Tutkimus: Talvi-ja Jatkosota EIVÄT traumatisoineet sotaveteraaneja

Suurin ongelmahan suomessa oli se, että traumatisoituminen nähtiin jotenkin sotilaiden omana syynä ja vikana ja oltiin sitä mieltä, että nämä eivät ansaitse mitään psykiatrista hoitoa. 

Ilmeisesti se yleinen ajatusmalli oli jotain siihen tyyliin, että eihän nyt sotilas VOI traumatisoitua siitä, että puolustaa omaa isänmaataan vihollista vastaan, ja jos traumatisoituu niin saa syyttää vain itseään kun on niin heikkoluonteinen.

Vähemmästäkin traumatisoituu. Sota aivan varmana jättää syvät arvet sieluun. Mun mummo ja pappa puhuivat omasta lapsuudestaan ja mä kuuntelin, kun olivat silloin sota-ajan lapsia.

Tyhmä tutkimus on, jos tulos on, ettei sota aiheuta traumoja.

Vierailija kirjoitti:

Sotaveteraaneille paras lääke oli raskas fyysinen työ, samaa lääkettä pitäisi antaa näille jotka saavat asumistukea ja muita tukia, ja tuet pitää poistaa.

Ei niitä töitä enää ole mihin kuka tahansa voi mennä. Risusavotat ym. tekee yksi mies ja työkone. Pian varmaan pelkkä kone.

Vierailija kirjoitti:

Suurin ongelmahan suomessa oli se, että traumatisoituminen nähtiin jotenkin sotilaiden omana syynä ja vikana ja oltiin sitä mieltä, että nämä eivät ansaitse mitään psykiatrista hoitoa. 

Ilmeisesti se yleinen ajatusmalli oli jotain siihen tyyliin, että eihän nyt sotilas VOI traumatisoitua siitä, että puolustaa omaa isänmaataan vihollista vastaan, ja jos traumatisoituu niin saa syyttää vain itseään kun on niin heikkoluonteinen.

Ei siihen aikaa ollut apua. Heidän traumatisoituneet lapset piti terapiaan meneviä hulluna. Normaalia oli tukahduttaa tunteensa. Ja harrastaa henkistä väkivaltaa. Ja fyysistä. Miehet oli todella väkivaltaisia. Olen 3 polven.. Ainut, joka on hoitanut itseään. 

Eri

Hyi l hvetti mitä paskaa!

Miten voi samoista aineistoista syntyä näin erilaisia tutkimustuloksia? Muutama vuosi sitten julkaistiin kirja missä kerrottiin millaisia kauheuksia ihmiset joutuivat kärsimään.

Vierailija kirjoitti:

Asia ei ole joko tai. Löytyy hyvin monenlaisia tapauksia laidasta toiseen. Riippuu paljon myös minkälaisissa taistelutilanteissa oli mukana.

Mutta yksikään joka oli eturintaman taisteluissa mukana, ei varmasti palannut sodaata ihan samana ihmisenä kuin mikä oli sinne mennessään. Vaikkei olisikaan ollut varsinaisesti traumatisoitunut. 

Tätähän ei saa ääneen sanoa, muttei se välttämättä ollut huono asia. Tuntemani sotaveteraanit olivat hyvin tunnollisia ja auttavaisia, pienestä iloisia eivätkä todellakaan valittaneet joka asiasta. Jokin semmoinen "valo" heistä loisti. Tietynlainen tapa nähdä maailma, tietynlainen lämmin puhetapa. Saman näkee ja aistii kun katsoo dokumentteja amerikkalaisista, saksalaisista tai venäläisistäkin toisen maailmansodan veteraaneista. He oppivat elämästä jotain oleellista. Toista vastaavaa sukupolvea ei tule.

Tutkimus täyttä passkaa.

Vierailija kirjoitti:

Juu-u, ei ei..mitä nyt oma pappa sekoili loppuelämänsä sodan jälkeen, eli kauhuja uudestaan ja uudestaan. Monet papan tuttavat joivat itsensä hengiltä tai tap poivat itsensä sodan loputtua. Ei jäänyt traumoja ehei.

Sama minun suvussani. M51

Vierailija kirjoitti:

Tutkimus täyttä passkaa.

Sinä tulet tähän tulokseen millä metodilla? 

Karjalan evakoilla trauma oli moninkertainen. Kahteen kertaan menetetyt kodit ja ehkä jopa vihollisen häpäisemät. Kuinka erilaista on ollut kun maaperällä jossa oma suku on asunut satoja vuosia käydään taisteluita missä mitään ei jää jäljelle. Toki näitä paikkoja on ollut muuallakin kuten Lapissa. He vain eivät joutuneet häädetyiksi kotoaan.

Joo ja tämän päivän mies traumatisoituu intissä jo vajaassa viikossa😅

Mikä tämä tutkija oikein on, lintu vai kala?

Vierailija kirjoitti:

Vähemmästäkin traumatisoituu. Sota aivan varmana jättää syvät arvet sieluun. Mun mummo ja pappa puhuivat omasta lapsuudestaan ja mä kuuntelin, kun olivat silloin sota-ajan lapsia.

Tyhmä tutkimus on, jos tulos on, ettei sota aiheuta traumoja.

Tyhmä on, jos lukee vain av-viestin otsikon. Tutkimus oli ihan muuta.

AIka paljon oli puliukkoja ja muita syrjäytyneitä sodan jälkeen, toki enemmistö palasi enemmän tai vähemmän terveenä sodasta takaisin sorvin ääreen, kun ei ollut KELA-avustuksia tms. Ei noiden syrjäytyiden kohtaloja kukaan kirjannut ylös mihinkään. Ei tiedä tämä tohtori-Jenny koko totuutta.

Pitäisi ensin määritellä, mikä on trauma. Nykypolvelle sellainen tuntuu olevan mikä tahansa ikävä kokemus tai muisto. Niihin identifioidutaan liikaa, ei osata pitää terveellistä etäisyyttä tunteisiin ja ajatuksiin. Ne eivät ole sinä. Ihmiselle täysin normaali ja terve toimintatapa on tehdä hyödyllisiä asioita, kuten rakentaa hyvää maata seuraaville polville, loputtoman tunteiden märehtimisen sijaan. 

Toinen asia on oikeat psykiatriset häiriöt, jotka väkisinkin rampauttavat ihmisen toimintakyvyn. Sellainen koitui joidenkin osaksi sodan myötä, eikä kyse ole heikkoudesta. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään tyypillinen ihmiskohtalo. Jos olisi ollut, niin tuskinpa sotien jälkeen olisi ripeällä tahdilla saatu rakennettua modernia hyvinvointivaltiota.

Vierailija kirjoitti:

Onko juuri nyt tarvetta vähätellä sodan traumaattisuutta?

Sitäkin voi ajatella.

Jos nuoret halutaan työntää sotaan joka on itsessään valhe niin varmaan käytetään myös valheita houkutteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia ei ole joko tai. Löytyy hyvin monenlaisia tapauksia laidasta toiseen. Riippuu paljon myös minkälaisissa taistelutilanteissa oli mukana.

Mutta yksikään joka oli eturintaman taisteluissa mukana, ei varmasti palannut sodaata ihan samana ihmisenä kuin mikä oli sinne mennessään. Vaikkei olisikaan ollut varsinaisesti traumatisoitunut. 

Tätähän ei saa ääneen sanoa, muttei se välttämättä ollut huono asia. Tuntemani sotaveteraanit olivat hyvin tunnollisia ja auttavaisia, pienestä iloisia eivätkä todellakaan valittaneet joka asiasta. Jokin semmoinen "valo" heistä loisti. Tietynlainen tapa nähdä maailma, tietynlainen lämmin puhetapa. Saman näkee ja aistii kun katsoo dokumentteja amerikkalaisista, saksalaisista tai venäläisistäkin toisen maailmansodan veteraaneista. He oppivat elämästä jotain oleellista. Toista vastaavaa sukupolvea ei tule.

Kyllä tulee, kunhan sota taas syttyy. Sota on ihmisen normaali olotila, oikea olohuone, rauhan-aika on porstua.

Vierailija kirjoitti:

AIka paljon oli puliukkoja ja muita syrjäytyneitä sodan jälkeen, toki enemmistö palasi enemmän tai vähemmän terveenä sodasta takaisin sorvin ääreen, kun ei ollut KELA-avustuksia tms. Ei noiden syrjäytyiden kohtaloja kukaan kirjannut ylös mihinkään. Ei tiedä tämä tohtori-Jenny koko totuutta.

Kukaan ei sano, etteikö moni olisi kärsinyt pahoista jälkiseurauksista. Sodissa palveli kuitenkin yhteensä satojatuhansia miehiä. Sanoohan sen järkikin, ettei joku ihmisraunioituminen tai puliukkoutuminen ollut mikään tyypillinen kohtalo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia ei ole joko tai. Löytyy hyvin monenlaisia tapauksia laidasta toiseen. Riippuu paljon myös minkälaisissa taistelutilanteissa oli mukana.

Mutta yksikään joka oli eturintaman taisteluissa mukana, ei varmasti palannut sodaata ihan samana ihmisenä kuin mikä oli sinne mennessään. Vaikkei olisikaan ollut varsinaisesti traumatisoitunut. 

Tätähän ei saa ääneen sanoa, muttei se välttämättä ollut huono asia. Tuntemani sotaveteraanit olivat hyvin tunnollisia ja auttavaisia, pienestä iloisia eivätkä todellakaan valittaneet joka asiasta. Jokin semmoinen "valo" heistä loisti. Tietynlainen tapa nähdä maailma, tietynlainen lämmin puhetapa. Saman näkee ja aistii kun katsoo dokumentteja amerikkalaisista, saksalaisista tai venäläisistäkin toisen maailmansodan veteraaneista. He oppivat elämästä jotain oleellista. Toista vastaavaa sukupolvea ei tule.

Hyvin pian sodan jälkeen alkoi olla mentaliteetti sellainen että nyt mennään eteenpäin eikä vanhoja muistella. Sitä joka jäi menneeseen kieriskelemään ei katsottu hyvällä. Ei haluttu nähdä sitä joka tai mikä muistuttaa vaikeasta ajasta.

Vierailija kirjoitti:

Jaa että post-traumaattinen jälkisyndrooma on ihan vaan täyttä huttua?

On se siitä sekunnista kun tarvitaan taas uusi satsi tapa tettavaksi ja vammautettavaksi.