Lue keskustelun säännöt.
Aina yksin kaiken kanssa eikä ketään tukena
14.05.2024 |
Köyhä, sairas, ja näiden oheisseurauksena yksinäinen nainen. Aina yksin kaikkien asioiden kanssa. Väsynyt kantamaan kaiken yksin. Jos olen esim. kipeä, ei koskaan ketään huolehtimassa. Onko kohtalotovereita? Miten jaksatte?
Ystävystyminen vaikeaa, kun ei ole varaa harrastuksiin eikä pystykään aktiiviseen elämään. Mistä puhua, mistä kertoa tutustuessa, kun elämä on niin kapeaa ja ankeaa. Saatika sitten että voisi tai jaksaisi tällä elämäntolalla jotain parisuhdetta etsiä ja työstää. Väsyttää ja itkettää, älkää pliis soimatko.
Kommentit (51)
Ymmärrän, että mieli voi lamaantua vaikeuksien keskellä, mutta silti, suosittelen huomaamaan, että kannattaa kiinnostua maailmasta ihan oman itsen takia. Sillä tavalla itsestäkin tulee kiinnostavampi ihminen ja ystävien saaminen olisi edes mahdollista.
Eikö teitä innosta lähteä tutkimaan luontoa, mennä kirjastoon lainaamaan jotakin aivan uutta, mennä mihin tahansa lähiseudun maksuttomiin tapahtumiin, katsoa televisiosta tai kuunnella radiosta jotakin, mitä että yleensä katso tai kuuntele?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harvoin tällä palstalla ollessa tulee oikeasti surullinen olo, kun ajattelee, kuinka yksinäisiä jotkut ovat. Miltä kuulostaisi yhteydenotto esim. oman seurakunnan diakoniin yms.? En ole mitenkään erityisen uskonnollinen ihminen, mutta itse sain keskusteluapua juuri oman paikkakunnan seurakunnasta. Matalalla kynnyksellä voit ottaa yhteyttä, eikä maksa mitään. Sitä kautta voit saada myös uusia ystäviä elämääsi.
Muista olla oma itsesi, vaikka tuntuisikin siltä, että elämäsi on kapeaa eikä sinulla tapahdu ole juuri nyt mielenkiintoisia asioita, joista jutella. Tärkeintä on, että saat itsesi nousemaan murheen alhosta. Kyllä elämässä on paljon asioita, joista iloita, vaikka juuri nyt ei ehkä siltä tunnukaan.
Kaikkea hyvää Sinulle!
Itselleni taas tuli sellainen olo, että saisipa kaikki tämän keskustelun ihmiset yhteen niin voisi kaikilla helpottaa yksinäisyys. Kun tajuaa ettei se muillakaan mitään helppoa ja hauskaa ja menestystä aina ole. Lohduttavinta ja tervehdyttävintä on kyetä kohtaamaan muita ihmisiä aidosti ja ilman että tarvitsee teeskennellä vaan tulee ihan itsenään hyväksyttyä. Uskoisin että tämän keskustelun ihmiset voisivat tehdä sen toisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että mieli voi lamaantua vaikeuksien keskellä, mutta silti, suosittelen huomaamaan, että kannattaa kiinnostua maailmasta ihan oman itsen takia. Sillä tavalla itsestäkin tulee kiinnostavampi ihminen ja ystävien saaminen olisi edes mahdollista.
Eikö teitä innosta lähteä tutkimaan luontoa, mennä kirjastoon lainaamaan jotakin aivan uutta, mennä mihin tahansa lähiseudun maksuttomiin tapahtumiin, katsoa televisiosta tai kuunnella radiosta jotakin, mitä että yleensä katso tai kuuntele?
Omasta puolesta sanon että luonto ei herätä mitään tunteita. Lukeminen ei myöskään kiinnosta, eikä mitkään tapahtumat. Niistä tulee vaan huonompi olo kun kaikilla muilla on kavereita ja/tai perhe ja itse on outo yksinäinen hiippailija. Sarjoihin en oo jaksanut keskittyä pitkään aikaan.
Ap, jos olet uskossa niin osallistutko seurakunnan tapahtumiin? Siellä tapaisi ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sua, koska mulla on sama tilanne. Jos en itse jaksa hoitaa asioitani ja itseäni, ei ole ketään joka auttaisi tukisi mitenkään.
Toisaalta uskon Jumalaan ja Jumalan apuun. Hädän hetkellä olen ihmeellisesti saanut voimia, tai asiat ovat lutviutuneet jotenkin eteen päin, ilman että minä olen tehnyt mitään. Usein tilanne muuttuu ihan viime hetkellä, ei yhtään aiemmin.
Tätä on kestänyt jo niin kauan, kymmeniä vuosia, että pakkohan minun on uskoa Jonkun pitävän huolta minusta. 🧡
Kannattaa puhua kaikki asiansa Jumalalle. Hän auttaa, vaikka kukaan muu ei.
Kerrot ,että kaikki lutviutuu, vaikka et itse ole tehnyt mitään. Miksi et itse tee mitään, kerro. En ymmärrä. Olen aina ajatellut , että asioiden eteen kannattaa nähdä vaivaa, vaikka luottaa ja uskoo Jumalaan. Olen havainnut ,että on monia, joiden elämä on suht yksinäistä ja ikävää, mutta he eivät mitään tee itse asioiden eteen. He ikäänkuin ulkoistavat kaiken, eivät ota mitään vastuuta mistään ja ovat tyytymättömiä , rahattomia ja surullisia.
Selitä, en ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että mieli voi lamaantua vaikeuksien keskellä, mutta silti, suosittelen huomaamaan, että kannattaa kiinnostua maailmasta ihan oman itsen takia. Sillä tavalla itsestäkin tulee kiinnostavampi ihminen ja ystävien saaminen olisi edes mahdollista.
Eikö teitä innosta lähteä tutkimaan luontoa, mennä kirjastoon lainaamaan jotakin aivan uutta, mennä mihin tahansa lähiseudun maksuttomiin tapahtumiin, katsoa televisiosta tai kuunnella radiosta jotakin, mitä että yleensä katso tai kuuntele?
Omasta puolesta sanon että luonto ei herätä mitään tunteita. Lukeminen ei myöskään kiinnosta, eikä mitkään tapahtumat. Niistä tulee vaan huonompi olo kun kaikilla muilla on kavereita ja/tai perhe ja itse on outo yksinäinen hiippailija. Sarjoihin en oo jaksanut keskittyä pitkään aikaan.
Sinua ei siis kiinnosta mikään? Oletko saanut masennusdiagnosin? Hoitoa? Mitä haluaisit saada? Jos et jaksa olla kiinnostunut elämässä mistään, niin... En oikein osaa sanoa tuohon mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian usein voi käydä niin että se joka kovasti yrittää, jotenkin saa muissa aikaan "vastareaktion" , jotain; se on niin epätöivoinen jne, ja sitten sitä kartetaan entistä enemmän. Riippuu rahatilanteesta ja terveydestä, voiko ja jaksaako harrastaa asioita, joissa luontevasti voi joskus löytää ystäviä.
Diakonit jne ovat "ammattiauttajia", eln tunnin tms ystävästä ihan juttelun vuoksi.
Sitä kokee helposti itsensä "rasitteeksi", eikä samanarvoiseksi.
Täältä voi löytyä jotain:
https://www.mtkl.fi/toimintamme/tapahtumat-kurssit-koulutukset/tapahtum…
Selatkaa, ja jos löytyy jotain mikä vähänkin kiinnostaa, tarttukaa tilaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin ihan tyytyväinen kaikkeen viisikymppiseksi asti. Konkurssi vei muutamassa vuodessa kaiken. Nyt ei ole työtä, rahaa, omaa kotia tai kavereita. Terveyttä ei ole edes sen verran, että pystyisin poistumaan asumuksestani.
Olen viimeksi nähnyt ei-työtehtävissään-olevan ihmisen eli tuttavan kasvotusten viimeksi kauan ennen pandemiaa. Kuusikymppiä lähestyy. Pois kuoleminen olisi varteenotettava vaihtoehto, mutta millään kivuliaalla tavalla en halua poistua. On kammottava ajatus, että elämäni pyörii loppuunsa saakka niin, että kohokohdat ovat ne kolme marketin kuukausittaista ruokakuljetusta, joihin minulla on varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että mieli voi lamaantua vaikeuksien keskellä, mutta silti, suosittelen huomaamaan, että kannattaa kiinnostua maailmasta ihan oman itsen takia. Sillä tavalla itsestäkin tulee kiinnostavampi ihminen ja ystävien saaminen olisi edes mahdollista.
Eikö teitä innosta lähteä tutkimaan luontoa, mennä kirjastoon lainaamaan jotakin aivan uutta, mennä mihin tahansa lähiseudun maksuttomiin tapahtumiin, katsoa televisiosta tai kuunnella radiosta jotakin, mitä että yleensä katso tai kuuntele?
Omasta puolesta sanon että luonto ei herätä mitään tunteita. Lukeminen ei myöskään kiinnosta, eikä mitkään tapahtumat. Niistä tulee vaan huonompi olo kun kaikilla muilla on kavereita ja/tai perhe ja itse on outo yksinäinen hiippailija. Sarjoihin en oo jaksanut keskittyä pitkään aikaan.
Sinua ei sii
Ekan psykoottisen masennuksen diagnoosin sain parikymppisenä, nyttemmin se on kehittynyt jonkinlaiseksi skitsotyyppiseksi häiriöksi. Sairaalassa ja terapioissa oon ollut useaan otteeseen viimeisten 20 v aikana. Lääkitys on.
Niin, eipä tälle oikein mitään voi. Ahdistavaa ja pelottavaa on elämäni päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaaehtoisjärjestöt ja seurakunnat. Sinne mukaan.
Hyviä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ja missä se lasten isä tai isät on?
minkä lasten? sehän sanoi olevansa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoisjärjestöt ja seurakunnat. Sinne mukaan.
Hyviä ihmisiä.
Niin, mene sinne mukaan. Ole utelias.
Moni kovia kokenut löytyy siltä, ja ymmärrystä.
Mene kokeilemaan.
Olen mennyt myllyn läpi ja tullut petetyksi ja jätetyksi.
Olen menettänyt uskoni myös.
Kaikki oli valhetta.
Koko elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos olet uskossa niin osallistutko seurakunnan tapahtumiin? Siellä tapaisi ihmisiä.
Äh. Ei tarvitse olla uskossa osallistuakseen.
Älä rajaa.
Itse olen käynyt.
Minä myös, ei ole oikein ketään niin läheistä, joka voisi vaikka käydä kaupassa puolestani ollessani kipeänä. Tai olisi, mutta en ole hyvä luomaan läheisiä ihmissuhteita, jossa tuollaista olisi luontevaa pyytää. Lisäksi tänään tajusin, että olen paljon yksinäisempi, mitä haluaisin. Kaipaan romanttista läheisyyttä niin paljon, että ihan melkein sattuu. Pakko taas ladata pian deittisovellukset, vaikka en millään jaksaisi. Tarve romanttiselle suhteelle on vaan niin kova.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos olet uskossa niin osallistutko seurakunnan tapahtumiin? Siellä tapaisi ihmisiä.
Äh. Ei tarvitse olla uskossa osallistuakseen.
Älä rajaa.
Itse olen käynyt.
No sitä parempi että ihmiset kokevat noihin osallistumisen luontaiseksi uskonnollisuudesta riippumatta. Joten kyllä, tosi hyviä tilaisuuksia ihan kaikille.
Tsemppiä ap <3 katso netistä tukiryhmiä tai tukisivuja yksinäisille. Ehkä joku vapaaehtoistoiminta? Eläinten, luonnon tai muiden auttamista? Siitä saa elämälle merkityksen tunnetta.
Mutta niin kuin joku sen sanoi, ei se muidenkaan elämä niin hohdokasta ole välttämättä, vaikka kaikki näyttäisi ulkoapäin siltä. Koskaan ei tiedä miten murheellisena tai lohduttomana toinen voi kaiken takana ollakaan. Jonkun kanssa olisi hyvä jutella. Edes jonkun auttavan puhelimen kautta..?