Vaimoni petti
Olen kolmekymppissä oleva mies, jolla on vaimo ja kaksi alle alakoulu ikäistä lasta.
Vaimoni tunnusti noin kolme viikkoa sitten että oli pettänyt minua sitä aiemmalla viikolla työkaverinsa kanssa, sellaisessa työpaikkansa virkistysillassa. Kävimme siitä suhteellisen asiallisen keskustelun, vaikka olinkin aika pettynyt ja vihainen.
Vaimoni kertoi että yhdyntä tapahtui työkaverinsa asunnossa, josta hän oli heti sen jälkeen poistunut. Vaimoni kertoi rehellisesti että hän oli selvinpäin, eikä mies häntä mihinkään pakottanut, mutta häntä oli tapahtuman jälkeen kaduttanut, aina tunnustukseen saakka.
Keskustelimme asiasta ja syistä aika pitkään ja pääsimme itseasiassa puolitiehen. Molemmat olimme sitä mieltä, että vaimoni teko oli väärin, mutta keskustelu myös avasi silmiäni sille että en ole itse ollut mallikas aviomies. Olen paljon töissä ja jos olen kotona, niin olen useimmiten keskittynyt lapsiin tai omiin harrastuksiin. Lapsiin tuleekin keskittyä, mutta ne omat harrastukset (lähinnä menopelien kanssa värkkäily ja elokuvien vahtaaminen) ovat vieneet aikaa jonka voisin viettää vaimoni kanssa.
Keskustelusta ei ikinä syntynyt riitaa ja menimme sen jälkeen nukkumaan, yhteiseen aviovuoteeseemme. Arki on siitä lähtien rullannut normaalisti, mutta minun ja vaimoni välit olivat jonkinaikaa hieman kiusalliset. Hän varmaan katui pettämistä ja minä yritin viettää enemmän aikaa hänen kanssaan. Harrastimme viime iltana ensimmäisen kerran seksiä sitten sen kun pettäminen tuli ilmi. Seksi oli mukavaa niinkuin se on aina ollut ja makoilimme sen jälkeen aika kauan, vain halaillen.
Rakastan vaimoni yhtä paljon kuin lapsiani, mutta olenko pinnallinen kun mieltäni edelleen painaa, se että vaimoni petti? Päädyimme kuitenkin lopputulokseen, että siihen olimme molemmat syyllisiä. Seksi ja sen jälkeinen läheisyys oli parasta aikoihin, mutta sitäkin mielessäni tahraa, se että vaimoni on maannut toisen miehen kanssa. Olenko siis pinnallinen?
Kommentit (193)
Jatkan kertomustani mitä suunnittelin kostoksi . Vaimo oli sen jälkeen oikein palvelualtis ja oli kyselemässä mitä voi tehdä hyvittääkseen tuon pettämisen .. sanoin katsotaan . Soitin yhdelle kaverilleni ja kerroin hänelle tapahtumista ja mitä aivoin tehdä ja kysyin haluaisiko osallistua ja kaveri oli heti mukana ja kysyin voisko hän hommata pari kolme muuta miestä eikä haittaa vaikka olisivat bnämä sun mustat kaverit . Kaverini naurahti ja sanoi kysytään . Kaveri soitti parintunnin päästä ja sanoi , kole kaveria ovat mukana ja myös ne sun mustat miehet , sovittiin ensviikon perjantai . Kun perjantai koitti olin varannut viinaa kunnolla sekä pientä naposteltavaa , aloimme ottamaan vaimoni kanssa paukkuja vaimolle kaadoin vähän väkevempiä , kun hän oli hiukka kännissä niin komensin hänet laittamaan mustat sukat jotka olin ostanut hänelle ja sukkanauhaliivit eikä muuta . Menimme olohuoneeseen istumaan ja jatkoin vaimoni juottamista , hän olikin jo kännissä kun nämä miehet tulivat , kyllä kaverit katsoivat vaimoani joka oli alasti ja hän yritti peitellä tissejään . Kaadoin kavereille paukut ja sanoin istukaa vaimoni viereen ja kaksi miehistä istui vaimoni molemminpuolin , vaimokin alkoi olemaan oma itsensä ja antoi tissienså olla näkösällä . Minä sanoin eikö vaimollani ole terhakkaat tissit saa niitä koittaa ja miehethän koittivat ja vaimo ei estellyt yhtään kun sitten sanoin toiselle kaverille kokeilepa kuinka tiukka pillu sieltä löytyy ja kaverihan alkoi sormellaan hieroa ja työnnellä sormeaan pilluun kehuen on kyllä hyvä pillu ja on liukaskin toinenkin kaveri työnteli sormeaan pilluun ja sanoi tässähän alkaa tekemään pillua mieli . Sanoin vaimolle kuulit mitä kaveri sanoi hänellä tekee pillua mieli annatko , vaimo katsoi minua ja sanoi annanhan minä jos tahdot . Miehet nostivat vaimoni syliin ja minä ohjasin heidät makuuhuoneeseen ja vaimo selälleen sänkyyn sanoin miehille otetaan vaatteet pois olohuoneessa ja sanoin vielä saa naida paljaalla . Miehet minä mukaan lukien mentiin alasti makuuhuoneeseen yksi miehistä meni ja työnsi kullinsa vaimoni suuhun ja pari hoiteli tissejä yhden nuollessa pillua , pillunnuolija nai ensimmäiseksi hän oli se musta mies . Mies nussi menemään niin kauan kunnes päästi spermansa vaimoni pilluun heti tuli seuraava kun minä olin ensin pyyhkinyt spermat pois pillulta . Jokainen vuorollaan kävi panemassa ja minä viimeksi, vaimo kysyi naidessani paljaalla , eihän ne naineet paljaalla , en sanonut mitään vaan nain loppuun asti ja päästin spermani piilluun . Jätin vaimoni makaamaan sänkyyn , kyllä hänkin sitten tuli hiukka hoippuen olohuoneeseen ja tahtoi paukut . Ilta eteni ja vaimoni sai paljasta kullia vielä lisää . Kun yö koitti kaverit lähtivät ja minä vaimon kanssa nukkumaan vaimoni laitoin sille puolelle mihin oli valunut spermaaa . Seuraavana päivänä vaimo kysyi naitiinko minua paljaalla muistan jotain ettei olisi käytetty , sanoin en tiedä katsotaan kun kuukautisten pitäisi alkaa . Kun piti alkaa niin ei kuulunut ja myöhemmin taskaustesti näytti positiivista , sanoin taidat olla niille mustillemiehille raskaana sillä he naivat sinua ensin . Vaimo oli ihan ois tolaltaan hoki enhän minä voi synnyttää mustaa lasta . Ajattelin että taisin mennä kostossani vähän liian pitkälle ois pitäny sanoa miehille että pitää käyttää kortsua . Vaimo teki abortin ja vähäänaikaan hän ei puhunut mitään mutta nyt ollaan saatu suhde kuntoon eikä kumpikaan petä toistaan eikä lähde kenenkään mukaan .
Vierailija kirjoitti:

Semmoinen fantasia
Ap:lle. Vaimosi teki valinnan ja hän on yksi vastuussa valinnoistaan. Syyllinen, jos sellaista haet, on yksin vaimosi. Sinä et ole mitenkään syyllinen tapahtuneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sai kyllä vauva.fi kommentti itseni lukkoon... Jumalauta, ei se ole mukavaa, mutta olethan sinä oikeassa. Se vaan tuntuu vaikealta tuoda asia esille, koska kyseessä on kuitenkin oma rakas jota ei haluaisi loukata. Mutta hän on tehnyt minulle paskamaisesti. Pitää itsekseen pohtia.
T: AP
Olen toiminut tukihenkilönä ero-/pettämisdraamoissa painiskeleville miehille ja tehnyt 100+ konsultaatiota liittyen tällaisiin keisseihin. Tämä ei ole rakettitiedettä. Samat kaavat toistuu, mutta sinä koet tämän uniikkina tapauksena koska tämä kaikki on uutta sinulle. Sen takia jaksat vielä uskoa että tämä draama tai naisesi käytös oli jonkin sortin "eritysitapaus". Ja siksi otat harteillesi syyllisen viitan. Olet nyt suuressa kriisissä ja mielesi haluaa minimoida traumaa. Trauma minimoituu, jos jaksat uskoa että k
Voisitko neuvoa, mitä tehdä tapauksessa, jossa vaimo kieltää pettämiset, mutta käyttäytyi kuin pettäjä ennen kuin syytin pettämisestä ja sen syyttelyn jälkeen. Aika vaikea käydä asiaa läpi, kun mitään ei myönnetä. Havahduin vähän myöhään, kun ruuhkavuodet osui minuun. Tiedän että minä en ole syyllinen siihen, että vaimo petti, en vieläkään tiedä missä vaiheessa jokin meni pieleen ja vaimo päätti että en riitä tai hän ei saa minulta jotain.
Se mitä tuolla ylempänä kirjoitettiin, että kuinka panostanut ja investoinut tulevaisuuteen juuri tiettyä naista varten, ja kaikki lähtee alta. Mä en halua rivitaloon tai kerrostaloon asumaan.
Eiköhän tuo asumismuoto ole aika yhdentekevä siihen nähden, että elää petollisen ihmisen kanssa. Usko pois, ajan mittaan se alkaa syödä sinua. Ota myös huomioon, että vaikka pettäjä lakkaisi pettämästä, hänellä on edelleen se ajatusmalli, että hänelle oikeasti kuuluisi jotain enemmän.
Vierailija kirjoitti:
"Et ehkä tiedä, että luottamus menetetään vain yhden kerran. Kuinka voi enää luottaa mihinkään, mitä tuollainen pettäjä sanoo.
Toinen kerta on aina ensimmäistä helpompi. Mutta eipä siinä mitään, jos joku haluaa elää tuollaisen naisen kanssa. Elämä on valintoja. Minä en eläisi."
Kaikki ihmiset pettävät toisia ihmisiä, kylläkin eri tavoin ja eri tasoilla. Jotkut ainoastaan valkoisilla valheilla, jotkut eivät toimi kuten antavat ymmärtää, jotkut harrastaen seksiä toisten kanssa, jotkut käyttämällä toisten rahoja toisin kuin on sovittu yms.
On sitten jokaisen oma asia vetää viiva siihen mikä on hänen mielestään asioiden järjestys ja missä kohtaa luottamus on lopullisesti petetty.
Sinulle tuntuu oleva puolison seksin harrastaminen vieraan kanssa kovin kova paikka. Itselleni tuo ei ole, vaan esim. kahden välisen suhteen pilaaminen toiseen ihastumisen tai rakastumisen takia. Ymmärrät varmaankin että nuo ovat eri asioita.
Hyi miten kyyninen olet.
Toivottavasti en törmää sinuun tai kaltaisiisi.
Tämä keskustelun aloitus on selvästi pelkkää trollausta. Luin kuitenkin kommentteja, koska ainakin osa niistä on aitoja.
Vierailija kirjoitti:
Kun oma vaimoni petti, ilmoitin, että otan nyt sitten myös itselleni oikeuden pettää. Se jotenkin helpotti, kun tiesin että voin halutessani satuttaa vaimoa yhtä paljon kuin hän satutti minua. En oikeasti halunnut ketään muuta, enkä ole pettänyt, mutta aika kauan meni, ennen kuin ymmärsin tämän. Olemme edelleen yhdessä, pettämisestä on nyt 6 vuotta, ja elämä on palautunut normaaliksi.
Eihän tuo ole symmetrinen tilanne. Jos vaimosi moraali on niin venyvä, että on valmis pettämään, häntä tuskin myöskään sinun sivusuhteesi satuttaa yhtä paljon kuin normaalia ihmistä. Se voi jopa helpottaa hänen oloaan, kun "puntit ovat tasan".
Kun yksi pettää, suhteen taso romahtaa. Sitten kun mennään molemminpuoliseen pettämiseen, suhteen taso laskee vielä entisestään. Ei kannata. Etsi rehellinen ihminen, joka arvostaa sinua ja suhdettanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäjän suurin rikos on se, että se puoliso on investoinut yhteiseen tulevaisuuteen ehkä jopa vuosia. Pettämisen tultua julki puoliso joutuu pakotettuun tilanteeseen, jossa hän joutuu joko luopumaan tästä investoinnista, tai sitten elämään seuraavat vuodet koittaen löytää anteeksiantoa tai sitten koupaten omien riittämättömyyden/luottamuksen tunteiden kanssa.
"Ajatella, kaikki nämä yhteiset vuodet, investoit häneen enemmän kuin ehkä kukaan toinen mies. Etkä ollut edes sen arvoinen että toinen olisi nähnyt vaivaa erota ennen kuin hakee seksiä muiden kanssa."
Toisin sanoen, hän on valmis hyväksymään sinut suhteeseen, rahoittajaksi, isäksi yms., mutta otti itsellensä luvan nauttia estottomasti toisen kanssa.
Naisten pettäessä yleensä homma menee niin, että sitä ei ensin tapahtunut, sitten se oli vaan pussailua, sitten se tapahtui vahingossa, sitten se tapahtui mutta se oli sinun syytäsi. Tavallaan pisteet naisellesi että tunnusti asian suoraan. Siinä teet kuitenkin virheen, että annat homman mennä siihen että "se oli sinun syytä kun et antanut huomioo" -kategoriaan. Ottamalla syyn itsellesi tavallaan palkitset pettäjän ja toimit mahdollistajana. Pettäjä, sukupuolesta riippumatta, on aikuinen ihminen kuten sinäkin. Hänellä on vapaus valita alkaako harrastaa seksiä muiden kanssa selkäsi takana, vai lopettaako/koittaa korjata suhteen kanssasi ensin.
Voin sanoa melkoisella varmuudella, että ennen tätä tapahtumaa teillä on vallinnut tilanne, jossa hänelle on eri säännöt kuin sinulle. On myös mahdollista että tämä ei ollut ekä kerta, vaan huomiota on haettu ulkopuolelta jo pidemmän aikaa.Tässä tapauksessa ehkä voi luottaa, että oli ainoa kerta, kun kerta itse tunnusti. Itse kirjoitin omasta keissistäni numerolla 1. Minä narautin vaimoni, ja hän valehteli viimeiseen asti.Siitä jäi tietysti fiilis, että oliko tämä eka pettäminen vai kymmenes kerta. Vaimo ei varmasti tunnustaisi vanhempia tapauksia, vaan valehtelisi niistä. Toisaalta, jos päätän jatkaa suhdetta, voin vain todeta, että jos olikin, en tule siitä ikinä pääsemään selvyyteen ja minun täytyy vain hyväksyä se epävarmuus. Tiedän myös nyt, että hän on psyykkisesti kykeneväinen valehtelemaan jatkossakin, mutta koska suhteemme on nyt tavallaan jatkoajalla ja molemmat tiedämme, että eroaminen on vaihtoehto, koska kävimme jo lähellä sitä, ajattelisin ettei hän enää uudestaan kaikki tuskat koettuaan lähtisi samalle polulle uudestaan. Silloin hän oli varma, ettei voi jäädä kiinni, kun oli jäljet niin hyvin peitetty. Aviokriisi oli kuitenkin niin tuskallinen käydä läpi, että varmasti molemmat eroaisimme nätisti mieluummin kuin kävisimme sen uudestaan läpi. Tavallaan se valehtelun tie on käyty loppuun, niin uskoisin. Ainakin pitkäksi aikaa.
Normaalilla moraalilla varustettu ihminen osaa päätellä etukäteen, millaista tuskaa pettäminen itselle ja toiselle aiheuttaisi. Se on yksi syy siihen, miksi hän ei tee sitä, vaikka mieli tekisi.
Pettäjä taas ei edes pohdi, että asia voisi aiheuttaa hänelle tuskaa muuten kuin kiinni jäämisen kautta. Ja kiinni hän ei aio jäädä. Toisen tuska taas on sivuseikka. Aina voi selittää itselleen, että miksi on "ansainnut" pettämisen ja toinen ei ole "ansainnut" uskollisuutta.
Itse tunnustaminen voi olla vain keino päästä kiusallisesta syyllisyydentunteesta eroon. Ei se ole mikään erityinen rehellisyyden merkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sai kyllä vauva.fi kommentti itseni lukkoon... Jumalauta, ei se ole mukavaa, mutta olethan sinä oikeassa. Se vaan tuntuu vaikealta tuoda asia esille, koska kyseessä on kuitenkin oma rakas jota ei haluaisi loukata. Mutta hän on tehnyt minulle paskamaisesti. Pitää itsekseen pohtia.
No kyllä sekin on totta, että suhteessa on voinut olla jotain vikaa, joka on saanut hänessä aktivoitua sellaisen heikkouden, että on pettänyt. Useimmiten se vika on molemmissa, vaikka vain toinen olisikin kyennyt noin paskamaiseen temppuun. Jos haluaa suhteen jatkuvan, pitää pohtia, onko mahdollista löytää sellainen uusi tie, jossa molemmat on tyytyväisempiä kuin ennen tätä kriisiä. Jos ajatuksena on se, että vain pettäjän täytyy muuttua, ja se muutos on vain sitä, ettei petä, niin silloin voidaan mennä hakoteille ja lopputuloksena molemmilla on pahempi olla.
Ei se tietenkään toimi, että on kaksi niin erilaisella moraalilla ja itsekunnioituksella varustettua ihmistä samassa liitossa. Kannattaa hankkiutua pettäjästä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten enää ikinä voit luottaa vaimoosi missään asiassa?
Luotan häneen esimerkiksi edelleen lastemme äitinä, sillä hän on ollut aina hyvä äiti.
Huono roolimalli tosin.
Vierailija kirjoitti:
Nainen pettää aina, se on tosiasia . Sitten nainen uhriutuu ja miehen eli sinun syyksihän se lopulta paljastuu.
Höpö höpö. Täällä ei kukaan puolustele pettäjää. Ei kukaan.
Vierailija kirjoitti:
> Et ole itse syyllinen vaimosi pettämiseen - paitsi jos et ole antanut hänelle seksiä moneen kuukauteen.
Tasavertaisuuden nimissä: Et ole itse syyllinen miehesi pettämiseen - paitsi jos et ole antanut hänelle seksiä moneen kuukauteen.
Et ole syyllinen puolisosi pettämiseen, vaikka et olisi antanut seksiä moneen kuukauteen. Piste.
Et ole mallikas aviomies, mutta vaimosi täydellisenä puolisona sai sinut ymmärtämään sen. Käy sinäkin vieraissa, niin tulet paremmaksi vaimosi silmissä.