Viertolan kouluampuja ei ollut kiusattu
Yle:
"Esitutkinnassa ei poliisin mukaan ole tullut ilmi seikkoja, jotka tukisivat epäillyn kertomaa kiusaamisesta."
Eli muutaman kk suunnitellut tekoa ja vieläpä hatarin perustein. Kyllä todella kylmäävältä kuulostaa, taitaa olla psykopaatti tai sosiopaatti vaikka olihan se jo tiedossa että ei kaikki hyvin voi olla kun kykenee tuollaiseen tekoon.
Kommentit (126)
Jos koulussa oli kiusattu jotain toista ja tunsi jotain empaattista kiusattua kohtaan, en tiedä.
Kaikki kiusatut ansaitsevat tulla kiusatuksi. Tuo ampuja on vaan vanhempien piloille hemmoteltu kakara.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ollut siinä koulussa kiusattu niin myöhemmin sitä olisi kiusattu joten teki ennalta ehkäisevän teon joka on hyväksyttävää.
T: kiusattu.
Ei ihme, että olet kiusattu. Noin häiriintynyt ei kuulu muiden seuraan.
Esitutkinnassa ei ole löynyt ei tarkoita samaa kuin "ei ole olemassa". Kaikkea ei saada selville esitutkinnassa. Etenkään, jos kiusaajat osaavat sopivasti turvata toistensa selustan, kuten lähes aina osaavat.
Onpa nopeasti tutkittu, ettei ollut kiusattu. Keneltä kysyttiin?
Normaalit aistivat epänormaalin eikä muita voi pakottaa olemaan tuollaisen kanssa esimerkiksi välitunnilla. Toki koulujen ryhmätyöt ym. pitää tehdä yhdessä ja opettajien tulee varmistaa yhteistyö kaikkien kanssa, mutta aivan paskapuhetta että kaikkien kanssa pitäisi olla tekemisissä vapaa-ajalla.
Jännnnääääää..tosi jännäää.
Se kaiffari ei saa edes mitään rangaistusta. Vanhemmat joutuvat vain sitoutumaan käyttämään lasta terapiassa säännöllisesti. Muutenhan poika saa asua kotonaan niinkuin ennenkin. Voi reppanaa. Minua surettaa tuo viaton poikarukka. Hänelle jäi varmasti pahat traumat kun joutui kokemaan kahden luokkatoverinsa kuoleman ihan lähietäisyydeltä.
Jutussahan luki ettei vaihtanut koulua kiusaamisen takia. Silmiinpistävää oli kommentti ettei ollut saanut YHTÄÄN ystävää 11 viikon aikana. En oikeuta tekoa, mutta toi on kiusaamista/ulos porukan jättämistä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa nopeasti tutkittu, ettei ollut kiusattu. Keneltä kysyttiin?
Tutkinta samaa tasoa kuin koulussa. "Matti sanoi, ettei se ole ketään kiusannut ja koska Matin isi on rehtori, Matti tietysti puhuu totta"
Vierailija kirjoitti:
Se syrjintäkin on kiusaamista eli ei tarvitse kenenkään päätä tunkea vessanpönttöön vaan riittää, että jätetään ulkopuolelle kaikesta. Jonkun jutun mukaan pojalla ei ollut yhtään kaveria koulussa, mikä viittaisi syrjään jättämiseen. Voihan tietenkin myös olla, ettei poika ole itse yrittänyt tutustua keneenkään.
Miksi kukaan haluaisi olla kaveri näin häiriintyneet kanssa? Päässä on oltava pahasti vikaa jos kykenee moiseen tekoon. On täysin ymmärrettävää että muut vieroksuvat tämmöistä henkilöä. Vai viihdytkö itse murhaajien seurassa? Miksi lasten tulisi viettää välitunnit ja vapaa-aikansa tämmöisen mukavan kaverin irvikuvan kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kiusatut ansaitsevat tulla kiusatuksi. Tuo ampuja on vaan vanhempien piloille hemmoteltu kakara.
Oli. Nimenomaan. Yksinhuoltaja äidin kasvattama lapsi. Siitähän ei yleensä mitään hyvää seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Jutussahan luki ettei vaihtanut koulua kiusaamisen takia. Silmiinpistävää oli kommentti ettei ollut saanut YHTÄÄN ystävää 11 viikon aikana. En oikeuta tekoa, mutta toi on kiusaamista/ulos porukan jättämistä.
Miten pumpulissa on pitänyt kasvaa, että kuvittelee ystävien saamisen tapahtuvat kaikilla tuosta vaan sormia napsauttamalla. Minulla ei ollut YHTÄÄN ystävää koko alakouluaikana. En ujona ja syrjäänvetäytyvänä osannut ystävystyä.
Vierailija kirjoitti:
Jutussahan luki ettei vaihtanut koulua kiusaamisen takia. Silmiinpistävää oli kommentti ettei ollut saanut YHTÄÄN ystävää 11 viikon aikana. En oikeuta tekoa, mutta toi on kiusaamista/ulos porukan jättämistä.
Minulle tehtiin noin, kun ala-asteella vaihdoin koulua. Kaikki alkoivat systemaattisesti inhota minua ja pitää ällönä. Totaalinen hyljekintä ja ulos sulkeminen on todella julmaa ja jättää lapsen täysin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Jutussahan luki ettei vaihtanut koulua kiusaamisen takia. Silmiinpistävää oli kommentti ettei ollut saanut YHTÄÄN ystävää 11 viikon aikana. En oikeuta tekoa, mutta toi on kiusaamista/ulos porukan jättämistä.
Se ei ole kiusaamista jos päästään sekaisin oleva väkivaltahullu ei kelpaa kaveriksi. Se osoittaa muissa lapsissa olevan toivoa, ovat tunnistaneet mädän omenan. Kiusaamista ei ole se ettei oman toimintansa tai ikävän luonteensa vuoksi saa ystäviä.
Pelkkää spekulaatiota. Voi olla että oli kiusattu, ja toisaalta on ihan mahdollista että ei ollut. Oli ehkä muiden silmissä vähän outo. Sosiaaliset taidot heikot, ja käytös sen mukaista. Muut ehkä vieroksuivat, eikä kaverisuhteita löytynyt. Ehkä pojan odotukset olivat suuret kun vaihtoi koulua, että nyt löytyy kavereita, ja pettymys sitten suuri kun näin ei käynytkään. Ehkä hän koki kaverittomuuden kiusaamisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussahan luki ettei vaihtanut koulua kiusaamisen takia. Silmiinpistävää oli kommentti ettei ollut saanut YHTÄÄN ystävää 11 viikon aikana. En oikeuta tekoa, mutta toi on kiusaamista/ulos porukan jättämistä.
Se ei ole kiusaamista jos päästään sekaisin oleva väkivaltahullu ei kelpaa kaveriksi. Se osoittaa muissa lapsissa olevan toivoa, ovat tunnistaneet mädän omenan. Kiusaamista ei ole se ettei oman toimintansa tai ikävän luonteensa vuoksi saa ystäviä.
Sun kommentti ainakin on kiusaamista, ihan sanavalinnoista päätellen.
Vierailija kirjoitti:
Sitä ei voi tietää. Kiusaajat eivät tunnusta. Jos edes ymmärtävät kiusanneensa.
Jos ei edes ymmärrä kiusanneensa niin onko silloin kiusannut? Eli jos on esim. nauraa jonkun toisen jutuille ja joku kolmas ottaa siitä täysin virheellisesti itseensä, kuvitellen että hänen kustannuksellaan nauretaan.
Kouluissa on paljon kiusaamista, mutta siellä ovat myös kaikki tunnekylmät lapset. Tunnekylmä lapsi vahingoittaa huvikseen ja toisaalta voi kutsua kiusaamiseksi sitä, että muut eivät tee hänen tahtonsa mukaisesti kaikkia asioita.
Hän oli itse kiusaaja.