Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tuloerot parisuhteessa

Vierailija
28.04.2024 |

Hei! Toivottavasti joku jaksaa lukea.

Asutaan miehen omistamassa talossa, jonka omisti siis jo ennen seurustelun alkua. Ollaan sovittu, että hän maksaa asunnon kulut ja minä maksan ruoka-ostokset yms ja lemmikit. Olen monesti kysynyt, voisiko järjestelmää muuttaa, koska hän kerää katkeruutta siitä etten maksa laskuja, ja minä kerään katkeruutta siitä, että hän syö noin 3x enemmän kuin minä, mutta hän aina sanoo, että tämä on ok näin. 

Mies tienaa n. 30 tuhatta euroa enemmän vuodessa kuin minä, olen kuukausipalkkalainen ja mahdollisuutta esim. ylityölisiin ei ole. Lisäksi hän on klassinen suomenruotsalainen, joka on saanut esim. ison perinnön, ja äidiltään käsirahan asuntoon, kun taas minä olen köyhästä perheestä ja elänyt aina palkasta palkkaan eikä mitään perintöjä ole tulossa. Mies on myös minua vanhempi, eli hänellä on ollut paljon enemmän aikaa kasvattaa omaisuuttaan. 

Eilen tilanne vähän eskaloitui. Koirallani (hankittu ennen seurustelun alkua eli minun vastuulla kulut) oli iso leikkaus tässä kuussa, mihin jouduin käyttämään kaikki pienet säästöni. Mies oli nyt työmatkalla viikon verran, enkä kertonut hänelle, että minulta on rahat loppu, vaan vein pulloja ja kaivelin säästöpossua, että sain syötyä. Kun mies tuli eilen kotiin, kysyin, voisiko hän laittaa minulle rahaa kauppakäyntiin, koska hän syö niin paljon eikä hänelle kelpaa köyhäilyruoka, jota voisin tässä nyt pari päivää tarjota ennen palkan tuloa. Mies raivostui tästä pyynnöstä ihan silmittömästi, että pidän häntä jonain sugardaddynä, ja että on valtava red flag että minulta on rahat loppu, eikä hän tiedä haluaako hän jatkaa parisuhdetta jossa on niin epävarmaa minun rahojen riittävyys, ja että minä en ymmärrä että rahaa ei tule seinästä.

Nyt on jotenkin tosi paska olo, koska minulla menee kaikki omat rahat yhteisen talouden kuluihin, en osta ikinä itselleni mitään, eikä mieskään ikinä osta minulle mitään mistä tuon sugardaddy-kommentin voisi edes keksiä. Todellisuudessa varmasti on fakta, että en pysty ylläpitämään sitä elintasoa, minkä meistä huomattavasti varakkaampi osapuoli asettaa. Lisäksi 50/50 ei meillä toteudu esim. kotitöissä, vaan minä teen kaiken, ja mielestäni tätäkin pitäisi hänen kompensoida rahallisesti. Jos maksetaan 50/50 ja minä teen 100% talon töistä, niin silloinhan osuus on 25/75 hänen hyväksi. 

Voiko tästä enää jatkaa? Onko vaan yksinkertaisesti mahdoton yhtälö elää kahdella eri tulotasolla? Onko ero ainoa vaihtoehto?

Kommentit (237)

Vierailija
181/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä näkyy tosielämä, usein nainen panostaa suhteeseen enemmän ja naisen työtaakka kasvaa.

Tutkitustikin sinkkunaiset ovat onnellisempia, elävät pidempään ja ovat terveempiä kuin parisuhteessa olevat naiset. Parisuhteessa elävät miehet puolestaan ovat onnellisempia, terveempiä ja elävät pidempään kuin sinkkumiehet. Miehille parisuhde on kannattavampi, heidän työtaakkansa pienenee suhteessa ja apn esimerkissä suhde on miehelle myös taloudellisesti hyvin kannattava kun taas aplle ei suhteesta ole taloudellisesti kuin haittaa. 

Vierailija
182/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri tulotasoilla voi elää oikein hyvin, mutta pitää olla alusta asti selvää että se rikkaampi joutuu väkisinkin maksamaan enemmän ja köyhemmältä ei voi vaatia että käyttäisi kaikki rahat yhteisiin juttuihin. Molempien pitää puhaltaa yhteen hiileen ja molemmat panostavat yhteisiin asioihin tulojensa mukaisesti. Teillä tuloero ei edes kuulosta vielä kovin suurelta jos mies tienaa 30 tuhatta vuodessa enemmän. Meillä mies tienaa vuodessa yli 100 tonnia enemmän kuin minä ja se toki näkyy arjessamme päivittäin, mutta molemmille on tärkeintä että arkemme toimii ja suhde voi hyvin ja mies maksaa mielelläni minunkin henkilökohtaisia asioita, jos seuraavaan palkkapäivään on aikaa ja auttaa aina kun pystyy ja maksaa yhteisistä asioista enemmän. Itse maksan sen mitä oman tulotason mukaan pystyn. Ja kotitöitä minä teen enemmän, melkeinpä kaiken mutta mies puolestaan maksaa sitten pesuaineet, siivousväl

Sivusta kommentoin, että en itse suostuisi tekemään enemmän kotitöitä jos menot puolitettaisiin tasan. Kodinhoito ostopalveluna maksaa, joten ei olisi tasa-arvoinen menettely. Enkä suostuisi maksamaan ruoista puolia jos mies syö puolet enemmän. Ostaisin ennemmin omat ruokani. Tämä toiminta tietty kuulostaa enempi kämppistouhulta, mutta monet suhteethan on nykyään näitä kädenlämpöisiä kämppissuhteita, jotka eivät minua kiinnosta, mutta jokainen elää kuten parhaaksi näkee. Naisten kuitenkin tulisi raha-asiat prikulleen puolittavan miehen kanssa olla hyvinkin tarkkana että kaikki menee tasan, etteivät vaan naiset itse lopulta joudu maksumieheksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
183/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pysykää kaukana suomenruotsalaisista miehistä. Mulle lähes kahden vuosikymmenen kokemus ennen eroa. Sairasta sakkia. Oikeasti.

Vierailija
184/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä sillä muuten edes on, mikä edellisen asunnon vuokra oli? 

Sitä vaan, että eihän sitä ole järkeä muuttaa yhteen asumaan, jos omat/yhteiset menot nousevat. Ei kai se yhdessä asuminen ole niin mielettömän kivaa, että siitä maksaisi huomattavasti enemmän kuin yksin asuessa 

Tottakai on järkeä! Paljon mielummin asun nyt 200m2 omakotitalossa kuin 40 m2 kaksiossa, vaikka kulut nousivatkin. Ei minulla yksin olisi tähän ikinä varaa.

Vierailija
185/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvostatko aloittaja itseäsi ollenkaan?! Lähde välittömästi suhteesta tai sanot että teidän suhde voi jatkua sillä ehdolla että annat asumisesta rahaa 200€/kk ja mies ostakoon omat ruokansa! Sulle ei jää tosta MITÄÄN käteen kun eroatte ja mies vaan kartuttaa onnellisena omaisuuttaan. 

Miksi naisille pitäisi jäädä jotain käteen? Nehän elää paljon korkeammalla elintasolla kuin niillä olisi omilla tuloillaan syytä.

Pysyy vain omassa kastissaan niin kaikki on hyvin.

Miten voi säästää vanhuuden päiviä varten jos ei mitään jää käteen? Ja kai jokaisella pitäisi olla jonkinlainen oikeus päättää omasta elintasostaan. Siis jos mieluummin söisi vaatimattomammin ja säästäisi rahat johonkin kivaan esimerkiksi. 

Tietysti ap:lla ja kaikilla naisilla on siihen oikeus. Ainakin siis jonkinlainen oikeus. Ei tosin miehilläkään ole oikeutta miljonäärin elintasoon ihan vain koska ne haluaa niin. Vaatia toki voi mutta...

Eli niin, haluaa rahaa säästöön? Helppoa, elintaso sopivan matalaksi niin rahaa jää säästöön. Miehillä ei ole velvollisuutta kustantaa naisen kotileikkejä.

Vierailija
186/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Toisaalta, AP säästää nyt kaiken vuokran, joka olisi varmaan joku 500-900€/kk kaupungista ja asunnon koosta riippuen eikä tarvii maksaa vesimaksua, sähköä eikä vakuutuksia vaan ainoastaan omien ruokakulujen lisäksi miehen ruokakulut. Jos niihin miehen ruokaostoksiin menee vaikka 400€/kk, niin minusta tuo on silti ihan ok diili.

Minulla oli oma vuokra 385e/kk. Miehen ruokiin menee varmaan 800e/kk. Eli kulut lisääntyneet miehen myötä huomattavasti. 

Tuota vuokraa nyt ei usko kukaan, ja vielä typerämpi väite on 800e (koti)ruokakulut. Itse esim ostan lähes päivittäin tuoreita marjoja, syön paljon pähkinöitä, lohta, luomulihaa yms "kallista", ja tilaan ubereatsista ruokaa 1-2 kertaa viikossa, sekä käyn usean kerran kahviloissa. Ja kuukausikuluni ovat noin 600e. En keksi miten kellään voisi kotiruoka

Älähän nyt, mies (90kg) syö kolmen naisen edestä. Kolme pihviä, 10 perunaa jne. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
187/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisten rima miesten suhteen on helvetissä. 

Tässä jälleen yksi esimerkki miksi naisen tulee asua omillaan ja elellä tutkitustikin onnellisempana sinkkuna. Elämä miehen kanssa ottaa enemmän kuin antaa. Menisi edes tasan.. Mutta ei. 

Onneksi asumistuessa otettiin askel oikeaan suuntaan. Ei ole miesten homma kustantaa naisten asumista.

Vierailija
188/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Toisaalta, AP säästää nyt kaiken vuokran, joka olisi varmaan joku 500-900€/kk kaupungista ja asunnon koosta riippuen eikä tarvii maksaa vesimaksua, sähköä eikä vakuutuksia vaan ainoastaan omien ruokakulujen lisäksi miehen ruokakulut. Jos niihin miehen ruokaostoksiin menee vaikka 400€/kk, niin minusta tuo on silti ihan ok diili.

Minulla oli oma vuokra 385e/kk. Miehen ruokiin menee varmaan 800e/kk. Eli kulut lisääntyneet miehen myötä huomattavasti. 

Ja asuminen siis samalla tasolla?

Melkoista.

Mihin tuo liittyy? t. eri

Laskette että kulut lisääntyy miehen kanssa, mutta ette sitä että asumisen taso nousee samalla kun vuokra.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
189/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Toisaalta, AP säästää nyt kaiken vuokran, joka olisi varmaan joku 500-900€/kk kaupungista ja asunnon koosta riippuen eikä tarvii maksaa vesimaksua, sähköä eikä vakuutuksia vaan ainoastaan omien ruokakulujen lisäksi miehen ruokakulut. Jos niihin miehen ruokaostoksiin menee vaikka 400€/kk, niin minusta tuo on silti ihan ok diili.

Minulla oli oma vuokra 385e/kk. Miehen ruokiin menee varmaan 800e/kk. Eli kulut lisääntyneet miehen myötä huomattavasti. 

Hyvä diili olisi sellainen että kotityöt tehdään puoliksi ja ruoat laitetaan ja kaupassa käydään yhdessä (vaikka ap maksaisi ne).  Jos mies haluaa luistaa kotitöistä niin palkkaa sitten siivoojan hoitamaan omat hommansa.

h

Hyvä kommentti, jos diiliin kuuluu että nainen asuu vain keittiössä ja makkarissa niin mies voi varmaan maksaa kokin, tiskarin, siivoojan, kodinhoidon ja eroottisen palvelun kulut. Mitähän tuo tekisi kuukaudessa hintaa. Jos siis oikeasti aletaan miettimään palvelujen kustannuksia. Entäpä henkilökohtaisen assistentin ja psykologin palvelut. Mies todellakin hyötyy enemmän suhteessa kuin suhteessa. 

Niin, nainen ei saa mitään parisuhteesta.

Mutta hyvä että naisten näkemys tulee kaikille selväksi. Olette vain ja ainoastaan miehen tarjoaman elintason perässä.

Vierailija
190/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaa taas huomataan se, että pitäisi naida ihan siitä omasta kastistaan. Ei korkeammasta tai matalammasta. Nyt on jo niin eri lähtökohdat parisuhteelle että ei tuo tule toimimaan. 30 000 euroa vuodessa ei ole paljon, mutta riittävästi tekemään ratkaisevan eron.

kotityöt on yksi asia, jonka tappelusta en ymmärrä. Mun mies on räjähtänyt mulle tasan kaksi kertaa kotitöistä. Ensimmäinen kerta oli kun en automaattisesti siivonnut hänen pitkän viikonlopun jälkiä vaan potkin tiellä olevat rojut ja roskat sivuun. Totesin, että en tästä asunnosta omista siivuakaan ja teknisesti ottaen olen itse myös vieraana ja näin vieraan näkökulmasta mietin, että missä saastassa ihmiset elävät. Toisella kerralla hän räjähti viime viikonloppuna kun hän teki ruokaa ja hänellä ei ole tarvittavia välineitä ja lisäksi hänen piti pestä omat vaatteensa. Kysyin, että eikö Suomessa ole enää kauppoja ja n

Naisten. Rima. On. Helvetissä. 

Sitä se on kun niitä aidosti hyviä miehiä ei kiinnosta ottaa riskejä. Naiset kun ovat mitä ovat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
191/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin sivulta 4, johon mennessä AP ei ole vieläkään laittanut selkeitä summia. Eli hän yrittää piilotella, jotta saisi käännettyä asian omaksi edukseen. Apn mukaan mies maksaa kaikki laskut ja asumisen, tämä tekee kahdelle vähintään luokkaa 1500-2000e (asunto, sähkö, vesi, lämmitys, vakuutukset, verot, tietoliikenne, auto(t)...). Ja AP maksaa vain ruoat, joka tuskin on edes tonnia kuussa (ja siihen saa törsätä jo reilusti). Jos ap asuisi yksin hän maksaisi itse sekä omat ruokansa ETTÄ vuokran ja laskut, joka ei ihan tasan tarkkaan tulisi ainakaan halvemmaksi. 

Ap on kertonut, että hänen edellisen asunnon vuokra oli 385€/kk ja nykypäivänä hän käyttää avomiehen ruokaostoksiin 800€/kk. 

 

Ja se on totta koska luemme niin netissä.

Vierailija
192/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä asun miehen omistamassa talossa. Teen kaikki kotityöt, ruuat ja maksan ruuan.

En maksa vuokraa, en sähköjö, vakuutuksia, auton maksuja jne.

Mulle jää rahaa tosi paljon. Paitsi mulla on omistusasunto, jossa on vuokralainen. Lyhennän lainaa vuokratuloilla ja palkalla.

Jos sun rahat eivät riitä koiraan ja 2 hengen ruokaan, ei sun palkka kovin suuri ole. En mäkääb ostele mitään itselle, kun en kaipaa mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
193/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Toisaalta, AP säästää nyt kaiken vuokran, joka olisi varmaan joku 500-900€/kk kaupungista ja asunnon koosta riippuen eikä tarvii maksaa vesimaksua, sähköä eikä vakuutuksia vaan ainoastaan omien ruokakulujen lisäksi miehen ruokakulut. Jos niihin miehen ruokaostoksiin menee vaikka 400€/kk, niin minusta tuo on silti ihan ok diili.

Minulla oli oma vuokra 385e/kk. Miehen ruokiin menee varmaan 800e/kk. Eli kulut lisääntyneet miehen myötä huomattavasti. 

Ja asuminen siis samalla tasolla?

Melkoista.

Mihin tuo liittyy? t. eri

Laskette että kulut lisääntyy miehen kanssa, mutta ette sitä että asumisen taso nousee samalla kun vuokra.

Miehen kanssa asuessa omaa rauhaa ei ole, suurempi tarve siivota, Kahdet pyykit, kahdet tiskit, ruoanlaitto lisääntyy, jos on lapsia nainen hoitaa kaikki lapsiin liittyvän jne. Plus muut hommat jotka miehen mielestä usein pakollisia eivätkä aina itse ole edes halukkaita miellyttämään naista samassa suhteessa siinä puuhassa..

Mulle noi jo riitti, mutta tsemppiä naisille jotka jostain ihmeen syystä  pskadiiliin vielä tahtoo. 

Vierailija
194/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kamalia diilejä naisille tarjolla. 

 

Viimeisimmän kihlauksen purkamisen jälkeen päätin, että sinkkuudestani en luovu enää koskaan. Paras päätös. Suosittelen tätä kaikille naisille. 

Suosittelen samaa kaikille naisille.

M48

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
195/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huono suhde kaiken kaikkiaan.

Pahinta:Mies tienaa paljon ja nainen joutuu keräämään pulloja jotta pärjää.

Ja tämäkö on sitä rakkautta mitä miehillä on naisille tarjota? Ei kiitos, pärjään ilman tuota rakkautta.Toivottavasti ap viimein järkiintyy näitä vastauksia lukiessaan ja tajuaa ettei mies rakasta häntä. 

Pahinta on siis se ettei mies maksa naisen elintason nostoa.

Vierailija
196/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä sillä muuten edes on, mikä edellisen asunnon vuokra oli? 

Sitä vaan, että eihän sitä ole järkeä muuttaa yhteen asumaan, jos omat/yhteiset menot nousevat. Ei kai se yhdessä asuminen ole niin mielettömän kivaa, että siitä maksaisi huomattavasti enemmän kuin yksin asuessa 

Sittenhän sitä voisi ottaa siihen 385 kämppään asumaan jonku miehen joka tienaa saman verran kuin ap ja maksaa mielellään puolet vuokrasta.

 

Vierailija
197/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Toisaalta, AP säästää nyt kaiken vuokran, joka olisi varmaan joku 500-900€/kk kaupungista ja asunnon koosta riippuen eikä tarvii maksaa vesimaksua, sähköä eikä vakuutuksia vaan ainoastaan omien ruokakulujen lisäksi miehen ruokakulut. Jos niihin miehen ruokaostoksiin menee vaikka 400€/kk, niin minusta tuo on silti ihan ok diili.

Minulla oli oma vuokra 385e/kk. Miehen ruokiin menee varmaan 800e/kk. Eli kulut lisääntyneet miehen myötä huomattavasti. 

Hyvä diili olisi sellainen että kotityöt tehdään puoliksi ja ruoat laitetaan ja kaupassa käydään yhdessä (vaikka ap maksaisi ne).  Jos mies haluaa luistaa kotitöistä niin palkkaa sitten siivoojan

Sitä samaa mitä miehetkin. 

Vierailija
198/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehet vois muuttaa marssiin. Jäisi maapallo meille naisille, kun ei niillä miehillä edes tee mitään...

Mikä estää teitä naisia lähtemästä?

Vierailija
199/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten ei ollut säästössä yhtään rahaa, että voisi varautua tuollaisiin yllätyksiin, kun koiran kulut.

Vierailija
200/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalia diilejä naisille tarjolla. 

 

Viimeisimmän kihlauksen purkamisen jälkeen päätin, että sinkkuudestani en luovu enää koskaan. Paras päätös. Suosittelen tätä kaikille naisille. 

Viimeisimmän 😂 Kuinkahan monta niitä oli?

Joo, kyllä minäkin sinuna ottaisin lusikan kauniiseen käteen, peilin edessä, ja tekisin samoin.

On se kova paikka jollekulle kun aikuisella on ollut pitkiä suhteita ja kihlauksia. 

Mitäs miehille sanotaan kun ne ei onnistu pitämään parisuhdetta...

Niillä kaikilla on yksi yhteinen tekijä, sinä.

Sama pätee muuten naisiin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä yhdeksän