Sanna Marin ja Joni pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia
Sanna ja Joni käyttäytyivät kuin vastarakastuneet teinit. He nimittäin pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia.
Meno oli niin kuumaa, että heidän olisi kannattanut ottaa hotellihuone, eräs silminnäkijä tuumaa Seiskalle.
Hän havaitsi, että Sanna ja Joni eivät selvästikään välittäneet uteliaiden katseista. Päinvastoin vaikutti vahvasti siltä, että kaksikko suorastaan kerjäsi huomiota osakseen.
Ja siinä he onnistuivatkin. Paparazzi nappasi villisti kuherrelleesta parista kymmeniä valokuvia, joissa he suutelivat himokkaasti toisiaan eri kadunkulmissa keskellä ruuhkaisinta Helsinkiä.
Sannan ja Jonin tiet erosivat vasta Fredan toisessa päässä Temppeliaukion kirkon kupeessa. Näppien irti päästäminen toisistaan tuotti merkittävää tuskaa, sillä ennen sitä he innostuivat jälleen kerran suutelemaan toisiaan intohimoisesti.
Jäähyväissuudelma kesti paparazzin arvion mukaan jopa pari minuuttia. Kadun toisella puolella seissyt paparazzi pystyi helposti aistimaan, kuinka virittyneessä tilassa kohupari oli.
Kun he lopulta saivat huulet irti toisistaan, niin Joni tarttui vielä Sannaa kaihoisasti kädestä. Sitten hän antoi ex-pääministerin kämmenselälle usean pikkupusun. Kun Sanna lopulta irrottautui siipastaan, niin Joni lähetti vielä lukuisia lentopusuja rakkaansa perään.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/sanna-marin-ja-joni-rakas-kuhertel…
Kommentit (823)
Vierailija kirjoitti:
Onnittelut suomalaisille äänestäjille, että tästä päästiin eroon!
Pieleen meni pervopersun öyhötys 😂 Marinia äänesti iso osa kansasta.
Nykyinen kauhukabinetti tulee vielä päätymään syytteeseen valtakunnanoikeudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä Sanna. Olet rakastunut kaunotar. Kateelliset eivät sulata sitä ei niin millään. Sveitsin matkakin on varmasti hieno ja saat hyvät rahat tilillesi.
Tämä! Sanna elää unelmaa jota täällä kirjoittelevat paksuranteiset ja -kätiset av-mammahoitsut eivät voi ikinä saavuttaa. Vituttaahan se...
Sanna voi olla sinun unelmasi, ei meidän muiden
Miksi sitten stalkkaat häntä täällä päivittäin?
Rakkaudesta se hevonenkin potkii, sanoi jo vanha kansa.
Sannan mieshän on ihan hopeakettu 😳
Sannan saavutukset? Mitä hän on saavuttanut? Elämässään ja työssään menestynyt harvemmin kunnostautuu imuttelemalla Helsingin vilkkailla kaduilla. Hoitavat imuttelunsa jossain vähemmän julkisessa paikassa. Huomiontavoittelulta tuollainen vaikuttaa.
Sanna möi sielunsa rahasta vaikka oli rokotuksia vastaan aijemmin. Ihme juttu
Sanna parka. Sääliksi käy. Kuinka pitkälle hänet päästetään nolaamaan itsensä?
Vierailija kirjoitti:
Sanna parka. Sääliksi käy. Kuinka pitkälle hänet päästetään nolaamaan itsensä?
Samaa olen miettinyt. Säälittää tuo käyttäytyminen, jolla päätyy jatkuvasti Seiskan kanteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnittelut suomalaisille äänestäjille, että tästä päästiin eroon!
Pieleen meni pervopersun öyhötys 😂 Marinia äänesti iso osa kansasta.
Nykyinen kauhukabinetti tulee vielä päätymään syytteeseen valtakunnanoikeudessa.
Punakaartilaisten kenttäoikeudessako?
Vierailija kirjoitti:
Kuka hoitaa Emmaa?
Lesbomummotko?
Miten asia kuuluu sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomiota on saatava.
Niin, Sanna-hullu trollaa näitä paskoja täällä joka päivä - miksi?
Ärsyttääkö?
Mene töihin pervopersu!!!! Lopeta tuo loputon Marinin stalkkaus ja mene töihin.
Eli ärsyttää 😂🤣😂🤣.
Ootko kokeillu kertoa sannulille että lopettaa perseilyn niin ei tarvis alottaa näitä ketjuja?
Mene töihin!!!!
Marin on töissä ja minä olen töissä - ärsyttääkö persulia?
Käyhän tuo pervopersun hokeminen palstalla 7-23 työstä. Mitään muuta työtä sulle ei sitten ole ollutkaan tarjolla. Lienetkö edes peruskoulua vielä suorittanut, sen verran lapsellista fanittamista ja sekoilua jonkun entisen pääministerin puolesta.
-ohis
Ei hitto. Lyhyet farkkushortsit, valkoiset tennarit, rintsikat näkyy pitsipaidan alta. Pukeutuu kuin yläasteikäinen. Entinen pääministeri, keski-ikäinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Sanna möi sielunsa rahasta vaikka oli rokotuksia vastaan aijemmin. Ihme juttu
Samoin ilmastohuoli loppui käden käänteessä. Rahakkaammat hommat hoidellaan lentäen ja limusiinilla ajellen.
Vierailija kirjoitti:
Huomiota on saatava.
Sanna on kovin lapsellinen. Liian suuriin saappaisiin pääsi liian nuorena. Huomionhakuisuus on silmiinpistävää.
Tämä ketjuhan on parasta viihdettä! Kuinka paljon öyhötystä kateelliset ja puutteessa olevat mammat saa aikaan suutelemisesta. Suutelemisesta! Ihan helv*tin paljon 😂. Jatkakaa. Matalamielisyytenne naurattaa.
Vierailija kirjoitti:
Päivärintako täällä kateellisena kirjoittelee iho rypistyneenä tietäen ettei ikinä yllä Sannan saavutuksiin? Susannan pitäisi vaan osata tietää ettei niihin yllä kukaan muukaan... 😉
Mihin saavutuksiin? Luuletko, ettei Marinin iho rypisty? On rypistynytkin jo. Ei se tee ihmisestä huonompaa, vaan ihan muut asiat.
Tuo esitys on varmasti suunnattu kampaajan muille naisille/ihailijoille. Ilmiselvä reviirin merkkaus.
Miksi sitten stalkkaat häntä täällä päivittäin?