Mitä mieltä tästä, pettämistä vai ei?
Olen seurustellut pari vuotta miehen kanssa, ollaan molemmat vielä alle kolmekymppisiä. Nyt selvisi että mies on viestitellyt entisen ihastuksensa kanssa ja sopinut tapaamisen kahvilaan. Tämä selvisi vahingossa, kun näin yhden viesteistä. Haluaa kuulema vain kuulla mitä tälle kuuluu ja ei ole kyse mistään sen kummemmasta.
Kysyin, oliko kertonut tälle naiselle olevansa parisuhteessa. Vastaus oli että mitä se sille kuuluu. Eli hieman nyt hämää tämä tilanne, itse ainakin tuona toisena naisena kuvittelisin että miehellä on muitakin aikeita kuin pelkkä kaveruus jos aiemmin ollut tunteita, ilmeisesti puolin jos toisin. En itse toimisi tällä tavoin, enkä ymmärrä miehen ajatusmaailmaa nyt ollenkaan.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi siis naisen kaveri, vai onko kyse jostain entisestä deitistä tai tapailukumppanista?
On normaalia, että kaverit näkevät toisiaan, vaikka toinen olisikin ollut joskus ihastunut.
Kaveri johon ollut ihastunut ja jotain kemiaa ollut, oletettavasti ovat harrastaneet seksiä mutta eivät ole virallisesti seurustelleet (tai näin minulle on kerrottu). Sehän se tässä on että ei kuulu omiin tapoihin kieltää kavereiden näkemistä, mutta minkäänlaista selän takana venkoilua ja kertomatta jättämistä en siedä.
ap.
On pettämistä. Tuo teidän suhteen salailukin.. Olisitko edes tiennyt tulevasta kahvittelusta ellet olisi nähnyt viestiä? Sanon ihan suoraan, että miehet ei kahvittele ilman kiinnostusta. Voi tietysti olla, että mies uskottelee itselleenkin että ei tässä kummempaa vaikka sisimmässään tietää. Pyydä päästä mukaan. Jos mies kieltäytyy, niin se on sitten siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä miehiä joka lähtöön. Itse olin kihloissa miehen kanssa joka kuulteni puhelimitse kertoi entiselle koulukaverilleen (nainen) olevansa vapailla markkinoilla. Kun kysyin miksi menetteli näin, niin tottakai ensin uhriutuva pakollinen syyttäminen ja sitten kertoi että kun ei ole naimissa niin on vapailla markkinoilla. Kun ei kihlaus kerran ollut mitään miehen mielestä, niin ojensin sormukseni hänelle ja pyysin omani takaisin.
Tätä vähän itsekin mietin, että mies ei ota parisuhdetta tosissaan, kun ei edes asuta yhdessä. Toinen mikä häiritsee on se että jos en olisi viestiä nähnyt (nainen siis kuittasi jotain joo se sopii hyvin, mistä kysyin mieheltä että mikä sopii jne..) niin mies ei varmastikaan olisi kertonut mitään koko jutusta.
ap.
Jos ette edes asu yhdessä niin laitat stopin asialle nyt. Jos kokee tuon olevan hyväksyttävää käytöstä, kokee niin jatkossakin. Hän tietää tekevänsä väärin ja siksi salaili asiaa. Laita luiskaan.
Mistä tuommoisia tietää? Voi olla sutinaa tai sitten ei. Kumpikin on ihan mahdollista.
Jos haluaa ihan välttämättä mennä tarkentamatta miksi haluaa, niin silloin lienee sutinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko antanut miehelle kakkosta? Luulen, että kaipailee eksäänsä ihan syystä.
Minun kakkoset eivät sinulle kuulu, senkin niljake!
Ap.
Tämä ei ollut oikea ap, mutta sama vastaus silti :D
ap.
Eiks tää oo nyt se tilanne, että jos olisi toisinpäin, niin nyt sais huutaa pää punaisena:
Eksää tiedä et mulla saa olla kavereita!! Sä oot niin kontrolloiva!!!!
Vierailija kirjoitti:
Eiks tää oo nyt se tilanne, että jos olisi toisinpäin, niin nyt sais huutaa pää punaisena:
Eksää tiedä et mulla saa olla kavereita!! Sä oot niin kontrolloiva!!!!
No ei olisi. Toisin päin olisi yhtä lailla pettämistä. Mene muualle hekumoimaan kuvitelmiasi.
Vierailija kirjoitti:
Eiks tää oo nyt se tilanne, että jos olisi toisinpäin, niin nyt sais huutaa pää punaisena:
Eksää tiedä et mulla saa olla kavereita!! Sä oot niin kontrolloiva!!!!
No oli kummin päin vaan, kyllä ne miehetkin osaa vetää kaverikortin esiin.
Vierailija kirjoitti:
Eiks tää oo nyt se tilanne, että jos olisi toisinpäin, niin nyt sais huutaa pää punaisena:
Eksää tiedä et mulla saa olla kavereita!! Sä oot niin kontrolloiva!!!!
Osu ja uppos!
Ei ole pettämistä käydä kahvilla. Eihän välttämättä mitään tunteita ole, voivathan olla kavereita.
Sitten toki on pettämistä jos alkaa suudella tms.
Eihän tuo ole pettämistä muuta kuin omistushaluisen ja mustasukkaisen naisen mielestä. Varsinkin jos nainen tekee noin tuttava miehen kanssa se ei varmasti ole pettämistä.
Kyllä taitaa nyt olla moro ja näkemiin?
Mitä sillä on väliä, että mikä on maailman mielestä oikein? Sulla pitäisi olla selkärankaa kuunnella itseäsi ja sitä a) tuntuuko tämä pahalta ja b) tekisitkö itse näin ja c) mitä mies sanoisi jos tekisit itse näin.
Vastaukset ovat, että tuntuu selvästi todella pahalta, et tekisi itse näin, ja että mies ei haluaisi että tekisit itse näin ihastuksesi kanssa. Koitat onkia täällä muunlaisia vastauksia siksi, koska et haluaisi kohdata totuutta tilanteesta ja erota. Mutta sulla ei ole nyt oikeastaan muita vaihtoehtoja, koska mies näytti että häntä ei kiinnosta sun tunteet ja hän tekee mitä haluaa. Ja selvästi on tapaamassa entistä ihastustaan siinä toivossa, että siitä tulisi jotakin.
Tiedoksi vielä sinulle, jos olet suht nuori, että miehet eivät pääsääntöisesti ole kiinnostuneita pitämään naisia kavereina - vain sellaisia joista ovat kiinnostuneet ja joita haluaisivat deittailla jos tilaisuus tulisi. Naisillahan näin ei ole. Mutta miehillä on.
Voit toki jäädä suhteeseen, mutta selvää on, että mies tulee pettämään sua hyvin pian, tämän tai jonkun muun kanssa, ja että hän ei tule koskaan ottamaan vastuuta teoistaan, kuten ei nytkään myönnä totuutta tilanteesta.
Olen itse sellainen, että mielestäni naispuoliset kaverit on ok, mutta ei entiset ihastukset ja eksät. En tottakai ketään pakota lopettamaan kaverisuhdetta eksiin jos haluaa niiden kanssa olla kavereita, mutta parisuhdetta meidän välille ei tule.
Liian moni kaverien ja nettituttujen puolisot ovat nimenomaan pettäneet niiden entisten ihastuksien ja eksien kanssa. Harvoin ne sellaisia baarissa pettämistä on.
Tuskin on pettämistä, mutta joku sinua ilmiselvästi kaihertaa. Kuuntele sitä hälytyskelloa, joka kilisee hiljaa.
Minulla ja nykyisellä miehellä kävi niin, että hetken aikaa seurusteltuamme miehelle tuli viesti vanhalta panoltaan, kuulumisia kyseli. Mies vastasi, että seurustelee, ei kysynyt kuulumisia tältä naiselta. Yhteydenpito loppui siihen.
Sun mies ei ole sun mies, se on omasta mielestään vielä sinkku.
Kysy siltä miksi pitää nähdä? Onko sillä mitään hyvää vastausta siihen vai suuttuuko vaan?
No jos minua pyytäisi kahville joku mies, joka on joskus OLLUT minuun ihastunut, niin en ilman muuta olettaisi, että hän on vieläkin ihastunut minuun. Varsinkaan, jos emme olisi tavanneet vuosikausiin. Olisi aika narsistista ajatella niin.
EXät on syystä exiä. Ei, niiden kanssa ei kahvitella. Ainoa poikkeus on yhteishuoltajuus, jolloin on joskus keskusteltava lapsia koskevista päätöksistä.