Irtipäästämisen vaikeus

Ajattelin purkaa tänne vähän tuntojani, liekkö olisi samassa tilanteessa olevia tai samaa asiaa läpikäyneitä kuulolla.

Olemme lapseni äidin kanssa eronneet noin 6kk sitten, olemme hyvissä väleissä olleet koko eron ajan, vaikka jätettynä täytyy myöntää että olen joustanut ja auttanut häntä aina kun hän on pyytänyt(rahallisesti ja hakenut lasta päiväkodista vaikka on ns hänen päivänsä, exällä 1-4 iltavuoroa viikossa jolloin ei pääse itse hakemaan), toiveena ehkä mahdollinen yhteenpaluu. Muutama kuukausi erosta huomasin alitajuntaisesti tsemppaavani itseäni ajatuksella että kyllä me vielä palataan yhteen, vaikka alusta asti ero on ollut lopullinen, kyseessä eisiis ollut mikään tauko tai asumusero. Vaikka eroa tehdessämme ex-vaimo totesi että ajatteli että joskus voisimme vielä yrittää, mutta nyt ei enää tunnu siltä. Viime viikot olen huomannut ajattelevani että hän on tavannut uuden ja minut valtaa suorastaan pakokauhu pelkästä ajatuksesta, vaikka eihän minulle ole sellaista sanonut, mutta miksi sanoisikaan? Meillä tosiaan yksi vähän vajaa 4v poika, jonka asioista melkein päivittäin kyselemme(päiväkotikuulumiset ja miten muuten on päivä mennyt) meillä siis yhteishuoltajuus. Tosiaan välit meillä on hyvät, ei välttämättä kaverillisen lämpimät mutta yhdessä käymme kerran viikossa lapsen harrastus treeneissä sekä lapsen lääkärikäynneillä olemme molemmat mukana, yhden lomareissun olemme tehneet eroaikana ns perheenä(yhden yön reissu) sekä muutaman kerran käyneet puistossa tai retkellä. Vaikka mitään yhteenpaluun merkkejä ei exä ole antanut, jotenkin päädyn iltaisin lukemaan eri foorumeilta tarinoita yhteenpaluusta, kaipa masokismi auttaa:D Mainittakoon että eroomme ei liittynyt mitään dramaattista (kolmansia osapuolia/väkivaltaa tai muitakaan riippuvuuksia) en vain exän mukaan ollut ihminen kenen kanssa tahtoo elää. Myönnettäköön että suhteemme aikana en osallistunut juurikaan paljon perhe-elämäämme, enkä huomioinut exääni tarpeeksi, olin myös suhteen loppuajan todella vetäytynyt omiin oloihini, johtuen työstä aiheutuneesta stressistä. 

Samaan aikaan kun näen kauhukuvia exästä ja uudesta puolisosta haaveilen meidän yhteenpaluusta, minullakun vielä niitä tunteita exääni kohtaan on, exän tunteista en tiedä, epäilen. Jos iällä mitään merkitystä niin exäni on 29 ja minä 26. Ehdimme seurustella noin 6v. Tosiaan jäi vielä mainitsematta että exäni iltavuorot loppuvat viimeistään kahdeksalta, jolloin lapsemme on jo nukkumassa, joten jos olen hänen päivillään hakenut lapsen hoidosta, olemme menneet hänen kotiinsa jolloin olen itse laittanut lapsen nukkumaan ja odottanut että ex pääsee töistä. Juttu meillä luistaa mielestäni luontevasti, aina kun on vaihto vaihdamme omia ja lapsen kuulumisia vajaa puolituntia. Paljon olen lukenut että eronneet harrastaa seksiä vielä eron jälkeen, meillä ei mitään läheisyyttä eromme jälkeen ole ollut.

En tiedä varsinaisesti mitä tällä haen. Ehkä halusin purkaa tuntojani mutta myös kuulla onko minun järkeä kertoa tunteistani exälle, tiedän että näin tämä eivoi jatkua, itesänihän tässä vain rikon. 

Onko se aina niin että jättäjä kertoo halustaan palata yhteen jos on kertoakseen, vai voiko jätetty ns saada jättäjän vielä takaisin?