Maanantain HS ja rasva-artikkeli D-osassa. Tulkitkaa mulle.
Siis mitä MERKKIÄ kannattaa leivälle levittää jos mahdollisimman terveellistä haluaa? En ole mitenkään hulluna Beceliin, käviskö joku muu..
Kommentit (21)
Eli esim. tuossa Becelissä on suhde juuri kohdillaan, kun 23%:sta ensimmäinen rasvasarake sanoo 6% ja seuraavat 6+11% = 1 osa tyydyttyneitä ja 2 osaa tyydyttymättömiä.
mutta sen verran tiedän margariineista ja niiden muunneltujen rasvojen vaikutuksesta ihmiseen, että syön itse vain voita tai Oivariinia.
kaltaisten henkilöitten " ajattelu" .
Siinä oli juuri tästä kuinka epäluuloisia ihmiet ovat margariineja kohtaan, myös transrasvoista ja niiden tunnistamisesta. Ja taas kerran siitä että suomalaisissa leipämargariineissa niitä ei ole.
Margariineissä niitä ei ole lainkaan, koska artikkelin mukaan (haastateltuna Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen dosentti Ursula Schwab) meillä on rasvojen käsittelyssä siirrytty jo 90-luvulla vaihtoesteröintiin, jossa transrasvoja ei muodostu.
Transrasvat ovat keinoteko i s i a rasvoja, jotka eivät kuulu ihmisen luontaiseen ravintoon. Niitä on esimerkiksi pikaruoissa, kekseissä,
uivakakuissa ja muissa konditoriatuotteissa sekä jäätelöissä. Transrasvoja syntyy, kun juokseva kasviöljy muutetaan puolikovaan muotoon.
Tämä pidentää niiden säilyvyyttä. New York teki äskettäin ensimmäisenä kaupunkina maailmassa päätöksen kieltää transrasvat ravintoloissaan. Myös Chicago aikoo seurata New Yorkin viitoittamalla tiellä. Yhdysvalloissa tuli vuoden 2006 alussa pakolliseksi merkitä transrasvojen määrä elintarvikkeiden myyntipakkauksiin. Myös Tanskassa transrasvat kiellettiin samaan aikaan.
Kansanterveyslaitos on ollut Suomessa transrasvoista hiljaa. Niin hiljaa, että se huutaa. Kansanterveyslaitos ei tiettävästi halua aiheuttaa
hämmennystä kansalaisten keskuudessa transrasva-asialla. Valtion ravitsemusneuvottelukunta antaa virallisia ruokasuosituksia suomalaisille. Viimeisimmässä suosituksessa (2005) transrasvat niputetaan yhteen niin sanottujen kovien rasvojen kanssa. Transrasvahappojen osuus suomalaisten ruokavaliossa on neuvottelukunnan mukaan ¿merkityksettömän vähäinen¿, 0,5 prosenttia.
Jos kyseinen luku pitää paikkaansa, Suomessa transrasva-asia olisi kuin itsestään kunnossa.
Olen tältä osin epäileväinen. Kauppojen hyllyt notkuvat Suomessakin tuotteita, joiden valmistuksessa kaiken järjen mukaan käytetään transrasvoja. Asiasta on vaikea päästä tarkasti perille, sillä Suomessa ei edellytetä transrasvojen merkitsemistä tuoteselosteisiin. Transrasvoja saa kuka hyvänsä suomalainen kuluttaja elimistöönsä esimerkiksi näin: ostaa kaupasta vuosia säilyvän kuivakakun, mikropopcornia ja halpissuklaapatukoita synttäreille, syö transrasvoissa uitettuja ranskanperunoita lounaalla sekä nauttii muroja aamupalalla.
Kaikkein terveellisintä ja johdonmukaisinta olisikin se, että Suomi seuraisi transrasvojen kieltämisessä ja rajoittamisessa USA:ta ja sen suurkaupunkeja New Yorkia ja Chicagoa sekä Tanskaa. Vähintään transrasvoista pitäisi keskustella maassamme avoimesti ja laajasti.
Kari
UTOSLAHTI
Toimittaja
eli käytän vain voita tai Oivariinia. Keinotekoiset rasvat eivät houkuttele, enkä myöskään halua pilata omega3/ omega6 -tasapainoani liiallisella kasviöljyn käytöllä.
Siinä suhteet menevät niin, että tyydyttyneitä rasvoja on 12%, kertatyydyttymättömiä 9% ja monityydyttymättömiä 4%. Ei siis täytä suositeltavan levitteen kriteerejä, jos tähtää tuohon 2/3 sääntöön.
Vierailija:
t. hesariton
biovita fi / suomi / terveyssivut / trans . html
Vierailija:
Siinä suhteet menevät niin, että tyydyttyneitä rasvoja on 12%, kertatyydyttymättömiä 9% ja monityydyttymättömiä 4%. Ei siis täytä suositeltavan levitteen kriteerejä, jos tähtää tuohon 2/3 sääntöön.Vierailija:
t. hesariton
Voissa todellakin on transrasvaa, lehmän luonnollisesti valmistamaa. Tuon rasvan nimi on konjugoitu linolihappo, CLA. Sitä myydään myös kalliilla lisävalmisteena, KAIKKI transrasvat eivät todellakaan ole haitallisia. Mutta ne teolliset transsit kiertäisin kyllä todella kaukaa ja pitäisi lapsenikin niistä visusti erossa. Kuinka moni esimerkiksi tiedostaa ettei kasvirasvajäätelö todellakaan ole mikään terveystuote vaan transrasvapommi?
http:// mikaelfogelholm. fi/keskustelu. html/109?p=&c=
Ja transrasvakeskustelu:
http://mikaelfogelholm. fi/keskustelu. html/17?p=&c=
Lukekaapa ajatuksella, tehkää johtopäätöksiä ja miettikää itse.
Tällaisesta omaan pussiin " tutkimisesta" ei voi seurata mitään hyvää. Voit kysellä mielipiteitä hänestä muilta lääkäreiltä.
mutta eikä haitalliset transrasvat ole nimenomaan kovetettuja kasvisrasvoja? Oivariinissa on kovettamatonta kasviöljyä. Lisäksi on myös " pahaa" maitorasvaa, mutta ruokavalio on kokonaisuus, leipää tulee meillä syötyä sen verran vähän ettei levite ole kovin olennainen osa kokonaisuutta. Kannattaisi ennemmin olla huolissaan leivontamargariinista, piilorasvoista jne...
http:// www. ravitsemusjaterveys. fi/maitorasva-tutkimuksia. html
jääkaapista. Mutta olen opettanut itseni ja lapset siihen, että tärkeää on ettei rasvaa laita leivän päälle paljon, sentin kerrosta, vaan pieni sipaisu riittää,...
päälle pitää laittaa kiinteää rasvaa? Laittakaa kylmäpuristettua oliiviöljyä. Eikös nykyään saa öljysumutepullojakin? Ruisleivän kanssa voi tosin olla vähän erikoista, mutta...
Minä ainakin käytän voita.