Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehelle on tullut kummallisia tapoja

Vierailija
09.06.2024 |

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä yli 10 v. Nyt viime aikoina hänelle on ilmaantunut vähän kummallisia piirteitä, sellaisia joita ei ole ennen ollut. Aiemmin keskustelu hänen kanssaan on sujunut normisti, nyt keskustelu on sitä että mies kertoo oman näkemyksensä/mielipiteensä ja sen jälkeen asiasta ei tarvitse puhua. Jos yritän kertoa oman mielipiteeni tai mitä haluaisin, niin hän alkaa huokailla ja on kyllästyneen näköinen. Eli kaikessa pitäisi mennä hänen mieltymystensä mukaan. Ihan kuin ainoa oikea olisi hänen näkemyksensä, ei minkäänlaista toisen mielipiteiden huomioon ottamista/joustavuutta/kompromisseja hänen puoleltaan enää.

Hänellä on vähän joka asiasta oma näkemys ja sen mukaan pitäisi sitten toimia. Tänään mies pilkkoi tomaatteja muovisella laudalla, sen jälkeen pyyhkäisi lautaa kämmenellä ja laittoi takaisin kaappiin. Kun sanoin ihan nätisti että lauta olisi hyvä pestä ennen kaappiin laittoa, niin sai pienet kilarit. Yhtenä päivänä kun tulin kotiin, niin hirveä bassonjytke kuului postilaatikoille asti. Ajattelin, että naapurin teinin kaverit on kylässä, mutta ei meillä mies 50 v. kuunteli musiikkia lujalla ovet ja ikkunat auki. Kun kysyin miksi kuuntelee niin kovalla niin alkoi räyhäämään ettei ole mitään tehnyt.

Vastaavia tilanteita ja tapauksia riittää. Ihan kuin mies olisi unohtanut normaalit toiminta- ja käytöstavat. Toisaalta kyllä muiden ihmisten seurassa käyttäytyy kuten ennenkin eli lähinnä kotona vain erikoista käytöstä. Onko sillä jotku miesten vaihdevuodet vai mahdollisesti jotain vakavaa?

Kommentit (226)

Vierailija
201/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap, teillä on molemmilla menossa ne vaikeat vaihdevuodet. Kumpaakin ärsyttää tuhottomasti toisen käyttäytyminen. Siihen ei auta mikään muu ,kun  kommunikointi supistaa minimiin ja hankkia omia menoja ja harrastuksia. Näinollen näette toisianne mahdollisimman vähän.

ap on täydellinen kuten kaikki naiset, ei hänessä ole mitään vikaa.

Tajuatko? EI MITÄÄN!

Vierailija
202/226 |

Kyllä siihen auttaa erilliset omat kodit. Ärsytys ja paha olo putoaa lähelle nollaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
203/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rakkaudesta totuuteen ja halusta tuoda se julkisuuteen väitellään Suomessa seuraavista lauseista Elokapinan, itseorganisoituvan ja hajautetun ympäristöliikkeen johdolla, joka vaatii väkivallattoman suoran toiminnan ja kansalaistottelemattomuuden myötä hallitukselta välittömästi toimia ympäristölle tuhoisien tukien poistamiseksi.

Omista ilmastotavoitteistamme kiinni pitäminen on vähintä, mitä voimme tehdä toimiaksemme solidaarisesti ja oikeudenmukaisesti. Kyse on paitsi meidän kaikkien, myös jokaisen tulevan sukupolven elämästä. Kutsumme kansakunnan kapinaan ympäristöoikeudenmukaisuuden puolesta ja tuhoa tuottavaa politiikkaa vastaan.

Kohdistamme toimemme

Valtion instituutioihin, jotka jakavat haitallisia tukia.

Poliittisiin johtajiin, jotka välttelevät vastuuta, ja yrityksiin, jotka hyötyvät kärsimyksen edistämisestä.

Vierailija
204/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, teillä on molemmilla menossa ne vaikeat vaihdevuodet. Kumpaakin ärsyttää tuhottomasti toisen käyttäytyminen. Siihen ei auta mikään muu ,kun  kommunikointi supistaa minimiin ja hankkia omia menoja ja harrastuksia. Näinollen näette toisianne mahdollisimman vähän.

Kyllä siihen auttaa erilliset omat kodit. Ärsytys ja paha olo putoaa lähelle nollaa.

No tämä. Tosin ennaltaehkäisevästi tämän voi tehdä jo jättämällä sen yhteen muuttamisen alkujaankin kokonaan tekemättä.

Vierailija
205/226 |

Jep, ei tule miehelle turhaan sellainen tunne että häntä käytettiin vain hyväkseen jotta nainen saa haluamansa.

Vierailija
206/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Komppaan täysin tuota edellistä kirjoittajaa, joka kertoi kuinka lapsien jättäminen miehelle kauhistutti.

Sama on pitänyt minut avioliitossa vastaavanlaisen miehen kanssa. En voinut kuvitellakaan jättäväni lapsia yksin miehen kanssa tuntia paria pitempään.

Ja kyllä, mieheni on korkeakoulutettu, työssä käyvä ja tavatessamme en olisi ikinä uskonut mitä kaikkea hänestä vielä tulee esiin.

Paras skenaario mitä olen voinut ajatella on, että jokin kasvaminen jäi vanhemmuudessa tekemättä. Ei kukaan ole valmis vanhempi vauvan syntyessä, vaan vanhemmuuteen kasvetaan ja kasvu kestää läpi elämän. Vauvan vanhempana on erilaista kuin teinin ja lasten aikuistumiseenkin on kasvetattava. Mieheni ei tähän pystynyt.

Pahimmillaan mietin autismia, narsismia, persoonallisuushäiriötä. Kaikkea yhdessä tai eri kombinaatioita. Tai sitten on vain ihan puutarhavariantti kusipää.

Tunnistan myös aloituksen hölmöilyt leikk

Olen tuo aiempi kirjoittaja. Meillä ainakin kävi niin, että minä kasvoin aikuisuuden vastuuseen ja vanhemmuuteen, mieheni jäi henkisesti kaupunkilaiseksi, vuokralla asuvaksi sinkkumieheksi, vaikka oli omassa talossa asuva, naimisissaoleva perheenisä. Jotenkin ne kaikki velvoitteet, lapsista, talosta, you name it, huolehtiminen oli ihan liikaa. 

Kävimme myös kaikki mahdolliset pariterapiat ym., mutta lopulta päätyi aina siihen, että mies haukkui ja mitätöi kaikkien näiden ammattilaisten asiantuntevuuden ja kompetenssin, asiantuntijat puolestaan ilmaisivat, joku toista ponnekkaammin, miten ero olisi paras vaihtoehto ja miehellä arvioitiin esim. persoonallisuushäiriötä ja sain vinkkejä, mitä kautta häntä voisi ohjata hoidon pariin.

Mieti, että voisit saada kodin, johon on hyvä tulla, joka on turvasatamasi eikä paikka, jossa kävelet munankuorilla! Jos on vuosia navigoinut sellaisessa myrskyssä ei se eron käytännön järjestelyt ole homma eikä mikään, ja alkuun tulee toimeen tosi vähälläkin. Meillä on lasten kanssa nyt ihana koti, jonka ilmapiiriä ei ole kukaan myrkyttämässä ja lapsetkin sanovat tuntevansa olonsa hyväksi ja turvalliseksi täällä, se on minulle tärkeintä. Toki auttoi, että ero saatiin hoidettua silloin, kun mieskin oli valmis siihen, ja olen yrittänyt olla mahdollisimman joustava ja yhteistyökykyinen kaiken suhteen, ettei tulisi ongelmia lapsille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
207/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Komppaan täysin tuota edellistä kirjoittajaa, joka kertoi kuinka lapsien jättäminen miehelle kauhistutti.

Sama on pitänyt minut avioliitossa vastaavanlaisen miehen kanssa. En voinut kuvitellakaan jättäväni lapsia yksin miehen kanssa tuntia paria pitempään.

Ja kyllä, mieheni on korkeakoulutettu, työssä käyvä ja tavatessamme en olisi ikinä uskonut mitä kaikkea hänestä vielä tulee esiin.

Paras skenaario mitä olen voinut ajatella on, että jokin kasvaminen jäi vanhemmuudessa tekemättä. Ei kukaan ole valmis vanhempi vauvan syntyessä, vaan vanhemmuuteen kasvetaan ja kasvu kestää läpi elämän. Vauvan vanhempana on erilaista kuin teinin ja lasten aikuistumiseenkin on kasvetattava. Mieheni ei tähän pystynyt.

Pahimmillaan mietin autismia, narsismia, persoonallisuushäiriötä. Kaikkea yhdessä tai eri kombinaatioita. Tai sitten on vain ihan puutarhavariantti kusipää.

Lasten kodin rikkomista pohtivat: Se lapsen henkinen koti on jo siinä vaiheessa rikki, kun vanhempien kommunikaatio on kettuilua, välinpitämättömyyttä ja henkistä väkivaltaa. Lapset tajuavat kyllä. He ovat herkkiä aistimaan tunteita ja valta-asetelmia.

Myrkyllisen ilmapiriin koti ohjaa lasta kehittämään sellaisia suhtautumistapoja tunteisiin, joista hänelle on haittaa myöhemmässä elämässä omaa parisuhdetta luodessa. On myös lapsille hyvä puhdistaa kodin tunneilmapiiri ja näyttää mallia vastuun ottamisesta eroamalla. 

Vierailija
208/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, teillä on molemmilla menossa ne vaikeat vaihdevuodet. Kumpaakin ärsyttää tuhottomasti toisen käyttäytyminen. Siihen ei auta mikään muu ,kun  kommunikointi supistaa minimiin ja hankkia omia menoja ja harrastuksia. Näinollen näette toisianne mahdollisimman vähän.

ap on täydellinen kuten kaikki naiset, ei hänessä ole mitään vikaa.

Tajuatko? EI MITÄÄN!

Eipä taida siellä lastensuojelussa olla kovin kiireistä, kun joutaa koko päivän palstailemaan? Vai mitä miesvihakiimanarttumällirännimätisäkkivittulimauli?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
209/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Panomies.

Vierailija
210/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa lainata mutta joku yllä kertoi: "Mies ei rakasta, kokee vain hyvää mieltä siitä että pystyy kontrolloimaan ja satuttamaan sinua"

Niin tuohon kommentoisin, (olen varmasti hyvin naiivi ihminen), MITEN tuollaisesta voi saada mielihyvää? Mikä ajaa ihmisen tuollaiseksi? huonot lapsuudenmallit? Vikaa päässä? Miksi tuollaiset ihmiset ei elä yksin?

Naisilla on kaikilla vähän vikaa päässään. Ne eivät elä yksin koska mieheltä pitää saada rahat ja vauvasiemen.

Tää viimeinen oli ihana 🐧

Ajattelin samaa, ap on saanut kaiken irti ja sitten alkaakin kyrsimään ja tekee mieli vihreille niityille🤨

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
211/226 |

Ja varmasti olikin itse laittanut paskasen leikkuulaudan kaappiin eikun 🤔

Vierailija
212/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin ketjun noin puoliväliin.

Mielestäni tuo leikkuulautajuttu on tosi outoa toimintaa. Musiikin huudatus on outoa vain siinä tapauksessa, jos ette asu omakotitalossa. 

Muilta osin tuo voi selittyä monella tavalla ja voisin itsekin naisena toimia samoin. Taustalla on se, että olen aina mukautunut liikaa. Olen myös selkeästi älykkäämpi kuin puoliso, joten useimmiten olen se, joka on oikeassa. Hän tietää tämän eikä kiistä sitä, mutta saan kyllä varmasti kuulla siitä, jos joskus sanon jotain tyhmää tai olen väärässä. Miehellä on huono itsetunto, mutta kompensoi sitä tyhjänpäiväisellä uholla. Olen myös kyllästynyt ja väsynyt venymään aina muiden toiveiden mukaan. Tuntuu, että koko elämä vain vilisee ohi, enkä saa mahdollisuutta elää kuten haluaisin. Koko ajan joku on vailla apuani tai jotain vastaavaa. Olen ollut ihan lopussa, mutta muut ei tajua sitä. Aloin asettaa rajoja. En enää mukaudu kaikkeen enkä passaa muita. En jaksa edes hymyillä ja esittää iloista, jos en ole. Ehkä kyseessä on maskaamisen lopettaminen (ei diagnoosia). 

En missään nimessä sano, että miehelläsi olisi kyse samasta. Mutta taustalla voi olla myös jotain samantapaista. Toisaalta minunkin mies kiukuttelee. En tiedä johtuuko iästä, stressistä vai siitä, että minä olen muuttunut. Samaistutko kirjoitukseeni, oletko sinä ap vetänyt viime aikoina rajoja tai muuttunut itse ja mies vastustaa sitä? Tai onko miehesi aina mukautunut elämään sinun tahtiisi ja alkanut nyt pohtia elämäänsä uusiksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
213/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, teillä on molemmilla menossa ne vaikeat vaihdevuodet. Kumpaakin ärsyttää tuhottomasti toisen käyttäytyminen. Siihen ei auta mikään muu ,kun  kommunikointi supistaa minimiin ja hankkia omia menoja ja harrastuksia. Näinollen näette toisianne mahdollisimman vähän.

ap on täydellinen kuten kaikki naiset, ei hänessä ole mitään vikaa.

Tajuatko? EI MITÄÄN!

Eipä taida siellä lastensuojelussa olla kovin kiireistä, kun joutaa koko päivän palstailemaan? Vai mitä miesvihakiimanarttumällirännimätisäkkivittulimauli?

Sinähän sen tiedät.

Vierailija
214/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miesten vaihdevuodet eli testosteronin puute on vakavaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
215/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-iän kriisi ja miehen vaihdevuodet (testosteronin lasku) oireilee juuri noin. Miehestä tulee ehdottomampi ja riidanhaluisempi, kaikki järkevä ja rakentava keskustelu muuttuu mahdottomaksi. Ja kaikki ongelmat on vaimon syytä tietenkin.

Andropaussia eli miehen vaihdevuosia minäkin tulin ehdottamaan syyksi. Miehillekin on olemassa hormonikorvaushoitoa.

Harva sitä hoitoa saa, jos ei itse osaa ostaa punttisalilta tai hakea ulkomailta. Terveyskeskukseen on turha mennä.

Saa Juhana Pihalta mehiläisestä

Vierailija
216/226 |

No ei varmaan kauaa saa jos huutelet nimiä tuohon tyyliin.

Eiköhän jokainen lääkäri katso että tulee tarpeeseen. Korvaushoitoon perehtynyt urologi riittää - ei tarvitse mikään maankuulu erikoismies olla.

Vierailija
217/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siinä tyypillinen mies, joka on jämähtänyt mukavuusalueelleen pitkässä suhteessa, jossa tottunut ottamaan kaiken itsestäänselvyytenä. Ei tuosta enää nousta, valitettavasti.

Päinvastoin. Mies on pitkässä suhteessa viimein kyllästynyt olemaan ainaisella epämukavuusalueellaan. On tähän saakka myötäillyt ja niellyt omasta näkökulmastaan epäkohdat, jotta ei tarvitsisi riidellä. Nyt on tullut pikku hiljaa mitta täyteen. Tunnistan hyvin tilanteen.

Vierailija
218/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ydinkysymys on, että miksi mies on alkanut toimimaan noin? Oletko itse syytön tähän negatiiviseen kehitykseen?

Vierailija
219/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän tässä ole kyseessä miehen vaihdevuodet. Oma mies (50v) alkoi pari vuotta sitten käyttäytymään aika lailla samalla tavalla. Ennen itsestään huolehtiva ja siisteydestä pitävä mies alkoi välttämään peseytymistä, lopetti siivoamisen, pyykinpesun, liikkumisen. Ei pese käsiään edes vessakäynnin jälkeen.

Ruoanlaittoakin pitää vahtia. Ei pese käsiään, valmistusastiat huuhtelee ja laittaa kaappiin. Joskus jopa ottaa koneesta käytettyjä ja käyttää niitä! Eivät kuulema ole likaisia. Välillä ltuntuu että ärsyttää minua tahallaan.On apaattinen, väsynyt, äkäinen. Voimaa saa vain keskioluesta.

Olen yrittänyt puhua hänelle. Ei näe mitään outoa käyttäytymisessään. Lääkäriin Ei saa kirveelläkään. On aika sietämätön kotioloissa jo. 

Osaako kukaan sanoa, että meneekö tuo ohi vai paheneeko vaan? Että pitääkö alkaa omaa asuntoa harkitsemaan tässä.

Vierailija
220/226 |
11.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä tyypillinen mies, joka on jämähtänyt mukavuusalueelleen pitkässä suhteessa, jossa tottunut ottamaan kaiken itsestäänselvyytenä. Ei tuosta enää nousta, valitettavasti.

Päinvastoin. Mies on pitkässä suhteessa viimein kyllästynyt olemaan ainaisella epämukavuusalueellaan. On tähän saakka myötäillyt ja niellyt omasta näkökulmastaan epäkohdat, jotta ei tarvitsisi riidellä. Nyt on tullut pikku hiljaa mitta täyteen. Tunnistan hyvin tilanteen.

Sama. Jousto ja apu kun pelaa aina vain yhteen suuntaan niin jossain vaiheessa vastavuoroisuuden puute lyö jouston poikki kokonaan.

Yhteispeli toimii vain kun kumpikin tekee myönnytyksiä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi seitsemän