Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
lapset on lapsia, vaatii välillä kärsivällisyyttä, voi niitä aikoja, ne tahtoisin niin elää uudelleen......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lasta tarvitse totella eikä se rikki mene komentamisesta. Jos se haluaa vaunusta alas, mutta sun mielestä ei ole hyvä hetki, niin et tietenkään päästä. Jos se alkaa huutaa, niin kerrot, miksi huutaminen ei sovi ja käsket lasta lopettamaan. Jos se lyö, niin kerrot miksi ei saa lyödä ja mitä käy jos jatkaa. Jos esität jonkun ukaasin, niin tärkein juttu siinä on se, että käytöksen jatkuessa myös pidät sanasi. Todistin kerran kun kaksi lasta per seili kaupassa, äiti uhkasi että jätetään värikynät ostamatta jos huono käytös jatkuu. Tämän jälkeen toinen kersa löi toista, mitä teki äiti: suuttui, alkoi huutamaan, MARSSI KASSALLE JA OSTI VÄRIT, sitten he lähtivät :D
Itse ei ehkö kannata huutaa, mutta kyllä lasta saa ja pitää käskeä. Kaikkia tunteita ei lapsetkaan voi näyttää joka tilanteessa, siihen on opittava, ja sitähän lapsi nyt opettelee. On sinun velvollisuus opettaa, että vaikka v ituttaa, ketään ei voi silti lyödä. Opeta myös tapa, jolla haluat lapsen toimivan. Niinhän kaikki eläinlajit oppii, myös ihminen.
Käykääpäs lastenlääkärillä. Osaa auttaa ja neuvoa. Yksinkertaista.
Ehkä lapsi vaistoaa että et oikein pidä hänestä?
Itsellä aika kultaa muistot, mutta jotain muistoja tosta tuli itsellenkin. Meillä oli 2 sellaisella 2 vuoden ikäerolla. Me muutettiin kipinkapin maaseudeun rauhaan ja satsatiin pihaan niin, että lapset viihtyi ja oli turvallista olla siellä lähestulkoon aamusta iltaan. Muksuilla on vaan niin valtavasti energiaa, että ne pitää tavalla tai toisella uuvuuttaa niin että eivät jaksa muuta kuin syödä ja nukkua. Kauppareissut tein isojen listojen mukaan harvakseltaan ja ilman lapsia. Mies sai paimentaa niitä.Kahdessa lapsessa on se hyvä puoli ehkä, että viihtyvät paremmin ja ei kokoajan tarvi vanhempien huomiota, mutta joo kyllä oli mullakin monesti haaveena päästä yksin hotelliin maata puhtaisiin lakanoihin ja herätä rauhassa siellä yksin aamupalle.Tsemppiä vaan. Kyllä se joskus helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisin vaikka lyödä vetoa, että viimeistään kouluiässä lapsella havaitaan jokin erityispiirre ellei jopa useampi.
No ei välttämättä. Meillä oli tytär tuollainen, sattuu vaan olemaan haastavien temperamenttipiirteiden yhdistelmä (kuten itsekin olen). Mitään diagnooseja ei kuitenkaan ole ja onhan se iän myötä oppinut paremmin hallitsemaan itseään. Murrosikää kyllä vähän pelkään, se oli itsellänikin ihan järkyttävä päihteineen, varastelemisineen ja karkailuineen. Nyt on hyvä ja rauhallinen vaihe lapsen ollessa 10. Mutta eiköhän siitä murrosiästäkin selvitä, kuten selvittiin raskaasta uhmaiästäkin. Ja kokemuksesta tiedän, että vaikeastakin temperamentista voi kasvaa ihan rauhallinen tavallinen aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole päättäväinen.
Olkaa isän kanssa samalla puolella. Kun toinen ohjeistaa, toinen peesaa eikä missään nimessä ole lapsen nähden eri mieltä.
Kun lapsi huutaa, älä itse huuda. Huutamalla ei saa saada mitään.(Aivan kuin pääni päällä pyörisi jokin rinki vemputtaen).
Jos joku leikki ei suju kunnolla, peli poikki. Älä keskustele! Lapsi ei vielä ymmärrä ja jaksa pitkiä selityksiä.
Jos lapsi huutaa kaupassa, hei pois.
Kun lapsi oppii rajansa, hän kyllä sopeutuu ja tietää mitä voi ja mitä ei voi tehdä.
Kun lapsi oppii siihen, että aikuisen sana pitää, hän myöhemmin luottaa siihen samaan aikuiseen hädänkin hetkellä. Elä niinkuin opetat.
Ole armollinen itsellesi. Olette jo yhden kasvattaneet hyvin. Kyllä se toimii toisenkin kanssa, eri tavalla mutta kuitenkin.
Outoa lukea näitä kauhutarinoita lapsista, kun oma 5-vuotiaamme on todella sopuisa kaikin puolin - tosin hänellä tahtoakin, mutta hän ei ole mahdoton ikinä.
Sit vastaavasti kun ympärilläni näen lapsia, joilla on ongelmia, niin aina kyllä näen sen, että ongelmat tulee lähinnä vanhemmilta.
Ihmettelen vaan, että kumpi tuossa vaikuttaa enemmän, ympäristö vai geenit.
Ei ole tarkoitus siis syyllistää - ihmettelen vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävuodet 0-18 on ylivoimaisesti kauheimmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan minun lapsenlapseltani, jota paljon hoidan. Olen ainoa isovanhempi yksinhuoltajaperheen lapselle, joten päivähoitoa ja minua kummempaa tukiverkkoa ei heillä myöskään ole. Vanhemmalla ei ole muuta mahdollisuutta lepoon, vapaaseen tai omaan aikaan, kuin se, minkä lapsi on hoidossa tai minulla.
Olen saanut siis oman osani läpsimisistä, raapimisista ja tavaroilla/ tavaroiden heittelystä, päättömästä säntäilystä ja karkaamisyrityksistä. Poliisia ei ole vielä tarvittu, mutta palokuntaa kyllä, joten tiedän siis asiasta paljonkin.
Olen huomannut, että liian äänekäs ja vilkas ympäristö sekä liialliset virikkeet ja aktiviteetit kiihdyttävät lapsen välillä jopa sekopäiseksi. Olen myös hetken aikaa päiväkodissa työskennellessäni nähnyt, miten riehuva lapsi saadaan rauhalliseksi OPETTAMALLA häntä leikkimään. Tarjoamalla siis riehunnan ja kiukuttelun vastapainoksi kiinnostavaa tekemistä. Hyvällä menestyksellä siis olemme yhteistyössä lapsen kanssa rakentaneet autoille tai palloille tunneleita ja alamäkiä sekä itselle temppurataa tai majaa.
Kaikista mieluiten lapsi viihtyy ulkona, kunhan hänet sinne taistelun kautta saadaan. Joka kerta muistutan, että ei ole yhtään kivaa tapella pukiessa ja kehun ja kiitän, jos uloslähtö onkin poikkeuksellisesti sujunut hyvin. Tää on tätä nyt, ei pieni vielä ymmärrä. Mutta ulos päästyä hän kysyy aina mennäänkö katsomaan kaivinkoneita ja niitähän sitten etsitään joka talon takaa. Samalla bongataan kaikki muutkin työkoneet ja ajoneuvot. Jos huomio herpaantuu, etsitään sadevesikaivo ja kurkistellaan onko siellä vettä. Keväällä hän vietti pitkät ajat etsimällä sopivia jäitä tai lumipaakkuja sinne tiputeltavaksi. Sulana aikana kuljemme sangon kanssa metsäpolkuja ja etsimme siihen kivoja kiviä tai käpyjä. Samalla bongailemme linnut, ketut, pupujussit, koirat, juoksijat ja pyöräilijät. Lapsi viihtyy metsäpoluilla vaikka kuinka kauan ja usein on kukkasia tai oksia kotiin vietäväksi. Jos meinaa karata autotielle jossain siirtymävaiheessa, kiinnitetään huomio muualle "tule katsomaan miten paljon täällä tien vierellä menee muurahaisia!" tai "hei, tule katsomaan, täällä on koppakuoriainen!". Ja lapsi tulee juoksujalkaa. Niitä voi sitten etsiä polun reunasta seuraavan puoli tuntia. Eikä puhettakaan ylivilkkaasta käytöksestä, kun on mielekästä tekemistä. Samoin kotona, yksi leikki kerrallaan, muut lelut ja tavarat korjataan siksi aikaa pois. Palapelit ovat mieluisia ja antavat onnistumisen kokemuksia, samoin yhdessä tornien rakentaminen. Kylvyssä leikkii myös vaikka kuinka kauan jos on pulloa, kannua ja suppiloa, joiden kanssa ja kautta vettä kaadella. Samalla ennakoidaan jo seuraavaa vaihetta super-Nannyn tyyliin "nyt saat leikkiä vielä viisi minuuttia, sitten puetaan yöpuku ja pestään hampaat"." Kaksi minuuttia vielä, sitten kaadellaan vedet pois ja kuivaillaan sinut" Ja hampaita pestessä kerrotaan, että seuraavaksi pääsetkin unikavereiden viereen nukkumaan. Nukkumaan mennessä muistetaan kehua, kuinka hän oli reipas ja touhukas tänään ja kuinka ihana ja rakas hän on. Lapsi simahtaa tyytyväisenä alta aikayksikön.
Joskus joutuu käyttämään apuna mielikuvitushahmoja "nyt tulee robotti auttamaan lelujen keräämisessä" tai "nyt karhuemo ottaa pennun puettavaksi" ja leikitään kyseistä hahmoa toiminnon loppuun asti. Karhuemo sanoo kiitokseksi "murrrr". Toimii!
Terveisin yksi mummo iänikuisine neuvoineen
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Meillä on kaksi tuon ikästä ja ihan mahtavia ovat molemmat. Nyt osaavat jo leikkiä ja touhuta yhdessä, ihana seurata. Toki 2,5 v on just joku unitaantuma mutta ei ny mikään paha onneksi
Lapsi on myös epänormaali, jos hänellä ei ole tuossa iässä uhmaikää. Silloin uhmaikä tulee vielä voimakkaampana esikouluiässä. Uhmaikä kuuluu olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummo iänikuisine neuvoineen vielä tarkentaa, ettei meillä myöskään ole televisio auki, eikä musiikit soi. Nämä näkyivät tekevän levottomiksi. Leikkimis- ja ruokarauha pitää olla.
Joskus laitetaan lapsen pyynnöstä varta vasten lastenlauluja. Pikku- kakkostakaan hän ei osaa pyytää eikä kaivata, mutta sen voisi yhdessä katsoa. Yhdessä katsominen on myös oppimistuokio, koska voi itsekin sanoittaa, jos joku vaikka kaatuu, itkee tai suuttuu lastenohjelmassa.
Mulla uhma- ja taaperoikä ylipäätään on ollut shokki. On ollut niin raskasta henkisesti että totesin lapsiluvun jäävän yhteen. Tää on ollut raskaampaa kuin edes osasin kuvitella. On toki hyviä hetkiä, mutta kun on vielä kotona 2-vuotiaan kanssa niin niitä uhmakohtauksia piisaa päivän mittaan. Poika on aina ollut tosi temperamenttinen (kuten minäkin) ja nyt se on sitten melkoista tahtojen taistelua. Noh, päivä kerrallaan etiäpäin. Kai joskus helpottaa, heh...
Mulla oli ihana lapsukainen kun oli 2-4 v. Aivan söpöliini.
Meidän lapsilla adhd on näkynyt tuossa iässä juuri kuvailemallasi tavalla. Meidän "onni" on ollut se että perseily on ollut yhtä pahaa päiväkodissa jolloin meidän huoleen on tartuttu myös siellä. Diagnoosit on saatu 6-vuotiaana, aikaisemmin tutkimuksia ei edes aloiteta. Olen maininnut neuvolassa, vasu-keskusteluissa sun muissa aina adhd-tyyppisistä oireista jotta tutkimuksissa on näyttöä että oireilu on alkanut jo päiväkoti-iässä. Diagnoosin myötä on saatu sitten lääkitys, tukitoimia yms.
Toisin kuin moni suosittelee niin illat kannattaa ennemmin rauhoittaa ettei kierrokset jää päälle. Meditoikaa, joogatkaa, lukekaa illalla. Tarkat rutiinit myös illalla, tiettyyn aikaan valojen sammuttelu että lapsi tietää että nyt rauhoitutaan.
Tuo aika on _todella_ rankkaa, tsemppiä! Muista olla itsekäs ja ottaa omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on just paras ikä. Seuraa ja valvontaa pitää olla, mutta jos rakastaa lastaan, tuollainen on parasta seuraa.
Lapsenlapseni on 2 v 3 kk. Käydään leikkipuistossa, leikitään Duploilla, hoidetaan nukkea, luetaan, askarrellaan, käydään kaupassa, tutkitaan keittiön kaapit ja laatikostot, tutkitaan mummin lankavarastot ja aarrekammiot, tanssitaan, kuunnellaan lasten lauluja, nukutaan päiväunet, laitetaan ruokaa, syödään, leivotaan, polskitaan lasten altaassa lämpimällä säällä, uitetaan leikkihevosia jne.
Mummi saa aika paljon askelia askelmittarii yhden päivän aikana. No, ei tämä ole jokapäiväistä, vaan harvinaisempaa herkkua.
Oletan, että sinulla on tyttö lapsenlapsena. Onko pojista myös kokemusta?
Vilkas lapsi karkaa vaunuista kaupassa ja juoksee kaupan ympäri, repii kirjan sitä lukiessa, kiinnostuu enemmän neuloista ja puikoista kuin sallituista langoista, heittelee ja rikkoo leluja, ei suostu nukkumaan päiväunilla, levittää keittiön kaapeista kaiken ulos, kiipeää yläkaappeihin, roikkuu kaappien ja ovien kahvoissa jne. Askartelu on aika mahdotonta, kun lapsi repii tai heittelee askartelutarvikkeet, katkoo kynät, kaataa vesiväriveden jne.
Alle 5-vuotiaan kanssa elämä on todella epämukavaa. Vauva-aika valvomisen kera, uhmaikä, kuivaksi opettelu ja pissailu vääriin paikkoihin, syömisen opettelu ja se sotku, jne...
Ei ole terve lapsi, vie tutkimuksiin. Ja ole se aikuinen, joka asettaa ne rajat -- teillä on pikku tyranni joka vie aikuisia kuin litran mittaa.