Kokemuksia esivaihdevuosien hoidosta? 46 v. ja tuntuu että olen tulossa hulluksi!
Asiaa mutkistaa se, että hormonaalinen ehkäisy ei ole koskaan sopinut. Olen kärsinyt vuosia sen aiheuttamista kamalista oireista, joita kehotettiin vain sietämään, koska ne menisivät ohi kun vain sinnittelee. Eivät menneet. Viimeisimpänä kokeiluna oli ehkäisykapseli, jonka kanssa sinnittelin varmuuden vuoksi useamman vuoden ja sitten poistatin kun kuukautisvuodot olivat mahdottoman runsaita ja kierto muutenkin sekaisin. Silloin en ollut vielä esivahdevuosi-iässä. Kuukautiset ja fiilikset normalisoituivat parissa kuukaudessa kapselin poiston jälkeen.
Nyt kierto on ollut 1,5 vuotta tavallista lyhyempi ja pms-oireet paljon normaalia pahempia. Ne myös kestävät pidempään. Heti aamulla herätessä on tunne, että kaikki on pilalla, vaikka mitään syytä tunteeseen ei löydy. Lopunajan tunnelma jatkuu päivästä toiseen ilman että voin itse vaikuttaa asiaan mitenkään. Olen normaalisti myönteinen ja pienestä kiitollinen ihminen mutta nyt tuntuu siltä että kaikki on jatkuvasti pielessä. Elämässäni ei kuitenkaan mikään ole muuttunut huonompaan suuntaan. Pari kuukautta sitten työpaikallani tehtiin järjestelyjä jotka vaikuttavat ratkaisevasti minunkin työskentelyyni, ja työympäristö on nyt huomattavasti aiempaa kuormittavampi. Tällaisista tilanteista olen ennen selvinnyt ihan mukiinmenevästi, mutta nyt tilanne tuntuu aivan sietämättömältä ja siltä että joudun kohta jonnekin lataamoon.
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia aiheesta. Onko tähän muita hoitokeinoja kuin hormonit? Onko paikalla muita joille hormoniehkäisy ei ole sopinut? Oletteko uskaltaneet kokeilla hormoneja esivaihdevuosiin ja onko niistä ollut apua?
Minulla on lisäksi vielä ADHD, jonka on ollut tähän asti hyvässä hoitotasapainossa, mutta nämä heittelevät fiilikset tekevät senkin tasapainon säilyttämisestä todella hankalaa.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Ootko kokeillu juuri ikäisellesi sopivia/tarkoitettuja luonnollisia e-pillereitä, kuten Zoely? Nämä siis poikkevat tavan e-pillereistä ja sopivat juurikin iäkkäämälle käyttäjälle.
En ole kokeillut enkä kuullut tällaisista. Mikä niissä mielestäsi on "luonnollisempaa" kuin tavallisissa pillereissä? Samaa hormonia niissä kai kuitenkin on? Oletko itse kokeillut?
ap
En jaksanut lukea noin pitkää tekstiä.
Minulla vaihdevuodet ovat menneet lähes itsestään ohi. Kuukautiset ovat tulleet 4 kertaa vuoden sisällä. Aina tuntuu yhtä pahalta mielialavaihtelut jne. Mietin, miten olen voinut kestää niitä joka kuukausi.
Ihanan rentoa, kun ei tarvii miettiä ehkäisyä, eikä suunnitella kylpyläreissuja menkkojen mukaan. Ikää 45 vuotta.
Onko vaihdevuodet kokonaan ohi, kun menkkoja ei tule enää? Vai onko jotain muita oireita vielä?
Vierailija kirjoitti:
Minulla vaihdevuodet ovat menneet lähes itsestään ohi. Kuukautiset ovat tulleet 4 kertaa vuoden sisällä. Aina tuntuu yhtä pahalta mielialavaihtelut jne. Mietin, miten olen voinut kestää niitä joka kuukausi.
Ihanan rentoa, kun ei tarvii miettiä ehkäisyä, eikä suunnitella kylpyläreissuja menkkojen mukaan. Ikää 45 vuotta.
Onnekas olet. Oma tilanteeni tällä hetkellä: 7 päivää tolkuttoman runsasta vuotoa, jona aikana ei voi ajatellakaan esim. urheilua tai muutakaan raskaampaa touhuamista. Sitten 14 päivän tauko ja taas alkaa se 7 päivän vuoto. Mieliala heittelee melkein jatkuvasti. Kaksi kertaa olen tästä jo lääkärissä (julkisella) valittanut ja sanovat vain että ei aihetta mennä gynelle.
Sitten taas jos menen yksityiselle, niin sieltä takuulla tungetaan kaikki mahdolliset hoidot ja hormonit, vaikka niistä ei olisi apuakaan. Mistä tähän saisi kunnollista, asiantuntevaa apua? En haluaisi lähteä taas hormonihoitokierteeseen ilman hyvää syytä, mutta nykytilannekin tuntuu sietämättömältä.
ap
No en tiedä. Itselleni kävi viime kesänä niin, että kaikki PMS oireet vaan mystisesti katosi, ensimmäistä kertaa koskaan kuukautiset yllättivät ilman edeltävää PMS:ää, sillä olin ennen kuukautisten alkamista todella hyväntuulinen, nukuin hyvin, ei mitään vaivoja. Täällä sitä veikattiin vaihdevuosioireeksi, vaikka eipä ne vaihdevuodet alkaneet ja PMS myös teki paluun.
Mulle meinattiin antaa primolut, mutta sain terolutin. 10pv kuussa. Sitten on salviatee joskus, en sitä koko ajan voi ottaa. Ja hikoilua. Nuorena tuli ravattua wc:ssä, ehkä joskus nytkin, mutta tuntuu että välillä on helpottanut lenkille lähtö. Riippuu mikä aika kuusta menossa ja mitä juo, syö.
Ei hormonaalinen ehkäisy mullekaan sopinut, mutta estrogeenihoito on sopinut hyvin.
Älä etukäteen torppaa sitä, vaan kerro tilanteesi ja pelkosi gynekologille; hän on se asiantuntija.
Minulla ollut jonkinverran apua Slinda minipillereistä. Tasannut kiertoa. Tätä ennen oli Mirena, jonka aikana oli aivan helvettiä eli just tuollaista kolmen viikon kiertoa oireineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla vaihdevuodet ovat menneet lähes itsestään ohi. Kuukautiset ovat tulleet 4 kertaa vuoden sisällä. Aina tuntuu yhtä pahalta mielialavaihtelut jne. Mietin, miten olen voinut kestää niitä joka kuukausi.
Ihanan rentoa, kun ei tarvii miettiä ehkäisyä, eikä suunnitella kylpyläreissuja menkkojen mukaan. Ikää 45 vuotta.Onnekas olet. Oma tilanteeni tällä hetkellä: 7 päivää tolkuttoman runsasta vuotoa, jona aikana ei voi ajatellakaan esim. urheilua tai muutakaan raskaampaa touhuamista. Sitten 14 päivän tauko ja taas alkaa se 7 päivän vuoto. Mieliala heittelee melkein jatkuvasti. Kaksi kertaa olen tästä jo lääkärissä (julkisella) valittanut ja sanovat vain että ei aihetta mennä gynelle.
Sitten taas jos menen yksityiselle, niin sieltä takuulla tungetaan kaikki mahdolliset hoidot ja hormonit, vaikka niistä ei olisi apuakaan. Mistä tähän saisi ku
Eikö sulla oo raudanpuutetta? Itse pyytäisin jotain ihon kautta imeytyvää estrogeenia, eihän sitä tartte pillerinä syödä.
Taidat olla kova tyttö liioittelemaan.
Jos vuodat noin paljon, olet luultavasti pahastikin raudanpuutteinen. Raudanpuute aiheuttaa identtiset oireet, mitä myös esivaihdevuodet. Sinuna tarkistaisin rauta-arvot.
Pelkästään raudan korjaaminen normaaliksi voi lopettaa kaikki oireet (henkiset ja fyysiset).
Et kertonut mitään elintavoistasi, nehän ne aina se mistä alotetaan.
No siis, sulla on hormonit sekaisin, joten on aika hullua ajatella että hormoniton hoito jotenkin olisi voittajavalinta. En itsekään voi käyttää hormoniehkäisyä sivuvaikutusten vuoksi mutta se nimenomaan tarkoittaa että hormonitasapainon järkkyessä jotain niille tarttee tehdä.
Olen myös 46. Minulla on löytynyt yleisärsytykseen apu luontaistuotteista, ashwagandha lievittää sitä. Minulla suurin ongelma on ollut unettomuus eli syön joka ilta ashwagandha + melatoniini, niin saan nukuttua ja olen myös ihmeen tyyni. Ärsytys näkyi eniten töissä ja parisuhteessa. Myös paha PMS vaivasi minua pari vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Minulla vaihdevuodet ovat menneet lähes itsestään ohi. Kuukautiset ovat tulleet 4 kertaa vuoden sisällä. Aina tuntuu yhtä pahalta mielialavaihtelut jne. Mietin, miten olen voinut kestää niitä joka kuukausi.
Ihanan rentoa, kun ei tarvii miettiä ehkäisyä, eikä suunnitella kylpyläreissuja menkkojen mukaan. Ikää 45 vuotta.
Huh, en ole ikinä suunnitellut reissuja kuukautisten mukaan. Ne saa siirrettyä, ja minipillerit onneksi lopettivat koko vaivan.
AP etsi hyvä gyne, joka voi auttaa.
Itse 53v ja vielä säännölliset menkat, omalla mutsilla menkat 60v asti. Kateellisena kuuntelen, kun osalla loppuu jo 40v korvilla.
Toki erilaiset vaivat ovat valitettavia. Toivottavasti saat pian apua.
Ruokavalio on ratkaisu todella moneen ongelmaan, myös tähän.
Ootko kokeillu juuri ikäisellesi sopivia/tarkoitettuja luonnollisia e-pillereitä, kuten Zoely? Nämä siis poikkevat tavan e-pillereistä ja sopivat juurikin iäkkäämälle käyttäjälle.