Uskallatteko jättää pyykinpsesukoneen päälle,
kun lähdette itse pois asunnosta/talosta?
Meillä ne pyykkikuormat kertyvät tästä syystä. Konetta en uskalla pitää päällä silloin kun ulkoillaan, käydään kaupassa jne.
Kommentit (87)
Se, että pyykkiä ei kertyisi, olisi mielestäni sitä, että vähintään joka toinen päivä, olisi kaikki pyykit pesty.
Kun pesen pyykkiä, pesen sitä monta koneellista peräkkäin enkä lähde sillä väliin minnekään.
Organisoinnissasi on ap jotain vikaa, jos pyykkikuormat tuosta syystä muka kertyvät.
aikana niin iteppähän sitten maksatte.
Meillä kertyy kauheet pyykkivuoret vain ja ainoastaan siitä syystä ettei aina joka päivä jakseta pistää konetta pyörimään
Meille on hyvin tavallista olla kaksi tuntia paikalla kotona, ei ole vaikea löytää aikaa pyykinpesulle.
Pyykkikone on meillä eri kerroksessa kuin missä yleensä oleillaan, joten on oikeastaan aika yhdentekevää ollaanko me pari tuntia ulkoilemassa vai olohuoneessa, jos pesukone syttyy palamaan niin emme silti heti huomaa sitä.
Ei kannata aikatauluttaa elämäänsä liian tiukalle, kyllä sitä pitää saada lököstelläkin omassa kotona, ja se kone kuitenkin pesee ne pyykit ja itse voi sen aikaa löhötä sohvalla tai leikkiä lasten kanssa.
niin, että kone syyti kaikki vedet pihalle ihan vaikka olimme kotosalla :(
Tämä tapahtui ulkomailla, maassa, jossa pesukone on aina keittiössä (ei siis vesieristetty huone). No me hommailimme olkkarissa jotain muuta sillä välin, ja huomasimme asian vasta kun alakerran naapurit tulivat kertomaan että heille valuu vettä. Onneksi meni vakuutuksen piikkiin. Kaikki lattiat siinä uusittiin ja kämppää kuivateltiin kauan.
Enää en tietoisesti jätä konetta pyörimään yksin, mutta olen kyllä monesti unohtanut sammuttaa sen jos olen jonnekin lähtenyt.
koska - kuten sanottua - vakuutusyhtiö ei mahdollisia vahinkoja korvaa. Ja aina ei kyse välttämättä ole tulipalosta; hallitsemattomasti vuotavan veden takia on varmasti tullut vähintään yhtä paljon vahinkoja kuin tulipaloista. Eli sen lisäksi, että mikään pesukone ei meillä saa jäädä päälle, myös vesihanat suljetaan huolellisesti.
En myöskään jätä lasta (teini) ja käyvää konetta kotiin - siis niin että itse lähden vaikka kauppaan tunniksi.
eikö muka vakuutus korvaisi vahinkoja!
Onko tämä faktaa vai luulopuhetta ja pelottelua?
Kenen vakuutusehdooissa sanotaan oikeasti näin ja kelle on jättänyt kotivakuutus korvaamatta?
kulunut aikaa siitä kun s-ryhmän tai pirkka-lehdessä oli kodin vakuutusasiaa, ja siinäkin kerrottiin, ettei vakuutus korvaa jos kone jätetään yksinään päälle ja jotain sattuu, juuri näitä tulipaloa ja vesivahinkoa.
Sehän selviää jokaisen omasta vakuutusyhtiöstä. Mutta yleinen käytäntö taitaa olla tuo ettei korvata. Onhan se selvää, että jos ketään ei ole kotosalla niin vahinkoa ehtii syntyä todella paljon enemmän kuin että joku edes jossain vaiheessa kotona huomaa jotain. Palovaroitinkaan ei osaa alkusammutusta tai soittaa palokuntaa ajoissa paikalle.
vähän aiheen ohi, mutta tuli samalla mieleen, etten ymmärrä ihmisiä, jotka jättävät vauvan tai pienen lapsen yksin autoon nukkumaan, meidän lähistöllä aikoinaan syttyi parkissa seissyt auto itsestään palamaan.
jos menen hakee postia tai käyn kolaan lunta, auton laittaa roikkaa yms pienia n.5min poistumisia pihalle.
Muuten kyllä odotan että kone pesee loppuu tai laitan koneen päälle vasta kun tiedän että on aikaa odottaa että kone on pessyt.
Minä myös pesen paljon yösähköllä pyykkiä, eikä seinänaapurini ole koskaan valittanut yhdessäkään asunnossa. (rivitaloissa)
me ei saatu paikallisesta vakuutusyhtiöstä vakuutusehtoja nähtäväksi sitten niin millään joskus 2000-luvun alussa. Se oli aivan uskomaton juttu. Perustelu oli ettei niitä ole tavattu antaa. Noh, eipä kauan katseltu sitä vakuutusyhtiötä.
vakuutusyhtiötkin vaativat muoviallasta, joka ohjaa mahdollisen vuodon koneen etupuolelle, josta se huomataan nopeasti. Ilman allasta se ehtii vuotaa rauhassa pitkän aikaa rakenteisiin, ennen kuin kukaan välttämättä huomaa mitään.
Vesivahingot tulevat kalliiksi, palovahingot sikakalliiksi.
eikö muka vakuutus korvaisi vahinkoja!
Onko tämä faktaa vai luulopuhetta ja pelottelua?
Kenen vakuutusehdooissa sanotaan oikeasti näin ja kelle on jättänyt kotivakuutus korvaamatta?
Googlesta koskaan kuullut? Ja itselläsi ei taida vakuutusta olla ollenkaan...?
Päivässä meillä tulee vähintään 1,5 koneellista pyykkiä.
Tai miten iso kone?
Meillä 5h perhe ja yleensä tulee koneellinen viikossa (7kg kone). Vuodevaate- ja pyyhepyykki sitten lisäksi.
meillä on pyykkikone ulkorakennuksessa. Tosin en halua jättää tuntikausiksi niin että hana on auki, koska letkun liitos vuotaa.
mutta 2 kertaa on syttynyt palamaan, joten ei todellakaan enää jätetä. Ensin syttyi vanha kone palamaan sieltä koneen alta ja toisella kertaa oli kyseessä 2 vuotta vanha kone ja pistorasiasta syttyi tulipalo. Luojalle kiitos, että olimme molemmilla kerroilla kotona!
aloittais taas ohjelman alusta.
Kuivuria sen sijaan en jätä yöksikään, vaikka oltais kotona.
jotakin faktaa että vakuutus ei muka korvaa jos on jättänyt pyykkikoneen (tai astianpesukoneen?) käyntiin ilman että on itse paikalla? Älytöntä.
Saako koneet jättää päälle jos menee nukkumaan toiseen kerrokseen?
Meillä ainakin laitetaan pyykkikone ajastimella käynnistymään niin että pyykit on valmiita ripustettavaksi kun tullaan töistä kotiin.