Tunnetteko ylpeyttä ylioppilaslakistanne?

Enemmän se on häpeä. 

En tietenkään. 65 prosenttia ikäluokasta saa sen, ei se ole mikään saavutus vaan tavisnormihan sen pitäisi olla. Tohtorinhatusta olisin ylpeä, mutta itse en ole sellaiseen kyennyt.

En ole erityisen ylpeä sehän on vain symboli tai muistoesine. Olen enemmän kuin iloinen, että huonosti yo-arvosanoista, huolimatta pääsin -kiitos tai moite pääsykokeden perusteella- opiskelmaan valitsemaani alaa, joka ei olisi ollut mahdollista, ellen olsi ollut ylioppilas

Ylioppilas lakki on siis vain muistoesine joka kertoo.että vuosia sitten tulin kirjoittaneeksi ylioppilaaksi, jonka merkiksi "sain" ylioppilaslakin.

Nykyään tai oikeammin jo useamman vuosikymmenen on ilm. riittänyt sekin, että olsi ammatilisen perustutkinnon suorittanut, kun kaikkien halutaan oleva ni-in ja ni-in korkeakoulutettuja. - Vaikka ei näillä surkeilla yo-arvosanoillani nyt, eikä silloin ollut mitään muuta arvoa kuin saada hakukelpoisuus, josta oli ja on lyhyempi tai pidempi matka siihen, että saa himoitsemansa jatko-opiskelupaikan.   

Mutta, mutta jos joskus saan päähäni asettua eduskintavaaliehdokkaaksi, niin sitten varmaan täytyy käydä korottamassa yo-arvosanoja, kun jäänyt mielikuva, että ei ole paskaakaan väljä, mitä olet opiskellut ylioppiaaksi tulosi jälkeen, vaan tärkeämää on se miten olet suoriutunut ylioppilastutkinnostasi vuosikymmeniä sitten.  

Edelleen kirjoitan välillä kieliopillisesti niin huonoa tekstiä, että välillä ihmettelen itsekin, miten aikanaan edes pääsin lukioon. 

Tunnen enemmän ylpeyttä 5-numeroisesta (verojen jälkeen) kuukausipalkastani

Onko joku tosissaan että on heittänyt lakin roskiin? Arvostatko mitään elämässä? Vai onko kaikki sinulle turhaa. 

Lakki viestii sivistyksestä. 

Vierailija kirjoitti:

Lakki viestii sivistyksestä. 

Kyllä, itse en voisi seurustella ei-ylioppilaan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän se on häpeä. 

Ei taida sulla poloisella olla lakkia, kateus vie kalatkin vedestä 

Olen iloinen siitä, että kirjoitin ylioppilaaksi. Olin suvun eka ylioppilas ja äitini oli tyytyväinen, että lähdin opiskelemaan. Hän halusi minulle toisenlaisen työn kuin hänellä itsellään oli ollut. Äiti on jo edesmennyt, mutta muistan häntä usein ja  pistän lakin vappuna aina päähän.

Vierailija kirjoitti:

Lakkia en ole pitänyt ylioppilasjuhlien jälkeen, missä lie.

Lukiokoulutukseen olen todella tyytyväinen. Kaikista kouluista missä olen opiskellut se oli mielestäni ylivoimaisesti paras. Ihan normaalista lukiosta on kyse, ei mistään eliitti- tai erikoislukiosta.

Lukiossa ajatteluni ja ymmärrykseni maailmasta paranivat huomattavasti ja siellä tapahtui myös se suurin maailmankatsomukseni lujittuminen nykyisille uomilleen. 

Vähän jopa puistattaa ajatus siitä, että miten erilainen ihminen saattaisin nyt olla, jos olisin lukion sijaan mennyt amikseen tuhkakuppeja potkimaan. Voisihan se ero olla todellisuudessa pienikin, mutta subjektiivisesti tuntuu siltä, että juuri lukio oli ratkaisevassa asemassa oman kehitykseni osalta.

Lukion jälkeiset opinnot ovat sitten olleet karvaita pettymyksiä ja olen aika lailla vakuuttunut siitä, että lakkiaisten aikaan oma akateeminen ja älyllinen suorituskykyni oli huipussaan. Sen jälkeen ol

Akateeminen 😀

Kaikki se puurtaminen ja palkaksi saa jonkun hvetin lakin

Ylioppilas on parasta ainesta

Vierailija kirjoitti:

Kaikki se puurtaminen ja palkaksi saa jonkun hvetin lakin

Etkä edes saanut korkeinta kruunua eli ylioppilaslakkia

Näin aikuisena on jo sen verran perspektiiviä elämään, että tietää mistä kannattaa olla ylpeä. Hirveästi ei tule yo-lakkia mietittyä. Hyvä kuitenkin että tuli homma vietyä maaliin.

No en sen kummemmin ole lakkiani edes ajatellut tai tuntenut sitä kohtaan oikeastaan mitään. Tätä palstaa lukiessaa olen alkanut ajattelemaan että taitaa se olla aika saavutus koska niin moni on kateellinen lakista, kymmeniä ketjuja yo-lakeista taas tänä vuonna. 

Omaani en juuri ole käyttänyt ihan siitä syystä että mieheni perheessä kellään ei sellaista ole ja muistan kuinka heillä se niin pisti silmään ja kuittailivat yo-lakista. Vasta myöhemmin ymmärsin miksi. 

Omassa perheessäni vain isältäni puuttuu ja meillä muilla on. En kyllä viitsi sitä ainakaan hävetä. Tänään jos jonnekin menen niin laitan sen kyllä päähäni.

Yo vuonna 1980.

Muutama vuosi sitten muutossa hukkui lakki.

En sitä tosin ollut käyttänytkään päässäni vuosikymmeniin.

Se näytti päässäni joltain poliisilätsältä, koppilakki.. 😁

Oli joskus ennen arvostettu titteli. Tänään vain välietappi seuraavaan opinahjoon.

En.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt mennä amikseen peruskoulusta ja jättää lukio ja yliopisto kokonaan väliin, koska niistä ei seurannut mitään muuta kuin opintolainaa ja epäluottamusta omiin kykyihin, vaikka pärjäsin hyvin. Tiesin kauan, että en tule koskaan hakemaan yhteenkään alani työpaikkaan, ja jo ennen kuin olin palauttanut gradun, hain amikseen. Amis oli sitten korjaava kokemus, vaikka ala kiinnosti tasan työllisyyden takia ja olin kurkkuani myöten täynnä opiskelua. Jotenkin se vaiva, jota jouduin näkemään lukiossa ja yliopistossa, oli liikaa minulle ja aiheutti huijarisyndrooman. Välillä amiksessa sitten turhautti, kun asiat olivat niin itsestään selviä, mutta se meni ohi ja opin suhtautumaan niin, että olin odottavaisella mielellä, jos tulisi jotain uutta. 

Vierailija kirjoitti:

En.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt mennä amikseen peruskoulusta ja jättää lukio ja yliopisto kokonaan väliin, koska niistä ei seurannut mitään muuta kuin opintolainaa ja epäluottamusta omiin kykyihin, vaikka pärjäsin hyvin. Tiesin kauan, että en tule koskaan hakemaan yhteenkään alani työpaikkaan, ja jo ennen kuin olin palauttanut gradun, hain amikseen. Amis oli sitten korjaava kokemus, vaikka ala kiinnosti tasan työllisyyden takia ja olin kurkkuani myöten täynnä opiskelua. Jotenkin se vaiva, jota jouduin näkemään lukiossa ja yliopistossa, oli liikaa minulle ja aiheutti huijarisyndrooman. Välillä amiksessa sitten turhautti, kun asiat olivat niin itsestään selviä, mutta se meni ohi ja opin suhtautumaan niin, että olin odottavaisella mielellä, jos tulisi jotain uutta. 

Hei, minulla on aika samantapainen kokemus kuin sinullakin. Kiinnostaisi tietää, että miltä aloilta nuo sinun tutkintosi ovat ja onko perspektiivisi asiaan jotenkin muuttunut vuosien saatossa?

Tuo huijarisyndrooma on jännä asia. Omalta kohdaltani ainakin huomaan, että minulla on siihen kaksi keskenään hieman ristiriidassa olevaa suhtautumistapaa. Toinen on järjen- ja toinen tunteentaso.

Järjentasolla tiedän, että ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on ihan samanlaisia kuin minäkin. Eli uusien asioiden oppiminen on aika vaikeaa ja varsinkin oppiminen niin, että ne asiat todella muistaisi ja ymmärtäisi vielä vuosienkin päästä. Eli esimerkiksi joku keskimääräinen DI, jos joutuisi yhtäkkiä tekemään uudestaan yliopistoaikaisia tenttejään, niin suurimmasta osasta niitä tenttejä tulisi komea hylsy. Tietysti muutamassa kurssissa pääsisi oikein loistamaan, jos omalla työuralla on juuri niitä asioita veivannut.

Toinen puoli tuota huijarisyndroomaa on se tunteentaso. Vaikka hyväksyy sen, että suurin osa muistakin ihmisistä on "huijareita", niin ei voi hyväksyä sitä, että itse paljastuisi tällaiseksi huijariksi. Ei voi hyväksyä sitä, että monen yksinkertaisenkin asian kanssa tulisi tehtyä virheitä, kunnes riittävä määrä kokemusta ja toistoja olisi takana.

Joo. Ei sitä ilman työtä saatu.