Miehen tehtävä perheessä?

Vierailija kirjoitti:

Joo. Olen ollut kerran aviksessa ja tehtäväni oli toimia vain rahasampona ja pölyrättinä. Kun erosin niin päätin etten enää koskaan ala leikkimään kotia kenenkään naisen kanssa. Mieluummin nautin sinkkuudestani kun lahjottelen niitä epäkiitollisille märmättäjille saamatta mitään kiitosta seksistä puhumattakaan. Olen nyt tosin seurustellut erään naisen kanssa kaksi vuotta, mutta asumme omissa asunnoissa. hän on kyllä reilu ja työssäkäyvä, mutta yhteen muuttaminen ei vielä tule kysymykseen lähiaikoina. Tuskin koskaan.

Et siis oppinut kerrasta vaan jatkat tulella leikkimistä.

Meille kävi samalla tavalla. Kaiken kukkuraksi akka heilutteli avioeropapereita, joka toinen viikko. Allekirjoitin yhdenpaperin ja sanoin ala vetää. Meni kaksi viikkoa ja akka tajusi, että hän putoaa tyhjän päälle ja kaikki muuttui.

Olet siinä mielessä oikeilla linjoilla, että lastenhoito on osaltasi minimoitu. Riittävää on, että mies tekee silloin tällöin lasten kanssa jotain speciaalia tai leikkii heidän kanssaan joskus.

Sinulle mitä ilmeisemmin siis pitäisi jäädä runsaasti aikaa omiin juttuihisi. Tästä pitäisi olla suorana seurauksena se, että pysyt elinvoimaisena ja pystyt antamaan vaimollesi huomiota, rakkautta ja hellyyttä, jota hän tarvitsee (hänhän purkaa sen kaiken lapsiin heitä hoitaessaan). Tämä on äärimmäisen tärkeätä, jotta parisuhteen toimimisen ja perheen koossapysymisen kannalta.

Moni iskä on parisuhdeosastolla täysin lamaannutettu sillä, että he osallistuvat (omasta tahdostaan tai pakotettuna) lastenhoitoon.

Osittain myös valinta kysymys pyhittääkö elämänsä rahalle ja aamusta iltaan "välttämättömällä" notkumisella työpaikalla. vai viettääkö aikaa perheensä kanssa kotona. Toisaalta rahaakin tarvitaan joten ei tuo helppo yhtälö ole.

Itseä kaduttaa että hassasin jossain määrin omien lapsien lapsuuden sellaisessa vuorotyössä jossa en nähnyt välillä lapsia viikkoon. Kyllä siinä väkisin miettii mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä ei.

Ei kuulosta tyypilliseltä miehen roolilta ollenkaan. Meillä maksetaan laskut puoliksi, isot asiat päätetään yhdessä. Kotityöt, no jaa, enemmän tai vähemmän puoliksi. Lasten ollessa pieniä kuljeteltiin periaatteella kumpi ehtii, vaimo tosin enemmän kun hänellä on lyhyemmät päivät töissä. Sohvalla olen nukkunut jonkun kerran kun uni tuli kesken elokuvan. Seksiä on noin 3 / viikko, joskus enemmän joskus esim. työmatkan takia on voinut mennä viikkokin ilman :o(, kurjaa mutta henkiin siitäkin jäi. Tämmöistä tämä on ollut viimeiset 25 vuotta, ei ehkä kovin yllätyksellistä, mutta ei kurjaakaan.

Kuule. Menkää yhdessä jollekin auttajalle. Jos ei ammatti sellaiselle niin hyvälle selvänäkijälle. Teissä molemmissa on joki pielessä, tai jokin ympäristössä, joka vaikuttaa teihin molempiin. On tärkeä päästä syiden alkulähteille. Yritystä.

"En osallistu lasten harrastuksiin. Emme nuku vaimon kanssa yhdessä, emmekä ruokaile yhdessä, emme katso edes televisiota yhdessä. "

Eli olet siirtänyt itsesi syrjään perheesi toiminnasta, miksi luulet että sinulle muodostuisi jonkinlainen erillinen paikka jos poistut sieltä missä sinun pitäisi olla?

Osallistu lastesi harrastukseen, nuku vaimosi kanssa, mene samaan pöytään ja katsokaa televisiota yhdessä.

Nyt käyttäydyt kuin lapsi joka haluaa että hänet haetaan pois nurkasta mököttämästä - sen sijaan että olisit se aikuinen joka pitää oman porukan koossa omilla valinnoillaan ja laittaa esim. kumppanisi kohtaamaan nämä parisuhteen haasteet ja selvittämään ne tavalla joka ei kuivata teidän perheenne elämää.

Ole mies.

Aja vaimo ja lapset hankeen. Teho 100%!

Varmaan vaimo on ottanut itselleen kaiken vallan kotona. Sinut, B. Virtanen, on heitetty karusellin laidalle roikkumaan. Yritä päästä ytimeen. Muuten tuntuu tuo tarina olevan, kuin luolamiehen ajoilta, mies metsästi ja vaimo eleli luolassa ruokaa laittaen ja suuren lapsikatraan kanssa. Terapiaan molemmat. Vaimo on sadistinen marttyyri.

Miehen kannattaa kyllä yrittää tavalla tai toisella saada asiat kuntoon parisuhteessa ja kotielämässä. Aluksi pitäisi pystyä katsomaan itseään kriittisesti ja muuttaa ihan aluksi omaa käytöstään, muita kun on vaikeampi muuttaa. Itse olen yrittänyt toimia näin, en tosin itse osaa ihan arvioida kuinka hyvin loppujen lopuksi olen siinä onnistunut.

Jos ensin on hoitanut omat tekemisensä kuntoon ja puoliso senkin jälkeen pitää miestä vaan hyvänä maksajana ja sopivana työvoimana, voi sitten miettiä muita vaihtoehtoja. Itse totesin tilanteen toivottomaksi jo vuosia sitten ja mietin vaihtoehtojani, jotka olivat yksinkertaistaen: jatkuva riitely, ero tai asian tilaan tyytyminen. Lasten vuoksi päätin pysyä maisemissa ja osallistua heidän elämään aktiivisesti. Hintana on että vaimoni on siinä rinnalla aika täydellinen sitruunanaamainen saamaton vapaamatkustaja, niin rahan kuin kotitöidenkin suhteen. Kohdallani tämä on täysin tietoinen päätös, eikä mikään siihen liittyvä harmita. Mieltä keventää erityisesti tietoisuus, että suhde lapsiin on hyvä ja uskon sen pysyvän hyvänä myös sen jälkeen kun he muuttavat kotoa ja itse välittömästi heidän jälkeensä. Vaihtoehtona näin itseni onnettomana viikonloppuisänä taistelemassa katkeran vaimon kanssa ihan kaikista lapsiin liittyvistä asioista. Tämmöinen valinta sopii mulle, mutta ei varmaankaan kaikille. Antoisa työ, kaverit ja joku satunnainen daami (jos kupeita oikein sattuu kuumottamaan) tuo sopivaa vastapainoa elämään näissä olosuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

"En osallistu lasten harrastuksiin. Emme nuku vaimon kanssa yhdessä, emmekä ruokaile yhdessä, emme katso edes televisiota yhdessä. "

Eli olet siirtänyt itsesi syrjään perheesi toiminnasta, miksi luulet että sinulle muodostuisi jonkinlainen erillinen paikka jos poistut sieltä missä sinun pitäisi olla?

Osallistu lastesi harrastukseen, nuku vaimosi kanssa, mene samaan pöytään ja katsokaa televisiota yhdessä.

Nyt käyttäydyt kuin lapsi joka haluaa että hänet haetaan pois nurkasta mököttämästä - sen sijaan että olisit se aikuinen joka pitää oman porukan koossa omilla valinnoillaan ja laittaa esim. kumppanisi kohtaamaan nämä parisuhteen haasteet ja selvittämään ne tavalla joka ei kuivata teidän perheenne elämää.

Ole mies.

Ja tämä ei ole lupaus siitä että homma toimii, mutta tämä on se mitä sinun pitäisi minimissään tehdä että voit sanoa olevasi mies, kumppani ja perheenjäsen omissa henkilökohtaisissa valinnoissasi.

Nykyihminen on niin tottunut palveltavana olemiseen ja helppojen/merkityksettömien ratkaisujen tekemiseen omassa arkitoiminnassaan (laitanko lattea vai laitanko cappucinoa?) - että sinänsä hyvin suorasukaisetkin peruselämänmallit unohdetaan tai jätetään tekemättä koska odotetaan että "joku tulee kertoon mitä pitäisi nyt tehdä" - ja kun kumppani onkin liian väsynyt ja näreissään pyörittäessään arkea ei hän tule todellakaan hakemaan idioottiaan toiminnan keskukseen ja kertomaan miten peruselämää eletään. Jos tästä suuttuu ja ajautuu vielä enemmän ulos perheestä on sellainen ihminen lähinnä SUHDEKYVYTÖN tai vaatii vähintäänkin kunnon läpsäyksiä naamalle tajutakseen.

No, parisuhdeterapeuteille loistavat työmarkkinat tämä nykyinen nollakulttuuri ainakin takaa.

"minä vaan maksan laskut, eikä vastineeksi ole oikein mitään". 

Jos  ap. maksat perheesi kulut yksin,   mihin puolisosi käyttää rahansa - itseensä hemmotteluun, meikkeihin, vaatteisiin vai mihin?

Jos vaimo on kotona, yhteiskunta maksaa äitiyspäivärahaa/kotihoidontukea ja tietenkin sinä lasten isänä, puolet äidin ansionmenetyksestä, jos hän olisi töissä, lapset kun on yhteinen projekti. Ja lisäksi päälle tulevat lapsilisät. 

Vierailija kirjoitti:

Miehen kannattaa kyllä yrittää tavalla tai toisella saada asiat kuntoon parisuhteessa ja kotielämässä. Aluksi pitäisi pystyä katsomaan itseään kriittisesti ja muuttaa ihan aluksi omaa käytöstään, muita kun on vaikeampi muuttaa. Itse olen yrittänyt toimia näin, en tosin itse osaa ihan arvioida kuinka hyvin loppujen lopuksi olen siinä onnistunut.

Jos ensin on hoitanut omat tekemisensä kuntoon ja puoliso senkin jälkeen pitää miestä vaan hyvänä maksajana ja sopivana työvoimana, voi sitten miettiä muita vaihtoehtoja. Itse totesin tilanteen toivottomaksi jo vuosia sitten ja mietin vaihtoehtojani, jotka olivat yksinkertaistaen: jatkuva riitely, ero tai asian tilaan tyytyminen. Lasten vuoksi päätin pysyä maisemissa ja osallistua heidän elämään aktiivisesti. Hintana on että vaimoni on siinä rinnalla aika täydellinen sitruunanaamainen saamaton vapaamatkustaja, niin rahan kuin kotitöidenkin suhteen. Kohdallani tämä on täysin tietoinen päätös

Loistavasti sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vaimo on ottanut itselleen kaiken vallan kotona. Sinut, B. Virtanen, on heitetty karusellin laidalle roikkumaan. Yritä päästä ytimeen. Muuten tuntuu tuo tarina olevan, kuin luolamiehen ajoilta, mies metsästi ja vaimo eleli luolassa ruokaa laittaen ja suuren lapsikatraan kanssa. Terapiaan molemmat. Vaimo on sadistinen marttyyri.

Näyttää siltä että tämä mies ei tee juuri mitään pitääkseen kiinni paikastaan, siis ei edes yritä kävellä suhdetta ja perhettään kohti vaan ajautuu passiivisena erilleen.

Tällöin arkea pyörittävä nainen ei OTA VALTAA vaan hän tekee sen välttämättömän missä miehen pitäisi olla perheenjäsenenä mukana. Sillä ei ole mitään tekemistä vallan kanssa, vaan sen kanssa että mies on väärässä paikassa ollessaan sivussa.

Vierailija kirjoitti:

Miehen kannattaa kyllä yrittää tavalla tai toisella saada asiat kuntoon parisuhteessa ja kotielämässä. Aluksi pitäisi pystyä katsomaan itseään kriittisesti ja muuttaa ihan aluksi omaa käytöstään, muita kun on vaikeampi muuttaa. Itse olen yrittänyt toimia näin, en tosin itse osaa ihan arvioida kuinka hyvin loppujen lopuksi olen siinä onnistunut.

Jos ensin on hoitanut omat tekemisensä kuntoon ja puoliso senkin jälkeen pitää miestä vaan hyvänä maksajana ja sopivana työvoimana, voi sitten miettiä muita vaihtoehtoja. Itse totesin tilanteen toivottomaksi jo vuosia sitten ja mietin vaihtoehtojani, jotka olivat yksinkertaistaen: jatkuva riitely, ero tai asian tilaan tyytyminen. Lasten vuoksi päätin pysyä maisemissa ja osallistua heidän elämään aktiivisesti. Hintana on että vaimoni on siinä rinnalla aika täydellinen sitruunanaamainen saamaton vapaamatkustaja, niin rahan kuin kotitöidenkin suhteen. Kohdallani tämä on täysin tietoinen päätös, eikä mikään siihen liittyvä harmita. Mieltä keventää erityisesti tietoisuus, että suhde lapsiin on hyvä ja uskon sen pysyvän hyvänä myös sen jälkeen kun he muuttavat kotoa ja itse välittömästi heidän jälkeensä. Vaihtoehtona näin itseni onnettomana viikonloppuisänä taistelemassa katkeran vaimon kanssa ihan kaikista lapsiin liittyvistä asioista. Tämmöinen valinta sopii mulle, mutta ei varmaankaan kaikille. Antoisa työ, kaverit ja joku satunnainen daami (jos kupeita oikein sattuu kuumottamaan) tuo sopivaa vastapainoa elämään näissä olosuhteissa.

Oma valintani oli pysyä lasten lähellä ja osana elämää lasten takia ja olla taistelematta suhdeasioista koska suhdetta ei ole. Muuttaa erilleen mutta pysyä maisemissa ja kohdella ex-kumppania arvostavasti ja ymmärtää sitä että hän olisi tahtonut toisin.

Vuoden verran hän jaksoi suhteen katkeamisen johdosta vihoitella, en heittänyt löylyä lisää - ja tajusi sitten että minusta on hyötyä enemmän yhteishuoltajana ja aktiivisena kanssavanhempana kuin katkeruuden kohteena. Jatkoin etäisänä (enempi kuin viikonloppu mutta vähempi kuin pääasiallinen huoltaja) ja nykyisin vanhemmuuden kautta suhde exään on sellainen että sain hänen asuntonsa avaimetkin tässä hiljattain koska se helpottaa lasten kanssa toimimista, eikä tee hänelle tai minulle kiusalliseksi istua kahvikupposelle tai satunnaisen elokuvan ääreen vaihtamaan kuulumisia muustakin kuin lasten asioista. Koen että huolehdin perustasolla myös exästäni ihmisenä sen verran kuin asiaan kuuluukin ihan jo siksikin että hän on lasteni äiti. Elareiden maksaminen on tässä systeemissä äärimmäisen luontevaa ja raha ei ole koskaan ollut ongelma vaikka sitä onkin äärimmäisen vähän.

Monella tapaa tuntuu että nyt perheemme voi paremmin kuin koskaan ennen, vaikka vanhemmat ovat erillään, kaikkein olennaisimmissa ja tärkeissä asioissa teemme jokseenkin saumatonta yhteistyötä, vanhempien roolit ovat sekä heille itselleen että lapsille OK ja tukevat kummankin elämäntilannetta, siis varsin tasapainoinen tilanne joka ei sisällä enää parisuhdetta mutta sisältää tarpeellisen ja perustellun suhteen kanssavanhempaan. Tämä oli paras ratkaisu, ei ihan niin hyvä kuin oikeasti toimiva ydinperhe - mutta järkevistä vaihtoehdoista silti ehdottomasti toimivin.

Vierailija kirjoitti:

Olet siinä mielessä oikeilla linjoilla, että lastenhoito on osaltasi minimoitu. Riittävää on, että mies tekee silloin tällöin lasten kanssa jotain speciaalia tai leikkii heidän kanssaan joskus.

Sinulle mitä ilmeisemmin siis pitäisi jäädä runsaasti aikaa omiin juttuihisi. Tästä pitäisi olla suorana seurauksena se, että pysyt elinvoimaisena ja pystyt antamaan vaimollesi huomiota, rakkautta ja hellyyttä, jota hän tarvitsee (hänhän purkaa sen kaiken lapsiin heitä hoitaessaan). Tämä on äärimmäisen tärkeätä, jotta parisuhteen toimimisen ja perheen koossapysymisen kannalta.

Moni iskä on parisuhdeosastolla täysin lamaannutettu sillä, että he osallistuvat (omasta tahdostaan tai pakotettuna) lastenhoitoon.

Milloin isä luo lapseensa kiintymyssuhteen, jos vain leikkii silloin tällöin, eikä ole mukana lapsen arjessa?

Kertomuksessasi päiväkodin hoitaja Heikki tai naapurin eläkeläispappa tai isoisät ovat lapselle rakkaimia ja läheisempiå, kuin lapsen isä. Ja kiintymyssuhteet luodaan kun lapset pieniä, eikä sitten teinikäisenä. Lapset eivät odota, milloin isällä olisi aikaa, se aika on tässä ja nyt. 

On taas ihmisillä sanottavaa...

Kyllä perheessä kuuluu olla vuorovaikutusta. Maailma on kuitenkin muuttunut siitä kun istuttiin iltaisin perheen kanssa tekemässä jotain pärejuttuja yhdessä: nykyään on helpompi kasvaa erilleen.

Ongelmasi kuulostavat tosi henkisesti raskailta, ja en ihan tiedä onko Vauva.fi paras paikka niihin kysyä ratkaisuja/mielipiteitä. Täällä käy oikeasti paljon ihmisiä jotka osaavat esittää eriävätkin mielipiteensä asiallisesti, mutta sitten on niitä joilta ei muuta tule kuin kiroamista.

Kun meidän perheessä tulee ongelmia, ne yleensä vaan kasaantuu ja kasaantuu kunnes joku lopulta lähtee ovet paukkuen ulos. Sitten rauhoitutaan ja istutaan alas puhumaan asiat halki. Ei mikään paras tapa käsitellä asioita, tiedän, mutta puhuminen oikeasti auttaa. Ja jos perheeltä ei saa vastakaikua, ulkopuoliselle jutteleminen voi auttaa saamaan perspektiiviä ja ratkaisukeinoja.

Mun mies 57v. kitisee ettei tämä huusholli ole hänen kotinsa. Tietenkään se ei ole. Tämä oli alkujaankin minun asuntoni! Kun hän muutti tähän, olin onnesta sykkyrällä! Ajattelin että nyt mun ei enää tartte itse tehdä, jaksaa ja osata kaikkea. Mitäs läksin? Ainuttakaan ruuvia hemmo ei ole seinään ruuvannut. Kertaakaan ei ole edes jälkiään siivonnut. Yhteenkään työhön ei ole osallistunut. Jatkuvaa kitinää ja marinaa vaan kaikesta. Miten tämä koskaan voisi edes ruveta tuntumaan hänen omalta kodiltaan, jos elää täällä kuin passattava vieras. Ei tietenkään! Ei noilla elkeillä!

Ehkä sun pitää keskustella vaimon kanssa mikä suhteessa mättää. Onko teillä omaa suhdetta enää.

Olet juhta ja hiiri samassa miehessä.