Vanhempien kilpailu lasten paremmuudesta, kenen lapsi paras koulussa, harrastuksessa, onko erityistaitoja, kuka pääsee hyvään kouluun

Vierailija kirjoitti:

Aloin kuunnella ylen perheaiheista podia, ajatuksenani saada vertaistukea haastaviin asioihin. Mutta harrastusaiheisessa jaksossa puhuttiin siitä, miten lasten kannattaa harrastaa koripalloa, koska menestyjät kuulemma harrastaa sitä, nykyiset silmäätekevät vie lapsensa korikseen, jotka on sitten tulevia päättäjiä ja johtajia. "Haen sieltä kentän laidalta hyvät kontaktit", totesi eräs. Toki huumorilla höystettynä, mutta varmasti vähintään totuuden siemen mukana. Tuli jotenkin huono olo ja kuuntelu loppui siihen. 

Mulle on sattunut sellaiset lapset, jotka tasan tarkkaan harrastavat ainoastaan sitä, mitä itse haluavat. Olen vienyt heitä kokeilemaan kaikenlaisia kasvattavia joukkuelajeja, ja aina he ovat tyynesti sanoneet, että en halua harrastaa tätä.

Olen kääntänyt asian niin, että tällaisella luonteella varustetut ihmiset ovat aikuisina niitä, jotka eivät murru ensimmäisistä vastoinkäymisistä vaan pitävät pintansa paineessakin.

Vierailija kirjoitti:

Olen ylpeä lapsistani ja sanon sen ääneen. Jos jotain häiritsee, että lapseni menestyy, katkeroitukoon vaan kateudesta. Minulla on oikeus puhua lapsistani ylpeydellä. 

Outo kommentti. Totta kai omista lapsista kuuluu puhua ylpeydellä, mutta se on eri asia kuin ylpeillä lapsilla. Ensimmäinen tarkoittaa sitä, että vanhempi ns. seisoo lapsiensa takana olivat heidän saavutuksensa millaisia tahansa ja jälkimmäinen antaa vain heikkoitsetuntoisen kuvan ihmisestä, joka lähinnä pyrkii nostamaan omia lapsia muita lapsia alas painamalla.

Jos vanhemmat eivät ole itse kovin koulutettuja niin pätevät lapsillaan. Ei siihen muuten ole tarvetta. Pätijät  saa olla puolestani keskenään. Joukkuelajissa ollut kyllä aika sakeaa porukkaa vanhemmissa, hyi. 

On myös eri asia puhua omista lapsista ylpeydellä kuin puhua toisten lapsista vähätellen, senkin luulisi luku- ja ymmärrystaitoisen tajuavan. Se, ettei itse ole törmännyt moiseen ei valitettavasti lainkaan tarkoita, ettei ilmiötä olisi. 

Vierailija kirjoitti:

Koulutuksen taso on monissa kouluissa nolla, onneksi vielä kouluja joissa ingluusio on hyvin vähäistä.  Pisa kaatunut suomen osalta, todella hyvä on jos ainakin osa vanhemmista tsekkaa missä mennään. Hoitaa lapsensa ja opettaa laskemaan, lukemaan ja tavoille. Näin lapsi oppii muutakin kuin astaloiden ja puukon käsittelyn.

Nollataso oli ainakin sun " ingluusio" koulussa. Sun ei ehkä kannata lapsia opettaa.

Olen ylpeä edesmenneistä vanhemmistani, enkä saa sanoa sitä ettei vanhempiaan vihaava pahastu. Enkö saa olla ylpeä lapsistani, ettei luuserit pahastu ja hypi silmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulutuksen taso on monissa kouluissa nolla, onneksi vielä kouluja joissa ingluusio on hyvin vähäistä.  Pisa kaatunut suomen osalta, todella hyvä on jos ainakin osa vanhemmista tsekkaa missä mennään. Hoitaa lapsensa ja opettaa laskemaan, lukemaan ja tavoille. Näin lapsi oppii muutakin kuin astaloiden ja puukon käsittelyn.

Nollataso oli ainakin sun " ingluusio" koulussa. Sun ei ehkä kannata lapsia opettaa.

Osui ja upposi.

Vierailija kirjoitti:

Olen ylpeä edesmenneistä vanhemmistani, enkä saa sanoa sitä ettei vanhempiaan vihaava pahastu. Enkö saa olla ylpeä lapsistani, ettei luuserit pahastu ja hypi silmille.

Niin, mitä se ylpeys kenellekin tarkoittaa. Ainakin minun vanhempani opettivat, että retostelu ja ylpeys ovat kaksi eri asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ylpeä lapsistani ja sanon sen ääneen. Jos jotain häiritsee, että lapseni menestyy, katkeroitukoon vaan kateudesta. Minulla on oikeus puhua lapsistani ylpeydellä. 

Outo kommentti. Totta kai omista lapsista kuuluu puhua ylpeydellä, mutta se on eri asia kuin ylpeillä lapsilla. Ensimmäinen tarkoittaa sitä, että vanhempi ns. seisoo lapsiensa takana olivat heidän saavutuksensa millaisia tahansa ja jälkimmäinen antaa vain heikkoitsetuntoisen kuvan ihmisestä, joka lähinnä pyrkii nostamaan omia lapsia muita lapsia alas painamalla.

Tämä. Saahan sitä kehua, että meidän Matti pääsi Ressuun. Kunhan jättää haukkumatta ne muut lukiot luusereiden paikaksi, varsinkin jos tietää että toisen lapsi meni vain kasin lukioon.

Paras kaverini kehui aina lapsiaan. Kuinka pelaavat jääkiekkoa ja yrittävät änäriin. Kuinka pääsivät stipendillä matikkalukioon. No lapset nyt kohta 30-vuotiaita sairaalloisen ylipainoisia luottotiedottomia työttömiä. Kuinkas sitten kävikään?

Ei se aina välttämättä ole kilpailua. Minun lapseni on aina ollut edellä ikäisiään kaikessa ja olen kokenut, että en voi kertoa hänestä mitään ilman, että joku ottaa sen kehuskeluna tai kilpailuna. Sekin on aika raskasta. Ikinä en ole taivastellut kenenkään hitaampaa kehitystä tai muutakaan. Lähinnä olen ollut hiljaa, koska en ole halunnut triggeröidyn muita.

Tosin lapsen kaverin äiti kyllä usuttaa heidän välilleen kilpailua esim. kouluarvosanoista. Lapsi tuli siihen tulokseen, että ei enää kerro niitä kaverilleen, kun ei jaksa sitä vertailua ja kilpailua kumpi on milloinkin parempi. Minusta tämä ilmiö on kurja. Lähtee täysin vanhemmista ja luo kitkaa myös lasten välille. Eikö vanhemmat oikeasti tajua, että tuo vahingoittaa lasten itsetuntoa? Ja lopulta aikuisena työelämässä ketään ei kiinnosta miten hyvä olet ollut koulussa tai harrastuksissasi. Eikä ketään kyllä töissä myöskään kiinnosta kuinka hyviä lapsesi ovat näissä, vaikka moni niin luuleekin. 

Edelleen yks tuttava laittelee teinilapsistaan menestyneitä kuvia ja stipendejä ym muttei kommentoi muiden kuvia joissa muiden lapset menestyvät. Alleviivaa lasten suomenruotsalaisuutta ja kuinka ovat fiksuja.

Myöhemmin kuulin hänen siskoltaan et tämän ylpeilijän parisuhde on koetuksella, jopa väkivaltaa ja tämän mies vaatii lapsiltaan paljon.

Tämä selittää tän äidin postaukset ja lasten vertailut!

Vierailija kirjoitti:

Ei ole samaa kokemusta. Iloitsen niin omien kuin muiden lasten iloista ja onnistumisista. 

Minullakaan ei ole samaa kokemusta. Tuntuu todella utopistiselta edes lukea tuollaisesta elämästä. Ehkä kilpailuhenkisillä ihmisillä on ystävät myös samanlaisia ja tällaisilla joilla ei ole minkäänlaista kilpailuviettiä ei sellaisia ole lähipiirissä. Samanlaiset ihmiset leikkii keskenään, tässä sen taas näkee. En edes tiedä millaisia arvosanoja ystäväni, naapurini tai sukulaiseni lapset saavat eikä kukaan kysele meiltä. Tuijottaisin tonnin setelinä jos joku haluaisi puhua numeroista. Jos joku haluaa päteä, niin en huomaisi edes sitä, eikä toisen omakehut saavuta minua, vaan valuu teflonista pois. En ole sellainen ihminen, jota harmittaa kun toisella on hienompi koti tai auto. En seuraa ketään facessa tai kyttää tykkäyksiä. 

Tunne on se minkä sinä itse sisääsi luot, ap. Se on sinun tunne. Jos koet, että joudut kilpailemaan, niin sinä olet se kokija. Sinä voit myös lopettaa sellaisen.

Vierailija kirjoitti:

Paras kaverini kehui aina lapsiaan. Kuinka pelaavat jääkiekkoa ja yrittävät änäriin. Kuinka pääsivät stipendillä matikkalukioon. No lapset nyt kohta 30-vuotiaita sairaalloisen ylipainoisia luottotiedottomia työttömiä. Kuinkas sitten kävikään?

Siis kannattaa antaa lapset heti huostaan tai jättää kokonaan tekemättä? Koskahan joku esittää meillä, että kaikki lapset tulee ottaa heti synnytyslaitoksilta yhteiskunnan kasvatettavaksi. Jossakin maassa tätä kokeiltioin. 

Iso osa meidän pilteistä "kasvatetaan" jo muualla kuin ydinperheissä. 

Tutkimustuloksia odotellen kuinka tuloksekasta toiminta on ollut.

Mä olen keski-ikäinen nainen, ja näen kyllä tässä paljon ylisukupolvista taakkaa. Itse olen kotoisin kylältä, jolla ohjatut harrastukset koettiin herraskaisina. Koululla oli seurakunnan kerho ja 4H, ja siinäpä ne olivat. Kaupunkiin kuskattiin paria lasta soittotunneille. Saman ikäinen lapseni parhaan kaverin äiti taas on sellaisesta urheilusuvusta, jossa kaikki isovanhemmista alkaen harrastivat samaa lajia, ja kodin sijaintikin valittiin suhteessa urheilufasiliteetteihin. Laji on periytynyt myös kaverin lapsille.

Olisihan se outoa, jos emme olisi kasvattajina erilaisia ja näkisi eri tavoin harrastuksien merkitystä. 

Vierailija kirjoitti:

Kaverin lapsi pääsi Ressuun lukioon. Siitä on kuultu ja muiden lapset, jotka eivät ole eliittilukioissa, eivät ole mitään. Kuulema turhaa käydä edes lukioa, jos on keskiarvo alle 8,5, koska ei siitä lapsesta mitään tule. 

Kaikista näistä lapsista tulee ihan tavallisia ihmisiä yhteiskuntaan. On aivan samantekevää onko joku käynyt Ressun lukion vai ei, ei elämä sillä muutu sen kummoisemmaksi kuin muidenkaan. Ihmiset hakeutuvat töihin, löytävät kenties puolison ja saavat muutaman tenavan, Sitten on heidän vuoronsa alkaa kilpailla siitä oppiiko jälkikasvu kävelemään ennen yhden vuoden ikää vai sen jälkeen. Todellisia poikkeusyksilöitä syntyy väestöön hyvin harvakseltaan.

Olen törmännyt tähän. Omien vanhempieni kautta. Lähdin akateemisiin opintoihin js kappas, paloin loppuun. Nyt omia lapsia kaksi. Ovat eteviä, mutta minä pyrin välttämään vertailua yms.

Huomaan kyllä, että jotkut vanhemmat tätä harrastaa, esim. Kuka on käynyt eniten ulkomailla,kenellä eniten harrastuksia, hienoimmat vaatteet, uusin kännykkä, paras siinä tässä ja tuossa. Yksi lapsi saa joka kerta itku-potku-raivarin ja mököttää ja haukkuu muut  jos joku toinen sattuu olemaan parempi..jestas. Kuitenkin kouluikäinen jo. Vanhemmat odottavat koko ajan parasta ja lapsi ei osaa kohdata pettymyksiä, vika on muissa hänen mielestään.   Niin naurettavaa touhua. Pyrin siihen, että olen läsnä ja lapset saavat toteuttaa itseään. Mutta ei heidän tarvitse olla huippu-urheilijoita, muusikoita tms. Jos heistä tulee, toki kannustan ja tuen. Ennen kaikkea pyrin, että ovat onnellisia, ja pääsevät toteuttamaan itseään siinä,mistä tykkäävät. 

Vierailija kirjoitti:

Paras kaverini kehui aina lapsiaan. Kuinka pelaavat jääkiekkoa ja yrittävät änäriin. Kuinka pääsivät stipendillä matikkalukioon. No lapset nyt kohta 30-vuotiaita sairaalloisen ylipainoisia luottotiedottomia työttömiä. Kuinkas sitten kävikään?

Kuulostat vahingoniloiselta. Muka paras kaveri. Jos olisi oikeasti paras kaveri, tuntisit empatiaa.

Tätä ketjua lukiessa kyllä ymmärtää, miksi nykynuoret ja aikuiset väsyvät. Erityisen hauska tai surullinen oli tuo kommentoija, jonka mukaan on aika raskasta, kun lapsi on kaikessa ikäisiään edellä, eikä siitä uskalla puhua. 

Minulle on jo elämänkokemusta sen verran kertynyt, että olen myös nähnyt, millä mielellä kehitysviiveisten lasten vanhemmat seuraavat lastensa kehitystä, odotellen tietoa että onko kyseessä ehkä kehitysvamma. Monet heistäkin ovat uskaltaneet asiasta puhua, toiset taas eivät. 



Nyt odotan, kuinka minulle kerrotaan jälleen kerran, miten jokainen on yksilö, ja kyllä se lapsen lahjakkuuden salaaminen voi olla vanhemmalleen tosi kova taakka, ja vammaisten lasten perheet sentään saavat kaikenlaista tukea.

Vierailija kirjoitti:

On myös eri asia puhua omista lapsista ylpeydellä kuin puhua toisten lapsista vähätellen, senkin luulisi luku- ja ymmärrystaitoisen tajuavan. Se, ettei itse ole törmännyt moiseen ei valitettavasti lainkaan tarkoita, ettei ilmiötä olisi. 

Jokainen voi itse valita oman seuransa missä hengailee. Jos on jatkuvasti jonkun pätijän ja lapsen lyttääjän seurassa, niin olisi heräämisen aika. Voi olla olematta sellaisen lähellä. Ilmiöt lakkaa jos sillä ei ole ketään katsojaa. Keskenään kilpailuhenkiset voi sitten pitää yllä kilpailuasetelmaa, mutta se on vain heidän oma valinta ja mokansa. Eikä se ole mikään yleinen kaikkien totuus. Ap yleistää rankasti ja luulee, että kaikki elää noin. Ei elä.