Lue keskustelun säännöt.
Nuorin lapsi muuttaa pois kotoa, miten olette selvinneet?
24.05.2024 |
En ole koskaan asunut ja elänyt yksin. Muutin suoraan lapsuudenkodistani lasteni isän kanssa yhteen, ja erottuamme olen elänyt lasteni kanssa keskenään. Nuorimmainen ja siis viimeinen lapseni muuttaa kotoa parin viikon päästä ja mitä lähemmäs päivä tulee sen enemmän mua ahdistaa.
Nuori on toki innoissaan muutosta ensimmäiseen omaan kotiin, ja pitää ollakin. Ymmärrän myös sen, että lasten kuuluukin muuttaa pois kotoa ja elää omaa elämää, mutta tää vaan tuntuu musta niin surulliselta. Miten tästä sais itsensä tsempattua niin, että tää olo vaihtuis iloon ja onneen ja innostukseen? Nyt vaan ahdistaa ja itkettää ja surettaa, tietty elämänvaihe jää nyt lopullisesti taakse. Ihan kohta asun sitten täysin yksin, ensimmäistä kertaa ikinä yli 40 vuoteen.
Kommentit (10)
Otan eron miehestä. Olen vihdoinkin vapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alku on hankalaa, mutta totut siihen ja lopulta nautit yksin elämisestä.
Mä oikein odotan, että poika lähtee kesällä armeijaan ja toivottavasti sitten suoraan sen jälkeen omilleen asumaan. Sitten ei ole enää huolehdittavaa kuin itsestä ja koirasta. Koti pysyy siistinä, kotityöt vähenevät reilusti alle puoleen eikä tarvitse enää huolehtia ruokahuollosta.
Mulla on yksi aikuinen lapsi, tytär, 25 v.
En koskaan ole hoitanut tai ollut hänen kanssaan.
Seurustelusuhteet ja seksisuhteet oli tärkeempää.
Tyttö oli täysi vahinko ja asui aina äidillään, kunnes 18 v ajettiin omilleen.
Viestit laitetaan muutaman kerran vuodessa.
Nähdään kerran tai kaksi vuodessa.
Olen hyvä isä.
J
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa lapsi, poikani muutti pois n 22 v, intti ja sitten Hgin yliopisto, asutaan Hgissä. Mulla tuli iso itku , ajattelin että muuttaa myöhemmin. Meni siinä jonkin aikaa kun huomasin että voin elää välillä ku sika pellossa, ei tarvi just tehdä sitä ruokaa jne. Ahkeraan vierailin pojan luona ruokakassin kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi et ole mun äiti. Olisi kamalaa jos olisi tuollanen läheisriippuvainen ja epäitsenäinen ihminen äitinä. Näytä nyt lapsillesi edes sen verran mallia, ettet nyyhki luonnollisia asioita.
Hyvin. Eka vuosi meni opetellessa, mutta nautin kovasti yksinolosta. Yh-äitinä oli tosi raskaat vuodet, joten jotenkin taakka putosi harteilta. Toki apua tarvisevat edelleen joissain asioissa, mutta hyvin ovat itsenäistyneet.
Hyväksy tunteesi ja koe ne, mutta varo kuormittamatta lasta kuitenkaan. Tsemppaat sen aikaa että hän saa asiat hoidettua hyvillä mielin, itseksesi saat surra ja itkeä. Se menee joskus ohi! Nämä on tunteellisia juttuja, elämä on. Uusia asioita sitten elämään kun niille tulee tilaa.