Pelkään, etten löydä koskaan kumppania. Olen liian traumatisoitunut. N28

Minulla ei ole edes kiinnostusta mihinkään harrastuksiin tai muuhunkaan. Tuntuu, että minun pitäisi tuntea olexani ensin rakastettu tällaisenaan ennen kuin syttyisin ihmisenä henkiin. Kuitenkaan tällaisena minä vain työnnän rakkauden mahdollisuuden pois joten aika hankala kuvio kai. Ap

Miten ois ACA?

Vierailija kirjoitti:

Miten ois ACA?

Voisi se olla varmaan hyväksi, tuntisi ehkä kuuluvansa jonnekin. Ap

Koko tämä kanava on hyvä paikka aloittaa. Mutta lisäksi voin laittaa tähän kirjaehdotuksia sun muita.

Älä sure. Voit yrittää löytää mahdollisimman hyvän puolison noilla ominaisuuksilla, tai kohentaa joitain osa-alueita, että olisit tavoiteltavampi. Jos ei ketään löydy, niin on elämässä muitakin asioita mistä nauttia.

Olen itse löytänyt (juopon), mutta komean ja työssäkäyvän kumppanin samoilla taustoilla kun ap. Tosin en pelannut, mutta shoppailin aika paljon.

Vähän samassa veneessä. Mun oli pakko hyväksyä, että tarvin terapiaa ennenkuin mikään muu voi onnistua. Onko sulla mahdollisuutta mennä? 

POet saman ikäinen kuin erän tuntemani nainen joka on alkoholisti, sillä on paljon kysyntää tietyissä ryhmissä, ja nyt se jopa seurustelee.

voimia

Vierailija kirjoitti:

Miten ois ACA?

Uskonnollista roskaa

Suurin syy johtuu siitä, että nainen kiihottuu vain 20% miehistä. Loput on 80% on jämiä, joihin pitää tyytyä.

Koska siitä 20% on liikaa kysyntää, se tarkoittaa, että näillä miehillä on varaa mistä valita. Sellainen mies voi joko tyytyä parisuhteeseen tai käyttää naista puutteeseen. Jos mies käyttää naista puutteeseen ja ghostaa, niin sillä ei ole väliä, koska 20% miehellä on aina kysyntää. Eli ei ole mitään menetettävää.

Joudut etsimään muita kuin miesmalleja, ekstroverttejä tai asenneongelmaisia.

Yritä päästä terapiaan ja saada ensin lähete kelan kuntoutus psykoterapiaan.

Mä kadun nyt 40-vuotiaana sitä, etten aiemmin mennyt uudelleen terapiaan. Kävin 23-28 -vuotiaana terapiassa, joka ei toiminut. Mutta en silloin ymmärtänyt etsiä ja kokeilla toisia terapeutteja.

Mun on ollut vaikea myöntää, että itsellä on traumaattinen lapsuus. Ja kuten säkin kerroit, niin niitä samoja lapsuudesta tuttuja vahingollisia ilmiöitä on tullut sitten "haettua" aikuisiän ihmissuhteista.

Sä kirjoitit tuossa yllä, miten trauma sussa näkyy. Muista, nimenomaan trauma näkyy noin. Sä et ole yhtä kuin sun trauma. Se aito sinä on siellä jossain kaiken tuon alla odottamassa, että pääsee loistamaan. Sä et ole epäonnistunut vaan sun trauma on yksiselitteisesti perseestä ja se sabotoi sun elämää. Tuosta voi parantua, mutta siihen moni tarvitsee terapeutin apua. 

Mulla trauma näkyi ja osittain näkyy edelleen siten, että olen yksinäin, kun aina hylkään kaverit ja katkaisen yhteydenpidon. Sitten tulee uudet ihmiset ja taas sama kuvio. Ajaudun tapailemaan outoja miehiä. Mulla oli pahimmillaan opintolainaa ja pikavippejä ja luottokorttivelkaa yhteensä joku 20 000e. Tuosta aikaa noin 10 vuotta ja sain kaiken onneksi maksettua pois. Niin ja sitten oman ulkonäön pakonomainen tarkkailu, jatkuvat painajaiset, unihalvaukset ja MDD.

Toivottavasti sä saat pian apua. Mä aistin susta tänne asti, että sä oot upea ja ihana <3

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy johtuu siitä, että nainen kiihottuu vain 20% miehistä. Loput on 80% on jämiä, joihin pitää tyytyä.

Koska siitä 20% on liikaa kysyntää, se tarkoittaa, että näillä miehillä on varaa mistä valita. Sellainen mies voi joko tyytyä parisuhteeseen tai käyttää naista puutteeseen. Jos mies käyttää naista puutteeseen ja ghostaa, niin sillä ei ole väliä, koska 20% miehellä on aina kysyntää. Eli ei ole mitään menetettävää.

Joudut etsimään muita kuin miesmalleja, ekstroverttejä tai asenneongelmaisia.

Sulla on kyllä kans joku trauma. Nämä sun tällaiset incel-tekstit on niin jostain nyrjähtäneestä ajattelusta peräisin. Tuutko oikeasti selittämään jollekin traumataustaiselle jotain tasoteoriaa. Suurin osa miehistä on jotain muuta kuin miesmalleja ja silti heillä on puolisot, perheet ja hyvät rakastavat parisuhteet. Hae apua ettet tuhlaa sun elämää tohon incel-kulttiin. Saatat katua vanhana. 

Vierailija kirjoitti:

Yritä päästä terapiaan ja saada ensin lähete kelan kuntoutus psykoterapiaan.

Mä kadun nyt 40-vuotiaana sitä, etten aiemmin mennyt uudelleen terapiaan. Kävin 23-28 -vuotiaana terapiassa, joka ei toiminut. Mutta en silloin ymmärtänyt etsiä ja kokeilla toisia terapeutteja.

Mun on ollut vaikea myöntää, että itsellä on traumaattinen lapsuus. Ja kuten säkin kerroit, niin niitä samoja lapsuudesta tuttuja vahingollisia ilmiöitä on tullut sitten "haettua" aikuisiän ihmissuhteista.

Sä kirjoitit tuossa yllä, miten trauma sussa näkyy. Muista, nimenomaan trauma näkyy noin. Sä et ole yhtä kuin sun trauma. Se aito sinä on siellä jossain kaiken tuon alla odottamassa, että pääsee loistamaan. Sä et ole epäonnistunut vaan sun trauma on yksiselitteisesti perseestä ja se sabotoi sun elämää. Tuosta voi parantua, mutta siihen moni tarvitsee terapeutin apua. 

Mulla trauma näkyi ja osittain näkyy edelleen siten, että olen

Joo siis terapian aloittaminen on työn alla. En ymmärrä niksi senkin aloittaminen on niin vaikeaa? Haluan sitä enemmän kuin mitään koska kuvittelen, että se voisi vapauttaa minut mutta on jotenkin tosi vaikea prosessi itselle ollut se. Minulla on nyt kaikki lausunnot olemassa, enää terapeuttii puuttuu. 

On tämä psyyke sitten ihmeellinen, että kun kuvittelisi esimerkiksi, että kun on kerran kokenut väkivaltaa niin ei sitä uudestaan haluaisi sellaiseen tilanteeseen tai oli kyse sitten mistä vain haitallisesta. Silti juuri sinne hakeutuu tiedostamattaankin. 

Minulla se on kai ollut tarve "todistaa", että pärjään ja pystyn olemaan rakastettu tai rakastamaan ehjäksi. Se kliseinen. Sitten vain mennyt entistä enemmän rikki. 

Tuossa taannoin olin useamman vuoden erittäin huonossa suhteessa ja siitä toipuminen on kyllä ollut erittäin hidasta ja raskasta mutta kaipa se tästä. 

Ehtisit vielä menemään terapiaan? :) on sinullakin vielä tulevaisuutta jäljellä ja moni nelikymppisenä oikeastaan hakeutuukin terapiaan. Toivottavasti pääset uudelleen ja löydät hyvän, kannattaa kokeilla. 

Kiitän kauniista viestistä <3 kaikkea hyvää sinulle. Ap

Minua vähän harmittaa se, etten ole yksinkertaisesti onnistunut muuttamaan itseäni tai tapojani pitkäksi aikaa. Aina kaikki minun asiani mitä tavoittelen menevät joko yli tai sitten olen välinpitämätön. Ihan kuin minulle keskitie olisi varsin haastavaa. 

Esimerkiksi jos laihdutun niin se menee aina aivan yli. Voin laihtua ihan mielettömän paljon ja lyhyessä ajassa jos se "vaihde" tulee päälle. Kun se loppuu, niin syön ihan liian välinpitämättömästi ja liikaa.

Tai melkeinpä missä asiassa vaan tuo asia kääntyy niin. Työt ovat kanssa olleet semmonen juttu, että täysillä tai ei ollenkaan. Esimerkiksi useita sairaslomia takana mutta koen kyllä että kuormitunkin normaalia helpommin, etenkin nykyään. 

Nykyään olen yrittänyt paljon hillitä tällaisia ääripäitä. Esimerkiksi teen kevennettyä työmäärää, en kiellä itseltäni ruoka-aineita mutta kuitenkin määrää yritän tarkkailla ja kompensoida jne. 

Tarkoitukseni oli kuitenkin sanoa, että haasteita on ihan normaalissa elämän arkisissa asioissa. 

Omalla vastuulla nuo ovat mutta joskus tuntuu, etten vaan hallitse itseäni. Jokin impulssireaktio kai menee solmuun mutta tätä olen yrittänyt enemmän tiedostaa ja rauhoitella tällaista kun huomaan sen iskevän päälle. 

Onko muilla? Ap

Lupasin eilen ehdottaa kirjoja. CPTSD johtaa usein addiktioihin ja muihin itsetuhoisiin selviytymiskeinoihin, joten et ole yksin, vaan tilanteesi on todella tyypillinen keissi. Älä siis lisää vaikeiden kokemustesi päälle vielä häpeää ja epätoivoa. Onneksi nimenomaan siksi, että tilanteesi on niin yleinen, siitä on myös kirjoitettu paljon. Näitä löytyy kirjastoista, Scribdin ja Everandin kaltaisista palveluista, Audiblesta ja vaikkapama Archive.orgista yms.

Suosittelen aloittamaan Gabor Matésta. Ilmaiseksi löytyy paljon haastatteluja esitelmiä Youtubesta, mutta hänellä on myös todella hyvät kirjat traumoista. Hän on nimenomaan työskennellyt todella syvien addiktioiden kanssa elävien kanssa (on siis lääkäri) vuosikymmenien ajan, joilla useimmilla oli nimenomaan samanlainen tausta, josta kerrot.

Pete Walkerin CPTSD From Surviving to Thriving on upea käytännönläheinen kirja, joka kuvailee mitä lapsuuden traumat on, selittää erilaisia triggereitä ja selviytymiskeinoja, ja antaa käytännön ohjeita flashbackien kanssa elämiseen jne. Terapeutti.

Sitten on Bessel van der Kolk. Hän puhuu trauman fysiologiasta ja siitä, miten se jää kehoon elämään. Hän on psykiatri. Suosittelee terapian lisäksi myös esimerkiksi joogaa ja muita keholliseen kokemukseen keskittyviä parannuskeinoja. The Body Keeps the Score on klassikko.

Sitten on Peter Levine, jonka Waking the Tiger ja In an Unspoken Voice kuvailevat miten päästää traumaa kehosta fyysisesti erilaisten harjoitusten avulla. 

Sitten suosittelen tutustumaan vagushermoon. Ruokavalio kuntoon. Nuku riittävästi. Itse sain unirytmini kuntoon niin, että annoin itseni nukkua aina kun olin väsynyt, mutta en pakottanut itseäni menemään nukkumaan tiettyyn aikaan. Sillä tavalla hermosto oppi, että nukkuminen on turvallista ja se on palkkio, ei rangaistus ja pakko. Joskus se tarkoitti, että nukuin kolme kertaa päivässä muutaman tunnin, joskus 8 tuntia päivällä. Pikkuhiljaa tämä johti normaaliin unirytmiin. 

Ja sitten tosiaan terapiamuodot kuten EMDR on todettu tehokkaiksi, mutta tärkeintä on löytää terapeutti, johon luotat. Ja sitten on erilaisia ryhmiä, tuolla aiemmin mainittiinkin jo ACA, mutta on muitakin, esimerkiksi perheväkivaltaa kokeneille naisille suunnattuja.

Tsemppiä. 28 on vanhin, mitä sinä olet vielä koskaan ollut, ja siksi se tuntuu isolta numerolta, plus että yhteiskuna painostaa ajattelemaan, että elämä loppuu kolmekymppisenä. Näinhän asia ei ole. Parikymppinen on vielä todella nuori, ja jos haluat hankkia lapsia jne, niin sinulla on vielä monta, monta, monta vuotta aikaa. Ja jos et halua hamkkia lapsia, mutta parisuhteen, niin sinulla on vielä enemmän aikaa. Oikeasti monella meistä elämä vastaa alkaa kolmekymppisenä, eri syistä, varsinkin milleniaaleilla ja nuoremmilla, koska maailma on sellainen kuin on. Et ole yksin, et ole menetetty tapaus, ja vaikka traumojen työstäminen on vaikeaa, niin onneksi siitä puhutaan enemmän kuin koskaan ja nyt on sellainen kollektiivinen herääminen tapahtumassa, josta sinäkin voit ammentaa voimaa. Ollaan kaikki vähän rikki, ja voidaan kaikki parantua.

Vierailija kirjoitti:

Minua vähän harmittaa se, etten ole yksinkertaisesti onnistunut muuttamaan itseäni tai tapojani pitkäksi aikaa. Aina kaikki minun asiani mitä tavoittelen menevät joko yli tai sitten olen välinpitämätön. Ihan kuin minulle keskitie olisi varsin haastavaa. 

Esimerkiksi jos laihdutun niin se menee aina aivan yli. Voin laihtua ihan mielettömän paljon ja lyhyessä ajassa jos se "vaihde" tulee päälle. Kun se loppuu, niin syön ihan liian välinpitämättömästi ja liikaa.

Tai melkeinpä missä asiassa vaan tuo asia kääntyy niin. Työt ovat kanssa olleet semmonen juttu, että täysillä tai ei ollenkaan. Esimerkiksi useita sairaslomia takana mutta koen kyllä että kuormitunkin normaalia helpommin, etenkin nykyään. 

Nykyään olen yrittänyt paljon hillitä tällaisia ääripäitä. Esimerkiksi teen kevennettyä työmäärää, en kiellä itseltäni ruoka-aineita mutta kuitenkin määrää yritän tarkkailla ja kompensoida jne.&nbsp

CPTSD aiheuttaa tuollaista. Älä arvostele itseäsi, sinun aivosi ovat olleet kovilla ja olet kokeillut erilaisia selviytymiskeinoja, kun kukaan ei ole opettanut sinulle muuta. Olet tehnyt parhaasi ja oppinut kantapään kautta. Olet tietoinen näistä asioista ja otat vastuun, joka on jo paljon enemmän kuin mitä monet muut tekee, ja se on aina se tärkeä ensimmäinen askel.

Muutamia hyödyllisiä linkkejä trauman ymmärtämiseen:

https://pete-walker.com/fAQsComplexPTSD.html

https://pete-walker.com/fourFs_TraumaTypologyComplexPTSD.htm

https://www.mind.org.uk/information-support/types-of-mental-health-prob…

https://www.recoveryintune.com/cptsd/

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole edes kiinnostusta mihinkään harrastuksiin tai muuhunkaan. Tuntuu, että minun pitäisi tuntea olexani ensin rakastettu tällaisenaan ennen kuin syttyisin ihmisenä henkiin. Kuitenkaan tällaisena minä vain työnnän rakkauden mahdollisuuden pois joten aika hankala kuvio kai. Ap

Hei Ap. Minulla on hieman eri tavalla ilmeneviä ongelmia mutta kuitenkin olen myös voinut huonosti pari viime vuotta. Selvästi korona-aika sekoitti kohdallani monet tutut rutiinit ja asiat ja tunnen vieläkin hieman ajelehtivani. Itselläni tuo aika vaikutti olotilan huononemiseen.

Sain nyt haettua julkiselta mt-apua. Yllättävän nopeasti sain asian etenemään jo jollakin tavalla. Helpottaa paljon, kun joku on edes ottanut nyt kopin tilanteestani ja vointiani seurataan. Suosittelen hakemaan apua - ja kerro pahin tilanteesi, älä ainakaan yhtään kaunistele sitä, niin saat nopeammin apua.

Tsemppiä meille! 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole edes kiinnostusta mihinkään harrastuksiin tai muuhunkaan. Tuntuu, että minun pitäisi tuntea olexani ensin rakastettu tällaisenaan ennen kuin syttyisin ihmisenä henkiin. Kuitenkaan tällaisena minä vain työnnän rakkauden mahdollisuuden pois joten aika hankala kuvio kai. Ap

Sinänsä ymmärrän, mutta parempi lähtökohta suhteelle on se, että on terve itseluottamus jo sitä ennen. Koittaisinkin siis nyt ennen kaikkea keskittyä oman voinnin parantamiseen. Se suhde tulee paljon varmemmin sen mukana kuin jos jäät ajattelemaan, että et voi parantua ilman kumppania. Ja se suhde on paljon vakaammalla pohjalla ja toimii paremmin, jos olet huolehtinut itsesi ensin kuntoon. 

Vierailija kirjoitti:

Damaget goods. Poistoon elämästä.

Watch out, we got a bad ass here!