Mitä te 5-kymppiset teette, kun kaikki on jo koettu?

Mietin samaa. Elämän sisältö on arkista touhua. Sitä yritetään piristää ihmisillä, liikunnalla, kulttuurilla, matkustelulla, projekteilla jne. jne. Vaikka saan iloa ja inspiraatiota eri puuhista, silti vaan elämä on oikeastaan aina pohjimmiltaa  tuntunut puuduttavan tylsältä ja turhalta kun katsoo vähän syvemmälle. Samat kaavat toistuvat tavalla tai toisella elämän eri osa-alueilla. Paskaa vaikka kermalla kuorruttaisi.

Kaikki koettu ,no ei vanhuus on vielä edessä t.70v jolla alkaa olla lähellä.

Päivä kerrallaan hautaa kohden.

Ostin kasvihuoneen ja innostuin tomaatinkasvatuksesta joskus nelikymppisenä, mutta nyt se harrastus on jäänyt, koska olen niin paljon matkoilla. Olen hankkinut sellaisen työn, jota saa tehdä etänä myös ulkomailta. Se vaati myös vähän kouluttautumista, mutta kannatti, koska tämä on selvästikin mun juttu.

Uuh, ei koskaan haaveissa omakotitaloa. Opiskellut vuosikymmenet työn ohella ja välillä kokopäiväisesti. Luen paljon ja nyt eläkkeellä saa lukea niin paljon kuin huvittaa hyvää kirjallisuutta ja mielenkiintoisia tutkimuksia. Lapsenlapsiakin on jo ihan aikuisiässä. Vapaus eli kaikki mistä teininä haaveilin: saa lukea rauhassa ja syödä mitä huvittaa.

Ei ole kaikki koettu vaan edessä, mutta niitä ei voi toteuttaa välttämättä ellei osa. 45v oon. En ole kokenut samoja asioita kuin muut tai mitenkään "kokenut", olen ollut pienituloinen tai rahatta. Toki joskus piinaa kokenut, jos on painostettu nuorempana varsinkin. Ei ole lastenlapsia tai lapsia. Pidän myös eri asioista kuin muut, paitsi matka tai järvi olisi ollut ihan kiva. Tulin kävelyltä sisään.

Minulla on kivat lapset, mies,  mielenkiintoisia harrastuksia, hyvä työ, suhteellisen paljon rahaa, paljon lukemattomia kirjoja jne. Vaihdevuodet eivät tunnu aiheuttavan mitään ongelmia. Nautin elämästä. 

En oo pannu vielä 2010-lukulaista.

2028 tärähtää!

Oken vapaampi kuin koskaan. Elämä on ihanaa!

Ei ole kaikki koettu. Osa jää kokematta.

Siis häh? 

Olen 64v ja vasta alan pääsemään vauhtiin kun työt ja perhe ei enää rajoita! Tälläkin hetkellä pari kk ulkomailla ja aikuisten lasten perheet tulee mieheni kanssa perässä kunhan lomat alkaa:)

Benjihyppy, laskuvarjohyppy ja moottoripyöräreissu Euroopan halki jää kokematta mutta on tuhansia muita juttuja vielä koettavana! Joka päivä jotain!! Yli 40 maata/enemmän kuin 110 matkaa ja vasta raapaistu pintaa!

Venyn työelämässä, jotta pienten lasten vanhemmat pääsevät ajoissa kotiin ja voivat hoitaa sairaat lapsensa kotona. Hoidan kaikki ilta-aikaan sijoittuvat työjutut. Ohjaan nuorempia työtekijöitä. Koen että velvollisuuteni on tavallaan maksaa takaisin se, että aikoinani pienten lasten vanhempana sain töissä tehdä lyhennettyä työaikaa ja helppoja töitä. Nyt teen velvollisuudesta ikäviä töitä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin samaa. Elämän sisältö on arkista touhua. Sitä yritetään piristää ihmisillä, liikunnalla, kulttuurilla, matkustelulla, projekteilla jne. jne. Vaikka saan iloa ja inspiraatiota eri puuhista, silti vaan elämä on oikeastaan aina pohjimmiltaa  tuntunut puuduttavan tylsältä ja turhalta kun katsoo vähän syvemmälle. Samat kaavat toistuvat tavalla tai toisella elämän eri osa-alueilla. Paskaa vaikka kermalla kuorruttaisi

Tämä kuulostaa kliseiseltä, mutta sitten jos/kun se iso kriisi osuu kohdalle, niin näkökulma elämään muuttuu hyvin nopeasti. Jouduin itse pahaan onnettomuuteen, jossa meni työkyky ja terveys. Ja kappas kun ei enää omat vaihdevuosikilot ja elämän yksitoikkoisuus vaivaa yhtään.

Olen viiskymppisenä sellaisessa onnellisessa elämäntilanteessa, että pystyn tekemään elämässä sellaisia asioita, joista nautin, kuten matkustelemaan. Tuleehan siellä uusiakin asioita koettua, mutta ei se kokeminen sinänsä ole se juttu, vaan se, että uudet kokemukset auttavat näkemään oman tutun ympäristön eri näkökulmasta. Pullan leipomisesta tai käsitöistä en ole innostunut. 

Mikäs tässä on ollessa. Aikuiset lapset maailmalla. Miehen kanssa nautitaan elämästä. Pienet ilot. Rempataan velatonta kotia. Matkustellaan. Kokataan yhdessä hyvää ruokaa. Mies on penkkiurheilija. Minä tykkään englantilaisista sarjoista ja luen paljon kirjoja. Talous on ok. En kaipaa mitään uutta tai mullistavaa. Lapsenlapset olisi kiva lisä arkeen mutta ei ole ainakaan vielä ajankohtaista.

Vierailija kirjoitti:

Paneskelen parikymppisiä hamaan tulevaisuuteen asti.

Et sitten ole töissä kun kätesi pysyy niin pehmeänä.  Käytätkö molempia käsiä vuorotellen?

Ensin pidin vuorotteluvapaat ja matkustelin. Ajatus alanvaihdosta kypsyi vuorotteluvapaan aikana kun oli aikaa itselle. Sitten otin opintovapaata ja opiskelin uuden ammatin. Toinen elämänvaihe alkoi. 

Vierailija kirjoitti:

Jaa että oikein pihoineen ostitte talon :o

Meillä ei ollut pihaa ostaessa mummonmökkiä.  Täysi metsä päällä, kaadettiin ja kaivettiin.  Nyt on piha.

Kenen keppi ei seiso, kenen mälli ei lennä, kuka on veltoin lenkki? Mikäs tässä on ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin samaa. Elämän sisältö on arkista touhua. Sitä yritetään piristää ihmisillä, liikunnalla, kulttuurilla, matkustelulla, projekteilla jne. jne. Vaikka saan iloa ja inspiraatiota eri puuhista, silti vaan elämä on oikeastaan aina pohjimmiltaa  tuntunut puuduttavan tylsältä ja turhalta kun katsoo vähän syvemmälle. Samat kaavat toistuvat tavalla tai toisella elämän eri osa-alueilla. Paskaa vaikka kermalla kuorruttaisi

Tämä kuulostaa kliseiseltä, mutta sitten jos/kun se iso kriisi osuu kohdalle, niin näkökulma elämään muuttuu hyvin nopeasti. Jouduin itse pahaan onnettomuuteen, jossa meni työkyky ja terveys. Ja kappas kun ei enää omat vaihdevuosikilot ja elämän yksitoikkoisuus vaivaa yhtään.

Toki esimerkiksi terveyden menettäminen tekee elämästä eri tavalla ikävää ja silloin kaipaisi vain entiseen. Se ei silti muuta sitä, että elämä ei ole niin ihmeellistä tai auvoista perusluonteeltaan. Vastoinkäymisiä ja kärsimystä voi odottaa aina ennenpitkää tapahtuvaksi.