Onko teidänkin miehet empatiakyvyttömiä kun olette sairaana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeistään tajusin löytäneeni helmen kun ihan suhteemme alussa sairastuin influenssaan. Kun soitin päivystyksestä kuumehoureissa niin mies lähi kesken työpäivänsä hakemaan minut sieltä pois, vei kotiin, kävi apteekissa ja kaupassa ja laittoi minulle keittoa ja hoiti lopuksi siskoni illaksi minua hoitamaan. Sitten lähi takaisin töihin mutta soitti sieltäkin moneen kertaan ja kyseli vointiani.

Empatia on siis sitä, että kohtelee toista kuin lasta, eikä kuin täyspäistä ihmistä? 

Tuota noin, influenssa on aika raju tauti ja hyvä jos pysyy korkeassa kuumeessa tajuissaan. Mies teki aivan siten kuten mieletään terve ihminen tekee toiselle kun näkee sen vaikeassa tilanteessa. Ymmärrän, että kaltaisellesi psykopaatille täysin vieras konsepti, vaikka kipeänä olette maailman äänekkäimpiä ja tarvitsempia ihmisiä niin muille ette samaa suo.

Sairastuin vakavasti ja jouduin viikkokausiksi sairaalaan eristyksiin. Kun mun mieli oli tosi maassa, mun mies tsemppasi mua sanomalla, ettei mikään vuori ole liian korkea ylitettäväksi, kunhan meillä on toisemme. Hän käytännöllisesti katsoen kannatteli minut yli vaikeiden aikojen:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hänellä ei ole ikinä empatiakykyä ollutkaan. Opetelkaa erottamaan empatia ja välittäminen siitä, onko sen esittäminen väline saada teiltä jotain palveluksia vai aito osoitus välittämisestä. Esim. ap sinun mies ei välitä sinusta, olet vain käytöstä poissa oleva reikä hänelle kun olet sairas eikä sinun vointisi kiinnosta häntä, koska et kykene olemaan hänelle silloin hyödyksi.

Tämä on vastaus. 

Miesten empatiavaje naisen ollessa sairaana, mutta toisaalta vaatimus hoivasta kun itse ovat sairaina on yleinen ilmiö. Syynä on se että nämä miehet näkevät naisen jonakin joka on olemassa heitä varten, ei toisinpäin. Siksi heitä ärsyttää jos nainen ei ole käytettävissä.

Ja tämä vasta onkin empatian vika. Perheitä joissa nainen on ainoa huoltaja on paljon, päiväkodin henkilökunta on

Ja samalla oppivat, että miesten ei tarvitse hoivata ketään eikä olla saavutettavissa perheelleen tai kumppanilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä hän on sanonut kun olet tästä hänen kansa keskustellut? 

 

Hän on sanonut että en vaikuta niin kipeältä kuin sanon olevani.

No sano ens kerralla kun mies saa flunssan ja on "kuoleman kielissä" sängyn pohjalla ettei vaikuta olevan sairas. Niinhän se miehillä on pikkuisen lämpö nousee niin tekevät kuolemaa .

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin vakavasti ja jouduin viikkokausiksi sairaalaan eristyksiin. Kun mun mieli oli tosi maassa, mun mies tsemppasi mua sanomalla, ettei mikään vuori ole liian korkea ylitettäväksi, kunhan meillä on toisemme. Hän käytännöllisesti katsoen kannatteli minut yli vaikeiden aikojen:)

Ihana <3

Edellinen seurustelusuhteeni aloitti loppulaskennan, kun olin todella rajussa vatsataudissa kotona (siis sitä luokkaa, etten pysynyt edes jaloillani), ja tämä ilmoitti ettei nähdä nyt ainakaan viikkoon, jottei hän vaan saa tartuntaa. 

Oli muitakin syitä eroon, mutta tämä oli yksi niistä painavimmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko se nyt jotenkin sulta pois, kun kaikki ei rakastu sun mieheen? :D "

Ei mutta ei se silti tarkoita että olisi jotekin ok jankuttaa kaikenlaisia omasta päästä keksittyjä tulkintoja joille ei ole ollut mitään todellista aihetta. Se muistuttaa juuri sitä samaa logiikkaa jolla osa miehistä jättää sairaan kumppanin huomioimatta.

Hei, joku vain kertoi ettei olisi pitänyt siitä, että tullaan hänen tontille. :D Sinä tulkitset sen nyt joksin henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. 

Se esitettiin kyllä niin että ei minunkaan oli pitänyt ilahtua noista asioista ja mieheni teki väärin kun niin teki vain koska joku muu ei olisi itse tykännyt. Eikö tässä ole pääasia että se hoivan kohde itse tykkää, ei se että joku muu tykkää?

Minun mies on sellainen, että jos itse on sairaana, ei halua mitään apua. Itse tykkäisin auttaa, mutta en saa. 

Jos sitten itse olen sairaana ja pyydän apua, niin mies ei varmasti auta. On lähinnä ärsyyntynyt sairastamisestani, eikä ymmärrä, että se ei ole minun oma syy tietenkään. 

Empatiakyvyttömät miehet ovat kirjolla. Mieheni veli on tällainen.

Onneksi minulla on veljeksistä tämä neurotyypillinen, joka on hyvin hellä ja empaattinen, kun olen sairaana tai olen satuttanut itseni. Hän yrittää hoitaa minut nopeasti terveeksi. Yksi tervehtymistä edistävä asia on hyvä mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko se nyt jotenkin sulta pois, kun kaikki ei rakastu sun mieheen? :D "

Ei mutta ei se silti tarkoita että olisi jotekin ok jankuttaa kaikenlaisia omasta päästä keksittyjä tulkintoja joille ei ole ollut mitään todellista aihetta. Se muistuttaa juuri sitä samaa logiikkaa jolla osa miehistä jättää sairaan kumppanin huomioimatta.

Hei, joku vain kertoi ettei olisi pitänyt siitä, että tullaan hänen tontille. :D Sinä tulkitset sen nyt joksin henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. 

Se esitettiin kyllä niin että ei minunkaan oli pitänyt ilahtua noista asioista ja mieheni teki väärin kun niin teki vain koska joku muu ei olisi itse tykännyt. Eikö tässä ole pääasia että se hoivan kohde itse tykkää, ei se että joku muu tykkää?

Vierestä minäkin tulkitsin sen noin, kun taas piti vastaukseen täyspäisyys ja lapsenomaisuus liittää tilanteessa, jossa todellakin normaalilla järjellä varustettu ei jätä toista yksin kotiin hourimaan.

Itse olen aika siipeen ottanut näissä sairasteluissa lapsena, jolloin vanhemmat sai jumalattoman pskamyrskyn aikaan jokaisesta flunssasta tms. Oikeasti huusivat, että et sä nyt voi olla kipeä, et ole oikeasti kipeä ja juurikin tuota, että et ole niin kipeä kuin väität, teeskentelet saadaksesi huomiota. Siinä kyllä oppi olemaan tuomatta esiin sairauksiaan millään tavalla, joten oma ongelma vieläkin on, että hammasta purren "otan omaa tilaa" ja pärjään, vaikka kivut olisivat mitä.

Miehen kanssa olemme puhuneet tästä toisin päin, hän sanoo, että tuntuu ikävältä, että en luota hänen apuunsa tai siihen, että sitä annetaan, saati, että ikinä pyytäisin mitään. Että koska olen monta kertaa hoitanut häntä, tuntuu kurjalta oikeasti, että torjun annetun avun. Ymmärrän järjellä, mitä hän sanoo ja yritänkin tätä asiaa (liittyy tietysti muuhunkin kuin sairastamiseen) itsessäni parantaa.

Ja todellakin rakastuin hänessä niihin pieniin eleisiin, jotka osoittavat huomiota arjessa. Kun ostan 2 kertaa jotain levitettä, hän alkaa tuoda sitä kyselemättä. Kun mulla on aikainen lähtö, hän hiljentää talon hyvissä ajoin. Hän tuntee lempiruokani ja ottaa huomioon, että palelen herkästi varaamalla terassille koko kesäksi kivan laatikon, joka sisältää vilttejä ja villasukkia.

Itse reagoin vähän liiankin herkästi toisen tarpeisiin vastaamiseen laittamalla omat tunteet syrjään ja miettimällä, miten tää toiselle olisi kivampi, joten on todella mahtavaa, että se ei ole yksipuoleista, vaan toinen tekee samaa.

Vierailija kirjoitti:

Sairastan MS-tautia ja monia muita perussairauksia. Meillä on kaksi lasta mieheni kanssa. Se että olen perussairas on mieheni mielestä yhtä normaalia kuin vasenkätisyys. Hän ei siis huomioi sairauttani mitenkään. 

Kun sitten saan flunssan tai jonkun muun taudin joka on ohimenevä, mies olettaa että jatkan edelleen normaalia elämää.

Lämmitän, hoidan lapset, kotityöt ja lemmikit. Ihan sama etenenkö konttamalla tai läähättäen. Mies käy töissä ja hoitaa pihatyöt. Vaikka kuinka pyydän apua en sitä saa. Jos menen lepäämään ja jätän muun perheen vaikka syömään, mieskin tulee nukkumaan ja ihmettelee miksi nousen ylös. No hoitamaan niitä lapsia.

Alan vähitellen tottua mutta elämä on välillä raskasta

Eroaisit. Eihän se työmäärältään olisi edes muutos nykyiseen. Voisi vähentyäkin hommat jos asuisit vaikka rivarissa tai kerrostalossa. Nyt opetat vaan lapsillesi, että sinulla ja voinnillasi ole väliä.

Mitä ihmettä edes saatu tuollaissta parisuhteesta?

Mun äiti on tommonen ja exä oli. Ei myöskään sietänyt valittamista mistään eikä oikein koskaan huomioinut arjessa. Itse taas kovasti halusin miellyttää.

Nykyinen puoliso auttaa ja hoivaa, mutta olen kauhukseni huomannut itse olevani äitini ja exäni kaltainen. Tulkitsen sen niin, että kun itsekään ei ole saanut hoivaa, se heikkous toisessa jotenkin ahdistaa.

Lasten ja parisuhteen takia olen yrittänyt muuttua ja autan ja hoivaan, mutta se tuntuu todella vastenmieliseltä ja toivon vaan, että lapset ei nää mun läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hänellä ei ole ikinä empatiakykyä ollutkaan. Opetelkaa erottamaan empatia ja välittäminen siitä, onko sen esittäminen väline saada teiltä jotain palveluksia vai aito osoitus välittämisestä. Esim. ap sinun mies ei välitä sinusta, olet vain käytöstä poissa oleva reikä hänelle kun olet sairas eikä sinun vointisi kiinnosta häntä, koska et kykene olemaan hänelle silloin hyödyksi.

Tämä on vastaus. 

Miesten empatiavaje naisen ollessa sairaana, mutta toisaalta vaatimus hoivasta kun itse ovat sairaina on yleinen ilmiö. Syynä on se että nämä miehet näkevät naisen jonakin joka on olemassa heitä varten, ei toisinpäin. Siksi heitä ärsyttää jos nainen ei ole käytettävissä.

Ja tämä vasta onkin empatian vika. Perheitä joissa nainen on ainoa huoltaja on paljon, päiväkodin henkilökunta on

..ja sitten pieni poika kasvaa mieheksi ja aikuistuu luonnollisen kehityksen tuloksena. Kehittymättömyys on se "vika", ei empatia.

Kyllä joo, osittain. Saan sairastaa, mies käy kaupassa ja hommaa minulle syötävää ja juotavaa. Kotitöitä ei sinä aikana tee, joten sitten kun alan toipua, joudunkin hoitamaan tiskipöydälle jätetyt likaiset astiat ja roskat, pesemään pyykit ja imuroimaan. Mies ei ole kovin siisti eläjä, hän ei edes huomaa, jos häneltä läikkyy lattialle kahvia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeistään tajusin löytäneeni helmen kun ihan suhteemme alussa sairastuin influenssaan. Kun soitin päivystyksestä kuumehoureissa niin mies lähi kesken työpäivänsä hakemaan minut sieltä pois, vei kotiin, kävi apteekissa ja kaupassa ja laittoi minulle keittoa ja hoiti lopuksi siskoni illaksi minua hoitamaan. Sitten lähi takaisin töihin mutta soitti sieltäkin moneen kertaan ja kyseli vointiani.

Empatia on siis sitä, että kohtelee toista kuin lasta, eikä kuin täyspäistä ihmistä? 

Tuota noin, influenssa on aika raju tauti ja hyvä jos pysyy korkeassa kuumeessa tajuissaan. Mies teki aivan siten kuten mieletään terve ihminen tekee toiselle kun näkee sen vaikeassa tilanteessa. Ymmärrän, että kaltaisellesi psykopaatille täysin vieras konsepti, vaikka kipeänä olette maailman äänekkäimpiä ja tarvitsem

Influenssa on raju tauti. Ihmettelen kun on kyennyt vastaamaan puhelimeen kun mies soittaa monta kertaa 🙊 Aikoinaan kumppanin kanssa kiduimme vierekkäin viikon verran ja molemmat huolehti itsestään. Sivusta

Mistä löysitkin tämän ainutlaatuisen kultakimpaleen?!

saan sairastaa rauhassa. Mies hoitaa kodin, ruuan, lapset, hoitaa myös minua mikäli kaipaan hoivaa. Huolehtii onko minulla tarpeeksi lämmin, onko jano, nälkä. 

mun mies vm-66. 

Mies on naiselle susi. Taas se nähdään.

Hämmentävä ilmiö. Luulisi että jokainen ihminen ymmärtää automaattisesti että sairastava ihminen tarvitsee jonkinverran apua, ja vaikkei tarve edes olisi suuri, kuuluu asiaan helpottaa toisen oloa jos itse on terve.

Eikö tuon luulisi olevat itsestäänselvää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeistään tajusin löytäneeni helmen kun ihan suhteemme alussa sairastuin influenssaan. Kun soitin päivystyksestä kuumehoureissa niin mies lähi kesken työpäivänsä hakemaan minut sieltä pois, vei kotiin, kävi apteekissa ja kaupassa ja laittoi minulle keittoa ja hoiti lopuksi siskoni illaksi minua hoitamaan. Sitten lähi takaisin töihin mutta soitti sieltäkin moneen kertaan ja kyseli vointiani.

Mies olisi tullut liikaa minun tontille, tuo siskon soittaminen lapsenvahdiksi olisi ollut viimeinen niitti. 

Eli sinulle olisi vaikea luopua pärjään yksin - asenteesta.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä hän on sanonut kun olet tästä hänen kansa keskustellut? 

 

Hän on sanonut että en vaikuta niin kipeältä kuin sanon olevani.

No sano ens kerralla kun mies saa flunssan ja on "kuoleman kielissä" sängyn pohjalla ettei vaikuta olevan sairas. Niinhän se miehillä on pikkuisen lämpö nousee niin tekevät kuolemaa .

Ei kannata luopua omista hyvistä piirteistä, kuten empatiasta, kun toinen on epäempaattinen. Parempi jatkaa vain omalla empaattisella tyylillä. Kannattaa myös pohtia, onko itselle sopivan ihmisen kanssa yhdessä vai olisi jossain enemmän omat ajatukset välittämisestä jakava ihminen. 

Nykyinen puoliso auttaa ja hoivaa, mutta olen kauhukseni huomannut itse olevani äitini ja exäni kaltainen. Tulkitsen sen niin, että kun itsekään ei ole saanut hoivaa, se heikkous toisessa jotenkin ahdistaa.

Ymmärrän tätä, olen tuo, joka aiemmin kirjoitti kotoa oppineensa, että sairastaminen on tosi paha juttu. Täällä te, jotka kirjoitatte tekevänne kaiken ja toinen ei huomioi mitenkään, ehdotan, että oikeasti mietitte, minkä mallin siinä lapsille antaa. Tämä on ihan yhtä paha juttu välittää eteenpäin kuin jatkuvat riidat tms. OIkeastaan voi olla vähän pahempikin, koska riidoissa yleensä on edes kaksi osapuolta, tässä vain toiselle osoitetaan koko ajan, miten vähäpätöinen hän on ja miten ainoastaan hyväksyttävä sen perusteella, että tekee kaikkea koko ajan - toisille.

Tiedostan, että tämän merkillisen hyvittelyn ja anteeksipyyntelyn sijaan voisin itsekin osoittaa kylmäkiskoisuutta. Lapsia meillä ei ole, enkä tiedä, tuleekokaan koskaan, mutta tiedostan senkin, että suhtautuminen sairastamiseen todellakin kertoo paljon muista sielun haavoista ja ongelmista.

Eikä ole helppoa siis hänellekään, jolla on ns. normaali suhtautuminen asiaan, eli tuntuu pahalta, kun apu torjutaan ja väheksytään toisaalta sillä tavalla.