Miten te jaksatte aina mennä eteenpäin? Mä jään itkemään vanhaa
Mun on hirveän vaikea luopua mistään. Itken menetettyjä ihmisiä, eläimiä, koteja... mennyttä aikaa. En jaksa tavoitella uutta. Miten ihmiset jaksaa vaikka etsiä uuden parisuhteen ja iloita siitä, ehkä pitkän liiton ja vaikean eron jälkeen? Mä siis ihailen niitä jotka jaksaa, ja mietin miksi en ole sellainen joka nauttii uusista tuulista.
Kommentit (5)
Sama. Suren kaikkea mennyttä, koska ikään kuin elän sitä yhtä aikaa nykyisyyden kanssa uudestaan.
Onhan se myös hienoa et välittää ihmisistä pitempään kuin kuukauden tai puoli vuotta
Diagnosointi on aivan liian muodikasta, mutta jostain tarttui, että hieman poikkeava ajantaju liittyisi myös neuroepätyypillisyyteen. Juurikin niin, ettei mene eteenpäin.
Mulla se ilmenee ehkä mietteliäisyytenä. Toisaalta tiedostan jos joku ihminen oli väärä kaveri vaikkapa ja sen aika oli mennä. En ole sellainen joka ottaa uusia vaan tilalle ja lisää. Jotkut ovat kai. Ehkä omalla painollaan, hitaasti, syntyy parempaa tai uutta. Jotenkin luonnollisesti. Joskus ilmankin voi olla.