainkaan. Ihminen taantuu hengissäpysymistasolle jolloin elimistö keskittää verenkierron tärkeinpiin kohteisiin säilyvyyden kannalta, aivojen osalta korkeintaan reaktiokenttään tunneajattelun sijaan. Sen sijaan kiinnostavampaa olisi tietää mitä piiskaajan päässä liikkui ottaen huomioon että piiskaus harvemmin on ollut spontaani reaktio vaan harkittu teko jolloin minuutteja on voinut kulua useita kun on haettu vitsaa, tai jopa laitettu lapsi hakemaan vitsaa itse. Mitä mahtoi aikuisen päässä kohista näiden minuuttien aikana? Tuliko mieleen yhtään kertaa että tässäpä olen aikuisena yksilönä aikeissa pahoinpidellä omaa biologista lastani taas kerran? Miitä liikkui mielessä kun jälkeläinen oli alasti jalkojen juuressa ja silti vitsakäsi nousi uudestaan ja uudestaan itkusta ja hädästä huolimatta? 

Nämä kysymykset haluisin oikeassa elämässä oikealle ihmiselle esittää ja ennenkaikkea saada niihin vastauksia. Valitettavan haluton oma äitini mallia 1945 on asiaa käsittelemään eikä ymmärrä miksi haluan penkoa vanhoja "kun eihän sinua ole kukaan lyönyt". On siis kyvytön ymmärtämään väkivallan vaikutukset sekä väkivallan kokijalle että näkijälle. Haista mutsi pitkä paska, toivottavasti luet tämän siellä jossain. 

Vanhempi sukupolvi ei ymmärtänyt, että lapsen rankaiseminen on väkivaltaa. Siihen aikaan sitä pidettiin jopa itsestäänselvyytenä, että kielletyistä teoista piti tulla rangaistus. Ei tajuttu lapsen kärsimystä ja tuskaa mikä siitä rankaisusta seuraa.

Vierailija kirjoitti:

 

Kun risulla hakattiin muistan sen vihan, epäuskon, nöyryytyksen ja voimattomuuden tunteen. Paljaalle pyllylle, muiden nauraessa ympärillä. Syitä en edes muista, olisinko käyttänyt jotain kiellettyä sanaa. Isä sai kiroilla. 

Muiden nauraessa ympärillä? Siis ilmeisesti perheenjäsenet?

Aika julmaa. Meillä ei tuollaista olisi voinut tapahtua. Kaikenlainen vahingonilo oli vanhemmistani todella vakava asia eikä minkäänlainen ilkkuminen tullut kuuloonkaan kun joku sisaruksista sai selkäänsä. Kerran taisin typerää lapsellisuuttani osoittaa vahingoniloa kun isoveli sai piiskaa. Lopputulos oli se, että veli oli lähetetty peppu punaiseksi piiskattuna omaan huoneeseensa, niin minut tiukan puhuttelun jälkeen komennettiin seuraavaksi makaamaan isän polville.

Ei mitään traumoja siitä tullut   Ihan ansaitusti sitä sai kun oli tehnyt kolttosia. Harmittaa vain kun nykyajan lapset saavat tehdä mitä vain pelkäämättä rangaistusta  

Kyllä koivuniemen herra olisi ihan hyvää nykyajan kurittomille lapsille

Mukava niitä on muistella. 

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla se oli aivan normaalia. Ei jäänyt traumoja.

M57

Ei se mitään normaalia ollut. Ei meitä piesty koskaan ja järkytyin kun kaverini kertoi että oli saanut remmistä. Ei pystynyt istumaan koulussa seuraavina päivinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla se oli aivan normaalia. Ei jäänyt traumoja.

M57

Ei se mitään normaalia ollut. Ei meitä piesty koskaan ja järkytyin kun kaverini kertoi että oli saanut remmistä. Ei pystynyt istumaan koulussa seuraavina päivinä. 

Miksi pitää järkyttyä? Järkyttyvätkö ihmiset myös siitä jos vangeilla on ikävää vankilassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidillä oli tapana tulla kasvot ihan lähelle irvistyksen omaiseen tuijotukseen. Hän puri hampaita yhteen ja näytti ihan raivostuneelta koiralta. Käänteli päätä oikealta vasemmalle kaulan pysyessä suorana. Ikään kuin kyselisi minun tuntemuksia. Meillä isä antoi aina kovempia tällejä. Kohotti kätensä ylös ottaakseen vauhtia iskuun.

 

 

Tuntuu väärältä nauraa. Minusta kuitenkin olisi hauska nähdä isäsi ja äitisi tappelemassa keskenään noilla ominaisuuksilla.

 

Juuri näin!

Isä kohottaa kätensä ja äiti hypähtää kolmion muotoinen permanentti heiluen hampaat irvessä lähietäisyydelle. Permanentin sivut heiluu jähmeästi kuin hattara, kun äiti kääntelee päätään naakan lailla ennen hyökkäävää iskua. Isä lataa ja lataa oikeaa avaria kaikessa rauhassa, niin äiti vääntää isää nännistä kunnes isä hypähtää taaksepän luopuen oikean käden avokämmeniskusta.

Sitten on vasemman käden avarin vuoro. Käsi kohoaa kuin lippu salkoon ja äiti irvistää. Silmäluomet avoimina irvistää ja vääntäen isän häpykarvoista. Isä hävisi taas.

Flawless victory Mom wins!

Jouduin lapsena usein arvaamattoman äitini kurittamaksi ja vihan kohteeksi joskus aiheettakin. Siitä jäi ikuinen pelko ja epäluottamus vihaisia ihmisiä kohtaan. Jähmetyn vieläkin lähes toimintakyvyttömäksi, jos joku yllättäen käyttäytyy agressiivisesti. Olen vielä aikuisenakin varautunut kaikkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään traumoja siitä tullut   Ihan ansaitusti sitä sai kun oli tehnyt kolttosia. Harmittaa vain kun nykyajan lapset saavat tehdä mitä vain pelkäämättä rangaistusta  

Kyllä koivuniemen herra olisi ihan hyvää nykyajan kurittomille lapsille

Mukava niitä on muistella. 

Ennen muinoin, kun oli kovat pula-ajat, niin isäntä saattoi rangaista ainokaistaan kolttosista siten, että koko kotikadun kansakunta muodosti viimeinen pari uunista ulos muodostelman ja rangaistuksena oli kävellä ihmisjoukon läpi.

Ihmiset nipistelvät, tukistivat ja sylkivät päälle. Pikku Pietari (siitä tarinasta) nakkeli sianpaskaa ja huusi herjoja, kun rangaistuksen saanut käveli koko kotikadun halveksunnat kirjaimellisesti ihollaan. Oli varmaa ettei enää koskaan ampunut ritsalla katulamppuja tai akkunoita rikki.

Helposti. Opin myös lyömään takaisin.442

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla se oli aivan normaalia. Ei jäänyt traumoja.

M57

Ei se mitään normaalia ollut. Ei meitä piesty koskaan ja järkytyin kun kaverini kertoi että oli saanut remmistä. Ei pystynyt istumaan koulussa seuraavina päivinä. 

Miksi pitää järkyttyä? Järkyttyvätkö ihmiset myös siitä jos vangeilla on ikävää vankilassa?

No ei kymmenvuotias miettinyt vankien olosuhteita. Mutta kymmenvuotiaalle oli järkytys että kaveria piestiin kotona remmillä. 

Vierailija kirjoitti:

Bannataan jos kerron mitä ajattelin. Muistan olleeni täynnä vihaa ja ajatelleeni veitsiä keittiössä,kirvestä ulkovajassa.. ajatuksiin saattoi vaikuttaa se ettei tuohon aikaan oltu tarkkoja mitä lapsi katsoo telkasta tai lukee ja olinkin jo ala-asteella katsonut Hohdon ja kahlannut Poliisi Kertoo-kirjasarjan läpi. 

Kun täytin 10 isä ei enää ottanut pylly paljaana polville vaan tästä lähtien rankaisija oli äiti joka mätki turpaan ihan naurettavista syistä. Se oli melkein pahempaa kuin selkäsauna,että millloin vaan saattoi tulla nyrkistä naamaan. Esim. kerran kun tulin suihkusta. Se loppui vasta kun olin 14 ja löin takaisin.

Nkyään meillä on  huonot ja kylmät välit,en sääli tippaakaan äitiä joka on isän omaishoitaja enkä todellakaan aio auttaa häntä missään vaikka se ainoan lapsen velvollisuus (muka) olisikin. 

 

Sinulla ei ole mitään oikeutta vihata vanhempiasi. Jokaisen lapsen tulee rakastaa isäänsä ja äitiänsä ehdottomasti. Näin sanoo Raamattu ja sitä ei voi kukaan kieltää. 

Vierailija kirjoitti:

Sinulla ei ole mitään oikeutta vihata vanhempiasi. Jokaisen lapsen tulee rakastaa isäänsä ja äitiänsä ehdottomasti. Näin sanoo Raamattu ja sitä ei voi kukaan kieltää.

Ei ole oikeutta vapaaseen tahtoon. Pitää itse ajatella kuten punainen kirja sanoo ja miten Jumala on kirjoittanut tehtävän. Hän itse oli niin kehno, ettei osanut suunnitella ihmistä ohjeita noudattavaksi robotiksi. Siksi kiukuttaa kun ihminen tekee toisin kuin punainen kirja käskee.

Mutta eniveis ripappa dipa dapa dim pam pum, Jumala tekee hyvän ja pahan, ilman Jumalaa ei mitään tehdä vois. Kaiki on hänen vikaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin olla itkematta ja viha oli aivan valtava silla hetkella. Muistan kuinka koski ja vitsa poltteli, mutta keskityin vain vihaani. Ja tietylla tavalla kai myos dissosioin.

 

Viha oletettavasti vanhempiasi/heidän kurinpitomenetelmiään kohtaan?

Itse muistan joskus olleeni vihainen itselleni, että olin saattanut itseni siihen tilanteeseen omalla hölmöilyllä. Tai ainakin olin vihainen itselleni siitä, että olin jäänyt kiinni

Lapsuudessani, ainakin meillä, nähtiin vanhempien antama kuritus luonnollisena osana elämää. Ei siinä nähty mitään pahaa vanhemmissa, mutta sitäkin enemmän itsessään.

Juuri olin aikeissa kysyä tästä, mutta huomasinkin tämän kommenttisi. Itsellä nimittäin oli kai joku kiltin tytön syndrooma, sillä muistan, kun remmiä annettiin, että en ollut vihainen vanhemmille vaan itselle, koska olin epäonnistunut, koska minua piti kurittaa. Tämä siis ainakin silloin vähän vanhempana, kun remmiä vielä käytettiin johonkin ala-asteen lopulle suunnilleen.

Olikohan tämä itsensä syyllistäminen yleistä erityisesti tytöillä?

Meillä ei tarvinnut remmiä käyttää tai mitään ruoskia kuten naapuriperheissä käytettiin. Meillä laitettiin keittiönpöydän äärelle istumaan ja isi huusi kurkku suorana naaman edessä, niin kovaa että itku pääsi. Sitten hän huusi lisää ja se kuului satojen metrien päähän. Sattui korvaan ja itketti.

Nykyäänkin säikähdän kovia ääniä tosi herkästi.

Sain ihan ansaitusti piiskaa joskus. Ei mitään traumaa ole jättänyt tosiaankaan. Oli hyvä lapsuus.

Vierailija kirjoitti:

Sain ihan ansaitusti piiskaa joskus. Ei mitään traumaa ole jättänyt tosiaankaan. Oli hyvä lapsuus.

 

Aloittaja kysyi et mitä siinä tilanteessa ajattelit/ miten selvisit kun sait kuritusta. Eli sinun kohdallasi kuritus oli niin vähäistä ettei tilanteessa tarvinnut keksiä selviytymiskeinoja. Jospa olet dissosioinut kaiken pois mielestäsi. Voi olla että et muista tai halua muistaa mitä on tapahtunut.