Vanhempien kilpailu lasten paremmuudesta, kenen lapsi paras koulussa, harrastuksessa, onko erityistaitoja, kuka pääsee hyvään kouluun

Vierailija kirjoitti:

Tuon takia jättäydyin pois äitiporukoista melko pian. Se kilpailu alkoi jo raskausaikana. Parhaat synnyttävät lähellä laskettua aikaa. Jos raskaus menee paljon yliajalle, olet huono, saati jos synnytys täytyy käynnistää! Hyvä äiti ei saa synnytyksessä yhtään repeämää. Jos synnytyksessä tehdään episiotomia, olet aivan epäonnistunut paska. Jostain syystä parhaita ystäviäni ovat edelleen lapsettomat tai sellaiset, joiden kanssa ei lapsista puhuta.

Ai kauhea, itse olen varmaan vuoden surkein äiti sitten kun synnytys käynnistettiin yliaikaisuuden takia ja vauva tuli ulos kombolla imukuppi + eppari. Enpä pystynyt imettämäänkään, aijai 😂 juuri tuollaisten ihmisten vuoksi en ole missään äitiryhmissä vaikka neuvola siihen kannustaakin, en jaksa sitä lapsilla kilpailua. Saatikka erilaisten lastentarvikkeiden vertailua, kamala jos on halvat vaunut tai vauvan body ostettu PRISMASTA! 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Samoja kokemuksia mullakin. Maailma on nykyisin kilpailuhenkisempi. Vanhemmilla tarve päteä lastensa kautta, elleivät ole itse saavuttaneet tavoittelemiaan asioita. 

Juuri noin. Ja vaikka osa vanhemmista onkin saavuttanut kaiken, eletään lapsen erinomaisuuden kautta silti.

Oma lapseni harrasti yläkouluun saakka SM-tasolla ja voi elämä sitä asian kaivamista. Suoraan kysyttiin, että miksi harrastaa, jos ei kerran kuitenkaan ole parempi. Aina olisi nähtävästi pitänyt olla se korkein palli, että olisi kelvannut. Vai olisiko silloinkaan? Ja ai kamala, kun toinen lapsi ei harrasta mitään kilpatasolla. Se kysysten määrä, että onko hän normaali.

Kun lukioon mennessä esikoinen jätti kilpailemisen, niin sitä on nyt veivattu. Eikö kunto riittänytkään? Siinä sen näkee, ettei lapsi ollut "luotu" urheilemaan...

Oikeasti itsekin jo vauva-aikana aloin vältellä muita vanhempia jonkin verran. Suoraan kuulin, miten lapseni "säälittävät" ties ketä, kun emme matkustele, he kävelivät myös liian myöhään, puhekin oli jäljessä, varmasti kärsivät kesällä mökkisaaressa ja eivät olleet edes päiväkodissa, vaan hoisimme vuorotöiden ja isovanhempien avulla kotona.

Ne jotka kehuskelee ja vertailee, on oma elämä persiillään! Joko ei ite oo menestyneitä tai sit kärsik jostain muusta, alemmuudentunne tai alistuneisuutta suhteessa? Kenties narsistinen mies?

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka kehuskelee ja vertailee, on oma elämä persiillään! Joko ei ite oo menestyneitä tai sit kärsik jostain muusta, alemmuudentunne tai alistuneisuutta suhteessa? Kenties narsistinen mies?

Ei kyllä ainakaan tasapainoiselta vaikuta, heidän elämänsä siis.

Pitää päteä kun oma suhde on huono. Täytyy näyttää ulospäin että minun lapseni on enkkukielisessä lukiossa, kun ei voi muuten olla tasapainossa onnellisuutensa kanssa. Jostakin pitää repiä se ylpeilyn aihe ettei muut huomaa et mies hakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kyllä ymmärtää, miksi nykynuoret ja aikuiset väsyvät. Erityisen hauska tai surullinen oli tuo kommentoija, jonka mukaan on aika raskasta, kun lapsi on kaikessa ikäisiään edellä, eikä siitä uskalla puhua. 

Minulle on jo elämänkokemusta sen verran kertynyt, että olen myös nähnyt, millä mielellä kehitysviiveisten lasten vanhemmat seuraavat lastensa kehitystä, odotellen tietoa että onko kyseessä ehkä kehitysvamma. Monet heistäkin ovat uskaltaneet asiasta puhua, toiset taas eivät. 



Nyt odotan, kuinka minulle kerrotaan jälleen kerran, miten jokainen on yksilö, ja kyllä se lapsen lahjakkuuden salaaminen voi olla vanhemmalleen tosi kova taakka, ja vammaisten lasten perheet sentään saavat kaikenlaista tukea.

Olen tuo, joka kokee raskaana sen, ettei viitsi edes puhua lapsestaan, kun se nyt on muista edellä. Ikimaailmassa en vertaisi tätä siihen, että jollain on mahdollisesti kehitysvammainen lapsi. Ihan eri juttu tämä on.

Mutta näin kilpailuhenkisessä maailmassa pitää olla varoivainen, ettei luo lapsille entistä enemmän paineita. Yleensä ne lahjakkaat lapset kasvaa ihan tavallisiksi aikuisiksi niin kuin vähemmän lahjakkaatkin. Se on hirveä taakka kantaa lapselle, jos pienestä asti kaikki toitottaa, että on niin fiksu ja lahjakas. Lapsi kokee helposti, että ne odotukset pitää täyttää aina, vaikka luonnollisesti muut kuroo eroa kiinni mitä vanhemmaksi lapset tulevat. Kouluiässä kukaan ei osaa sanoa kuka lapsista on oppinut kävelemään 8kk iässä ja kuka 18kk. Yläasteella harvasta huomaa kuka on oppinut lukemaan 4-vuotiaana ja kuka koulussa. Työelämässä ei näe kuka on ollut 8 L:n ylioppilas ja kuka hädin tuskin selvinnyt lukiosta.

Ei ihme että vanhemmat ja lapset on loppuunpalaneita ja ahdistuneita. Silti osa porukasta ihan innoissaan osallistuu tähän loputtomaan kilpailuun ja osa "koska on pakko". 

Sairasta porukkaa. Varmaan samaa sakkia kuin ne, jotka syö sushia näyttääkseen statustaan vaikka vihaa koko ruokalajia. Wtf??

Hyi vit kuka syö sushia? 

Tuttavan lapsi oppi lukemaan 2,5-vuotiaana, kun vanhemmat pakonomaisesti opettivat suurin piirtein syntymästään asti. Osasi siis teknisesti lukea, mutta en tiedä ymmärsikö oikeasti lukemaansa. Samalla lapsella oli kauheat paineet jo alle kouluikäisenä olla joku tiedenero. Sai lukea lähinnä tietokirjoja eikä oikein osannut leikkiä, jos ei ollut toista lasta ohjaamassa leikkiä. Sitä oli aika surullista katsoa vierestä.

Ei olla enää nykyisin oikein tekemisissä, joten en tiedä mitä tälle lapselle kuuluu. 

Lapseni kävi paikallisessa jalkapalloseurassa kokeilemassa lajia. Ensimmäisissä harjoituksissa "suorittaja-mamma" (tiedätte tyypin) tuumasi kovaan ääneen "Että tuosta nyt mitään tulee" kun lapseni potkaisi pallon kohti maalia. Tuntui pahalta. 

Muuttakaa maalle!! Ei ole tuollaisia ongelmia ja saa olla oma itsensä!

Minäkin ilmoittaudun siihen joukkoon, joka ei ole kokenut tätä vertailua. Ehkä joku joskus on lastaan kehaissut, mutta sehän on vaan ymmärrettävää ja herttaista. Joukkuelajissakin kaikkia kannustetaan ja otetaan mukaan - se on joukkueenkin etu. Ei tämä elämä nyt niin ruusuilla tanssimista kenelläkään ole, etteikö mielellään toivoisi kaikkien lapsille hyvää ja menestystä. Pääasiahan kuitenkin on, että lapsi on onnellinen ja tasapainoinen omalla tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ylpeä edesmenneistä vanhemmistani, enkä saa sanoa sitä ettei vanhempiaan vihaava pahastu. Enkö saa olla ylpeä lapsistani, ettei luuserit pahastu ja hypi silmille.

Niin, mitä se ylpeys kenellekin tarkoittaa. Ainakin minun vanhempani opettivat, että retostelu ja ylpeys ovat kaksi eri asiaa.

Tänä päivänä on hyvin vaikeaa keskustella, koska jotku pässit määrittelevät mikä on oikein  ja mikä väärin. Omien pikkuruisten aivojen käyttö on kielletty. Lastenhoijat ovat liemessä, kun suku tulee suvun uutta tulokasta slaitokselle tervehtimään. Väri ja sukupuoli on tabu, voi sitä joka tuhmyyttään möläyttää sen ilmoille😂🤣😖

Moni ei osaa erottaa kahta asiaa. On ihan eri asia olla onnellinen ja ylpeä lapsestaan, kuin diiva ja muita tallova.

Itse jotenkin hämmennyin siitä, kun tuttava kertoi minulle lähes suoraan, että olen umpik^sipää, kun olin yhtå hymyä ihan vain koulujen välisten kisojen jälkeen. Hän itse kysyi, miten lapsellani meni ja tippa linssissä sanoin, että ihan mielettömän hyvin.

Lapseni oli kuntoutunut parin vuoden takaisesta vammasta, eikä toipuminen ollut mitenkään varmaa. Hän kuitenkin pärjäsi hienosti, ylitti itsensä, enkä edes ajatellut mones oli, joku sieltä välistä. Ei sillä ollut merkitystä, ainoastaan olin kiitollinen ja ylpeä lapseni sitkeydestä.

Jäin miettimään, että ihmiset eivät osaa enää erottaa varmaan ollenkaan, mitä on saavuttaa jotakin oikeasti kovalla työllä sillä omalla tasolla ja mikä on vain diivailua. Melko surullista.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kävi paikallisessa jalkapalloseurassa kokeilemassa lajia. Ensimmäisissä harjoituksissa "suorittaja-mamma" (tiedätte tyypin) tuumasi kovaan ääneen "Että tuosta nyt mitään tulee" kun lapseni potkaisi pallon kohti maalia. Tuntui pahalta. 

Jalkapalloäidit taitavat olla pahimpia tässä. Meillä on naapurissa sellainen. Välillä kuuntelen, kun ruotii teini-ikäisen tyttärensä kanssa sitä, ketä parempi ainakin pitää olla ja kuka oli missäkin pelissä ihan surkea. En tajua miksi kukaan opettaa tuollaista lapselleen.

En ole vielä tavannut akateemisesti koulutettua ihmistä, joka pätee lapsensa koulunumeroilla. Varmasti heitäkin on, mutta kaikki tapaamani pätijät on olleet kouluttamattomia, pahin oli lähihoitaja. Analysoi ja pui pitkästi lastensa koenumeroita ja oli aina opettajan syy, jos ei mennyt hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kävi paikallisessa jalkapalloseurassa kokeilemassa lajia. Ensimmäisissä harjoituksissa "suorittaja-mamma" (tiedätte tyypin) tuumasi kovaan ääneen "Että tuosta nyt mitään tulee" kun lapseni potkaisi pallon kohti maalia. Tuntui pahalta. 

Jalkapalloäidit taitavat olla pahimpia tässä. Meillä on naapurissa sellainen. Välillä kuuntelen, kun ruotii teini-ikäisen tyttärensä kanssa sitä, ketä parempi ainakin pitää olla ja kuka oli missäkin pelissä ihan surkea. En tajua miksi kukaan opettaa tuollaista lapselleen.

Cheerleading-äidit on aika pahoja myös, kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kävi paikallisessa jalkapalloseurassa kokeilemassa lajia. Ensimmäisissä harjoituksissa "suorittaja-mamma" (tiedätte tyypin) tuumasi kovaan ääneen "Että tuosta nyt mitään tulee" kun lapseni potkaisi pallon kohti maalia. Tuntui pahalta. 

Jalkapalloäidit taitavat olla pahimpia tässä. Meillä on naapurissa sellainen. Välillä kuuntelen, kun ruotii teini-ikäisen tyttärensä kanssa sitä, ketä parempi ainakin pitää olla ja kuka oli missäkin pelissä ihan surkea. En tajua miksi kukaan opettaa tuollaista lapselleen.

Ei sopisi meidän joukkueen tyyliin tuollainen. Pääasia on, että on hauskaa ja pääsee kavereiden kanssa pelireissuille. Kentällä toki annetaan kaikki ja harkoissa pitää käydä että pääsee peleihin, se on selvä.

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä tavannut akateemisesti koulutettua ihmistä, joka pätee lapsensa koulunumeroilla. Varmasti heitäkin on, mutta kaikki tapaamani pätijät on olleet kouluttamattomia, pahin oli lähihoitaja. Analysoi ja pui pitkästi lastensa koenumeroita ja oli aina opettajan syy, jos ei mennyt hyvin. 

Minä olen tavannut. Kertoi vielä, että lapsen ei tarvitse lukea edes kokeisiin, kun on niin hyvä. Harrasteporukassa ei loistanut mitenkään, mutta äidistä oli kuulemma paras.

Nyt jälkeenpäin kuulin, että tämä tyttönen oli itkemällä saanut miesopettajilta ne kympit ja yrittänyt kaikki temput naisopettajienkin kohdalla. Nyt on kasilla ja uupui jo syksyllä ja asiaan puuttui kovalla kädellä koko oppilashuolto. Äiti oli puhunut, että "nyt ei saa enää edes yrittää kymppejä tai tehdä liian huolella kokeita, ettei rasitu". 

Eli äiti asettanut riman ja tyttö yrittänyt kaikkensa. Silläkö sitä oikeasti oppii?

Mietin tota, miten voi jotkut olla niin kapeakatseisia, että kuulee Suomessa olevan vain 1 hyvä lukio -Ressu? Ihan kuin ketää muuta kuin stadilaista suorittajamammaa kiinnostaisi. Suomi on täynnä lukioita ja niistä voi jatkaa korkeakouluopintoihin.