Järkyttävä perhosfobia. En vaa pääse siitä eroon.

Joo, sama kokemus eksoottisemmista isoista perhosista. Tuskin perhosia näkee niin usein että haittaavat arkea?

Perhoset on kivoja 

Vierailija kirjoitti:

Joo, sama kokemus eksoottisemmista isoista perhosista. Tuskin perhosia näkee niin usein että haittaavat arkea?

Hiekkateillä, puistoissa niitä on paljon joka paikassa missä vähänkin aurinko paistaa.

Minulla oli ollut koko ikäni voimakas araknofobia, mutta kun masennuin, se katosi. En ole parantunut masennuksesta, joten en osaa sanoa alkaisinko taas pelätä hämähäkkejä jos niin kävisi. Todennäköisesti.

Myönnän, etten itse ole hyvä parantamaan mitään fobioitani, mut halusinpa silti tullla kysymään, auttaisiko tarkoituksellinen perhosten bongailu?

Pystyisitkö muokkaamaan tunteitasi siihen suuntaan, että on onnistunut ulkoilu kun bongaat perhosia, ja taas että jotain jäi puuttumaan jos et näe niitä?

Fobia on vaikea parantaa, mutta sen voi tehdä. Kohtaaminen oikeasti auttaa. Huomaat lopulta, ettei siinä ole mitään pelättävää. Mitä siitä, vaikka perhonen lennähtelee hallitsettomasti. Pelottaako sinua, että se lentää päällesi? On paikkoja, joissa voit tahallaan altistaa itsesi isojen perhosten luona. Joensuun Botaniassa kävin kun siellä oli perhoskausi ja isot perhoset lensivät ympärilläni ja istuivat olallekin. 

Rakastan perhosia. Ne ovat lempihyönteisiäni.

Joskus fobioista voi päästä eroon.

Korkeita paikkoja kammoksun yhä pahasti, mutta käärmefobiani parani hämmentävästi kun yhtäkkiä kiinnostuin valokuvaamaan niitä.

Olin siis niitä jotka panikoivat nähdessään minkä tahansa käärmeen ja juoksevat karkuun jos pääsevät.

Sittemmin kun olin kiinnostunut luonnon kuvaamisesta ja näin käärmeen (kaukaa), alkusäikähdyksen jälkeen tarkkailin sitä puolipaniikissa kameran läpi. Se jotenkin etäännytti tilanteesta ja noin vuoden päästä jo etsin käärmeitä kuvattavaksi.

Perhoset lentävät yleensä kukasta kukkaan, joten niissä on logiikka. Pidä huolta ettei puserossasi ole kukan kuvia. Saattavat myös innostua ihmisen hiestä, koska siinä on suoloja, joten pidä huolta ettet hikoile ulkona päiväsaikaan, perhoset kun ovat aurinkoisella kelillä etenkin liikkeellä. Jos nyt joku perhonen tulee lähellesi, niin kyllä se lähtee kauemmas, jos huitaiset suuripiirtein perhosta päin kädelläsi. Jos istuu kädellesi, niin aika lailla heti lähtee, jos alat kiinnittämään siihen huomiota ja alat esim toisen käden sormella yrittää alkaa koskea sitä. Tuntosarvet etenkin on hyvä paikka - lähtee heti.

Illalla pidät ovet ja ikkunat kiinni, jos sisätiloissa on valoa, koska valo vetää perhosia puoleensa. sillin ne ovat yöpuolen tai hämärän perhosia.

En pidä päiväperhosista, mutta en varsinaisesti pelkääkään. Mutta yökkösiä kammoan, olen kammonnut lapsesta saakka. 

Fobia saattoi saada alkunsa siitä, kun ollessani pikkutyttö yökkönen lensi sisälle autoon ja lähenteli minua. Luulin onnistuneeni huitomaan sen pihalle autosta, mutta kun nousin autosta, se lennähti paitani alta. Ällötti. 

Toinen vielä hirveämpi kokemus lapsuudesta on se, kun keskellä yötä heräsin janoon. Minulla oli aina vesilasi yöpöydällä. Tuolla kertaa (kuulostan varmaan hullulta) aivan kuin jokin olisi pääni sisällä sanonut minulle, että "älä juo ennenkuin olet katsonut lasiin". Puhelimen valolla katsoin ja lasissa lillui todella suuri yökkönen. Hyi h*lvetti että säikähdin, ja edelleen nytkin tätä muistellessa meinaan oksentaa. 

Olen kohta 30v, mutta edelleenkin saan paniikkikohtauksen joka kerta kun nään yökkösen. Useamman kerran olen loukannut itseni kun paniikissa olen paennut yökköstä. Yhtäkään en onneksi vielä tänä keväänä ole nähnyt, mutta kauhulla odotan hämärtyviä kesäiltoja jolloin noihin ällötyksiin törmää varmasti.

Ja hitto kun ovat sellaisia takertujia; tulevat kohti, iholle, eivät häivy vaikka huitoisit. Jokin siinä paksussa ja pörröisessä, päämäärättömästi lentelevässä siivellisessä toukassa saa minut kauhun valtaan. Ärsyttävää on se, että kun eiväthän ne oikeasti tee pahaa. Eivät pistä tai pure. Siksi on ollut vaikeaa saada ymmärrystä ja vertaistukea tälle kammolle, kun liian usein kuulee vähättelyä "eihän ne ees mitään tee". 

Minulla oli myös nuorempana perhoskammo! Ampiaiset ja hämähäkit saa kävellä ihan rauhassa mun kädellä, mutta perhosen takia melkein hyppäsin soutuveneestä! Nykyään siedän niitä paremmin, mutta iholleni en niitä vieläkään halua. Muistaakseni Nicole Kidmanilla on myös perhosfobia. 

Kylläpäs on taas niin empatiakyvyttömiä huutelemassa että hävetkää!!

Kannattaa oikeasti mennä itseensä ja tonkia oikein kunnolla niitä omia pelkoja...

Koska jokainen TERVE ihminen pelkää jotain, peloilla on myös tarkoituksensa eli ne suojelevat ihmistä.

Jäin miettimään tota, kun kirjoitit, että perhoset lentävät holtittomasti. Sinänsä loogista noin ajatellen ehkä vähän pelätäkin.

Hallitsematon lentäminen ei pidä itse asiassa paikkaansa, perhoset ovat taitavia lentämään. Ne eivät tarkoituksemattomasti törmäile mihinkään.

Perhosen elämän lentovaiheen päätarkoitus on lisääntyminen. Ympäriinsä lentelemällä ne koittavat löytää lajikumppaneita ja lepattelemalla ne yrittävät houkutella vastakkaista sukupuolta ja esitellä värejään. Lepattelevan lentotyylin avulla ne pystyvät myös hyödyntämään ilmavirtoja.

Voisiko pelkoosi auttaa, jos yrittäisit objektiivisesti tarkkailla perhosten käyttäytymistä huolimatta pelon tunteesta.

Kun perhospari löytää toisensa se näyttää melkeinpä upealta tanssilta.

Kannattaa hieman tutustua, mitä kaikkea ihmiset voivat pelätä.

Fobioita on vaikka ja mitä, eipä uskoisikaan.

Lepidopterofobia eli perhoskammo on ihan todellinen pelko eikä siinä ole mitään hävettävää.

Näyttelijä Nicole Kidman tosiaan kärsii tästä.

Ymmärrän sinua, ap.

Itselläni samaa...Perhoset ovat toki kauniita (*eivät kyllä kaikki, esim. yökköset tai jotkut absurdin valtavat...), mutta en halua niitä lähelleni.

Peloissa järkeen vetoaminen on aika typerää...

Aika kylmä ihminen täytyy olla, jos kaiken pystyy logiikalla kestämään.

Ap, älä välitä noista ilkeilijöistä!

Ne kipeitä ovat, et sinä...

"Yllättävää", että täällä ollaan sekä tyhmiä että ilkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua, ap.

Itselläni samaa...Perhoset ovat toki kauniita (*eivät kyllä kaikki, esim. yökköset tai jotkut absurdin valtavat...), mutta en halua niitä lähelleni.

Peloissa järkeen vetoaminen on aika typerää...

Aika kylmä ihminen täytyy olla, jos kaiken pystyy logiikalla kestämään.

Peloista pääsee eroon nimenomaan järjen avulla, se ei ole kylmyyttä, vaan järkeä ja jokainen järkevä ihminen toki haluaa pyrkiä peloistaan eroon, jos on päässyt siihen pisteeseen, että tajuaa, että se rajoittaa omaa elämää.

Siihen on kehitetty terapiakin. ennen kutsuttiin kognitiiviseksi psykoterapiaksi. nykyisin vain kognitiiviseksi terapiaksi tai -lähestymistavaksi tai -ohjelmaksi. Se psyko-sana on jätetty pois, ilmeisesti liian moini  pelkäsi, että se leimaa heidät psykootikoiksi tai jotain, mene ja tiedä.

Kuitenkin: kannattaa kokeilla. Minä pääsin pahasta lentopelosta eroon kognitiivisen psykoterapian avulla. Käytännössä se oli siedätyshoitoa, jossa mentiin koko ajan pienin askelin kohti pelon kohdetta.

Olen ap.

Mikään muu ötökkä ei tuu päälle kuten perhoset tekevät. Ne lentelevät niin himskatin hallitsemattomasti. Yhtäkkiä ne on terassilla pyörimässä ympyrää ja törmäilevät suhun. Samoin kuin pyöräilee, jäävät nenän eessä pyörimässä.

koppikset, ampiaiset, en pelkää niitä ollenkaan. Ne elää rauhallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olen ap.

Mikään muu ötökkä ei tuu päälle kuten perhoset tekevät. Ne lentelevät niin himskatin hallitsemattomasti. Yhtäkkiä ne on terassilla pyörimässä ympyrää ja törmäilevät suhun. Samoin kuin pyöräilee, jäävät nenän eessä pyörimässä.

koppikset, ampiaiset, en pelkää niitä ollenkaan. Ne elää rauhallisesti.

Ai vain perhoset käyvät päälle? Aika itsekeskeinen näkemys sinulla. Perhoset eivät ole sinusta kiinnostuneita. Toisin kuin esimerkiksi hyttyset, paarmat, mäkärät.

Ja perhoset lentävät aivan hallitusti. Se hallitsemattomuus on vain sinun kuvitelmaasi. 

Mulla myös perhosfobia, ikää 37. En enää kilju ja juokse karkuun jos näen perhosen, mutta suojaudun käsillä ja menen kyyryyn ja suljen silmät.

Mitään järkevää syytä fobialle en tiedä, muuta kuin että perhoset ovat todella oksettavia lentäviä karvamatoja enkä halua koskea niihin. Kerran sain paniikkikohtauksen kun asuntooni lensi perhonen, lukittauduin vessaan ja lopulta selvisin tilanteesta imuroimalla perhosen, koska en uskaltanut mennä sen lähelle. 

Olen myös kerran työtehtävissä joutunut käymään perhospuutarhassa valokuvaamassa, ja se oli aivan karseaa. Nehän ovat kuumia paikkoja ja olin verhoutunut pitkähihaisiin ja pidin huppua päässä ja aurinkolaseja silmillä. Ei auttanut siedätyskään siis :D

Lasten vuoksi esitän sietäväni perhosia, mutta oikeasti sydän meinaa hakkautua ulos rinnasta jos pitää vaikka mökillä kulkea eteisen läpi, jos lampussa pörrää yökkönen.

Vinkkini ovat, kulje mustissa ja suojaudu käsillä jos perhonen lähestyy!