Painonpudotus tällä ruokavaliolla ja liikunnalla. Ehdotuksia? Kannustusta? Olen jo laihtunut, nyt BMI 29,6.
Olen nainen, BMI 29,6 ja olen jo laihduttanut aika monta kiloa seuraavalla tavalla. Vielä on tavoitteena noin 7-10 kiloa, jotta olisin edes normaalin painon ylälukemissa.
Liikunta: Kävelen ulkona päivittäin, kauppaan tai toimistopäivinä toimistoon noin 20 - 40 minuuttia.
Uni: 6,5-7, 5 tuntia, herään aamuyöstä mutta yritän saada riittävät tunnit eli 7,5 h.
Ruoka:
En käytä lisättyä sokeria, paitsi joskus maustamattomaan soijajugurttiin karppisokeria, en käytä alkoholia, en syö valkoisia jauhoja eli leivonnaisia, en syö riisiä enkä pastaa, enkä käytä maitotuotteita.
Kahvia ja yrttiteetä
Soijajugurttia, maustamaton
Mandariineja
Banaania
Pakastemarjasekoitus jossa vähän banaania makeuteen
Ohuita ruisleipäpaloja
Lätta-levitettä, koska siinä on vähiten kaloreita, en vaan pysty syömään leipää levitteettä
Keitettyjä kananmunia
Kasvismunakas
Kasviskeitto
Kalapullia, siskon tekemiä
Joskus joku ohut kalkkunasiivu leivällä
Hirssipuuroa
Omenasosetta, vähäsokerinen tai sokeriton
Sojamaitoa, riisimaitoa tai kookosmaitoa puuroon
Keitettyä perunaa, yksi pieni varhaisperuna kerrallaan, tai salaattiin
Itsetehtyä salaattia jossa on tonnikalaa, kikherneitä, valkoisia papuja
Kevytsalaatinkastike, tai sitruunamehua salaattiin
Mitä mieltä ruokavaliostani?
Minulla on lihasta yli keskiarvon, mutta haluan vähentää rasvaa kehossa, enkä halua syödä pahkinöitä tai avokadoa, koska niistä tulee tosi paljon kaloreita ja haluan laihtua. Alan avokadon kun olen saavuttanut normaalipainon ja ylläpitovaihe.
Ongelma on tapa- ja tunnesyöminen ja iltasyöminen.
Olisiko jotain muutettavaa, jotta helpommin pääsisin tavoitteeseeni?
Kiitos etukäteen vastauksista.
Kommentit (36)
Alan nyt ehdotuksesta syödä avokadoa, jos vaikka 2 kappaletta viikon aikan, niin aikalailla tulee rasvaa lisää.
Miten tuossa on hiilareita runsaasti?
Perunan jos syön se on sellainen tulitikkurasian kokoinen, pieni. Syön jo uusia perunoita.
Leipä on sitä ohuen ohutta ruisleipää 4 palaa päivässä, siinä oli muistaakseni 65 kaloria per pala.
En syö riisiä, pastaa tai pullaa, tai keksejä tai leivonnaisia, koskaan.
alahhan nyt ensin laskea ne kaikki päivän syödyt ( JA JUODUT!) kalorit niin palatan sitten asiaan. Tästä ei nyt kukkan voi sanoa mitään. Myös vähärasvaisella ruokavaliolla lihoo jos sitä syö yli oman kulutuksen rajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tarkemmin katsoin, niin ei sulla ole tuolla oikein proteiiniakaan. Välttelet esim. Kalkkunaleikettä leivällä... mainitset, että vähän? Miksi niin teet?
Vähärasvaista suositellaan, mutta ei todellakaan täysin rasvatonta. Hyviä rasvoja saisi tulla 25-40% kokonaisenergiasta. Tällä ei todellakaan tule. Tämä prosentti siis ihan ravitsemussuosituksista.
Moni sinun kehon reaktio ja toiminta tarvitsee rasvoja.
Olen syönyt salaatissa tonnikalaa ehkä 1/4 osan pienestä purkista, olisiko 50 g.
Ja munakkaassa kaksi munaa, keitettynä aamulla yhden iltapäivällä yhden ja illalla yhden. Minulla ei ole kolesterolia, joten en pelkää kananmunien syöntiä.
Kalapullan söin eilen yhden. Oli pieni mutta täyttävä. Palastemarjasekoitusta meni puolet siitä pussillisesta ja sen kanssa 1/3 purkki soijajugurttia.
Ok. Eli siis olet aivan pahasti jo satamassa itseäsi syömishäiriöisen tielle.
Toivon sinulle kaikkea hyvää toipumisen tielle ja siihen, että ymmärrät, ettei tuollainen ruokavalio ole enää terveellinen.
Olet tärkeä ilman, että sinun tarvitsee itseäsi ratkaista noin tai tavoitella jotain.
Minulla käy mielessä, että oletko ehkä kuitenkin liian ankara itsellesi? Iltasyöminen ja tunnesyöminen viittaa vähän siihen.
Jotenkin täytyisi löytää sellainen elämäntapa, ettei ruokahaluaan vastaan tarvitsisi kamppailla. Jollekin se tyytyväisyyden tuoja on pikku suklaapala päivässä, jollekin jokin muu. Itse olen enemmän sillä linjalla, että syön joka työpäivä runsaan ravintolalounaan. Jos illalla tekee mieli ahmia, sanon itselleni että huomenna saan taas lounastaa.
Vierailija kirjoitti:
alahhan nyt ensin laskea ne kaikki päivän syödyt ( JA JUODUT!) kalorit niin palatan sitten asiaan. Tästä ei nyt kukkan voi sanoa mitään. Myös vähärasvaisella ruokavaliolla lihoo jos sitä syö yli oman kulutuksen rajan.
Lasken jo kaloreita, tavoitteena nauttia 1200 - 1400 kaloria per päivä.
JUODUT kalorit = vihreä tee, kahvi. Ei makeutusta, tai maitoja. EN käytä muita juomia, enkä alkoholia KOSKAAN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tarkemmin katsoin, niin ei sulla ole tuolla oikein proteiiniakaan. Välttelet esim. Kalkkunaleikettä leivällä... mainitset, että vähän? Miksi niin teet?
Vähärasvaista suositellaan, mutta ei todellakaan täysin rasvatonta. Hyviä rasvoja saisi tulla 25-40% kokonaisenergiasta. Tällä ei todellakaan tule. Tämä prosentti siis ihan ravitsemussuosituksista.
Moni sinun kehon reaktio ja toiminta tarvitsee rasvoja.
Olen syönyt salaatissa tonnikalaa ehkä 1/4 osan pienestä purkista, olisiko 50 g.
Ja munakkaassa kaksi munaa, keitettynä aamulla yhden iltapäivällä yhden ja illalla yhden. Minulla ei ole kolesterolia, joten en pelkää kananmunien syöntiä.
Kalapullan söin eilen yhden. Oli pieni mutta täyttävä. Palastemarjasekoitusta meni puolet siitä pussillisesta ja sen kanssa 1/3 purkki soijajugurttia.
Miksi kidutat itseäsi tuollaisella ruokamäärällä? Eihän tuolla elä terveellisesti. Sinulla on jo tai on kohta syömishäiriö ja jos jatkat tuolla linjalla niin jossain vaiheessa elimistösi vaatii enemmän energiaa ja alat ahmia. Suosittelen av-palstan asiantuntijoiden sijaan kääntymään ihan ravintoterapeutin puoleen. Tuo sinun touhu ei ole terveellisellä pohjalla, jos tuo mitä kirjoitit pitää paikkaansa. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tarkemmin katsoin, niin ei sulla ole tuolla oikein proteiiniakaan. Välttelet esim. Kalkkunaleikettä leivällä... mainitset, että vähän? Miksi niin teet?
Vähärasvaista suositellaan, mutta ei todellakaan täysin rasvatonta. Hyviä rasvoja saisi tulla 25-40% kokonaisenergiasta. Tällä ei todellakaan tule. Tämä prosentti siis ihan ravitsemussuosituksista.
Moni sinun kehon reaktio ja toiminta tarvitsee rasvoja.
Tuo on kokonaisenergiasta, siis rasvasta lasketaan grammaa kohden vähän yli 2 kertaa enemmän kuin proteiinista ja hiilihydraateista. Tuo 25 energia-% tulee yllättävän vähällä täyteen.
Mihinkään muuhun ottamatta kantaa, mutta ei ole tervettä jos ihminen pelkää jopa leivän päällä rasvaa. Sinnekin suositellaan vähintään 60% levitettä.
Tuo 25-40% sitä ei taas ei kannata suoraan käyttää. Koska joku tavoittelee 800 kilokaloria ja silloin 25% tuleekin äkkiä täyteen. Eri asia on, onko se järkevää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tarkemmin katsoin, niin ei sulla ole tuolla oikein proteiiniakaan. Välttelet esim. Kalkkunaleikettä leivällä... mainitset, että vähän? Miksi niin teet?
Vähärasvaista suositellaan, mutta ei todellakaan täysin rasvatonta. Hyviä rasvoja saisi tulla 25-40% kokonaisenergiasta. Tällä ei todellakaan tule. Tämä prosentti siis ihan ravitsemussuosituksista.
Moni sinun kehon reaktio ja toiminta tarvitsee rasvoja.
Olen syönyt salaatissa tonnikalaa ehkä 1/4 osan pienestä purkista, olisiko 50 g.
Ja munakkaassa kaksi munaa, keitettynä aamulla yhden iltapäivällä yhden ja illalla yhden. Minulla ei ole kolesterolia, joten en pelkää kananmunien syöntiä.
Kalapullan söin eilen yhden. Oli pieni mutta täyttävä. Palastemarjasekoitusta meni puolet siitä pussillisesta ja sen kanssa 1/3
Kiitos palautteesta, toivon ettei syöminen häiriinny ja tarkistan nyt että tämä syöminen on tasapainoinen ja saan sekä rasvoja että proteiinia vähän enemmän.
Unohdin mainita että syön salaatin lisäksi (itsetehtyä salaattia päivittäin, jossa on kasviksia) myös 200 g naposteluporkkanapussillisen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy mielessä, että oletko ehkä kuitenkin liian ankara itsellesi? Iltasyöminen ja tunnesyöminen viittaa vähän siihen.
Jotenkin täytyisi löytää sellainen elämäntapa, ettei ruokahaluaan vastaan tarvitsisi kamppailla. Jollekin se tyytyväisyyden tuoja on pikku suklaapala päivässä, jollekin jokin muu. Itse olen enemmän sillä linjalla, että syön joka työpäivä runsaan ravintolalounaan. Jos illalla tekee mieli ahmia, sanon itselleni että huomenna saan taas lounastaa.
Kiitos vinkistä, tummaa suklaata voisi ottaa joskus palan. Nyt kun makea ei maistu enää, niin se tumma voi maistuakin tosi hyvältä.
Ei ole ruokahalu korkealla, se on nyt kohdallaan, ainoa haaste on tavat, eli esim koko jugurttipurkin sijaan syödä siitä vain puolet kun tuntee jo tulleensa kylläiseksi, mutta vielä tulee autopilot lapattua koko purkki vaikka olisi jo kylläinen, tai oikeastaan nopasti syöden ei huomaa sitä kylläisyyttä. Mutta tämä asia on jo hoidossa.
Vaihda soijajugurttia rahkaan ka soijamaito myös ehdottomasti pois. Soija lihottaa.
Banaani pois ja korvaa marjoilla.
Peruna pois. Älä korvaa bataatilla, vaan muilla juureksilla.
Vaihda lättä esim avokadoon että saat edes vähän hyviä rasvoja.
Parsakaalia ja muita kaaleja ja kasviksia rutkasti lisää ruokavalioon.
Parhaiten laihtuu kun nukkuu 9-10 tuntia yöllä edellisen ruokavalion lisäksi. Jos ei nukuta, ulkoilet liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten laihtuu kun nukkuu 9-10 tuntia yöllä edellisen ruokavalion lisäksi. Jos ei nukuta, ulkoilet liian vähän.\
Olet oikeassa, liikuntaa voin lisätä ihan unen takia. Lähen ulos, mutta en pitkälle koska tuo sohjo ei inspiroi, mutta viikonloppuun mennessä lumet sulaneet, varmaankin.
Sain oman iltasyömisen kuriin pätkäpaastolla. Syön viimeisen kerran klo 17-19 välillä ja seuraavana päivänä syön vasta klo 9-11 välillä.
Paino on tippunut normaalipainon sisällä 3kg 7 viikossa. Ruokavalioon en tehnyt mitään muutoksia, vain ruoka-aikoihin. Iltaisin ei tule voimakkaita mielihaluja kun syömisikkunan aikana on syö vain riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
alahhan nyt ensin laskea ne kaikki päivän syödyt ( JA JUODUT!) kalorit niin palatan sitten asiaan. Tästä ei nyt kukkan voi sanoa mitään. Myös vähärasvaisella ruokavaliolla lihoo jos sitä syö yli oman kulutuksen rajan.
Lasken jo kaloreita, tavoitteena nauttia 1200 - 1400 kaloria per päivä.
JUODUT kalorit = vihreä tee, kahvi. Ei makeutusta, tai maitoja. EN käytä muita juomia, enkä alkoholia KOSKAAN.
tAVOITE ON TAVOITE, ERI ASIA MITEN TOTEUTUU. ja ikä, pituus ja sukupuoli rajaa, miten paljon oikeasti saa syödä jotta paino ei nouse tai laskee. 80 v nainen, 150 cm, vuodepotilas, ei vissiin yli 900 kcal voi syödä. Taas, 17 v mies, 188cm, urheileva ja kasvava voi syödä varmasti ihan eri lailla.
Vierailija kirjoitti:
Sain oman iltasyömisen kuriin pätkäpaastolla. Syön viimeisen kerran klo 17-19 välillä ja seuraavana päivänä syön vasta klo 9-11 välillä.
Paino on tippunut normaalipainon sisällä 3kg 7 viikossa. Ruokavalioon en tehnyt mitään muutoksia, vain ruoka-aikoihin. Iltaisin ei tule voimakkaita mielihaluja kun syömisikkunan aikana on syö vain riittävästi.
Itselläkin on taukoa aterioiden välillä yön yli, noin 12 tuntia keskimäärin.
Ap.