Kuuluuko ravintola-alalla aloittaa työt ennen työajan alkamista?
Aloitin uudessa työpaikassa ja vanhempi kokki sai raivarin kun en tarttunut töihin kymmentä minuuttia ennen työajan alkamista vaan join töihintulokahvit kaikessa rauhassa. Työkaverit tuntuvat tulevan paikalle jopa tuntia etuajassa ja tekevän sen ajan ilmaista työtä. Illalla lähdetään töistä etuajassa jos hommat niin sallivat ja rehellisesti merkataan työvuorolistaan lähtöaika ja siinä(kin) otetaan takkiin - itse en tällaiseen suostu.
Olenko vain nuori ja naivi vai työpaikan ainoa viisas?
Kommentit (9)
TYö alkaa merkattuun aikaan, loppuu merkattuun aikaan. Joko istuu tekemättä mitään, tai merkkaa työvuorolistaan, mutta etukäteen ei tarvii aloittaa!
Mitä sanoo omistaja!
Yhtään aikaisemmin ei tarvi aloittaa töitä mutta valmiina pitää olla tasalta.
Perheyrityksessä perheenjäsenillä varmaan noin voi ollakin mutta ulkopuoliset noudattavat tietenkin työaikaa kun heille palkkaa maksetaan vain työajalta.
Miksi Suomalaiset ovat niiin helvetin tyhmiä.
Ei todellakaan kuulu. Usein ravintoloissa on vaan sellainen työkulttuuri, että työpaikalle tullaan notkumaan ja vaihtamaan kuulumiset ennen työvuoroa. Kun itse olin alalla, menin usein ajoissa vuoroon, mutta varsinaisia töitä en kyllä aloittanut kuin vasta kun kello oli pykälässään. Jos työmaalla oli kaaos kun tulin paikalle, saatoin aloittaa ns oikeat työt ajoissa, mutta merkitsin sen myös työvuorolistaan (piti tietty saada vuoropäälliköltä lupa aloittaa ajoissa). Sun kannattaa jutella asiasta pomosi kanssa jos saat vielä pskaa niskaan asiasta.
On olemassa työpaikkoja, joissa tuo on yleinen käytäntö. Niissä paikoissa haetaan sitten ammattiliiton juristin avustuksella 3 kuukauden päästä saamatta jääneitä palkkoja. Ehtona on tietenkin se, että TYÖNANTAJA on se, joka on määrännyt aloittamaan työt ennen varsinaisen työajan alkua.
Onhan noita paikkoja, joissa ovi avataan klo 7 ja samaan aikaan alkaa aamuvuorolaisen työaika. Sitten on kamala urputus siitä, kun ei ole ehtinyt mitään valmistella, ei edes laittaa kahvia kiehumaan ennen kuin ensimmäiset asiakkaat tulevat.
Miksi ihmeessä tulet töihin ennen vuoron alkua? Illalla lähtiessä toki merkataan aika, jolloin oikeasti lähtee. Joskus pääsee lähtemään jo aiemmin, mutta joskus puolestaan myöhemmin.
Minä teen töitä sen ajan mitä minulle maksetaan palkkaa. Jos halutaan, että teen enemmän niin sitten siitä pitää maksaakin enemmän.