Mitä mieltä tästä, pettämistä vai ei?
Olen seurustellut pari vuotta miehen kanssa, ollaan molemmat vielä alle kolmekymppisiä. Nyt selvisi että mies on viestitellyt entisen ihastuksensa kanssa ja sopinut tapaamisen kahvilaan. Tämä selvisi vahingossa, kun näin yhden viesteistä. Haluaa kuulema vain kuulla mitä tälle kuuluu ja ei ole kyse mistään sen kummemmasta.
Kysyin, oliko kertonut tälle naiselle olevansa parisuhteessa. Vastaus oli että mitä se sille kuuluu. Eli hieman nyt hämää tämä tilanne, itse ainakin tuona toisena naisena kuvittelisin että miehellä on muitakin aikeita kuin pelkkä kaveruus jos aiemmin ollut tunteita, ilmeisesti puolin jos toisin. En itse toimisi tällä tavoin, enkä ymmärrä miehen ajatusmaailmaa nyt ollenkaan.
Kommentit (62)
Ei ole pettämistä. On se kumma, kun ei saa exän kanssa ystävä olla
Vierailija kirjoitti:
No jos minua pyytäisi kahville joku mies, joka on joskus OLLUT minuun ihastunut, niin en ilman muuta olettaisi, että hän on vieläkin ihastunut minuun. Varsinkaan, jos emme olisi tavanneet vuosikausiin. Olisi aika narsistista ajatella niin.
Jos olisit parisuhteessa, niin hyväksyisitkö kutsun? Kertoisitko tästä kumppanillesi ja kertoisitko myös tälle entiselle ihastukselle että olet varattu?
Vierailija kirjoitti:
On pettämistä jos on sovittu ettei muita tapailla. M
Ns. muiden tapailu nyt on ihan eri asia kuin yksi kahvilla käynti vanhan tuttavan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
EXät on syystä exiä. Ei, niiden kanssa ei kahvitella. Ainoa poikkeus on yhteishuoltajuus, jolloin on joskus keskusteltava lapsia koskevista päätöksistä.
Exät on syystä exiä, sanoi mun ex-puoliso. Tämä ex-puoliso kuitenkin piti selän takana yhteyttä exään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On pettämistä jos on sovittu ettei muita tapailla. M
Ns. muiden tapailu nyt on ihan eri asia kuin yksi kahvilla käynti vanhan tuttavan kanssa.
Jos se on vain kahvilla käynti, niin miksei voi sanoa suoraan olevansa varattu.
Kiitos keskustelusta. Lähinnä nyt mietin sitä että miksi mies kokee tarvetta ns. leikkiä tulella. Eli jos on tunteita ollut aiemmin, niin eikö sellaiset ystävät ole parempi jättää rauhaan silloin kun on itse varattu? Ehkä olen jotenkin liian konservatiivinen asian suhteen, mutta itse en tosiaan alkaisi aiheuttamaan tällaista turhaa draamaa parisuhteessa. Asian puheeksi ottaminen tuntuu turhalta jankkaukselta, kun toisen kanta on se että saa tehdä kavereiden kanssa mitä haluaa.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos minua pyytäisi kahville joku mies, joka on joskus OLLUT minuun ihastunut, niin en ilman muuta olettaisi, että hän on vieläkin ihastunut minuun. Varsinkaan, jos emme olisi tavanneet vuosikausiin. Olisi aika narsistista ajatella niin.
Jos olisit parisuhteessa, niin hyväksyisitkö kutsun? Kertoisitko tästä kumppanillesi ja kertoisitko myös tälle entiselle ihastukselle että olet varattu?
Riippuu siitä haluaisinko nähdä sen henkilön vai en. Jos haluaisin, niin miksen hyväksyisi? Kumppanille varmaankin kertoisin, jos hän ei olisi joku sairaalloisen mustasukkainen kyttääjä. Todennäköisesti kertoisin sille henkilölle, että olen varattu, koska sehän olisi minun kuulumisissani se kaikkein tärkein asia. Siis jos hän haluaisi vain kysellä kuulumisiani eikä hänellä olisi jotain erityistä kysyttävää tai kerrottavaa. Ainahan voi olla, että joku haluaakin vaikka tarjota työkeikkaa tai mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On pettämistä jos on sovittu ettei muita tapailla. M
Ns. muiden tapailu nyt on ihan eri asia kuin yksi kahvilla käynti vanhan tuttavan kanssa.
Jos se on vain kahvilla käynti, niin miksei voi sanoa suoraan olevansa varattu.
Miksi joku sanoisi olevansa varattu, jos sitä ei edes kysytä ja pyydetään vain kahville? Ei kovin luontevaa. Sama kuin joku pyytäisi leffaan ja vastaisin: Minulla on neljä sisarusta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos keskustelusta. Lähinnä nyt mietin sitä että miksi mies kokee tarvetta ns. leikkiä tulella. Eli jos on tunteita ollut aiemmin, niin eikö sellaiset ystävät ole parempi jättää rauhaan silloin kun on itse varattu? Ehkä olen jotenkin liian konservatiivinen asian suhteen, mutta itse en tosiaan alkaisi aiheuttamaan tällaista turhaa draamaa parisuhteessa. Asian puheeksi ottaminen tuntuu turhalta jankkaukselta, kun toisen kanta on se että saa tehdä kavereiden kanssa mitä haluaa.
ap.
Ehkä hän ei koe sitä tulella leikkimiseksi, jos ei enää ole siitä naisesta kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ja nykyisellä miehellä kävi niin, että hetken aikaa seurusteltuamme miehelle tuli viesti vanhalta panoltaan, kuulumisia kyseli. Mies vastasi, että seurustelee, ei kysynyt kuulumisia tältä naiselta. Yhteydenpito loppui siihen.
Sun mies ei ole sun mies, se on omasta mielestään vielä sinkku.
Jep, just näin. Itse blokkasin ex-poikaystävän samantien kun laittoi vuoden päästä viestiä ja olin jo aloittanut seurustelemaan. En edes vastannut. Estoon meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos keskustelusta. Lähinnä nyt mietin sitä että miksi mies kokee tarvetta ns. leikkiä tulella. Eli jos on tunteita ollut aiemmin, niin eikö sellaiset ystävät ole parempi jättää rauhaan silloin kun on itse varattu? Ehkä olen jotenkin liian konservatiivinen asian suhteen, mutta itse en tosiaan alkaisi aiheuttamaan tällaista turhaa draamaa parisuhteessa. Asian puheeksi ottaminen tuntuu turhalta jankkaukselta, kun toisen kanta on se että saa tehdä kavereiden kanssa mitä haluaa.
ap.
Ehkä hän ei koe sitä tulella leikkimiseksi, jos ei enää ole siitä naisesta kiinnostunut.
Jos ei kiinnosta niin voi sanoa suoraan olevansa varattu. Ei silloin tarvitse salailla 😁
Minuun kun otti vuosien takainen exä yhteyttä ja kysyi, miten nykyään menee, niin heti kerroin että hyvin, vauvaani vain hoitelen. Vähän juteltiin niitä näitä ja sitten blokkasin hänet. Ei ole hyvä sotkeutua exiin.
Ei ole pettämistä jos ei ole kulli käynyt naisen pillussa. Kyllä kaverille saa viestiä ja tavata miksi olet noin mustasukkainen.
Jos hälärit soivat, kuuntele niitä. Tilannehan sinänsä voisi olla miten vaan, kyllähän sitä periaatteessa kahvilla voi käydä entisten heilojenkin kanssa.
Mutta kokonaistilanne ja tuo tietynlainen tuntemus siitä että jokin hommassa hiertää on nyt tuossa se mikä AP:n tapauksessa painaa. Mies tuskin myöntää mitään, joten ikävä kyllä voi olla että joudut ratkaisemaan suhteenne jatkon ilman varmaa tietoa.
Uudelleen: luota intuitioosi. Jos se sanoo että nyt ei mene oikein, se luultavasti on niin.
Vierailija kirjoitti:
Toi tiuskaisu että mitä se sille kuuluu seurusteleeko on se kohta mikä särähtää korvaan. Mun eksäni myös viestitteli eksälleen ja tapasivat silloin tällöin. Sama selitys että kunhan kuulumisia vaihdellaan. Suhteemme päättyi kun Kyllä, katsoin heidän viestit ja löysin ihan käsittämätöntä rakkauspaskaa mitä eksäni oli sille naiselle lähettänyt ihan muutama päivä aiemmin.
No kyllähän tuossa särähtää korvaan ihan kaikki yksityiskohdat kuin tuo, että mies tiuskaisi tuon, että "mitä se exälle kuuluu, onko hän sinkku vai varattu."
Tässähän mies on pettänyt ap:n luottamuksen ihan täydellisesti eli ensinnäkin on salaa viestitellyt entisen tyttöystävänsä kanssa. Huom! Teosta tekee pahan se, että kyseessä on entinen tyttöystävä ja se, että asia on tehty täysin salassa ap:lta. Ap:lla ei ole ollut siis mitään käsitystä, että hänen miehensä on viestitellyt entisen tyttöystävänsä kanssa.
Jos he olisivat puhtaasti kavereita, kyllä tuosta mies olisi voinut tyttöystävälle sanoa.
Ties mitä rakkauslurituksia siellä on jo viestitelty salaa ap:n selän takana.
Nyt on jo otettu askel pidemmälle, että ihan salatapaaminen kahvilaan. Siitä on lyhyt matka sitten petipuuhiin, elleivät ole jo olleet.
Nyt ap stalkkaa miehen viestit, some ja kaikki ja kerro mitä löysit.
Itse en enää luottaisi mieheen, en sitten millään, kun jo noin aikaisessa vaiheessa tekee tuollaista. Suhteen alkuhuuman tulisi kestää 3-4 vuotta, jonka aikana ei haikailla muiden eikä varsinkaan entisten perään, vaan nähdään vain ja ainostaan se oma kumppani siinä ja ollaan rakastuneita siihen. Sehän on se liima, joka pitää pariskunnat yhdessä elämän karikoissa monta kymmentä vuotta, se vahva pohja. Nyt mies romutti tuon pohjan teiltä pois. Ei ole mitään minne voisit sitten palata muistoissasi hakemaan vahvistusta suhteelleenne, jos olette esim. nelikymppisiksi yhdessä, teette lapset ja tulee elämän haasteita yms. Kun palaat muistoissasi sinne suhteenne "alkuhuumaan", muistat vain tämän petoksen, kuinka mies salaa piti yhteyttä exäänsä ja meni jopa tapaamaan häntä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos keskustelusta. Lähinnä nyt mietin sitä että miksi mies kokee tarvetta ns. leikkiä tulella. Eli jos on tunteita ollut aiemmin, niin eikö sellaiset ystävät ole parempi jättää rauhaan silloin kun on itse varattu? Ehkä olen jotenkin liian konservatiivinen asian suhteen, mutta itse en tosiaan alkaisi aiheuttamaan tällaista turhaa draamaa parisuhteessa. Asian puheeksi ottaminen tuntuu turhalta jankkaukselta, kun toisen kanta on se että saa tehdä kavereiden kanssa mitä haluaa.
ap.
Miehesi on väärässä. Pidä sä nyt vain puolesi ja näytä, ettet ole mikään kynnysmatto, johon saa pyyhkiä jalkansa mennessä ja vielä tullessakin. Miehen teoista tekee pahan se, että hän teki tuon salaa selkäsi takana ja et olisi tiennyt asiasta yhtään mitään, ellei hän olisi vahingossa jäänyt kiinni. Teosta vielä pahemman tekee se, että hän esiintyy sinkkuna tuolle exälleen. Siihen on tasan yksi syy: hän haluaa kokeilla kepillä jäätä, että onko mahdollisuuksia tuohon exään vielä. Jos mies kertoisi olevansa onnellisesti parisuhteessa kanssasi, hänhän silloin romuttaisi mahdollisuutensa exään. Eikä todellakaan ole parisuhteessa noin kuten miehesi väittää. Huomaatko, että mies kaasuvalottaa sua?
Mies yrittää nyt hämätä sua vetoamalla siihen, että kavereiden kanssa saa tehdä mitä haluaa.
No eihän siitä nyt ole kyse! Ensinnäkin exä ei nyt varsinaisesti edes lukeudu kavereihin, vaan romanttiseen entiseen konktaktiin ja on kyseenalaista pitää yhteyttä tuollaiseen salaa sinulta esiintyen sinkkuna!
Jos mies jankuttaa tuota, että kavereiden kanssa saa tehdä mitä haluaa, niin vastaa sä siihen, että exä ei ole kaveri ja tässä parisuhteessa ei salaa viestitellä exän kanssa esiintyen sinkkuna.
Mies halusi siis tavata tämän naisen, jotta saa tietää mitä hänelle kuuluu, mutta ei aikonut kertoa mitä hänelle itselleen kuuluu (eli seurustelusta). Aika ristiriitaista.
Joku sanoi jo, ettei me tunneta sun miestä vaan sinä tunnet. Luotatko häneen?
Jos olet seurustellut miehen kanssa jo pari vuotta, tunnet hänet jo niin hyvin, että osaat arvioida tekisikö hän tuollaista ihan viattomasti vai onko todennäköisesti taka-ajatuksia taustalla.