Psykologi: ole esimerkiksi reilua todeta kumppanille, että en hyväksy sotkuista kotia, ja sinun on järjesteltävä tavarat tarkasti oikeille
Näin sanoo psykologi ja Helsingin yliopiston koulutusohjelmassa toimiva kouluttajapsykoterapeutti Marja Saarenheimo.
Hänen mukaansa ei ole esimerkiksi reilua todeta kumppanille, että en hyväksy sotkuista kotia, ja sinun on järjesteltävä tavarat tarkasti oikeille paikoilleen, jos haluat kunnioittaa rajojani.
Sellainen on vallankäyttöä, ei tervettä rajojen vetämistä, Saarenheimo sanoo.
Esimerkissä ihmisen toive yksityiskohtaisen siististä kodista perustuu hänen tarpeisiinsa ja arvostuksiinsa. Ymmärrettävästi silloin voi ärsyttää, jos tavarat ovat kodissa hujan hajan.
Saarenheimon mukaan oma kurja olo ei kuitenkaan oikeuta yksiselitteisesti vaatimaan toista muuttamaan käyttäytymistään. Reilumpaa on myöntää toiselle suoraan, että siisteys on itselle tärkeä tarve eikä rajojen sanelema pakko.
Kommentit (71)
Eihän siitä tule mitään jos toinen on suurpiirteinen ja toinen oikein tarkka. Pitää olla kumppani jonka kanssa ollaan suunnilleen yhtä siistejä.
Tämä on aivan totta. Myös sisustamisessa pitää muistaa toisen oikeudet viihtyisään kotiin. Se perintönojatuoli sopii kyllä olla olkkarissa.
Sekä tämä:
Toista ei siis voi vaatia suostumaan omiin ideoihin esimerkiksi pahaan mieleen vetoamalla.
On ymmärrettävää, että joskus tulee huono mieli mutta jos sen varjolla yksipuolisesti vaatii toista muuttamaan toimintaansa, ollaan nopeasti vallankäytön alueella. Mielipahaansa voi käsitellä esimerkiksi keskustelemalla siitä ystävän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Näin. Siivotkoot akat itte jos ei meno miellytä.
Mieleen tulee Marin. Sai akka lähteä koska oli hullu siivoaja.
Vierailija kirjoitti:
Näin. Siivotkoot akat itte jos ei meno miellytä.
Meillä on se ukko joka nalkuttaa ja kulkee rätin kanssa ympäri kämppää.. mua ei kiinnosta ja en jaksaisi siivota.. toki en paskaläävää halua.. mutta kärpäsen paskoja en jaksa siivoilla.
Vierailija kirjoitti:
5/5
Siinä on teille nalkuttaville akoille!!!
Siinähän asut lätissäsi!
Kyllä on ihanaa asua yksin kauniiksi sisustetussa ja siistissä kodissa. Jo vuoden olen asunut omillani enkä ikinä enää muuta miehen kanssa yhteen. Tuskin seurustelenkaan, on niin paljon hienompaa elämä nyt ilman vastoinkäymisiä ja taakkaa. Suosittelen samaa kaikille naisille.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siitä tule mitään jos toinen on suurpiirteinen ja toinen oikein tarkka. Pitää olla kumppani jonka kanssa ollaan suunnilleen yhtä siistejä.
Tai niellä se oma ylpeys ja hyväksyä asia - jos siihen kykenee. Se muuten lähentelee kiristystä, jos alkaa vaatimaan toista esimerkiksi muuttamaan elintapojaan. Tuossa nimittäin on jo sisään rakennettuna oletus, että "jos et muutu, niin mä lähden".
Miksi se sotkija saa sitten pahoittaa siistin mielen? Miksi hän saa olla epäreilu?
Yhteisessä kodissa on pidettävä huolta ettei se kumppani ei joudu elämään sinun liassa eikä sinun sotkussasi. Se, että aikuinen ihminen ei korjaa omia jälkiään on epäkunnioittavaa sitä kumppania kohtaan eikä se kumppani ole äitisi, joka korjailee sotkujasi.
Vierailija kirjoitti:
Yhteisessä kodissa on pidettävä huolta ettei se kumppani ei joudu elämään sinun liassa eikä sinun sotkussasi. Se, että aikuinen ihminen ei korjaa omia jälkiään on epäkunnioittavaa sitä kumppania kohtaan eikä se kumppani ole äitisi, joka korjailee sotkujasi.
Tämä juuri! Jos jättää sotkut toisen katseltavaksi ja siivottavaksi se nimenomaan osoittaa sitä, että se toinen ei kunnioita sinua eikä yhteistä kotia. Usein nämä ihmiset, jotka jättävät sotkut muiden siivottavaksi ovat muutenkin aika kusipäisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Näin. Siivotkoot akat itte jos ei meno miellytä.
Eiköhän ne akat mieluummin vaihda uuteen fiksumpaan mieheen, jolle omien jälkien siivous ei tuota ongelmia.
Häh? Se sotkuinen kumppaniko siinä sitten vetää rajoja? Että hänen on saatava elää sotkuisessa kodissa? Siinä on hänen rajansa?
No jos minä sanon, että minun on pakko saada elää siistissä kodissa, niin sekö tekee siitä tervettä rajojen vetämistä? Kun kyseessä ei ole tarve vaan pakko.
Jos ei kestä ollenkaan sotkua on mieleltään sairas.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kestä ollenkaan sotkua on mieleltään sairas.
Pakkomielteinen OCD-siivous on toki sairaus, mutta tarve asua puhtaassa ja siistissä kodissa ei ole, ja halu pitää koti puhtaana on osa normaalia terveellistä elämäntapaa ja hyvinvointia. Tutkimukset ovat pikemminkin osoittaneet päinvastaisesti, että ympäristön siisteys ja järjestys voivat vaikuttaa myönteisesti mielenterveyteen, ja puhtaus tukee myös tuotteliaampaa ja tehokkaampaa elämää. Likaisuuden ja sotkuisuuden yhteys mielenterveysongelmiin, kuten masennukseen, on taas tunnistettu monissa tutkimuksissa.
Taitaa olla tuo psykologi itse sottapytty kun tuollaista agendaa pukkaa.
Mitä tämä nyt edes tarkoittaa: "Reilumpaa on myöntää toiselle suoraan, että siisteys on itselle tärkeä tarve eikä rajojen sanelema pakko."?
Jos se siisteys on itselle tärkeä tarve niin silloinhan nimenomaan on pakko vetää se raja, että mikä on hyväksyttävä siivoustason standardi, että tuntee sen tarpeensa tyydytetyksi.
Nalkuttaminen on henkistä väkivaltaa eikä pidä ihmetellä jos saa daijuun kun tarpeeksi nalkuttaa!