Sanotaan, että Suomi on kahtiajakautunut, mutta ketä sen eri puolilla on?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ollaan aina oltu woke. Siis suomalainen kyllä tietää heti, mikä on kenenkin uhristatus, ja se tehdään selväksi sanallisesti ja joskus myös muuten. Toki olemme myös todella tasa-arvoisia tässä kiusaamisessa, eli ihan samalla tavalla kiusataan erivärisiä kuin myös eripainoisia, eri tulotasolla toimivia, eri vaatteista pitäviä, eri automerkeillä ajavia, erilaisesta musiikista pitäviä, erinimisiä, eripituisia, lista on loputon. Siihen ei joku Amerikan woke-ilmiö vaikuta yhtään mitenkään.
No joo, jos valkoista kohtaan olla kusipäisiä niin se ei merkitse mitään, mutta jos "ruskea ihminen" kohtaa vaikkapa "mikroagressioita" niin se on jo etusivun juttu. Siinä se wokelluksen peruslähtökohta.
"Montako tapahtumaa, artistia, esiintyjää, luennoitisjaa on jo Suomessakin canceloitu?"
No eipä montaakaan.
"Montako tuotemerkkiä jne muutettu poliittisesti korrektimmaksi?"
Muutama. Huomattavasti useampi on muuttunut ihan vain kaupallisten päätösten perusteella. Selaista tapahtuu koko ajan.
"Montako poliitikkoa ja mielipiteiden esittäjää demonisoitu mediassa?
Tarkoitat siis että heitä on kritisoitu ihan normaallin kriittisyyden mukaan.
"Puhumattakaan valtamedian yksisilmäisestä puolueellisuudesta, joka tietoisesti pitää Suomalaisia pimennossa maailmanmenosta ja tekee jopa demokraattien vaalityötä."
Jos on kovasti sitä mieltä että vain se oma mielipide on oikea niin ehkä se media vaikuttaa silloin puolueelliselta jos se ei toistakaan sitä ihan samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Älä jaksa. Jenkeissä vasemmiston julistama kulttuurisota on suurin ja merkittävin alkusyy ennen näkemättömälle kahtiajaolle."
Jollain jenkkien tilanteella perustelu on todella kaukaa haettua, varsinkin kun se ei ole noin yksioikoinen kuin kuvaat. Eli siis meillä ei tapahdu mitään ja tiedät sen itsekin oikein hyvin.
"Woke on kaikkialla, vaikka vielä täällä Suomessa wokeltajat ovat vielä kohtalaisen hiljaisia - mitä nyt jossain hesarissa välillä valittavat esim. miten kulttuuri, musiikki, kirjallisuus jne on liian valkoisia,"
Eli ei siis hetkauta sinun tai minun elämääni mitenkään. Ja silti uusoikeisto taistelee meilläkin raivoisasti tätä itse kehittämäänsä vihollista vastaan.
Enkä minä edusta tosiaankaan mitään "uusoikeistoa", enkä edes oikeistoa - paitsi tietysti teidän totalitaristiva
No en tiedä mitä sinä edustat mutta ainakin retoriikkasi on suoraan uusoikeiston pelikirjasta. Etkö näe sitä huolestuttavana jos kuitenkaan et halua sitä laitaa edustaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopulta se on kuitenkin vain täysjärkiset ja persut.
Tämähän se. Ennen kuin persuja alettiin mielistellä, kansa oli aika yhtenäistä. Eipä ole enää, kun joka asia menee riitelyksi ja yleiseksi persuiluksi.
Persujahan ei edes olisi olemassa nykyisen kaltaisena kansanliikkeenä ellei kehitys huolettaisi kasvavaa määrää Suomalaisia. Vasemmistollehan se ei kelpaa muu kuin totaalinen intersektionaalisuus tai sitten cancel. Välimuotojahan ei siinä leirssä ole, ei liioin keskusteluhaluja, ei kompromisseja.
Persuthan tosiaankin ovat juuri keskustelunhaluisia ja kompromissihakuisia. Ammuskelevat kaduilla naisia, jos näitä ei persun seura kiinnosta.
"Persujahan ei edes olisi olemassa nykyisen kaltaisena kansanliikkeenä ellei kehitys huolettaisi kasvavaa määrää Suomalaisia. "
Huolestumisen tunnetta on helppo ruokkia. Se on yksi ihan perustaktiikka varsinkin populistisessa politiikassa.
Suurimman osan ihmisistä elämä ei ole muuttunut mitenkään mutta he tuntevat huolia ja pelkoja joita eivät ennen tunteneet.

Aika heikko yleistys.
Vierailija kirjoitti:
"Montako tapahtumaa, artistia, esiintyjää, luennoitisjaa on jo Suomessakin canceloitu?"
No eipä montaakaan.
"Montako tuotemerkkiä jne muutettu poliittisesti korrektimmaksi?"
Muutama. Huomattavasti useampi on muuttunut ihan vain kaupallisten päätösten perusteella. Selaista tapahtuu koko ajan.
"Montako poliitikkoa ja mielipiteiden esittäjää demonisoitu mediassa?
Tarkoitat siis että heitä on kritisoitu ihan normaallin kriittisyyden mukaan.
"Puhumattakaan valtamedian yksisilmäisestä puolueellisuudesta, joka tietoisesti pitää Suomalaisia pimennossa maailmanmenosta ja tekee jopa demokraattien vaalityötä."
Jos on kovasti sitä mieltä että vain se oma mielipide on oikea niin ehkä se media vaikuttaa silloin puolueelliselta jos se ei toistakaan sitä ihan samaa.
Aika monta tapahtumaa, esiintyjää ja artistia on canceloitu - liian monta joka tapauksessa. Ja vain, koska intersektionaalioppi on uponnut äänekäille SJW-sotureille epäterveellisen hyvin ja ihan sellaisenaan, vailla itsekritiikin häivääkään. Mikä on käsittämätöntä.
Pyrin kaikessa toteuudellisuuteen ja siksi minua keljuttaa katsella kun valtamediamme ottaa kantaa ja uutisoi vinoutuneesti esim. jenkkipoltiikkaa. Jos seuraisi vain Suomen valtamediaa niin ei oikeasti tajuaisi jenkkipolitiikasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Älä jaksa. Jenkeissä vasemmiston julistama kulttuurisota on suurin ja merkittävin alkusyy ennen näkemättömälle kahtiajaolle."
Jollain jenkkien tilanteella perustelu on todella kaukaa haettua, varsinkin kun se ei ole noin yksioikoinen kuin kuvaat. Eli siis meillä ei tapahdu mitään ja tiedät sen itsekin oikein hyvin.
"Woke on kaikkialla, vaikka vielä täällä Suomessa wokeltajat ovat vielä kohtalaisen hiljaisia - mitä nyt jossain hesarissa välillä valittavat esim. miten kulttuuri, musiikki, kirjallisuus jne on liian valkoisia,"
Eli ei siis hetkauta sinun tai minun elämääni mitenkään. Ja silti uusoikeisto taistelee meilläkin raivoisasti tätä itse kehittämäänsä vihollista vastaan.
Enkä minä edusta tosiaankaan mitään "uusoikeistoa", enkä edes
No en tiedä mitä sinä edustat mutta ainakin retoriikkasi on suoraan uusoikeiston pelikirjasta. Etkö näe sitä huolestuttavana jos kuitenkaan et halua sitä laitaa edustaa?
Edustan vain omia mielipiteitäni, en samaistu suuresti mihinkään enkä kehenkään - retoriikka on omaani, eikä minulla ole esikuvia, ei aatetta.
"Uusoikeistoa" on teille vasurifanaatikoille kaikki mikä ei kumarra teidän intersektionaaliselle maailmankuvallenne. Eli jossain kohtaa varmaankin tyyliin puoli Suomea on teidän kirjoissanne "uusoikeistoa".
Vierailija kirjoitti:
"Persujahan ei edes olisi olemassa nykyisen kaltaisena kansanliikkeenä ellei kehitys huolettaisi kasvavaa määrää Suomalaisia. "
Huolestumisen tunnetta on helppo ruokkia. Se on yksi ihan perustaktiikka varsinkin populistisessa politiikassa.
Suurimman osan ihmisistä elämä ei ole muuttunut mitenkään mutta he tuntevat huolia ja pelkoja joita eivät ennen tunteneet.
Minä toivoisin, että selväpäisten porukka alkaisi lietsoa pelkoa demokratian tilasta ja kansalaisoikeuksien toteutumisesta Suomessa. Olisin itse ainakin hyvää maaperää ja ehkä jopa äänestäisin pelkoni perusteella, on meinaan sen verran sekopäistä tämä ns. "talousrealistinen" "konservatiivipolitiikka".
Ja demokratianmenetys pelottelijat voisivat vapaasti valita oman demokratiansa esim. seuraavasta listasta: liberal democracy, constitutional democracy, participatory democracy, direct democracy, representative democracy, economic democracy, social democracy, elite democracy, majoritarian democracy, mass democracy, limited democracy, and peoples democracy; there are military juntas claiming to restore democracy and theorists attempting to curb democracy in the name of preserving it.
"Aika monta tapahtumaa, esiintyjää ja artistia on canceloitu - liian monta joka tapauksessa. "
No tämä nk. cancelointi on käytännössä ihan vain sananvapauden käyttöä. Jos et tykkää jostain niin nostat siitä mahdolisimman suuren metelin.
Käsittääkseni moni kyllä ajaa kovasti hyvin suurta sananvapautta kun se koskee sitä mitä itse haluaa sanoa. Mutta se muuttu canceloinniksi kun sitä tekee joku muu.
Ja edelleen, Suomessa on oikeasti canceloitu äärimmäisen harva asia. Ennen sellaisia kutsuttiin muuten ihan vain kohuiksi.
Suomi on kahtiajakautunut monellakin tapaa ja kahtiajakautuminen alkoi joskus 2020 aikoihin.
Kok+ps vs sdp+vas+vihreät.
Työväenluokka vs köyhät+rikkaat
Vierailija kirjoitti:
"Persujahan ei edes olisi olemassa nykyisen kaltaisena kansanliikkeenä ellei kehitys huolettaisi kasvavaa määrää Suomalaisia. "
Huolestumisen tunnetta on helppo ruokkia. Se on yksi ihan perustaktiikka varsinkin populistisessa politiikassa.
Suurimman osan ihmisistä elämä ei ole muuttunut mitenkään mutta he tuntevat huolia ja pelkoja joita eivät ennen tunteneet.
Ei kannata antaa kenenkään paskoa kotikontujansa asumiskelvottomaksi tai itselle vieraaksi maaksi, ei liioin asuttaa omaa kulttuuria, lakeja ja arvoja epäkunnioittavia muukalaisia suurin mitoin omaan naapuriinsa elätettäviksi. Sen pitäisi olla itsestään selvää ilman mitään huolestumistakin.
Oikeisto vastaa putinistit eli vassarit. Ennen ukrainansotaa oli vastakkain oli rokotehörhöt eli lampaat vastaan koronarokottamattomat.
Vierailija kirjoitti:
"Aika monta tapahtumaa, esiintyjää ja artistia on canceloitu - liian monta joka tapauksessa. "
No tämä nk. cancelointi on käytännössä ihan vain sananvapauden käyttöä. Jos et tykkää jostain niin nostat siitä mahdolisimman suuren metelin.
Käsittääkseni moni kyllä ajaa kovasti hyvin suurta sananvapautta kun se koskee sitä mitä itse haluaa sanoa. Mutta se muuttu canceloinniksi kun sitä tekee joku muu.
Ja edelleen, Suomessa on oikeasti canceloitu äärimmäisen harva asia. Ennen sellaisia kutsuttiin muuten ihan vain kohuiksi.
Canceloimista se tarkalleen ottaen on kun joku/jokin demonisoidaan ja protestoidaan pois intersektionaaliaatteen mukaisesti.
Ei mitään perus "kohuila" vaan aatteellista totalitariaa ja aktivismia.
Mutta joo, periaatteessa olet oikeassa siinä, että sananvapauttahan se lopuuviimeinkin edustaa, enkä ole sitä vastaan siinä mielessä. Harmittaa vain kun isot firmat, poliitikot ja muut silmää tekevät kumartavat verrattain pienen agressiivisen SJW-porukan protestoinneille pelko persiissä. Ja jopa säätävät lakeja intersektionaalipakottajien mieliksi.
Käsittämätöntä menoa johon pitäisi ihmisten alkaa heräilemään laajemmalti.
Enkä minä edusta tosiaankaan mitään "uusoikeistoa", enkä edes oikeistoa - paitsi tietysti teidän totalitaristivasurien silmissä.