Miten voikin lyhyen tapailun päättyminen sattua näin paljon

Vierailija kirjoitti:

Samanlainen tilanne minullakin. Tapailin kahden kuukauden ajan miestä, teimme kaikkea hauskaa yhdessä, viestittelimme paljon ja läheisyyttäkin oli. Mies tuntui todella nauttivan seurastani ja suunnitteli yhteistä tekemistä. 

Kyse ei ollut mistään salamarakastumisesta, mutta molemmat olimme halukkaita jatkamaan tutustumista ja näyttämään hiljalleen enemmän läheisyyttä. Kaiken sijoiltaan nyrjäyttävää äkkirakastumista en enää ikinä halua kokeakaan. Kerran sellainen johti usean vuoden parisuhdehelvettiin väkivaltaisen miehen kanssa. Parasta olisi juuri sitoutuminen ihmiseen, jonka kanssa on viettänyt kunnolla aikaa ja tutustunut. 

Nyt sain äskettäin kuulla, että mies ei pystykään jatkamaan tapailua, sillä hän on tajunnut, ettei ole käsitellyt kunnolla taannoista eroaan eikä kykene hetkeen olemaan kenenkään kanssa, vaikka sanookin olevansa kiinnostunut ja pitävänsä minusta. Minustakin hän aloitti deittailun vähän tur

Älä turhaan elättele toivoa vaan siirry seuraavaan. Tuo oli vain hänen tapansa kertoa, ettei halua enempää.

Tapailtiin 5 kuukautta ja mies kysyi jo kolmansilla treffeillä, haluaisinko joskus muuttaa hänen vanhempiensa hienoon taloon hyvällä paikalla tällä paikkakunnalla sitten joskus. Joka viikko kävi ilmi jotain uutta, josta syntyi kriisi, keskustelut johtivat usein holtittomaan syvälliseen ja tunteelliseen tilaan kummallakin. Aluksi vielä himmailin ja yritin pysyä jotenkin henkisesti itsenäni näistä tunnekuohuista, tunnustuksista, vahingossa sanotuista loukkaavista asioista jotka hän selitti parhain päin, minua täysin huomioimatta tehdyistä suunnitelmanmuutoksista jne huolimatta, mutta jostain syystä, ehkä koska hän puhui niin paljon talosta ja siitä, miten haluaa normaalin hyvän arjen ja tyttärelleen normaalin perheen, uskoin että kaikki on vain ohimenevää ja kasvukipuja ja paranee. Olin itsekin aika vaikeessa tilanteessa aiempien kokemusteni takia, joten katsoin sormien läpi varmasti sellaista, mistä muut naiset olisivat jo passittaneet miehen tiehensä. Sitouduin yrittämään yhä enemmän ja esittelin hänet ystävillenikin.



Luin tätä ketjua ja luulen, että homma toimi nimenomaan jonkinlaisena päämääräfantasiana hänelle, jota minulle syötettiin ja siksi olen nyt luopumassa sekä siitä osasta häntä, joka alussa vielä oli se johon rakastuin, jota ei tosiassa tunnu olleen enää kolmeen kuukauteen että kahdesta fantasiasta, hänen joka sopi yhteen omani kanssa ja omastani, jonka ajattelin sopivan yhteen hänen fantasiansa kanssa. Nyt olen pudonnut todella tyhjään arkeen kun muilla tämänikäisillä on jo usein perhe pitämässä elämää kiireisenä ja tuntuu mielettömältä miksi edes teen töitä, kun ei ole taloa, lasta, suhdetta, johon rahaa tarvitsisi.

Vierailija kirjoitti:

Tapailtiin 5 kuukautta ja mies kysyi jo kolmansilla treffeillä, haluaisinko joskus muuttaa hänen vanhempiensa hienoon taloon hyvällä paikalla tällä paikkakunnalla sitten joskus. Joka viikko kävi ilmi jotain uutta, josta syntyi kriisi, keskustelut johtivat usein holtittomaan syvälliseen ja tunteelliseen tilaan kummallakin. Aluksi vielä himmailin ja yritin pysyä jotenkin henkisesti itsenäni näistä tunnekuohuista, tunnustuksista, vahingossa sanotuista loukkaavista asioista jotka hän selitti parhain päin, minua täysin huomioimatta tehdyistä suunnitelmanmuutoksista jne huolimatta, mutta jostain syystä, ehkä koska hän puhui niin paljon talosta ja siitä, miten haluaa normaalin hyvän arjen ja tyttärelleen normaalin perheen, uskoin että kaikki on vain ohimenevää ja kasvukipuja ja paranee. Olin itsekin aika vaikeessa tilanteessa aiempien kokemusteni takia, joten katsoin sormien läpi varmasti sellaista, mistä muut naiset olisivat jo passittaneet miehen tiehensä. Si

Yleistän, miksi tehdä sinkkuna töitä? Toki silloin saa voita leivän päälle mutta tämä sama käy kummittelemassa mielessäni nykyään yhä useammin.