Apteekin "neuvonta"
Ostin reseptivapaata tulehduskipulääkettä. Myydään tiskin alta ja farmaseutin ohjeistuksen kanssa. Normaalisti sen saa ihan vain kuuntelemalla ohjeet, joskus kysellään esim. mahdollisista vatsaoireista. Ärsyttävää sinänsä, mutta ymmärrän että näin kuuluu tehdä. Mutta tänään sattui sellainen täti kohdalle ettei mitään rajaa. Kyseli mihin vaivaan aion käyttää lääkettä, ihan kuin se kuuluisi hänelle jotenkin. Väitti myös, että lääkettä saisi käyttää vain x tarkoitukseen, vaikka sen käyttötarkoituksia on monta muutakin. Muutenkin sain sellaisen vaikutelman, että ei olisi halunnut myydä lääkettä ollenkaan. Jestas mitä "palvelua". Ymmärrän siis täysin, että kun lääkkeen myymiseen liittyy pakollinen neuvonta, niin se hoidetaan, mutta tuollainen kuulustelu ja vastahakoisuus on kummallista.
Kommentit (3)
Toistavat papukaijana samoja ohjeita vuodesta toiseen, mutta auta armias jos on jokin erityisempi kysymys joskus. Eivät aivan varmasti tiedä vastausta.
Yhden ainoan kerran olen kysynyt apteekista neuvoa, kun ostin täishampoota ja kysyin myyjän tullessa paikalle, että paljonko tätä tarvii viisi henkiselle perheelle. Vastaus oli "en tiedä".