Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turun Sanomissa kirjoitus palkkatuesta

Vierailija
09.06.2024 |

Alla koko teksti lehden nettisivuilta kopioituna:

 

Kunnat, järjestöt ja työttömät itse kertovat palkkatuen merkityksestä ja moninaisista hyödyistä. Tästä huolimatta palkkatukea on alettu systemaattisesti ajaa alas. Palkkatukea korvaamaan ei ole juuri tiedossa uusia ratkaisuja.

Vain 10 prosenttia yli vuoden työttömänä olleista saavat työllisyyspalveluita, kun kaikkien työttömien vastaava keskiarvo on 30 prosenttia. Miksi juuri niiltä leikataan, jotka tarvitsevat eniten tukea työllistymiseen?

Vaikeaa yhtälöä hankaloittaa se, että pääministeri Petteri Orpon hallitus on valinnut sosiaaliturvan säästöt työllistymiskeinoksi. Ideana on, että töiden vastaanottaminen helpottuu, kun passiivituilla ei yksinkertaisesti taloudellisesti pärjää.

Tämä on kohtuutonta ja epäinhimillistä, sillä etenkin pitkäaikaistyöttömät ovat jo valmiiksi erittäin vakavassa taloudellisessa ahdingossa, eivätkä ole yrityksistä huolimatta päässeet töihin.

THL:n tutkijoiden Kaisu Savolaisen ja Minna Kivipellon mukaan yli 40 prosentilla työnhakijoista ei ole työnhakuvelvoitetta. Tämä hälyttävä tieto kertoo siitä, että olemme menettäneet jo paljon työvoimapotentiaalia julkisen palvelujärjestelmän puutteisiin. Näitä palveluja tulee parantaa heikentämisen sijaan.

Palkkatuen kestoa on vähennetty runsaasti kaikkialla Suomessa ja osa kunnista ilmoittaa, että lakkauttaa tuen käyttämisen kokonaan. Myös Sote-järjestöiltä Stea-avustustasoa leikataan yli 30 % vuoteen 2027 mennessä. Näissä järjestöissä työllistetään paljon osatyökykyisiä tai muutoin työmarkkinoilla tukea tarvitsevia ihmisiä.

Palkkatukityöllä on katkaistu järjestöissä ja kunnissa työttömyyskierteitä, ja osin on päästy myös kohentamaan ihmisten sosiaalista ja terveydellistä tilannetta. Ovatko siis kunnat jatkossa valmiita suoraan työllistämään työttömät, kun valtio ja maan hallitus vetäytyy vastuustaan ja heikentää palkkatuen houkuttelevuutta entisestään?

 

JUKKA HAAPAKOSKI

toiminnanjohtaja

Työttömien Keskusjärjestö ry

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

haluan kommentoida tuohon juttuun lähinnä tuota, että THL:n tutkijoiden mukaan yli 40 prosentilla työnhakijoista ei ole minkäänlaista työnhakuvelvoitetta!

 

On kyllä aika epäreilua sitten niitä kohtaan, joille asetetaan erilaisia velvoitteita, ei riitä se, että hakee neljää paikkaa per kk kuten laki on määrää, vaan sitten työkkäri ja kunta asettavat vielä erikseen velvoitteen hakea - hahahhaaaa - juuri näitä palkkatukitöitä!"

 

Että pitää sitten vielä oikein hakea näitä palkkatukitöitä, joihin niihinkään ei oteta! Kunnan omat palkkatukityöt, joihin on lähetetty ns. tarjouksia, niin niissä NAURETAAN PÄIN NAAAMAA! JOPA SOSIAALITOIMISTON  - SIIS NÄÄ IHMISTEN AUTTAJAT, HAHAHHAAAA - NAURAVAT PÄIN NAAMAA!

 

No, nyt ilmeisesti on sitten tarkoitus, tällä palkkatukipaikan hakemisvelvoitteella, pistää työmarkkinatuki poikki... Että saavat sitten heitetty pois kortistosta nauttimasta sitä työmarkkinatukea... ja sitten lopulta kun tämän tekevät, niin saavat myös asunnottomaksi!



RAISIO JA TURKU; VARHA!

Vierailija
2/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis liki puolella työnhakijoista ei ole minkäänlaista työnhakuvelvoitetta, että ovat sitten sillä työmarkkinatuellaan ihan rennosti vaan! Eipä olla ajamassa asunnottomaksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

100000 uutta työllistä? Kuinka tyhmä pitää ihmisen olla, että uskoo moista?

Vierailija
4/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

100000 uutta työllistä? Kuinka tyhmä pitää ihmisen olla, että uskoo moista?

 

Ihan kuule taikuudella tulee 100 000 työpaikkaa kun heikennetään työehtoja. Palkasta "pikkusen" tingitään mutta työpaikkoja tulee ovista ja ikkunoista.

 

T. Satonen.

Vierailija
5/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varsinais-Suomessa niitä palkkatukipaikkoja ei kesän jälkeen ole enää mahdollista saada, tämän Varsinais-Suomen työvoimatoimiston nettisivuilla olevan tiedotteen mukaan:

 

Varsinais-Suomelle on myönnetty työ- ja elinkeinoministeriöstä 25,9 miljoonaa euroa työvoimapalveluiden hankintaan vuodelle 2024. Määräraha on selvästi edellisvuotta niukempi ja tässä vaiheessa lähes 95 % määrärahasta on sidottu eli varattu jonkin palvelun järjestämiseen tai tuen maksamiseen.

Harkinnanvaraisia palveluita ja tukia eli palkkatukea, starttirahaa, valmennuksia, koulutusta tms. voidaan tarjota vain alueen määrärahojen puitteissa. Vuonna 2024 käytössä olevan määrärahan niukkuus rajoittaa palvelujen ja tukien tarjontaa. Osa palveluista ja tuista pysyy palveluvalikoimassa supistetulla tarjonnalla vuoden 2024 ajan, mutta osa palveluista ja tuista jää pois, kun ao. käyttötarkoitukseen varattu määräraha on loppuun sidottu. Palvelujen ja tukien kysyntä vaikuttavat määrärahan riittävyyteen ja kysynnän vaihteluja on vaikea ennakoida, niinpä palvelujen tai tukien riittävyyttä ei pystytä kaikilta osin tarkkaan arvioimaan.

Varsinais-Suomessa pyritään määrärahojen puitteissa turvaamaan kotoutujien palvelut siten, että kotoutumispalveluja on saatavilla koko vuoden ajan. Myös rekrytointikoulutuksia on tavoitteena järjestää vuoden 2024 ajan, tosin koulutusmäärät joudutaan pitämään aiempia vuosia pienempinä. Valmennuspalveluita on pienimuotoisesti tarjolla eri ryhmille (työnhaku- ja uravalmennusryhmät) koko vuoden ajan, mutta uusien asiakkaiden ohjaaminen työhönvalmennukseen joudutaan lopettamaan kesäkuussa. Palkkatukeen ja starttirahaan varattu määräraha tulee käytetyksi kesän aikana, jonka jälkeen em. tukia ei enää Varsinais-Suomessa ole mahdollista myöntää.

Kaikkia TE-toimiston ja kuntakokeilun palveluja ja tukia määrärahan niukkuus ei koske, sillä osa niistä kustannetaan eri määrärahoista. Palveluja ja tukia, jotka jatkossakin ovat käytössä ovat: tutkintoon tai sen osiin valmistava työvoimakoulutus, palkkatuki velvoitetyöllistämiseen ja työllistämistuki 55-vuotta täyttäneille. Työttömille työnhakijoille myönnettävä starttiraha maksetaan STM:n työttömyysetuusmäärärahoista ja työttömien starttien osalta määrärahatilanne on tällä hetkellä selvitettävänä.

Määrärahan käyttöä seurataan tiiviisti. Mikäli yksittäinen palvelu ei toteudu alkuperäisen suunnitelman suuruisena ja kuluta kokonaan siihen sidottua määrärahaa, määräraha kohdennetaan välittömästi uudelleen.

Varsinais-Suomi ei ole ainoa alue, joka kamppailee määrärahojen riittävyyden kanssa. Määrärahatilanne on tiukka myös muualla Suomessa.

 

 

 

SIIS JOS MEINAATTE NYT PALKKATUKIPAIKAN SAADA, SAADAKSENNE PIKKASEN ENEMMÄN RAHAA KÄYTTÖÖNNE KUIN TYÖMARKKINATUEN NETTO, KANNATTAA NYT PITÄÄ KIIRETTÄ! RAHAT ON LOPPUMASSA!

6/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis liki puolella työnhakijoista ei ole minkäänlaista työnhakuvelvoitetta, että ovat sitten sillä työmarkkinatuellaan ihan rennosti vaan! Eipä olla ajamassa asunnottomaksi!

Se varmaan johtuu Siitä, että näillä työttömillä on työkyvyttömyyseläkehakemus Kelassa. He siis ovat työkyvyttömiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palkkatuessa oli sentään jotain järkevää. Olen yksi sitä kautta työllistynyt ja ollut nettoveronmaksaja 25 vuotta keskeytyksettä eteenpäin. 

Vierailija
8/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

haluan kommentoida tuohon juttuun lähinnä tuota, että THL:n tutkijoiden mukaan yli 40 prosentilla työnhakijoista ei ole minkäänlaista työnhakuvelvoitetta!

 

On kyllä aika epäreilua sitten niitä kohtaan, joille asetetaan erilaisia velvoitteita, ei riitä se, että hakee neljää paikkaa per kk kuten laki on määrää, vaan sitten työkkäri ja kunta asettavat vielä erikseen velvoitteen hakea - hahahhaaaa - juuri näitä palkkatukitöitä!"

 

Että pitää sitten vielä oikein hakea näitä palkkatukitöitä, joihin niihinkään ei oteta! Kunnan omat palkkatukityöt, joihin on lähetetty ns. tarjouksia, niin niissä NAURETAAN PÄIN NAAAMAA! JOPA SOSIAALITOIMISTON  - SIIS NÄÄ IHMISTEN AUTTAJAT, HAHAHHAAAA - NAURAVAT PÄIN NAAMAA!

 

No, nyt ilmeisesti on sitten tarkoitus, tällä palkkatukipaikan hakemisvelvoitteella, pistää työmarkkinatuki poikki... Että saavat sitten heitetty pois kortist

Sairaslomalla, jolloin ei saa sairaspäivärahaa, saa työmarkkinatukea eikä.ole työnhakuvelvollisuutta. Sairaspäivärahaa saa vain 300 päivää, kuntoutustukianomuksia hylätään 60%.

Järjestelmä on sairas. Ei nämä ihmiset ole työttömiä vaan sairaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis liki puolella työnhakijoista ei ole minkäänlaista työnhakuvelvoitetta, että ovat sitten sillä työmarkkinatuellaan ihan rennosti vaan! Eipä olla ajamassa asunnottomaksi!

Johtuu siitä, että ovat sairaita.

Vierailija
10/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

100000 uutta työllistä? Kuinka tyhmä pitää ihmisen olla, että uskoo moista?

 

Ihan kuule taikuudella tulee 100 000 työpaikkaa kun heikennetään työehtoja. Palkasta "pikkusen" tingitään mutta työpaikkoja tulee ovista ja ikkunoista.

 

T. Satonen.

Nyt on tekemättä enää 160 tuhatta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis liki puolella työnhakijoista ei ole minkäänlaista työnhakuvelvoitetta, että ovat sitten sillä työmarkkinatuellaan ihan rennosti vaan! Eipä olla ajamassa asunnottomaksi!

Osalla työttömistä on ns. työkyvyn seurantaa meneillään, eli haetaan lääkärinlausuntoja työkkäriin. Väliinputoajia jotka eivät pääse eläkkeelle

ja työmarkkinatuella kituuttavat, mutta ei tarvitse sitä neljää paikkaa hakea. Muuten kyllä juoksutetaan tasaisesti B-lausuntoja ym. hakien.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän yksi