Viertolan kouluampuja ei ollut kiusattu
Yle:
"Esitutkinnassa ei poliisin mukaan ole tullut ilmi seikkoja, jotka tukisivat epäillyn kertomaa kiusaamisesta."
Eli muutaman kk suunnitellut tekoa ja vieläpä hatarin perustein. Kyllä todella kylmäävältä kuulostaa, taitaa olla psykopaatti tai sosiopaatti vaikka olihan se jo tiedossa että ei kaikki hyvin voi olla kun kykenee tuollaiseen tekoon.
Kommentit (126)
Kenelläkään ei käy milelessä että tuollainen 12v ei ole enää mikään vaippaikäinen taapero jonka jokainen sana on totuus.
Voihan myös olla että poika on keksinyt koko kiusaamisen tekaistuksi syyksi jo ennen tekoaan jotta saisi empatiaa hölmöiltä. (Siinä onnistuikin).
" Esitutkintaa varten saadun materiaalin perusteella vuosia aiemmin on ollut muutamia yksittäisiä konfliktitilanteita, jotka on selvitetty. " (Yle)
Nuo aiemmat konfliktitilanteet siis olivat ymmärtääkseni tapahtuneet entisessä koulussa.
On olemassa ilmiö, että aiemmin koulukiusatuksi joutunut tulkitsee virheellisesti kiusaamiseksi, ilkeilyksi tai torjunnaksi muiden ihmisten eleitä, ilmeitä ja sanomisia. Se ei ole täysimittaista harhaisuutta, mutta ehkä jotain sinne päin.
Tai sitten häntä oikeasti oli kiusattu uudessakin koulussa, mutta hienovaraisella tavalla.
Tai sitten hän vain halusi suorittaa kouluampumisen ja keksi kiusaamisen syyksi.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei käy milelessä että tuollainen 12v ei ole enää mikään vaippaikäinen taapero jonka jokainen sana on totuus.
Voihan myös olla että poika on keksinyt koko kiusaamisen tekaistuksi syyksi jo ennen tekoaan jotta saisi empatiaa hölmöiltä. (Siinä onnistuikin).
Tätähän ei kukaan viranomainen sano ääneen, mutta psykopaattihan tässä on kyseessä ja ennenkuin joku vastaa, että lapsia ei diagnosoida psykopaateiksi, niin se ei välttämättä tarkoita, etteikö niitä olisi olemassa...
Nykylapset kiusaa somessa. Minkä internettiin laittaa niin siellä se pysyy. Eli jos olisi kiusattu niin siitä löytyisi helposti jälkiä.
Saattoi olla kiusattu, mutta mediassa ei haluta syyllistää uhreja.
Pipipää. Ei tule enää laskea koskaan normi-ihmisten joukkoon.