Miksi moni teinipoika pukeutuu työtakkiin
Sellaiseen keltaiseen tai oranssiin vaikka ei käy töissä. Näyttää hassulta.
Kommentit (59)
Se on vinkki vaatteiden suunnittelijoille. Vaatteen kuuluu olla lämmin ja sellainen, että se päällään pystyy tekemään muutakin, kuin patsastelemaan. Osalla se palvelee toki myös näkyväisyyttä, jos asuu vähän syrjemmässä.
Kukaan ei ainakaan kolkkaa sua takin takia.
Koska ne menee ne päällä kouluun (ei tarvitse erikseen vaihtaa pukuhuoneessa) ja jäämät päivän päätteeksi hengaamaan kavereiden kanssa.
Työssäkäyvät niitä pitää. Kun ei haluta tuhlata rahaa omiin vaatteisiin, heilutaan firman vaatteissa. Firma sitten peseekin takin ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Eikö iltalehdessä ollut joskus juttu, että joku pukeutui työtakkiin koska häpesi työttömyyttään?
Kyllähän sitä aikoinaan kai yleisemminkin paheksuttiin, jos nähtiin nuoren miehen päiväsaikaan kaupungilla kulkevan, ellei ollut haalareissa tai sitten paremman väen työasussa eli puku päällä.
Olen nähnyt amiksen teinejä kulkemassa kaupan ja koulun väliä työtakki päällä. Oletan, että opiskelevat sellaista alaa, johon työtakkia tarvitsee.
Taitaa olla syrjäseutujen ilmiö. Onhan se turvallisuustekijä, jos kulkee mopolla, pyörällä, mönkijällä tai kävellen pidempää matkaa. Ja noi työtakithan on usein siistin näkösiä.
Vierailija kirjoitti:
Kolmijalkaiset tunnetusti tykkää rassata autoja,koneita ja rakennella. Ainakin täälä maalla... Kaupungissa vain notkutaan ostareilla geihellihanssonit päällä.
Vähän pieleen meni, mutta ne työtakit voi olla myös Helly Hansenin valmistamia, merkki tekee paljon työvaatteitakin.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla syrjäseutujen ilmiö. Onhan se turvallisuustekijä, jos kulkee mopolla, pyörällä, mönkijällä tai kävellen pidempää matkaa. Ja noi työtakithan on usein siistin näkösiä.
Harrastan itse pyöräilyä ja jos tiedän, että ajan ilta-aikaan hämärällä, niin puen ylle heijastinliivin tai kirkkaan värisen takin. Huomiovärit on ihan syystäkin olemassa. Nuo ei ole mitään työvaatteita, vaan ihan pyöräilyyn ja urheiluun valmistettuja vaatteita, osa kai luulee noitakin työvaatteiksi.
Vierailija kirjoitti:
Asut jossain Jurvalla?
Tämä pitäisi muuten kirjoittaa Jurvassa, Juva taipuu Juvalla. Suomen kielen taivutus on kummallista.
Vierailija kirjoitti:
Paskat palkat on syynä. Ei ole varaa ostaa muita vaatteita. Kun on kymmenenkin vuotta työskennellyt nuorena miehenä paskoilla palkoilla, niin ei tule tottumusta käydä koskaan vaateostoksilla.
Sitten on viisikymppisenä hankkijalippis päässä ja ne liian pieneksi jääneet työhousut persevako vilkkuen liikenteessä ja maha röhnöttää vyön päällä.
Ei koskaan synny asiakkaita vaatekaupoille paskojen palkkojen johdosta.
Jostain syystä paskaa tai vielä paskempaa palkkaa saavilla naisilla on rahaa ostaa kunnolliset vaatteet. Myös sinkuilla. Joitain ei vaan kiinnosta oma ulkonäkö ja pukeudutaan noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla syrjäseutujen ilmiö. Onhan se turvallisuustekijä, jos kulkee mopolla, pyörällä, mönkijällä tai kävellen pidempää matkaa. Ja noi työtakithan on usein siistin näkösiä.
Harrastan itse pyöräilyä ja jos tiedän, että ajan ilta-aikaan hämärällä, niin puen ylle heijastinliivin tai kirkkaan värisen takin. Huomiovärit on ihan syystäkin olemassa. Nuo ei ole mitään työvaatteita, vaan ihan pyöräilyyn ja urheiluun valmistettuja vaatteita, osa kai luulee noitakin työvaatteiksi.
Ei urheiluvaatteet näytä yhtään työvaatteilta, vaikea uskoa ettei kukaan normaalin näön omaava erehtyisi.
Miun tytär käyttää tuollaista. Kuulemma näkyy hämärässä kun skuutilla ajaa,alle mahtuu paksukin huppari ja taskuja riittää niin ettei tarvitse laukkua.
Onhan se vähän hassu näky kun 14v likka näyttää kuin olisi raksalle menossa, mutta myös arvostan suuresti.
Miksi naiset ja teinitytöt pukeutuvat pelkkiin alushousuihin? Legginsithän ovat käytännössä vaan pitkät kalsarit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä muista ikinä nähneeni tuollaista työtakkia ihmisellä, joka ei sitä työnsä puolesta tarvitse.
Monikin pitää. Ne on turvallisia, toimivia, lämpimiä ja jopa edullisia. Lisäksi ihan parhaita remppa/sekatyöhommissa kotona.
Ja varsinkin seksityöhommissa kylillä, kun polkevat ikäisiään teiniritsoja immenkalvot paukkuen. Siinä on lämmin hässiä kun karvattomat pakarat tekee nousevaa ja laskevaa liikettä karvattoman tuheron päällä.
Ohhoh...
47 v puumanainen tykkää. Ovat komeita söpöjä nuoria kundeja. Kuinkahan voisi lähestyä noita komeita nuoria jätkiä? Mikähän olisi hyvä iskurepliikki millä saisi seuraa illaksi? ;)
Nykyajan työvaatteet ovat todella mukavia ja tyylikkäitäkin. Lisäksi talviversiot ovat todella lämpöisiä. Ne on tehty ihmisille, jotka pitävät ko. asua päällä ison osan päivästä ja liikkuvat eri asennoissa. Materiaalit huippuluokkaa. Näin siis ns. laatumerkeillä. Halpamarkettien muutaman kympin ohutkankaiset istumattomat kaavut ovat 80-90 -lukujen jäänteitä.
Maalla pojatkin on miehiä. Kaupungissa miehet on poikia.