UNIKOULU - elinikäisiä traumoja? Miksi minä en halua tehdä unikoulua.
Tällä kirjoituksellani en halua syyllistää tai loukata ketään, vaan herättää avoimesti miettimään asoita. Asiat, jotka jakavat mielipiteitä ovat yleensä sellaisia, että niihin ei löydy selkeää vastausta. On erilaisia elämäntilanteita. Ulkopuolinen ei voi tulla sanomaan, että tee niin tai näin. Esim. abortti, imetys ja unikoulu ovat mielipiteitä jakavia asioita.
Äideillä on väsymys syynä siihen, että päätyvät unikoluun, voisiko asian ratkaista muuten? Aina äiti ei ehkä keksi muutakaan ratkaisua. Toiset tekevät päätöksen helposti, toiset harkitsevat pitkään ja kokeilevat muut vaihtoehdot ja tekevät sen viimeisessä hädässä. Itse en tällä hetkellä voisi kuvitella väsymyksen tilaa ja tilannetta niin pahaksi, että ryhtyisin unikouluun. (Olen kuitenkin avarakatseinen, enkä sano, etten missään elämäntilanteessa tulisi toisiin ajatuksiin, sillä tiedän ettei jokainen lapseni ehkä olekaan samanlainen ja tilanne samanlainen.) Minäpä kerron miksi en ryhtyisi unikouluun;
1.SYY; En haluaisi satuttaa lastani henkisesti, mikäli unikoulusta aiheutuisi pahakin hylkäämisen kokemus ja trauma, joka olisi hänellä kannettavanaan aina aikuisenakin. Vauvat ovat erilaisia, mutta itselläni on tämänlainen hylkäämisen kokemus vauvana ja lapsena. Olin sairas ja minut jätettiin sairaalaan yksin. Äitini ei tietenkään voinut tilanteelle mitään, että näin oli pakkokin tehdä. Kukaan vanhempi ei voi valvoa lapsen vierellä sairaalassa yötäpäivää poistumatta paikalta. Tämä kuitenkin jätti syvät arvet, joita vieläkin käsittelen. Ikää minulla on jo useita vuosikymmeniä ja tämä on vaikuttanut elämääni, ihmissuhteisiini.
2.SYY; En näe syytä tehdä unikoulua, sillä olen lastani varten. Varsinkin hänen ollessa vauvaiässä. Vauva/lapsi ei itke turhaan. Siihen voi olla syynä esim. allergia, läheisyyden kaipuu, kivut, nälkä ja moni muu syy. Jokainen näistä syistä on sellainen, johon haluan vastata antamalla läheisyyttäni ja turvallisuuden tunteen vauvalle. En tietenkään tarkoita sitä, että menisin lapseni luokse, kun hän vähän älähtää. Jos hänellä ei ole hätää, hän rauhottuu itsekseekin. En siis " opeta" lapsiani siihen, että menen heidän luokseen paniikissa heti pienenkin äänen kuultuani.
Jokainenhan haluaisi nukkua hyvin. Lapsen hoitaminen on monella yöheräämisellä ja muutaman tunnin unilla pidemmän päälle raskasta. Silti en näe syytä unikoululle, sillä vauvani ei tarvitse " itsenäistyä" jo ihan pienenä. Allergisen tai vakavasti sairaan lapsen vanhemmat valvovat paljon, eikä heillä ole mielessä unikoulut ja omat väsymykset. Heille on yleensä tärkeintä, että lapsi elää ja että lapsi voisi paremmin.
Joskus vain mietin mikä täällä elämässä on tärkeintä? Mikä on lapsen vanhempana olossa tärkeintä? Mielestäni se, että voin antaa hänelle turvallisen ja hyvän olon. Se, että voin auttaa häntä kaikessa. Rakastaa ja helliä häntä niin paljon, kuin osaan. Toiset ovat menettäneet lapsensa ja he antaisivat mitä vain, että saisivat pienokaisensa takaisin. Saisivat pitää sylissä ja rakastaa.
Uskon, että jokainen äiti yrittää hoitaa lastaan parhailla mahdolisilla kyvyillään. Pidän tärkeänä kysyä itseltäni toisinaan kuitenkin, mikä on oikeasti tärkeää? Ja mietin myös omia käytäntötapojani, ovatko ne oikeita ja miten voisin parantaa niitä?
Mitäpä toisilla äideillä on ajatuksia näiden asioiden tiimoilta?
Kommentit (40)
Ei ole lapsen edun mukaista, että tämän uni on katkonaista. Aivot tarvitsevat kaikki unen eri vaiheet pystyäkseen käsittelemään päivän aikana saadut ja opitut virikkeet. Jos vauva herää tunnin, kahden välein joka yö, ei lapsenkaan aivot saa riittävästi unta. Lapsi, joka tottumuksesta herää usein 8ei siis allergian tms takia) pitää OPETTAA nukahtamaan uudelleen ilman äitiä, isää, rintaa jne.
Unikoulu EI aiheuta tarumoja lapselle. Se on tutkittu juttu. Jos näin olisi, lähes JOKAINEN suuriin ikäluokkiin kuuluva henkilö (sinun äiti ja isä mukaan lukien) olisi henkisesti traumatisoitunut. 40-50-luvuilla lasten annettiin itkeä itsensä uneen, sillä ajateltiin, että näin lapsen keuhkot vahvistuvat ja heistä tulee itsenäisempiä.
Unikoulu toteutetaan kotona äidin ja isän valvonnassa. Lasta ei siis jätetä yksin, häntä ei hylätä. Lapsi tietää (vaikka itkee), että on turvassa. Sairaalakokemukset ovat totaalisen eri asia, kuin unikoulu.
Mielestäni on aivan liian paatoksellista tuomita unikoulu ja sanoa sen traumatisoivan lasta. Ennemminkin perhe ja äiti traumatisoituu, mikäli lapsi ei osaa nukkua öitään.
Oikein toteutettu unikoulu on kaikille paras ratkaisu, mikäli vauva heräilee öisin.
Jos AP asia mietityttää, soita HYKSiin, Ensi-Kotien liittoon tai vaikka taamisaaren sairaalaan, jossa näitä vauvoja ' traumatisoidaan' ihan lääkärien ja hoitajien läsnäolleessa;)
sitruska ja muksut 6,5kk/2v8kk
Alkukirjoitusta lukiessani huomasin jostain syystä loukkaantuvani, vaikka kirjoittaja ei sitä varmasti niin ollutkaan tarkoittanut. Tuhahtelin itsekseni, että tuo ei kyllä ymmärrä valvomisesta yhtään mitään. Sitten pysähdyin ajattelemaan. Voidaan yleistää, että kaikki vauvat heräilevät ainakin alkuvaiheessa. Toiset vauvat heräilevät pidempään ja toiset tosi tiuhaan. Se väsymys ja huonouden tunne mitä äiti kokee valvottuaan lapsensa kanssa kuukausia heräten ½-1 tunnin välein on jotain sellaista, mitä ei voi täysin ymmärtää ilman kokemusta.
Keskimmäisen lapsemme kohdalla muistan saaneeni ystäviltäni ja sukulaisilta hyvää tarkoittavia ohjeita ja tsemppausta, mutta edes oma äitini ei ymmärtänyt, että olin jo liian väsynyt muuttamaan arjestamme mitään, vaikka se olisi pidemmällä tähtäimellä helpottanut öitä. Uupumus ajaa tilanteeseen, jossa joutuu pelkäämään sekä oman että lastensa terveyden puolesta. Jatkuva huoli siitä, että mikä lapsessani on vialla kun hän heräilee niin usein raastaa äidin itsetuntoa. Miksi minä en kykene helpottamaan hänen oloaan, millainen äiti oikein olen? Välillä heräämiset herättivät aggressiivisia tunteita ja karjuin vähän aikaa vaatehuoneessa ja laskin kymmeneen ennenkuin kykenin menemään vauvan luokse. Ei tämänkään kokemuksen jälkeen hirveästi tehnyt mieli kehua itseään. Isoveli silitteli aamuisin pöydän vieressä itkevää äitiä, josta ei hänelle ollut paljon iloa. Lisäksi oma oppimiskyky ja muisti huononivat ja tuli rytmihäiriöitä. Tuolloin ei vielä puhuttu kuin huudatusunikoulusta, mikä oli ajatuksena minulle mahdoton hyväksyä, edes ulkopuolisen tahon toteuttamana. Vaikka ennen tätä kokemusta olinkin ystävälleni tokaissut, että kyllä minä ainakin veisin lapseni tuossa tilanteessa unikouluun.
Nyt kolmannen lapseni kanssa huomasin melko varhain, että nukkumisesta tulee ongelmia. Tilanne on kuitenkin toinen. Minulla ovat nuo kokemukseni edelliskerrasta ja aika on kehittynyt eteenpäin. Osa virheistä on tullut tehtyä toiseen kertaan, mutta jossain asioissa sitä on ollut viisaampi. Nyt meillä pidetään tassutusunikoulua ennenkuin olen niin uupunut, että hakkaan päätäni seinään.
Keskimmäisestä lapsestani tulen kantamaan aina huonoa omaa tuntoa, koska koen, että meidän keskinäinen suhteemme kärsi niin pitkään tuosta valvomisesta. En voimavaroillani pystynyt luomaan häneen vauvana sellaista suhdetta kuin olisin halunnut. Hän aisti varmasti väsymyksen takaa myös turhautumiseni, pelkoni ja vihan tunteeni.
Herättää tietysti mielipiteitä puoleen ja toiseen, mutta eikös näitä asioita ole hyvä välillä pohtia? Jokainen tietysti tekee niin kuin itse parhaimmaksi kokee. Todella mielenkiintoinen artikkeli oli tämä Pikminin jättämä linkki.
http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Vaikea on ymmärtää minunkin, kuten edellinen kirjoittaja sanoi - miksi noin epäasiallisia kirjoituksia ap.:lle ja Emilynille?!
Välillä tuntuu, että täällä ei saa kirjoitella mielipidettään, ellei ole valtaosan kanssa samaa mieltä. Itsekin kannatan pehmeitä unikouluja, jos tarve on, mutta jos toiset ei halua unikoulua pitää, niin totta ihmeessä jokaisella oikeus sanoa mielipiteensä!!! Ei jokaista kirjoitusta tarvitse ottaa itselleen henkilökohtaisesti ja vetää herneitä nenään saati haukkua muita?!! Olisi eräiden palstailijoiden viisasta ottaa oppia eriävistäkin mielipiteistä, eikä käyttäytyä noin lapsellisen törkeästi. En minäkään kaikkea allekirjoita, mutta punnitsen omia mielipiteitäni, sillä aina en ole oikeassa (katsoessani oman pillini läpi, kuten me kaikki) ja voin oppia muilta!!
Hienoja ajatuksia enimmäkseen sinulla oli ap. vaikka itse en täysin samaa mieltä olekaan kaikesta!
Mulla ei ole toistaiseksi unikouluista omaa kokemusta. Ensimmäisen lapsen aikana olisin varmasti tuominnut kaikenlaiset unikoulut. Esikoinen nukkui suhteellisen hyvin yönsä, tankkasi välillä tissistä ja jatkoi uniaan, vaikka muuten olikin ensimmäiset kolme kuukautta itkuinen. Tämä toinen, päivisin levollinen ja rauhallinen vauveli heräilee välillä jopa puolen tunnin välein. Nyt tilanne on sikälikin erilainen, että minä en voi päivisin ottaa lunkisti, pötkötellä lattialla vauvan kanssa ja mutustella tilattua pitsaa. Nyt mennään puistoissa ja pihoilla tuhatta ja sataa esikoisen kanssa, kokataan joka päivä ruokaa jne... On päiviä, jolloin koen äidin väsymyksen aika lailla ikäväksi nimenomaan lapsen kannalta. Väsynyt ihminen ei ole läsnäoleva. Väsyneenä kaikki uhmakohtaukset sun muut ovat hankalampia käsitellä.Oma mielentila on helposti jotenkin alavireinen, vaikka mitään masennusta ei olekaan.
En ole ihan vielä ajatellut unikoulua, uskoisin, että tilanne helpottuu. Meillä on meinaan välissä ollut kausia, jolloin vauva nukkuu hyvin.
Siitä en pidä, että tapauksia tuntematta muita äitejä arvostellaan. perheiden tilanteet ovat erilaisia. Olen Emilynin kanssa samaa mieltä siitä, että lapsen tarpeet tulee asettaa omien ei-niin-välttämättömien tarpeiden ohi. Omassa elämässäni se on tarkoittanut sitä, että vauvat kulkevat mukanani kantoliinassa, minne menenkin. lasten ensimmäisen ikävuoden aikana liikun harvoin kävelylenkkiä pidemmälle ilman lapsia. (Ymmärrän silti erinomaisen hyvin, jos joku toinen tarvitsee enemmän ns.omaa aikaa.) Uni on kuitenkin tietyllä tavalla välttämätön tarve. mitä enemmän lapsia on, sitä tarpeellisemmaksi se muuttuu. Ei äiti voi olla zombie vuotta lasten elämästä. Jos huonounisuus jatkuu kauan, on lempeä unikoulu mielestäni perusteltu.
ps. Käsittääkseni traumat harvoin aiheutuvat yhdestä asiasta. Yleensä taustalla on useampia asioita. Siis yleensä. Näin ainakin psykologi-ystäväni sanoo.
:-) Kiitos mielipiteistänne. Yritän vastata siis väärinymmärryksiin.
Ihmettelen syvästi miksi muutamat unikoulun tekevät hermostuvat asiallisesta mielipiteestäni, jos kokevat tekevänsä oikein? Huvittunut kyllä olin lukiessani muutaman unikoulun puolustaja-äidin kertovan, että mielipiteeni olevan niiiin mustavalkoinen lukematta edes tekstiäni. Nämä äidit kun saavat elämänkokemusta ymmärtävät varmasti hyväksyä erilaisiakin mielipiteitä ja katsovat elämää avarakatseisemmin. :-)
Viestini oli jo muutenkin niin pitkä, että en siihen kirjoittanut kaikesta, ja MYÖNNÄN, et varmasti OLISI PITÄNYT selvennykseksi laittaa pari lausetta. En varmasti tuonut riittävän selkeästi esille sitä, että hoitoalan ammattilaisena ja erilaisiin unikouluihin (pakostakin) perehtyneenä todellakin hyväksyn sen, jos jotkut haluaa lapsilleen " hellän unikoulun" tehdä. Hyväksyn muutenkin eri tavalla ajattelevat ihmiset ja heidän toimintatapansa. TODELLAKIN YMMÄRRÄN, ETTÄ ON PERHEITÄ, JOILLE UNIKOULU ON PAKKO JA HYVÄKIN ASIA! Täällä ei ilmiselvästi kaikki suvaitse, että kertoo omaa kantaansa, kun muutama siitä suivaantuu. Jo otsikossa toin esille, että miksi MINÄ EN TEKISI unikoulua ja tekstissäni kirjoitin, että EN MENE TÄTÄKÄÄN mahdollisien vielä TULEVIEN lapsieni KOHDALLA VANNOMAAN!!! Moni voisi lukea uudelleen viestini, niin vastaisi eritavalla varmasti takaisin. :-)
Suosittelenkin maalaisjärjen käyttöä, jonka kirjoituksessani mainitsin. " hellä unikoulu" voi olla sitä normaalia vauvan hoitoa toisten mielestä. Eli siihen kuuluu vauvan opettaminen nukahtamaan ja nukkumaan. Mistä lähtien silittäminen, koskettaminen, normaali kasvattaminen on ollut KOULUA ;) ? En kutsuisi sitä kouluksi, itse mainitsin jo näitä lapsilleni tekeväni. Ei vain ole tarvetta toivottavasti ikinä tehdä unikouluja, varsinkaan pikkuvauvalle kuten jo sanoin.
Muutamille vastauksia omiin tilanteisiini; Olen valvonut PALJON minäkin vauvojeni kanssa ja nykyisenkin kanssa valvotaan allergioiden takia hyvin paljon. Omat uneni pahoina öinä on usein muutama puolentunnin tunnin pätkä. Tiedän todella miten hirveää tämä on.
Omasta traumastani; Olen vähän vanhempi nainen ja käynyt jo kymmenen vuotta sitten sen asian tiimoilta terapiassa ja selvittänyt sen kohdallani. Siltipä se jää vähän kummittelemaan, sillä ne, jotka ovat jotain vastaavaa kokeneet tietävät, ettei tämmöisistä IHAN TÄYSIN pääse irti koskaan. Kuitenkin asian kanssa olen selvillä vesillä onneksi ollut jo vuosia. :) Helpostihan tuosta tekstistäni voi väärin tulkitakin asiasta, kuten muutamat näemmä. Eipä se mitään haittaa. Nyt toivottavasti muutama asia selvisi ainakin. :-)
Mun täytyy sittenkin vetää oman tekstini viimeinen lause pois tai korjata sitä. Muistinkin juuri, että ystäväni puhui masennuksesta. Että masennus harvoin aiheutuu yhdestä asiasta. Trauma lienee eri asia. taidamme kaikki olla yksimielisiä siitä, että tassuttelu ei ketään traumatisoi. Ajatelkaapas muuten, kuinka paljon sotien jälkeen syntyneessä sukupolvessa on kuitenkin onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä, vaikka kasvatus on meistä nykyihmisistä ollut aika julmaa.
Kopion sinulle mitä o i k e a s t i alkuperäisessä viestissäni sanoin. Pisimmät unijaksot on sama luokkaa meilläkin ollut, kuin teillä joten ei tarvitse kuvitella kertomaasi arkea. Vauva-arki ja lasten kanssa ei ole todella ollut ruusuilla tanssimista. Ihmettelen todella kirjoituksen sävyäsi, kun neuvot ja ohjeistat minua, joka on kokenut erittäin vaikeasti sairaiden ja allergisen lapsen hoitoa äitinä. Kerrot millaista meillä on mielestäsi tietämättä mitään elämästäni.
Aloitusviestissäni kirjoitin; " Itse en tällä hetkellä voisi kuvitella väsymyksen tilaa ja tilannetta niin pahaksi, että ryhtyisin unikouluun. (Olen kuitenkin avarakatseinen, enkä sano, etten missään elämäntilanteessa tulisi toisiin ajatuksiin, sillä tiedän ettei jokainen lapseni ehkä olekaan samanlainen ja tilanne samanlainen.)"
ap.
Kamu75:
Sanot ettet voi ymmärtää väsymyksen tilaa, jossa unikoulu olisi tarpeen. Miksi sitten kritisoit niitä, jotka ovat tällaisen tilan kokeneet? Kuvitteleppa vauva joka puolen vuoden ajan joka ikinen yö herää 10-20 krt, eikä tosiaan nukahda heti, ei edes tissille. Pisin unijakso on 1x1.5h tai huonompi. En usko, että pystyt kuvittelemaan, se pitää kokea itse. Usein kritisoijat ovat niitä ihmisiä, joilla on mennyt vauva-arki aika hyvin. Se, että on oikeita ongelmia yleensä kasvattaa suvaitsevaisuutta. .
Ketä muuta mielestäsi olen tuossa kritisoinut ja jos luet tekstini, niin puhuin ITSESTÄNI en muista???
ap
ONSKU; Samoja ajatuksia minullakin ollut, mitä kirjoitit. Se oli yksi pointti aloituksessani, että onko se aina välttämätöntä. Joskus pahoissa tapauksissa on syytä hakea apua ulkopuolelta. Kirjoituksesi voisin allekirjoittaa minäkin. :-)
Lisäisin vielä, että eihän esim.allergiaa ja sairautta voi helposti poissulkea ennen unikoulun aloitamista. Allergiaa kun ei testein voi läheskään aina todeta. Meidänkään vauvan yksi paha ruoka-aineallegia ei näkynyt testeissä. Joskus allergiassa ja sairaudessa ainoa oire vain kipu=itkuisuus, heräily. Kipuja tunteva vauva ei osaa sitä kertoa. Vaikeita ovat nämä asiat. Ei suinkaan niin yksiselitteisiä, kuin moni unikoulua pitävä ja tämmöisiin asioihin törmäämätön kuvittelee. Unikoulu voi olla hyvä jollekin, toiselle taas ei tuota tulostakaan. Syy voi piileä muussakin, kun vaikeutena nukahtaa yksin.
Onsku_:
Itse olen jo pidempään ihmetellyt tätä vallitsevaa unikouluvillitystä. Tuntuu, että unikouluja tuputetaan kaikille ja niitä toteutetaan hyvinkin kevyin perustein. Esim. ystävälleni oli neuvolasta käsin kehoitettu ryhtymään unikouluun ja siirtämään vauva omaan huoneeseen, vaikka hän ei itse ollut tähän halukas. Käsittämätöntä! Olen lempeiden unikoulujen kannattaja, mikäli perheen tilanne todellakin sen vaatii. Huudatusunikouluja en näe vauvan kehityksen kannalta hyväksi vaihtoehdoksi mm. samoista syistä kuin ap. Tämän kaiken unikouluintoilun keskellä tuntuu joskus unohtuvan se, että on aivan normaalia, että vauvojen elämässä on ajanjaksoja, jolloin luonnollisesti nukkuvat huonommin. On tosiaan äidin tehtävä joskus joutua hieman " kärsimään" ja olemaan vähemmillä yöunilla vauvaansa hoivaten ja tämän tarpeista huolehtien. Asia erikseen on tietenkin Lyytikin kaltaiset kokemukset. Toivon todellakin, että perheenne löytää ulkopuolista apua! Paljon voimia sinulle!!
En voi mitään, että uudelleen lukemisenkin jälkeen näen kirjoituksesi tuomitsevana, en pelkästään omien kokemuksien kuvaamisena. Ehkä se on kritisoiva, vaikka et näe sitä tai sitten minä tulkitsen sitä väärin. Myönnän, että toisella lukemisella ja erityisesti lisäystesi jälkeen, ymmärrän sitä hieman toisella tavalla;)
Puhut omista kokemuksista, siihen sinulla on täysi oikeus. Samaten siihen, ettet halua pitää unikoulua, se on mielestäni täysin ok. Itseäni närästi kirjoituksessasi, se tyyli " olen avarakatseinen ,mutta..." Voi olla, että tulkitsin sinut väärin ja jos näin on siitä pahoittelut. On tässä ketjussa muutama muukin tulkinnut kirjoitustasi samaan tapaan. On myös aste-ero sillä onko huonoja öitä vai onko jokainen yö huono, en kuitenkaan tiedä kumpi tilanne teillä on ollut ja ei sillä oikeastaan ole mitään väliä, koska jokainen perhe on erilainen ja tekee omat ratkaisunsa siltä pohjalta. Mielestäni unikoulua pitäneet vanhemmat eivät todellakaan yritä mennä sieltä mistä aita on matalin lapsen kustannuksella. En löydä alkuperäisestä kirjoituksestasi mainintaa lempeistä unikouluista, enkä siitä, että unikoulu voi joskus olla ihan lapsenkin näkökulmasta paras vaihtoehto. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti en aiheuttanut pahaa mieltä, koska se ei ollut tavoitteeni.
___Äiti___:
" hellä unikoulu" voi olla sitä normaalia vauvan hoitoa toisten mielestä. Eli siihen kuuluu vauvan opettaminen nukahtamaan ja nukkumaan. Mistä lähtien silittäminen, koskettaminen, normaali kasvattaminen on ollut KOULUA ;) ? En kutsuisi sitä kouluksi, itse mainitsin jo näitä lapsilleni tekeväni. Ei vain ole tarvetta toivottavasti ikinä tehdä unikouluja, varsinkaan pikkuvauvalle kuten jo sanoin.
Aihe on herättänyt paljon keskustelua varmaan siksi, että ihmiset mieltävät unikoulu käsitteen eri tavalla. Usein unikoulu määritellään, että siinä vauva opetetaan nukahtamaan itse, keinot vaihtelevat huudattamisesta (jos sitä nyt enää kukaan tekee) silittämiseen ym. Eli tuon määritelmän mukaan ap:kin on " pitänyt vauvalleen unikoulua" .
Jokunen varmaa muistaa, että minä pidin palstalla unikoulu-päiväkirjaa. Meillähän toteutettiin lempeää unikoulua. Ja kyllä, puhun unikoulusta vaikka metodimme olivat silittely, lohduttelu ja läheisyys. Unikoulu on huomattavasti lyhyempi sana ;)
Mehän lähdimme sille tielle siksi että poikamme heräsi vähän väliä ja minä olin aivan ryytynyt ja väsynyt. Lisäksi oma terveyteni reistasi puolen vuoden valvomisten jälkeen. Minulla oli huimausta, sydäntykytyksiä ja vatsakatarria. Joten oli pakko tehdä jotain.
Minä uskon siihen että kun äiti jaksaa paremmin, niin silloin jaksaa myös vauva. Meillä sekä minä että poika nukumme nykyään paaaljon paremmin kuin ennen ja sen huomaa. Minä jaksan päivisin touhuta ja leikkiä pojan kanssa. Poika on iloinen ja hymyilevä. Meidän päiviin on tullut rytmi. Eli pelkästään sillä, että yömme paranivat, parani myös moni muu asia. Tai siltä ainakin vaikuttaa.
Ap puolustelee tekstiään, mutta myös minulle tuli olo että hän kritisoi meitä unikoulun pitäneitä. Ja tekstistä paistoi läpi se, että ap tarkoitti vissiin huudatus-unikoulua ja kuvitteli meidän kaikkien toteuttavan sitä.
Ja ap myös kirjoitti että ymmärtää niitäkin jotka unikoulua toteuttavat jne jne...Mutta miksi sitten otsikossa ja kirjoittaa elinikäisistä traumoista ja sai niin syyttävän tyylin tekstiinsä?
Meitä äitejä on monenlaisia ja myös lapsia on erilaisia. Minä uskon siihenkin että myös lapsi kärsii siitä jos heräilee tunnin välein yöllä, eikä osaa nukahtaa itse.
Meillä nykyään osaa nukahtaa itse, ei tarvitse tissiä nukahtaakseen ja on varmasti iloinen ja onnellinen lapsi. Enpä usko että sai traumoja siitä että tissi jätettiin pois ja tilalle tuli silittely ja rauhoittelu. Ja niitäkään ei enää edes tarvita.
Tämä on kyllä aivan puolustuspuhe unikoulua pitäneille tai sitä suunnitteleville.
Mutta niskakarvat nousee pystyyn näistä " viattomista" ihmettely-viesteistä. Äiti on toiselle äidille pahin vihollinen. En voi ymmärtää miksi pitää aina kritisoida ja arvostella muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Jos kaikki keskittyisivät vain omaan elämäänsä ja siihen miten itse asiat tekevät, eivätkä aina " ihmettelisi" muiden tekemisiä, olisi tämäkin maailma mukavempi paikka elää :)
-tähtityttö ja poika 7kk
Piti vain sen kummemmin kantaa ottamatta jättää linkki, nimittäin lastenpsykiatri Jukka Mäkelä joka oli kirjoittanut tuon hus:n artikkelin on kirjoittanut myös perhepetiä ja unihäiriöitä kantaa ottavan artikkelin.
http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
sanoin väärin, kirjoittaja olikin muu, mutta Jukka Mäkelä oli siis ottanut kantaa noihinkin asioihin ja artikkelissa oli häntä siteerattu.
Mutta niskakarvat nousee pystyyn näistä " viattomista" ihmettely-viesteistä. Äiti on toiselle äidille pahin vihollinen. En voi ymmärtää miksi pitää aina kritisoida ja arvostella muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Jos kaikki keskittyisivät vain omaan elämäänsä ja siihen miten itse asiat tekevät, eivätkä aina " ihmettelisi" muiden tekemisiä, olisi tämäkin maailma mukavempi paikka elää :)
-tähtityttö ja poika 7kk
[/quote]
Olin lukemassa ap:n viestejä miettien mitä hän haluaa todella muille kertoa, mutta Tähtityttö kiteytti ajatukseni yllä olevalla kommentilla tismalleen!
Olisiko oma päiväkirja kuitenkin se oikea paikka kirjoittaa näitä kommentteja? Kukaan ei loukkaantuisi tästä edes vahingossa...
Aloittaisipa tämän sortin keskustelua millä sävyllä tahansa niin kyllähän se provosoi vastaamaan. Ollaan vaan ihan nätisti tuomitsematta toisiamme!
*******************
Tähtityttö:
Ja ap myös kirjoitti että ymmärtää niitäkin jotka unikoulua toteuttavat jne jne...Mutta miksi sitten otsikossa ja kirjoittaa elinikäisistä traumoista ja sai niin syyttävän tyylin tekstiinsä?
Tämä on kyllä aivan puolustuspuhe unikoulua pitäneille tai sitä suunnitteleville.
Mutta niskakarvat nousee pystyyn näistä " viattomista" ihmettely-viesteistä. Äiti on toiselle äidille pahin vihollinen. En voi ymmärtää miksi pitää aina kritisoida ja arvostella muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Jos kaikki keskittyisivät vain omaan elämäänsä ja siihen miten itse asiat tekevät, eivätkä aina " ihmettelisi" muiden tekemisiä, olisi tämäkin maailma mukavempi paikka elää :)
-tähtityttö ja poika 7kk
[/quote]
Katos...Emilyn on mennyt vaihtamaan nimimerkiään. Siis AP. Yrittää kirjoittaa asiallisemmin kuin ennen, jotta ei jäisi kiinni, mutta kirjoituksesta paistaa taas läpi mustavalkoisuus ja kiivastuminen kun joku ei ole hänen kanssaan samaa mieltä :) heh. Tai sitten Emilyn on vain löytänyt kaltaisensa.
No mutta, itse asiaan. Unikoulu käsite on melko laaja ja en minä ainakaan usko, että kukaan enää nykypäivänä huudattaa lastaan tuntitolkulla omassa huoneessaan. Jokatapauksessa lapsen parasta ajatellaan silloin, kun opetetaan lapsi nukkumaan. On suorastaan tekopyhää väittää, että on lapselle pitkällä tähtäimellä parasta syödä tissiä useasti yössä ja olla väsynyt päivisin. Ihminen on luotu nukkumaan yöllä ja lastaan ajatteleva vanhempi opastaa ja auttaa lapstaan pääsemään normaaliin unirytmiin. Lapsille uni on äärimmäisen tärkeää ja jatkuvasti heräilevä lapsi ei saa tarpeeksi pitkiä unijaksoja. uni on tärkeää aivojen kehitykselle. Myöskään pienelle mahalaukulle ei ole hyväksi käsitellä kokoajan ruokaa. Mahalaukun pitäisi antaa välillä levätä, eikä sinne saa koko ajan syytää maitoa. Että näin...
AP:lle vielä. Jos sinulla todella on TRAUMOJA siitä, että äitisi jätti sinut pienenä sairaalaan yöksi, niin mitä jos hakeutuisit terapiaan. Ei ole viisasta eikä suotavaa siirtää omia lapsuuden traumojaan siihen miten oman lapsensa kasvattaa tai kasvattamatta jättää! Muutenkin jos aikuisikäinen ihminen vielä kokee traumaa tuollaisesta asiasta, on suositeltavaa tutkia asiaa tarkemmin. Sillä ei aikuisiän parisuhde kriisejä voi ikuisesti laittaa lapsuuden trauman piikkiin. Vaikkakin hyvin moni aikuinen näin tekee, kun ei halua itse ottaa vastuuta elämästään. On helpompi syyttää jotain lapsuudessa tapahtunutta asiaa.
...että nimimerkkiä on vaihdettu. Pari juttua oli paljastavia.
Asioista voi aina keskustella, mutta kirjoituksestasi paistaa aikamoinen tietämättömyys unikoulusta nykyisin ja selkeästi oma traumasi. Tiesitkö, että unikouluja on monenlaisia ja varmasti suurin osa perheistä käyttää tavalla tai toisella sovellettua lempeää unikoulua ns. tassuttelua. Myös sairaalaunikouluissa on eroja. Esim. ensikodeissa toteutetaan mallia, jossa yhdessä vanhempien kanssa laaditaan säännöt, joilla unikoulua viedään läpi ja äiti on läsnä paikanpäällä.
Unikoulua ei ole pakko pitää, siihen ei voi pakottaa kukaan terveydenhoitaja tai muu taho. Uskon, että äiti/isä, joka ei usko unikoulun onnistumiseen tulee toimimaan epäjohdonmukaisesti ja unikoulu epäonnistuu. Unikoulua ei myöskään pidetä sairaalla lapselle. Jos lapsi heräilee vaikkapa kipuihin allergian takia, ei unikoulua voi pitää, tiesitkö tämän? Unikoulu ei myöskään tarkoita, että lasta huudatetaan, hänen tulee nukkua koko yö heräämättä tai syömättä, tiesitkö tämän? Ei puolivuotiaalta voi vaatia, että hän nukkuu yön putkeen inahtamatta, kyllä tavoitteiden pitää olla realistiset. Vauvalle pitää myös luoda olosuhteet, joissa hän kokee turvalliseksi nukahtaa. En ymmärrä millainen hylkäämisen tunne aiheutetaan vauvalle, jota lohdutetaan tarvittaessa ja tarpeellisin keinoin. " Mulla on tylsää" itkua kuunnellaan hetki ja annetaan vauvalle mahdollisuus rauhoittua ja nukahtaa itse. " Minulla on hätä" itkuun vastataan heti. " Haluan tissiä" itkuun ei anneta tissiä, mutta lohdutetaan kaikin muin keinoin. On vauvan aliarviointia sanoa, että hän ei itke turhaan, kyllä puolivuotias osaa jo vaatia tissiä, vaikka hänellä ei olisi nälkä ja häneltä voi vaatia nukahtamaan ilman sitä (ts. opettaa tämän). Tämä voi ihan oikeasti mennä siihen, että äiti syöttää puolen tunnin välein yöllä lasta, joka aivan mainiosti kykenee nukkumaan yön max. yhdellä syötöllä.
Sanot ettet voi ymmärtää väsymyksen tilaa, jossa unikoulu olisi tarpeen. Miksi sitten kritisoit niitä, jotka ovat tällaisen tilan kokeneet? Kuvitteleppa vauva joka puolen vuoden ajan joka ikinen yö herää 10-20 krt, eikä tosiaan nukahda heti, ei edes tissille. Pisin unijakso on 1x1.5h tai huonompi. En usko, että pystyt kuvittelemaan, se pitää kokea itse. Usein kritisoijat ovat niitä ihmisiä, joilla on mennyt vauva-arki aika hyvin. Se, että on oikeita ongelmia yleensä kasvattaa suvaitsevaisuutta. Mielestäni hyvin väsynyt äiti on vauvalleen vaarallinen ja on koko perheenhyvinvoinnin kannalta tärkeää muuttaa tilanne. Unikoulu sinällään ei ole äidin juttu, vaan isällä on hieno mahdollisuus auttaa äitiä siinä.
Minulla on superallerginen ja refluksitautinen lapsi, jonka kanssa vauva-arki ensimmäiset puolivuotta oli sellaista, etten olisi ikinä voinut etukäteen kuvitella sen raskautta. Ensimmäiset puolivuotta meillä valvottiin, niin että aina toinen vanhempi käytännössä valvoi öisin. Ensimmäiset pari kuukautta lapsi nukkui käytännössä ainoastaan sylissä pystyasennossa, jossa aikuinen ei voi nukkua lainkaan. Väsymykseni oli sitä luokkaa, että olin aika lähellä fyysistä romahdusta ja sairaalaan joutumista. Teimme kaikkemme vauvan eteen, jotta hänen olonsa olisi helpottanut, dieettasin mm. muutamalla ruoka-aineilla niin, että painoni laski -25kg, alipainoiseksi. Näiden ponnistelujen ja erityisesti upean lastenlääkäri/allergologimme ansioista tilanne helpotti täysin vauvan ollessa alle 5kk, mutta hän heräili edelleen koko ajan (20krt/yö), vaikka kivut olivat loppuneet. Hän ei osannut nukahtaa itse. Toteutimme lääkärimme siunauksella lempeän unikoulun tassuttelemalla kotona ja tulos oli upea. Unikoulun jälkeen lapsi on virkeämpi, vähemmän itkuinen, nukkuu rauhallisesti, niin yöllä kuin päivällä. Perhe-elämämme muuttui aivan totaalisesti. Vauva itki unikoulun aikana vähemmän kuin ennen sitä, koska johdonmukainen toimintamme loi hänelle turvalliset olosuhteet nukahtaa itse. Ensimmäisinä öinä häntä jouduimme lohduttamaan kymmeniä kertoja, mutta yksin hän ei jäänyt! En pysty löytämään oman kokemuksen perusteella mitään mikä olisi lasta traumatisoinut tai ylipäätään negatiivista. Meillä unikouluun oli syynä vanhempien hyvinvoinnin lisäksi myös lapsen hyvinvointi, ei jatkuva heräily ja yöllä valvominen ollut hänellekään helppoa. Haluaisin nähdä sen lempeässä unikoulussa ja vanhempien johdonmukaisesta ja realistisesta toiminnasta huolimatta traumatisoituneen lapsen? Aika moni arvostelee unikoulua, vaikkei ole sitä koskaan pitänyt tai edes aiheeseen riittävästi tutustunut.
Suosittelen ap:lle tutustumista lempeisiin unikouluihin, itse menetelmiin, että omakohtaisiin kokemuksiin, joita löytyy netistä. Ihan vain oman maailmankuvan avartamiseksi. Unikoulu kun on mielestäni ehdottoman vapaaehtoista, ei sitä ole tosiaan pakko pitää, eikä monella ole siihen mitään oikeaa tarvetta. Toivottavasti olet saanut omaan traumaasi apua ja pystynyt keskustelemaan tilanteen läpi äitisi kanssa.