Mikä ikäluokka on Suomen onnekkain?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tästä ole epäilystäkään. Suuret ikäluokat.
Oletko ollut näkemässä, mitä se elämä silloin oli?
Suuret ikäluokat ovat kertoneet kyllä sankaritöistään niin paljon, että on tullut tutuksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaista pysty määrittelemään. Ongelmansa kullakin ikäpolvella.
Kyllä pystyy. Vrt vaikka 1920 syntyneet ja 1950 syntyneet.
Mielestäni ne ikäluokat jotka eivät ole kokeneet sotaa. Tietty heillä on omia ongelmiaan, mutta sotaa ei ole henkilökohtaisesti joutunut kokemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan 60-luvulla syntyneet on se pullamössö sukupolvi joka on aina saanut kaiken. Saivat jopa lapsina koulussa välipalaa!!
En saanut välipalaa, sain maksaa 16% asuntolainan korkoja, onneksi miehen vanhemmat takasivat ensi asuntoon, yksiö, lainan. Sain tehdä pätkätöitä niin, että ensimmäisen vakityön sain kun työttömyyden jälkeen kouluttauduin lähihoitajaksi 40v. Eläke alkoi kertyä 23v, olin tehnyt 4v töitä ennen sitä, kolme lasta putkeen ja 7v pois töistä. Lapset oli päivähoidossa tasan sen aikaa mitä työpäivä ja matka ruostuneella vanhalla Nissan Sunnylla kestivät, kauppaan ei uskaltanut mennä välissä. Kaiken silpputyön, työttömyyden, uudelleen opiskelun jäkeen olen kuitenkin tehnyt eläkkeelle jäädessä 65v, 40v töitä ja eläkettä tulee viimeisen laskelman mukaan 1200€, tosin nyt on yt menossa ja varmasti 63v on haluttu tavaraa työmarkki
Otan osaa! Olen ollut töissä hoitoalalla 18v lähtien (kun eläke ei vielä kertynyt). Sitten jäin äitiyslomille ja hoitovapaille neljäksi vuodeksi.Sen jälkeen keikkatöitä miehen työvuorojen mukaan. Eläkekertymä ylittää TAKUUELÄKKEEN rajan, minkä kaikki työtä ikänä tehneetkään elämäntapatyöttömätkin saavat. Onko tämä oikein?
Ja jos joku itkee alakoulun välipalaa, meillä se oli joskus lantun pala tai joku hedelmä.
Vierailija kirjoitti:
Ennen haukuttiin suuria ikäluokkia eli vv 1945-49. Nyt kun he alkavat vähentyä uhkaavasti, niin olemme vuorossa me 1960- luvulla syntyneet.
Itselläni eikä kellään tutullakaan 60- luvun lapsena ole koskaan ollut tarvetta haukkua vanhempia sukupolvia. Ja meidän nuoruudessa oli muutenkin niin, ettei mitä tahansa turpavärkistä ulos huudeltu muutenkaan.
60-luvulla syntyneet ovat onnekkain sukupolvi. Olemme ensimmäinen ilman kehitysmaa Suomen traumaa syntynyt porukka. Olemme siis normaaleja. Meillä oli sairausvakuutus heti ja saimme kunnon koulutuksen eikä meitä lellitty piloille. Emme saaneet liikaa roinaa ja huomiota lapsena eikä meitä viety jukuparkkeihin. Lapsena olimme osa tavanomaista elämänmenoa. Elimme kivan seitkyt- ja kasariluvun ja nautimme, kun kaikki olivat silloin nuoria ja menoa ja meininkiä riitti. Olemme saaneet elää rikkaitakin vuosikymmeniä. Pääsimme kunnon työelämään ja olemme terveitä ja karaistuneita. Meillä on tervettä järkeä. Olemme tottuneet myös pettymyksiin. Meihin voi aina luottaa. Sevverran meitä on komennettu lapsena, että osaamme itsekin komentaa. Olemme hankkineet omakotitalot ja autot. Mökin olemme saaneet perintönä.

On tässä pointtia. Me emme myöskään pilanneet keskittymiskykyämme videosovelluksissa ja linjojamme ylensyönnillä pikkulapsesta lähtien. Nämä teimme vasta keski-ikäisenä. Me olemme kokeneet livepariutumisen ja välttäneet Tinderin. Meille ei iskostettu ulkonäköhäpeää lapsesta saakka, ja meiltä vaadittiin koulussa paljon, joten osaamme lukea pitkiä tekstejä, laskea ja puhua jopa muita vieraita kieliä kuin englantia.
Miinuspuolena, sateenkaariväkeen kuuluvat meistä ovat luulleet olleensa viallisia, ja naispuoliset meistä ovat joutuneet kestämään kourimista ja vähättelyä normaaliin työelämään kuluvana bonuksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan 60-luvulla syntyneet on se pullamössö sukupolvi joka on aina saanut kaiken. Saivat jopa lapsina koulussa välipalaa!!
No ei kyllä saatu. Kaiken, minkä olen "saanut", olen omalla työlläni ansainnut.
50-ja 60-luvuilla syntyneet pääsivät yliopistoon ja töihin hyvin helposti. Nykyään tarvitaan "pikkuisen" muitakin ominaisuuksia kuin ahkeruus. -eri
Yliopistoon jos olisin päässyt pelkällä todistuksella, kuten nyt, olisin lääkäri, mutta pääsykokeet oli käytävä läpi ja piti lukea psykoogiaa, sosiaalipsykologiaa, biologiaa, kemiaa ja fysiikkaa. Kahta ekaa ei kyllä kukaan oikeasti lääkäriksi halunnut jaksanut ulkoa opetella.
1945-1963 syntyneet ovat saaneet nauttia hyvinvointivaltion kaikista eduista, heidän ei ole tarvinnut ottaa stressiä kouluttautumisesta ja työnsaannista. Vähän tyhmempikin tallukka sai töitä jostain tehtaasta ja pystyi ostamaan koirankoppiyksiön Helsingin kantakaupungista. Osaa toki kolhi sittemmin lama, mutta pystyivät vaurastumaan ja luomaan verkostoja jo nuoruusvuosina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan 60-luvulla syntyneet on se pullamössö sukupolvi joka on aina saanut kaiken. Saivat jopa lapsina koulussa välipalaa!!
No ei kyllä saatu. Kaiken, minkä olen "saanut", olen omalla työlläni ansainnut.
Tyypillistä 1960-luvulla syntyneen selittelyä.
Niin mitä selittelyä? Perustele, ole hyvä.
Jankuti jankuti... Viesteistäsi jo näkee, että olet kultalusikka perseessä poikittain syntynyt 1960-luvulla syntynyt. Ikäluokkanne on Suomen syöpä.
Mistähän sinä olet saanut päähäsi että 60-lukulaiset olisivat joku erikoisporukka? He kärsivät eniten eläkeuudistuksestakin. Kyllä 1944-
Onneksi pian saatte sen 50-luvun ihanan elintason pian kokea. Mulle se oli täyttä totta. Ollaan menossa oikeaan suuntaan. T. Mummeli, joka maksoi koulutuksensa 12 v lähtien itse kesät ja muut vapaa-ajat töitä tehden.😈
Ne ovat onnekkaimpia, jotka eivät ole toisille kateellisia, eivätkä syytä muita sukupolvia kaikesta, mitä maailmassa tapahtuu. Jokainen elää omaa aikaansa niissä olosuhteissa ja suhdanteissa, mikä milloinkin vallitsee, eikä siihen voi yksilö itse vaikuttaa. Ja lisäksi onnekkuuttakin voi katsoa niin monelta kantilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan 60-luvulla syntyneet on se pullamössö sukupolvi joka on aina saanut kaiken. Saivat jopa lapsina koulussa välipalaa!!
No ei kyllä saatu. Kaiken, minkä olen "saanut", olen omalla työlläni ansainnut.
Tyypillistä 1960-luvulla syntyneen selittelyä.
1990-luvun lama (nuoret heitettiin ensimmäisenä ulos työpaikoilta viimeisenä tulleina ja osa valmistui suoraan kortistoon, jos sai työpaikan niin ne olivat määräaikaisuuksia) finanssikriisi 2009, korona 2020, sota 2021, energiakriisi, viisikymppiset ja sitä vanhemmat kipattu ulos työelämästä kiihtyvällä tahdilla.
Ap, mitä ikäluokkaa sinä edustat? Miten näet ja koet oman elämäsi?
Miten sen mökin saa perinnöksi? En ole saanut, eikä ole ketään, jolta periä.
60-luvulla syntyneet ovat saaneet kaiken helpoimmalla. Syntyivät taloudellisen (velka)kasvun kultakauteen. Kouluja ei tarvinut kovin pitkälle käydä, että pääsi johtotehtäviin. Inflaatio söi asuntolainat ja asuntokaupoilla pystyivät vaurastumaan helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vuoden 1950-tienoilla syntyneet. He pääsivät todistamaan hyvinvointivaltion synnyn ja parhaat vuodet sekä aikuistumaan maailmaan, jossa töitä riitti ja opintolainat ym. käytännössä maksoivat itsensä takaisin. Yhteiskunnassakin lähes kaikki toimi kymmeniä vuosia heidän aikuisiästään. Jos he selvisivät ysäristä ilman peruuttamattomia ongelmia, niin heillä on ollut paras mahdollinen elämä, jonka Suomi tarjoaa.
Osa tästä ikäluokasta nauttii myös varhaisesta eläkeiästä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyiset vastasyntyneet. Elämä edessä.
Ok, käypä Itäkeskuksessa. Yli puolet ihmisistä tummia. Kaikilla tummilla naisilla lastenvaunut, hirveästi lastenvaunuja. Siinä on Suomen tulevaisuus. Ei näyttänyt Suomelta, vaan se oli ihan joku muu maa.

Se oli tuleva kehitysmaa
Mistähän sinä olet saanut päähäsi että 60-lukulaiset olisivat joku erikoisporukka? He kärsivät eniten eläkeuudistuksestakin. Kyllä 1944-1950 syntyneet ovat se häikäilemätön onnenpossukerho.