Vanha äitini vastustaa kaikkea teknologiaa ja omatoimisuutta
Hän on siis 78 vuotias, mutta olisi ihan hyvin päässyt aikanaan tietotekniikankin kyytiin, jos ei olisi kieltäytynyt jääräpäisesti. Hän oli alle 50 vuotias kun oli jo win-95. Tuohon aikaan hän kävi yrittäjäkurssin ja sielä olisi ollut perusopetusta atk.sta. Hän oli kieltäytynyt avaamasta edes konetta. Oli kuulemma sanonut, että hänen ei enää tarvitse osata, eikä aijo koskaan opetella. Jokainen tietää kuinka hankalaa nykyään on hoitaa mitään, jos ei ole edes älypuhelinta. No hänellä sitä ei tietenkään ole, koska sehän on "tietotekninen" laite. Turha varmaan sanoa, että hänellä on lankapuhelin. Viimeksi viikko sitten hän soitti pankkikonttoriinsa ja haukkui kun konttori oli lyhentänyt aukioloaikoja ja hänen olisi pitänyt saada nostaa rahaa. Ei ole opetellut edes rahan nostoautomaatin käyttöä. Kuulemma aivan liian vaikeaa ja se voi kuulemma viedä hänen rahansa. Onko kenelläkään vanhempaa elossa, joka vastustaa näin sitkeästi oppimista ja kehityksen kulkua? Siis minua hävettää!
Kommentit (449)
Vierailija kirjoitti:
Puhut paskaa ilkeyksissäsi! Voi helvetti näitä kaiken tietäjiä.
Mikä ihme siinä nyt paskaa oli? 1990-luvulla kaikilla työpaikoilla oli sihteereitä, toimistosihteereitä, millä nimellä niitä nyt missäkin kutsuttiinkaan. Heidän tehtäviinsä kuului osata tekstinkäsittely ja he kirjoittelivat ja tulostelivat kaikenlaista mahdollista sille boomerisukupolvelle. Sihteeri varasi neuvottelutilan, tilasin sinne pullat, kattoi pöydän, keitti kahvin ihan joka päivä työporukalle, siivosi keittiön, varasi ja tulosti matkaliput, varasi hotellit, laittoi kaiken postitettavan kuoriin ja vei postiin, tulosti ja kirjoitti sähköpostit jne. loputtomiin. Ei kai nyt asiantuntijaboomerit itse todellakaan suostuneet tekemään paljoakaan sellaista työtä, mitä nykyään pidetään itsestäänselvyytenä että jokainen tekee itse.
Sillä samalla palvelua vaativalla asenteella boomerit edelleen jatkavat. Joku kirjoitti ketjuun että äiti ei
Ja samalla palkalla tehdään siis toistenkin työt saaden aikaan lisää työttömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloitusta. Miten voi vastustaa samaan aikaan teknologiaa ja omatoimisuutta?
Ymmärrän hyvin. Teknologian avulla joutuu tekemään asioita itse. Oikein on se, että mennään paikalle silloin kun halutaan ja jonottamatta pitää löytyä joku oikein kohtelias näppärä nuori palvelemaan ja toteuttamaan vanhemman ihmisen haluja ja mielitekoja. Esimerkiksi vaatekaupassa ei ole mitään hauskaa jos pitää itse valita hyllystä vaatteet ja sovittaa ne. Oikein on se, että myyjä tuo vaatteen koppiin, sitten sanotaan että ei oo hyvä ja myyjä tuo ensin toisen koon ja sitten vielä kolmannen koon ja sitten sen saman tuotteen toisessa värissä. Sitten on hyvä ja voi todeta että se ensimmäinen oli sittenkin hyvä ja otan sen. Sitten voi vielä ääneen päivitellä että sulle jäi nyt kyllä kovasti siivottavaa mun jälkeen, tippui tuonne lat
Palvelualan se on vuokraaminenkin.
Vierailija kirjoitti:
Puhuin automaattinostoista. Kerralla saa nostaa 400 euroa, ja nostoja saa tehdä 3 kpl kuukaudessa, ja sen jälkeen menee ylimääräinen maksu. Eli automaatilta saa nostaa 1200, mutta automaatilla saa tallettaa 3000.
Aivan. Eikö ole ihan kohtuullista, että jos sitä automaattia paljon käyttää, siitä peritään lisämaksua? Toki toinen tarina on se, että käteisen käsittely maksaa nykyään pankille ja yrittäjille paljon, ja ylipäätään korttimaksujenkin kulut ovat liian korkeat. Mutta kun nyt elämme tällaisessa maailmassa kuin elämme, niin eikö ole ok laskuttaa palvelun käytöstä? Valintahan se on jos joka kuukausi tarvitsee yli 1200 euroa käteistä, ei se kenellekään mikään pakkorako ole.
Eli mielestäsi jos talletan 100 euroa 30 kertaa kuukaudessa, se kuluttaa automaattia vähemmän, kuin jos nostan 400 euroa kolmesti kuukaudessa?
Ihmettelin tuota pankkien logiikkaa, missä ei ole järkeä käyttäjän kannalta.
Ei kai tuo joka pankissa ole. Ja sehän riippuu minkä nostorajan on itselleen asettanut.
Tosin en itse juuri käteistä käytä, korjautin auton paikassa jossa ei pankkikorttimaksua. Vaivatta nostin kerralla 700 euroa eikä siitä.mitään nostopalkkiota mennyt. Pankki perii n 7 eroa kuussa palvelumaksua
Pankit eivät mielestäni saisi veloittaa enää yhtään lisää jos joku käyttää automaatteja tai käy pankin kassallakin.
Vielä 80-luvulla kaikki saivat henkilökohtaista palvelua pankkikonttoreissa, eikä mitään palvelumaksuja ollut.
Sitten 90-luvulla iski ahneus ja nämä maksut tulivat käyttöön, eikä niistä olla enää koskaan päästy eroon, vaikka asiakkaat tekevät itse kaikki työt omilla laitteillaan, pikemminkin pankkien riistomaksut ovat vain nousseet koko ajan :/
Vihaan pankkeja, pankkien takia tapahtui se 90-luvun lamakin!!
Vierailija kirjoitti:
Mitähän kaikkea me 70-luvulla syntyneet vielä joudutaankaan opettelemaan, tuleeko esim. jossain vaiheessa vaatimus, että jokaisen on osattava suunnitella ja tulostaa 3D esineitä, ja tekoälyn kanssa pitäisi varmaan myös opetella tulemaan toimeen, erottaa esim. sen ihmisälyn ylittäviä huijauksia deepfake videoineen, sitten sanotaan vaan että mitäs et havainnut sitä huijaukseksi, oma moka, jne...
Saattaa hyvinkin tulla jonkinlainen 3D-tulostus käyttöön, mutta itse tuskin tavaraa tarvitsee suunnitella. 😀 Mutta siis tuollaista 3D-tulostinta on helpompi käyttää kuin tavallista paperia käyttävää tulostinta. Ei se ole asia jota täytyisi pelätä.
Huijarit meillä on varmaan aina keskuudessamme. Ennen hyödynnettiin tietoturva-aukkoja, mutta nykyään käyttiksen on niin paljon parempia että harvemmin enää saadaan viruksia koneelle. Siinäkin ollaan menty paljon parempaan päin ja laitteiden käyttö helpommaksi. Toki se huono puoli on se, että huijarit ovat siirtyneet siihen nykyajan heikoimpaan lenkkiin eli tekemään huijauksia suoraan käyttäjiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuin automaattinostoista. Kerralla saa nostaa 400 euroa, ja nostoja saa tehdä 3 kpl kuukaudessa, ja sen jälkeen menee ylimääräinen maksu. Eli automaatilta saa nostaa 1200, mutta automaatilla saa tallettaa 3000.
Aivan. Eikö ole ihan kohtuullista, että jos sitä automaattia paljon käyttää, siitä peritään lisämaksua? Toki toinen tarina on se, että käteisen käsittely maksaa nykyään pankille ja yrittäjille paljon, ja ylipäätään korttimaksujenkin kulut ovat liian korkeat. Mutta kun nyt elämme tällaisessa maailmassa kuin elämme, niin eikö ole ok laskuttaa palvelun käytöstä? Valintahan se on jos joka kuukausi tarvitsee yli 1200 euroa käteistä, ei se kenellekään mikään pakkorako ole.
Eli mielestäsi jos talletan 100 euroa 30 kertaa kuukaudessa, se kuluttaa automaattia vähemmän, kuin jos nostan 400 euroa kolmesti kuukaudessa?
Ihmettelin tuo
Kyllä sekä käsiteltävien setelien määrä että tapahtumien lukumäärä vaikuttavat asiaan. Minusta tuossa ei ole mitään ihmeellistä, mutta toivon tosiaan EU-alueelle pian niitä suunnitteilla olevia ilmaisia korttimaksuja.
Nuo on hyviä vanhukselle, siihen voi omaisten puhelinnumerot ohjelmoida valmiiksi, niin voi soittaa yhden näppäimen painalluksella.
Mua raivostuttaa näissä se, että samat ihmiset on aikanaan huutaneet omille lapsilleen miten on pakko opetella ja pakko tehdä sitä ja tätä. Tukapöllyä antoivat jos kieltäytyi tekemästä jotain mitä 'kuului tehdä', ja nyt ovat itse kuin uhmaikäiset.
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Tärkein tekijä on se motivaation puute, ei kiinnosta opetella niin kauan kuin saa paasausta itsensä lapsilla tai muilla läheisille. Se motivaatio kun löytyy, niin yllättävän usein ne taidot kehittyvät todella nopeasti.
Suurissa ikäluokissa on paljon näitä, jotka on vaan tottuneet siihen että palvelu pelaa aina kaikessa kunhan vaan oikeasta narusta vetää. (Kuulisitpa kun nämä samat ihmiset vaatii itselleen pääsyä julkiseen terveydenhoitoon, ihan elukoita ovat.)
Kenen sinne julkiseen terveydenhuoltoon sittn pitää päästä? Sinunko vain? Miksi vain sinun ja sinun ikäluokkasi?
Kuule kyllä se palvelu tänäkin päivänä pelaa, kun vaan osaa oikeasta narusta vetää. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ja vanhaksi tulet sinäkin ja sinun aikakautesi lipuu menneisyyteen. Ja sinun voimasi ja käsityksesi heikkenee, kaipaat sitä aikaa, kun osasit toimia ja kaikki pelasi sinun ehdoillasi. Yhtäkkiä ymmärryksesi ei enää riitäkään uusiin erikoisiin systeemeihin, joihin taas nuoret ihmiset oppii heti, koska he kasvavat aivan toisenlaisessa maailmassa kuin mihin sinä olet tottunut.
Äläkä saamari yritä väittää, että juuri sinä olet erikoisihminen, jolle ei vanhuus tule ja joka pysyy aina ajan viimeisimmällä hermolla ja tulet olemaan täydellisen pystyvä ihan kaikkeen, mitä maailma eteesi ajaa. Kuulepa vaan, sinä tulet putoamaan kelkasta, kuten kaikki ikäisesi aikanaan ja toivottavasti sinua sitten joku kutsuu elukaksi, kun yrität toimia omilla voimillasi ja tottumuksillasi ja haluat normaaleja palveluita.
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, me sihteeritkin oltiin suuria ikäluokkia. Itse olen jotenkuten kärryillä asioista magneettinauhakonttorikoneista lähtien.
Kovsti nyt taas halveksitte suuria ikäluokkia.
Mutta nyt jo nuoremmat kuin suuret ikäluokat kärvistelevät dementian kourissa ja ovat avun tarpeessa.
Mitä ajattelen tuntemiani ikäisiäni, on opettajia, insinöörejä, jotain entisiä työnjohtajia, koska olemme terveitä hallitsemme riittävästi tietokoneita arkiseen käyttöön, joku enemmän.
Tuntemani 97 v oli atk-kouluttaja, yli 90 v ajoi autoa, käytti tietokoneita. Nyt viime vuosina on muisti mennyt
Ei voi sairasta 70+ syyllistää jos ei asiat suju. Muistin heikkeneminen alkaa vähitellen .
Tässä nyt tuli ne boomerien avainsanat: minua ei saa syyllistää ja pelko että itseä halveksitaan. 😀 Kuules syyllisyys on ihan terve tunne ja ihan normaaliin lasten kasvatukseenkin kuuluu se, että pyritään herättämään terveitä syyllisyydentunteita silloin kun sen tarve on. Siten oppii huomioimaan myös muita.
Ja jos olet ketjua lukenut, niin täällä on aika pitkään puitu sitä, että meillä on eläkeikä 70 vuotta. Suurten ikäluokkien kohdalla 70-vuotias taas on muistin heikkenemisestä kärsivä höppänä jota pitää passata. Tämä höppänyys ei tietenkään tarkoita että boomeri luopuisi ajokortistaan tai kärsisi mitään muutakaan epämukavuutta, vaan ainoastaan sitä että boomerin pitää saada sitä tätä ja tuota mutta tota mä en kyllä halua vie pois. 😆
Uskoisin myös, että ihmisillä on selkeä näkemys siitä, että ikäluokkaan mahtuu monenlaista. Boomereista osa on pitkälle koulutettuja ja osa ei. Esimerkiksi tätini teki täyden työuran pankissa koulutuksenaan keskikoulu eli nykyisen peruskoulun edestä oppivuosia. Nykyään sinne pankkiin saattaa päästä töihin tradenomin koulutuksella.
Kuten ketjussa on todettu (boomerit eivät taida jaksaa lukea ennen kuin kommentoivat?) niin 95-vuotiaat ovat jo vanhoja. Mutta 70-vuotiaat eivät todellakaan, paitsi silloin kun haluavat manipuloida muita hyötyäkseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuo joka pankissa ole. Ja sehän riippuu minkä nostorajan on itselleen asettanut.
Tosin en itse juuri käteistä käytä, korjautin auton paikassa jossa ei pankkikorttimaksua. Vaivatta nostin kerralla 700 euroa eikä siitä.mitään nostopalkkiota mennyt. Pankki perii n 7 eroa kuussa palvelumaksua
Otto-automaateissa on 400 euron kertanostoraja, mihin ei itse voi vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Mua raivostuttaa näissä se, että samat ihmiset on aikanaan huutaneet omille lapsilleen miten on pakko opetella ja pakko tehdä sitä ja tätä. Tukapöllyä antoivat jos kieltäytyi tekemästä jotain mitä 'kuului tehdä', ja nyt ovat itse kuin uhmaikäiset.
He ovat todennäköisesti toteuttaneet vanhaa sanontaa "hyökkäys on paras puollustus". Ehkä onkin joissakin asioissa mutta ei sillä palvelua saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Tärkein tekijä on se motivaation puute, ei kiinnosta opetella niin kauan kuin saa paasausta itsensä lapsilla tai muilla läheisille. Se motivaatio kun löytyy, niin yllättävän usein ne taidot kehittyvät todella nopeasti.
Suurissa ikäluokissa on paljon näitä, jotka on vaan tottuneet siihen että palvelu pelaa aina kaikessa kunhan vaan oikeasta narusta vetää. (Kuulisitpa kun nämä samat ihmiset vaatii itselleen pääsyä julkiseen terveydenhoitoon, ihan elukoita ovat.)
Kenen sinne julkiseen terveydenhuoltoon sittn pitää päästä? Sinunko vain? Miksi vain sinun ja sinun ikäluokkasi?
Kuule kyllä se palvelu tänäkin päivänä pelaa, kun vaan osaa oikeasta narusta vetää. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ja vanhaksi tulet sinäkin ja sinun aikakautesi lipuu menneisyyteen. Ja sinun voimasi ja käsityksesi heikkenee, kai
Päivystys on sitä varten, että siellä hoidetaan sellaisia vaivoja, joihin tarvitaan paitsi a) hoitoa myös b) kiireellistä hoitoa. Hyvin isolle osalle boomereita jokainen flunssa ja kurkun karheus on päivystystä ja ehdottomasti lääkärikäyntiä vaativa asia. Eihän se lääkärikään mitään osaa flunssalle tehdä, kehottaa juomaan kuumaa mehua ja ottamaan (reseptitöntä) allergialääkettä niin ei ole nokka ja korvat tukossa. Mutta boomerit haluavat hoivaa ja palvelua ja tulla tartuttamaan tautinsa muihin, osalla myös sairaus on tapa saada huomiota.
Päivystysresurssit riittäisivät oikein hyvin, jos siellä kävisi vain ne oikeasti sairaat. Mutta niitäkään ei ehdi tutkia kuin pikaisesti kun paikalla on 20 räkäistä boomeria, joiden pitää päästä heti koska heillä on kuule diabetes tai sydänsairaus (lue: verenpainetauti) ja helposti vointi romahtaa jos ei heti pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhut paskaa ilkeyksissäsi! Voi helvetti näitä kaiken tietäjiä.
Mikä ihme siinä nyt paskaa oli? 1990-luvulla kaikilla työpaikoilla oli sihteereitä, toimistosihteereitä, millä nimellä niitä nyt missäkin kutsuttiinkaan. Heidän tehtäviinsä kuului osata tekstinkäsittely ja he kirjoittelivat ja tulostelivat kaikenlaista mahdollista sille boomerisukupolvelle. Sihteeri varasi neuvottelutilan, tilasin sinne pullat, kattoi pöydän, keitti kahvin ihan joka päivä työporukalle, siivosi keittiön, varasi ja tulosti matkaliput, varasi hotellit, laittoi kaiken postitettavan kuoriin ja vei postiin, tulosti ja kirjoitti sähköpostit jne. loputtomiin. Ei kai nyt asiantuntijaboomerit itse todellakaan suostuneet tekemään paljoakaan sellaista työtä, mitä nykyään pidetään itsestäänselvyytenä että jokainen tekee itse.
Sillä samalla palvelua vaativalla asenteella boomerit edel
Tuota eivät nykyiset nuoret aikuiset sitten tajua millään. Toimistopuoleltakin kelpaa vain asiantuntijatyö, vaikka mistään alasta ei olisi minkäänlaista syvempää tuntemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Tärkein tekijä on se motivaation puute, ei kiinnosta opetella niin kauan kuin saa paasausta itsensä lapsilla tai muilla läheisille. Se motivaatio kun löytyy, niin yllättävän usein ne taidot kehittyvät todella nopeasti.
Suurissa ikäluokissa on paljon näitä, jotka on vaan tottuneet siihen että palvelu pelaa aina kaikessa kunhan vaan oikeasta narusta vetää. (Kuulisitpa kun nämä samat ihmiset vaatii itselleen pääsyä julkiseen terveydenhoitoon, ihan elukoita ovat.)
Kenen sinne julkiseen terveydenhuoltoon sittn pitää päästä? Sinunko vain? Miksi vain sinun ja sinun ikäluokkasi?
Kuule kyllä se palvelu tänäkin päivänä pelaa, kun vaan osaa oikeasta narusta vetää. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ja vanhaksi tulet sinäkin ja sinun aikakautesi lipuu menneisyyteen.&n
Ehdottomia päivystyksellistä lääkärikäyntiä vaativia boomerivaivoja on toki paljon muitakin. Esimerkiksi akuutti alaselkäkipu, joka on vaiva jonka lähes jokainen ihminen elämänsä varrella joskus kohtaa. Perusboomerin toki täytyy sen vuoksi paitsi päästä päivystykseen myös ehdottomasti päivystyksellisesti kuvauttamaan(!) koko selkärankansa.
Vierailija kirjoitti:
Nuo on hyviä vanhukselle, siihen voi omaisten puhelinnumerot ohjelmoida valmiiksi, niin voi soittaa yhden näppäimen painalluksella.
Tuo toiminto on ollut kauan myös näppäimillä toimivissa lankapuhelimissa, eli ei mitään uutta auringon alla:)
85 -vuotiaalla äidilläni on alkava muistisairaus, jonka lisäksi hän on kieltäytynyt opettelemasta mitään tietoteknistä jo 90 -luvulta alkaen. Häntä pelottaa, että "tekee virheitä ja rosvo tyhjentää tilit jne". Muistisairaus toki vaikeuttaa entisestään pankkiasioiden ja vastaavien hoitoa. Minä ja siskoni autamme joissakin asioissa, mutta ehdotan muillekin äitini ratkaisua: hänellä käy maksullinen (n. 150-200 euroa kuussa) avustaja hoitamassa juoksevat asiat. Tämä on kätevää siksikin, että asumme siskon kanssa useiden satojen kilometrien päässä äidistä (aiemmin minä asuin myös tuhansien kilometrien päässä ulkomailla).
Monissa kunnissa on tarjolla näitä sekä yksityisiä että kunnan kautta työskenteleviä seniorien tukihenkilöitä, jotka voi järjestää hoitamaan juoksevia asioita suhteellisen edullisesti. Hinta tietenkin riippuu palvelun tarpeen määrästä. Toki, jos tällaiseen ratkaisuun päätyy, niin ko. henkilön taustat on hyvä selvittää. Suurin osa on kuitenkin sangen luotettavia ja siskoni kanssa myös seuraamme äidin maksuliikennettä takapiruina. Ettei tule romantiikannälkäisiä rahansiirtoja "ämericcäläisille komeille pilottikirurgeille Afganistaniin" tai vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, me sihteeritkin oltiin suuria ikäluokkia. Itse olen jotenkuten kärryillä asioista magneettinauhakonttorikoneista lähtien.
Kovsti nyt taas halveksitte suuria ikäluokkia.
Mutta nyt jo nuoremmat kuin suuret ikäluokat kärvistelevät dementian kourissa ja ovat avun tarpeessa.
Mitä ajattelen tuntemiani ikäisiäni, on opettajia, insinöörejä, jotain entisiä työnjohtajia, koska olemme terveitä hallitsemme riittävästi tietokoneita arkiseen käyttöön, joku enemmän.
Tuntemani 97 v oli atk-kouluttaja, yli 90 v ajoi autoa, käytti tietokoneita. Nyt viime vuosina on muisti mennyt
Ei voi sairasta 70+ syyllistää jos ei asiat suju. Muistin heikkeneminen alkaa vähitellen .
Tässä nyt tuli ne boomerien avainsanat: minua ei saa syyllistää ja pelko että itseä
Jokuko muka vauvan kirjoittelijoista ymmärtäisi että samanikäiset ihmiset voisivat olla erilaisia. Ei kommentit siltä vaikuta.
Sinäkin yleistät kaikki boomerit samanlaisiksi. Työssäkäynti ei ole este dementialle, jotkut joutuvat ennenaikaiselle eläkkeelle sen takia. Paljon on alle 70 v jo hoitolaitoksissa.