Ekaluokan ope vastailee hetken!
Olen sairaslomalla, joten siksi kotosalla näin päivällä.
Kommentit (39)
aloittanut työt vasta kolme vuotta sitten. Kollegat sanovat, että lapsilla on nykyään enemmän ongelmia.
Minulla on itselläni kaksi lasta. Koen, että ymmärrän paremmin lapsia ja heidän perheitään, koska olen itsekin äiti. Jokainen lapsi on jollekin erittäin rakas ja tärkeä.
Hyvistä eli tavallisista perheistä tulevat lapset huomaa koulusta. Sellainen perusturvallisuus, tasapainoisuus ja omien tunteidensa hallinta näkyy koulussa. Perheen varallisuus ei korreloi tämän kanssa. Lapset, joita rakastetaan ja joita oikeasti hoidetaan, joiden läksyt katsotaan, autetaan valitsemaan vaatteet (säänmukaiset ja puhtaat) ja jotka syövat sekä nukkuvat riittävästi, ovat IHANIA opettaa. Sellaista tavallista perhearkea tarkoitan! Onneksi näitä perheitä vielä löytyy, tosin joka luokalla alkaa olla useita ongelmaperheitä.
T:ap
Ne voivat johtua niin monista eri syistä, että sitä on mahdotonta kuitata tällä vastauksella. Usein olen tekemisissä perheneuvolan, koulukuraattorin, sosiaalityöntekjän tai jopa poliisin kanssa. Vien asiat aina eteenpäin.
antamalla lapsen olla lapsi niin pitkään kuin mahdollista! Jos haluat tukea esim. lapsen intoa lukemiseen yms. lue hänelle paljon, taputtakaa sanoja, hakekaa niiden rytmiä, nimetkää alkuäänteitä (millä alkaa koulu, k-kirjaimella, " k" -äänellä), opetelkaa myös saksien käyttöä, kynäotetta, kenkien nauhojen solmimista, turvallista koulutietä, perunoiden kuorimista yms.
ei reippaan ja pärjäävän lapsensa vaan itsensä takia (vaikea edes ajatella, että joku toinen taho saa lapsen elämässä ison osan).
lapsen käytökseen. Huonosta käytöksestä seuraa rangaistus SuperNannyn tyyliiin vaikkapa miettimispenkillä. Lapselle voi opettaa, että hän voi mennä rauhoittumaan omaan huoneeseensa, jos hermot menevät, hän ei saa esim. lyödä tai tuhota mitään. Kielenkäyttöön pitää myös puuttua, jos se on törkeää. Keskittymistä voi myös opetella vaikkapa satujen kuuntelemisella.
jotta pari tyttöä luokalla kiusaa henkisesti. Siis joka päivä jättävät tyttöni pois leikeistä, haukkuvat hänen vaatteitaan (jotka ovat siis ihan tasan samoja henkkamaukka vaatteita kuin haukkujilla itselläänkin) tai hiuksiaan tai milloin kenkiä ja milloin mitäkin. Toinen näistä tytöistä on ihan selvästi se luokan johtohahmo jota muut seuraavat. Opettaja ei näe ongelmaa, sillä tämä pomotyttö osaa tehdä kaiken hyvin ja piilossa.
Mitä neuvoja annat minulle?
Kerro myös lapselle, että kyselet häneltä koulupäivästä, hän saa kertoa kaiken, mikä on ilostuttanut tai vihastuttanut päivän aikana. Opeakin saa arvostella, jos se tulee lapselta, aikuisen sitä ei kannata tehdä lapsen kuullen, koska lapsi joutuu näin melko vaikeaan tilanteeseen. Ope on koulussa auktoriteetti pienelle. Jos ongelmia oikeasti tulee, ota yhteyttä HETI opeen ja/tai rehtoriin.
Usein äidit jännittävät enemmän kuin lapset. Äidistä tulee nyt kouluasioissa kakkonen lapselle, oma ope " tietää" kaiken:) Ota rennosti. olet edelleen silti lapselle maailman tärkein aikuinen!
kokemukset vaikuttavat myöhempään koulumenestykseen ja menestykseen elämässä yleisemmin? Muistan lukeneeni, että ennustavat kyvykkyyttä melko suoraan; toisaalta on kerrottu, että vasta murrosiän jälkeen näkee, mitkä lapsen luonteenpiirteet ovat pysyviä.
En hyväksyisi tuota yhtään hetkeä! menisin vaikka itse kouluun päiväksi ja puuttuisin itse, jos muu ei tepsi. Ota yhteyttä opettajaan ja sano, että viet asian rehtorille ja sivistystoimeen, jollei hän puutu! Ekaluokkalaisiin voi vaikuttaa TOSI paljon! Olen itse selvittänyt tänä talvena kiusaamisjutun, joka selvisi hyvin. Vaatihan se työtä ja palavereja, mutta nyt kiusatulla on kavereita ja kiusaaja on " eristetty" perässä hiihtäjistä. Paras tapa puuttua kiusaamiseen on viedä kiusaajalta ne takana naurajat, taustatuki, joka mahdollistaa koko ilmiön.
Puutu asiaan! Vaadi opettajaa toimimaan! Tuollaista ei tarvitse sietää hetkeäkään!
Ongelma on se, että olemme pieneltä paikkakunnalta. Kiusaaja on siis paikkakunnan ykkösperheen lapsi ja vanhemmat ovat mukana joka ainoassa toimikunnassa tms. ja ovat myös opettajan ns. perhetuttuja. Olen opettajalle maininnut, että Liisa ja Maija taitavat hiukan kiusata väliilä meidän Kaisaa, mutta opettaja sanoi sen olevan vain leikkiä ja totesi seuraavansa tilannetta.
Opettaja ei kuitenkaan kuule välitunnilla käytyjä keskusteluja. Eilenkin olivat sanoneet tytölleni, että hän on lihava. Tyttö ei ole mitään sinnepäinkään. Päinvastoin laiha kun mikä, mutta jos kaksi muuta ulkona noin väittää niin vaikea yhden on vastaan sanoa.
Pilkkaavat entistä enemmän jos tyttäreni sanoo opettajalle. Kuulemma eivät kutsu kielikelloja syntymäpäivilleen. yms.
Jos lapset nahistelevat tai leikkivät esim. sotaa tai jotain missä on fyysinen kontakti. Kyse ei siis ole henkisestä alistamisesta.
kiusaajiansa vastaan. Eli tasaveroinen tappelu ei ole kiusaamista. Pienellä paikkakunnalla on aina klikkejä, joita voi joutua varomaan. Itse en lähtisi tuota kuitenkaan enää peittelemään, ota reippaasti yhteyttä opettajaan, ja kerro koko juttu. Kerro, että lastasi kiusataan. Puolusta pikkuista, hän ei voi sitä yksin tehdä. Jos kiusaaminen jatkuu, lapsesi koulumenestys ja koulussa käymisen ilo vaarantuvat. Toimi!!
T:ap
mutta uskoisin siinä olevan perää, että menestys ekaluokalla näkyy myös myöhemmin.
Ekaluokkalaisille eri asiat ovat vaikeita. Usein paikallaan istuminen, ohjeiden kuunteleminen ja niiden mukaan toimiminen teettävät eniten töitä. Lukeminen ja kirjoittaminen yms. akateemiset taidot lapsi oppii kyllä aikanaan. Keskittyminen on varmaan useille vaikeinta.
Kyllä joistakin lapsista voi sanoa, että he eivät pärjää koulussa. Syitä voi olla monia. Ihan aluksi katson kuitenkin aina itse ensin peiliin, ja sitten kehotan lapsen vanhempia tekemään saman. Tämän jälkeen voimme auttaa lastakin.
hänen lahjakkuutensa mukaan painotettuun kouluun 3. vuosiluokalta alkaen?
Käsitykseni on, että juuri tuossa iässä koulua jonkin verran vaihdetaan.
Näin ainakin meilläpäin. Ja kiusaaja eristetään kavereistaan yhden lapsen puheiden perusteella. Vielä kun vanhemmat lähtevät mukaan (onneksi ei koulu!) niin kyllä siinäkin jää lapsi aika yksin. Ja kyse on kaverin tönimisestä. Vanhempien kesken ei ole edes annettu mahdollisuutta selvittää asiaa.
Varhainen puuttuminen on aina tärkeää mutta muistakaa hyvät ihmiset myös puhua lastenne kavereiden ja kiusaajien vanhempien kanssa!
Meillä on erittäin hyvä ja laadukas erityisopetus, mutta lahjakkaille on tarjolla melko vähän a) eriyttämistä perusopetuksessa b) erityislahjakkuutta tukevia kouluja. Eli jos lapsesi on lahjakas jollain alueella ja voitte/haluatte sitä tukea, suosittelen kyllä ko. koulua.
Älä ymmärrä tätä väärin, pidän Suomen koululaitosta tosi hyvänä, mutta nimenomaan lahjakkaiden puolella siinä on hieman parantamisen varaa. Itse pyrin huomioimaan lahjakkaat oppilaani myös, mutt resursseja tuohon ei kyllä ole tarjottu. Olen kyllä pitänyt matemaattisesti lahjakkaille tukiopetusajalla matematiikkakerhoa, mutta silloin sain tähän yhden viikkotunnin rehtorilta. Enää en sitä saanut.
Hän on muuten ihana persoona, mutta puhuu koko ajan ja keskittyminenkin on välillä heikkoa, on myös altis häiriöille. On ollut viivästyneen puheenkehityksen takia puheterapiassa ja myös toimintaterapiassa.
Terveyskeskuspsykologin mukaan hänellä on jonkinlaista keskittymisen ja oman toiminnan ohjaamisen häiriötä, mutta esim. adhd-diagnoosia ei voitu tehdä. Kognitiiviset tiedot ja taidot ovat keskitasoa tai yli, mutta juuri oman toiminnan ohjaaminen, jumiutuminen tehtäviin, keskittymishäiriöt ja " puheripuli" ongelmina.
Nyt mietitään koulun aloituksen siirtämistä, mihin varsinkaan isä ei olisi suostuvainen. Mitä mieltä olet: totesit kyllä, että muillakin lapsilla paikallaan istuminen teettää töitä. Pitäisikö koulun aloitusta lykätä, vaikka äskettäin julkistetun väitöksen mukaan siitä on lähinnä haittaa?
Vierailija:
Ekaluokkalaisille eri asiat ovat vaikeita. Usein paikallaan istuminen, ohjeiden kuunteleminen ja niiden mukaan toimiminen teettävät eniten töitä. Lukeminen ja kirjoittaminen yms. akateemiset taidot lapsi oppii kyllä aikanaan. Keskittyminen on varmaan useille vaikeinta..
Meidän neljä vuotias osaa jo. On itse halunnut opetella ja on tosi innokas.