Miksi lapsettomuutta pidetään itsekkäänä, mutta lapsien hankkimista ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska lasten jälkeen täytyy luopua itsekkyydestä, elämästä tulee hyvinkin epäitsekästä kun prioriteetti on aina lapsissa, ja jonkun niitä veronmaksajia on tähänkin maahan synnytettävä.

Synnytit lapsen ihan hyvää hyvyyttäsi, jotta valtio saisi verotuloja?? No, kaipa motiivi se on tuokin, mutta ei todellakaan edusta valtavirtaa.

Ja sinä jätit hyvää hyvyyttäsi synnyttämättä?

En, vaan siksi koska en päässyt koskaan avioliittoon. 

Eiköhän se lapsettomuus ole vihreän siirtymän kannalta se paras päätös minkä pystyt tekemään. 

Sen jälkeen voit huoletta tedhä ihan mitä haluat, matkustella, ajellla suurimmalla autolla minkä löydät, asua isoimmassa ja energiatehottomimmassa talossa minkä löydät ja edelleen tulet aiheuttamaan vähemmän päästöjä elemäsi aikana kuin lapsen hankkineet

Vierailija kirjoitti:

Katumus lapsien teosta voi olla todella raastavaa. Siinä on käytännössä katsoen oma elämä pilalla ja se voi olla tuskallista hyväksyä. Moni tajuaa vasta lapsia saatuaan mitä se on. Aihekin on niin tabu ettei siitä oikein uskalleta puhua ääneen. Ikävää tietysti tällainen käytös missä omaa katkeruutta kohdistetaan lapsettomiin ja syytetään itsekkääksi.

Juurikin näin. Kadutaan ja kärsitään mammaelämää niin pakkohan se on lapsettomia haukkua. Jokainen vastaa omista valinnoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Täytyyhän sen lasten hankkimisen olla itsekäs päätös kun ehkäisykin on keksitty. No, poislukien tilanteet kuten mieheni, joka lähti syyllisyydestä ja säälistä edellisen naisensa kanssa keinohedelmöitykseen (joka ei onneksi onnistunut, ex sai lapsen sitten lähes vanhuksena yksin vuosien ja kymmenien tuhansien eurojen jälkeen).

Ja siksikin, että lapsi on tuonut elämääni enemmän onnea ja iloa ja tulevaisuuden uskoa (toisaalta myös pelkoa) kuin mikään muu. Kun muistelen taaksepäin kauniita muistoja, liittyvät lähes kaikki lapseeni. Kun katson ympärilleni, on lähes kaikki elämässäni muotoutunut tuon 16 vuotisen yhteistaipaleen mukana. En tunne ketään yhtä syvällisesti kuin lapseni, enkä suhtaudu kehenkään yhtä myötätuntoisesti ja hyväksyvästi kuin lapseeni. Sitä kautta myös hyväksyvä asenne itseä ja muita kohtaan on lisääntynyt. En malta melkein odottaa, että hän lentää omilleen ja alkaa rakentaa itsensä näköistä elämä

Hyvin kirjoitettu. Tunnen ihan samalla lailla. Koskaan en mitään oo rakastanut niin pyyteettömästi kun noita muksujani. Äitiys avasi mulle sen onnellisen elämän salaisuuden mitä en koskaan olis muuten saanut tietooni: onnea on rakastaa jotain enemmän kuin itseään! Moni hakee vastaavaa läheisyyttä lemmikeistä ja siinähän ollaan ihan samojen tunteiden äärellä. Lemmikin kanssa suhde ei vain koskaan tule olemaan enempää vastavuoroinen kun pentunakaan. Lapsi antaa vuosi vuodelta enemmän.

Jännä kun on lapset, niin yksinkään ei tunnu yksinäiseltä.

Joten samaa mieltä, pitäähän sen olla itsekästä kun se tuo näin paljon hyvää itselle :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken elollisen perustehtävä tässä maailmankaikkeudessa on lisääntyminen MOT

ts. lisääntymättömyys on aina lähtökohtaisesti negatiivista

Elollisen perustehtävä on elää. Muu on turhaa.

Elo loppuu aika pian jos mitään ei synny. Me kuitenki kuollaan kaikki.

Ja elo loppuu myös, kun syntyy liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Sekä lapsen hankkiminen että hankkimatta jättäminen tehdään 99.9% tapauksista täysin omiin haluihin perustuen, joten molemmat valinnat ovat täsmälleen yhtä itsekkäitä.



Tunteeko kukaan ketään, joka olisi hankkinut lapsia vastoin omaa haluaan???



Tuo että lapsia hankitaan yhteiskuntaa varten on ihan bullshittiä.

Ei, minä jätin lapsen tekemättä, sen lapsen takia. Miksi minä olisin halunnut tänne yhden uuden ihanan ihmiselämän lisää hyväksikäytettäväksi? Olen sanonut kakille neuvoksi, että jos et voi lapselle muuta tarjota kuin, että mene kouluun ja mene töihin. Niin jätä tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70-luvun alussa ja muistan, että minun nuoruudessani oli paljon sitä keskustelua vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Nyt tämä keskustelu on syntynyt uudestaan ja ihan eri leveleillä. Se mikä on jännää, on se että nykyään lapseton genX on häpeäpilkku, ei ollenkaan aikaansa edellä tms. Monet milleniaalit ketkä nyt puhuvat lapsettomuuden puolesta luultavasti muuttavat mieltään ja hankkivat vielä 40+ lapsia. Näin se oli nimittäin ennenkin. Paljon täällä vauvassa huudetaan ettei voi saada (nainen) lapsia yli 35 v eikä mieskään oikeastaan yli 40 v.

Minulla on paljon oman ikäluokan tuttuja jotka saaneet reippaasti yli 40 v sen ensimmäisen, ja tiedän yhden tällaisen ennätysparinkin. Ensimmäinen lapsi kun vnhmt jotain 48 ja toinen he olivat jo yli 50. Kukaan ei kerro millä menetelmällä, väittävät itse luomuksi. Onhan se teoriassa mahdollista. Tuttavapiirissä on myös niitä tilastoihmeitä, eli mies ekaa kertaa isäksi yli  5

No, ny kuulkaa tuli oikeeta jumalansanaa: kun mää tiärän,  koska totanoi mun kaveritki teki justiinsa dällä davalla, nii. 

Toivottavasti et ihan joka elämänalueella ole noin tolvana. 🙄🙄🙄

Lapseton ei suostu uhrautumaan Isäm maan eteen mutta se jolla on lapsia saa hyvinkin uhrata lapsensa vaikka mihin.

Me kaikki elämme täällä itsellemme, teemme päätöksemme omista lähtökohdista, emme yleensä ainakaan toisten toiveiden perusteella. Paitsi tietty joku on joskus tehnyt lapsen vaikkei haluaisikaan vasten tahtoa jos esim kumppani haluaa tai joku uskonlahkolaisten suku velvoittaa tms painostuksen alaisena. Mutta suurin osa ihmisistä tekee kaikkimpäätökset itsekkäästi omasta näkökulmasta. 

Tämä oli hyvä kysymys, koska tilannehan on nykymaailmassa niin, että lasten tekemättä jättämistä pitäisi arvostaa jo ekologisista syistä. Maailmassa on ihan liikaa porukkaa jo. On ekoteko jättää hankkimatta lisää maapalloa saastuttamaan.

Eikö se että "minä vaan haluan lapsen" tai "teen lapsen vaikken haluaisikaan"  vaikkei ole ehkä mitään rahkeita sitä kasvattaa, ei älyä, ei osaamista, ei voimia, ei rahaa, ole järkyttävän itsekeskeistä?

Hyvä vanhempi asettaa lapsen tarpeet (terveellä tavalla) omiensa edelle. Mutta siinä se sitten on. Ei tuo asenne ulotu siitä laajemmalle, joten hyväkään vanhemmuus ei tee ihmisestä epäitsekästä.

Epäitsekkyydellä ei ole mitään tekemistä lapsellisuuden tai lapsettomuuden kanssa. Se on yksilön oma arvovalinta. 

Lapsellisuudesta tehdään aivan liian iso haloo. Ja sitä glorifioidaan. Hyvin moni vanhempi on tosi huono ihminen. Sitä ei vanhemmuus korjaa. Päinvastoin, saa pahimmat piirteet esiin.

Erittäin hyvä kysymys!

Itse jätin lapset tekemättä koska mikään siinä prosessissa (alullepanoa lukuunottamatta) ei minua kiinnosta. En ole koskaan nähnyt itseäni äidin roolissa, mikään ei viehätä minua lapsiperhearjessa eikä ruuhkavuosissa. 

Itsekästä tai ei. Pikemminkin sukutrauman tai biologian sanelema päätös johon ei kauheasti voi vaikuttaa. Tiesin jo hyvin nuorena etten halua lapsia.

Lapsellistuminen on ilmeisesti hyvin keskeneräisten ja vajaavaisten ihmisten hommaa, kun sanovat etteivät osanneet rakastaa ennen lapsia ja epäitsekkyyskin pitää oppia vasta tuossa vaiheessa.

Osa ihmisistä tarvitsee lapset kasvattamaan itsensä aikuisiksi. Toiset ovat jo aiemmin valmiita ihan omin nokkinensa.

Samaa mieltä, mutta lapsettomuus voi keskimäärin pitkällä aikavälillä tehdä ihmisestä itsekkäämmän kuin lapsiperheellisestä ihmisestä. Lapsen saaminen opettaa ihmistä usein väkisin ainakin jonkin verran epäitsekkäämmäksi. Ei toki kaikkia. Joissain se vaan ruokkii manipulointia ja hyväksikäyttöä, kun on helppo kohde. Mutta keskimäärin lapsen saamisen myötä ihminen ainakin pyrkii laittamaan lapsen omien tarpeidensa edelle.

Eiköhän se lasten hankkiminen ole nykypäivänä paljon itsekkäämpää kun miettii missä jamassa tää planeetta on.