Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisitte tilanteessani? Auttakaa apua!
23.01.2007 |
Olen naimisissa, ollaan oltu kohta kolme vuotta. Meillä on poika 1v5kk ja tällä hetkella hoitovapaalla. Minusta on alkanut tuntua siltä etten rakasta enää miestäni. En tunne häntä kohtaan mitään seksuaalisesti tai muutenkaan rakastuneessa mielessä. Tunnen pelkkää sääliä. Hän on hyvä isä vaikka työnarkomaani ja paljon muualla. Hän on hyvä ja turvallinen mies. Tuo oli aika lyhykäisyydessään noin, mutta itse en jaksa enää valehtelua, tukehdun tässä talossa. Pitäisikö minun vain haudata omat tunteeni ja elää kulissi liitossa. Tahtoisin kuitenkin että miehenikin saisi vastarakkautta ja itse haluisin tuntea jotain kohtaan rakkautta. Suhde minulla on ollut josta mies ei tiedä mitään ja on loppunut 4vuotta sitten. Yhdessä oloa 10vuotta. En haluaisi miestäni satuttaa, ketään toista ei nyt ole, en vain enää jaksa!Kiitos teille jotka luitte, toivottavasti saitte tolkkua mikä mättää.
Kommentit (7)
mutta rakastan lasta yli kaiken, ei tämä johdu siittä ja palaan töihin2kk päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos koti on siisti, vaimo heläyttää naurun silloin tällöin ja pildeä saa, niin 95% miehistä on täydellisen tyytyväisiä.
Itse en ole rakastanut miestäni vuosiin ja olin tarpeeksi tyhmä ottaakseni asian puheeksi hänen kanssaan. Hän kielsi minua hankkimasta meille enempää lapsia, koska ajatteli, että johtui lapsista tunteiden viilentyminen, mutta halusi ehdottomasti jatkaa yhdessä, vaikka tietää tunteeni. Kiristi vieläpä olemassaolevilla lapsilla.
Tyhmä eukko olin, kotiäitinäkin vuosia, niin nyt tässä sitten ollaan rahallisesti ja lasten parhaan takia kulissiliitossa. Pildeä annan, jos ei äijä vituta liikaa, eihän se käytössä kulu.
Sanoisin, että niin kauan kun ei ole tarvetta mennä muualle, niin mikäs siinä. Omaa elämää alan hankkia vasta sitten kun meidän lapset on isompia, en halua heitä haavoittaa nyt.
Teidän pitäisi yhdessä pohtia suhdettanne, mikä siinä on hyvää ja mikä ei. Mihin olette tyytyväisiä ja mihin ette. Kuulostaa, että olette vieraantuneet / etääntyneet toisistanne. Yhteyden voi löytää uudelleen, jos näkee vaivaa. Ei se lähteminen ole ainut vaihtoehto. Ja kriisinkin uhalla olisi syytä puhua asioista ja tunteista suoraan - eikä pitää yllä avioliittokulissia väksisin. Ei siitä kukaan nauti - edes lapset.
ajatuksena mennä muualle. Seksiä saa mistä vaan, milloin vain ja en puhu pelkästään miehistä. Myös naiselle tulee varmasti tilanne eteen jossain vaiheessa. Tottakai nainen haluaa tuntea olevansa haluttu ja rakastettu. Se kun iskee joskus oikeaan aikaan oikeassa paikassa niin se on menoa. Ja silloin äkkipikaistuksissaan voi tehdä sellaisia ratkaisuja joita ei tajua jälkikäteen.
ELi kannattaa miettiä muita vaihtoehtoja nyt kuin vain tyytyä osaansa.
lapsen parasta minäkin ajattelen enkä vain omaa napaani. Tosin jos nyt irroittaisi käsijarrun lapsi tottuisi ajatukseen että äiti ja isi asuu erillään. Tahtoisin tietysti että isi olisi paljon osana lapsen elämää ja kasvatusta. Minusta se olisi vaikeampaa esim jos lapsi olisi 4vuotias vai kuinka? Mieheni vonkuaa jo toista ja siihen kelkkaan en lähde! Tahtoisin vain hengittää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän siellä alttarilla kysytty että rakastatko, vaan TAHDOTKO rakastaa. Siksi sitä kysyttiin, kun on yleisesti tiedossa että se rakkaus on välillä kateissa, mutta jos tahtoa löytyy, se rakkauskin sieltä taas löytyy. Pienten lasten vanhemmilla on todella usein hankaluuksia ja suhde takkuaa, mutta kun tajuaa sen tosiseikan, että se ns. kuuluu asiaan ja on ihan normaalia tässä elämässä, niin sen kyllä kestää. Ja lapsen kannalta on aika olennaista, pysyvätkö äiti ja isi yhdessä varsinkin kun on niin pienestä kyse. Tsemppiä ja pitkämielisyyttä, lopeta se omaan napaan tuijottelu ja keskity vaikka miettimään, miten saisit miehesi onnellisemmaksi, niin asiat kyllä sujuvat.
Yksilöterapiassa voisit selvittää itsellesi mitä oikeasti haluat, pelkästä kyllästyneisyydestä ei kannata aloittaa elämää alusta.