Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pelkään, etten löydä koskaan kumppania. Olen liian traumatisoitunut. N28
21.04.2024 |
Tämä sisäinen yksinäisyys on kammottavaa. Kuin ei olisi yhteyttä ihmisiin sillä tavalla kuin pitäisi olla.
Minut on pakotettu olemaan vahva ja pärjäämään itsekseni. Siksi en viitsi olla liian heikko mutta käänteisesti mitä vahvempi olen yrittänyt olla, sen enemmän heikkouteni näkyykin epåedullisilla tavoilla ulospäin. Kuten alkoholi, tupakointi, rahapelit, lihavuus jne. Minä olen parissa vuodessa mennyt erittäin huonoon kuntoon.
Kaikki mitä olen yrittänyt peitellä on kuin paisunut moninkertaisesti enkä pystynytkään hallitsemaan elämääni.
Suren sitä, että joudun olemaan yksin sitten. Ei kukaan tällaista ihmistä halua puolisokseen enkä minäkään tietenkään halua olla vaivaksi tai vääristä syistä suhteessa.
Inhoan tätä elämääni. Miksi en vain hallinnut tätä? Miksi en vain pärjännyt?
Traumat liittyvät voimakkaasti lasiseen lapsuuteen, väkivaltaan, seksuaaliseen väärinkäyttöön ja aikuisena aivan samat kuviot käynyt useasti läpi muissa ihmissuhteissa. Olen mennyt rikki lopullisesti. Rikkinäinen nukke voisi kuvata hyvin tätä sisäistä ja ulkoista omaa kokemusta itsestäni.
Tiedä pitäisikö vain luovuttaa aivan kokonaan.
Kommentit (37)
Miksi edes mietit kumppanin hankkimista kun olet yltä päältä traumoissa? Hoida eka itsesi kuntoon. Se onnistuu helposti: Mieli tykkää elää menneessä, mutta oikea elämä tapahtuu nyt. Keskity siihen mitä tapahtuu nyt. Juuri tässä hetkessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä vielä tämä 40-vuotias. Joo itse aloittelen tässä terapiaa uudelleen. Tuo on totta, että terapeutin löytäminen on itseasiassa aika vaikeaa tai siis vaatii etsintää, soittoja, sähköposteja, käyntejä eli vie aikaa ja vaivaa. Kun tarvitsee apua, sitä olisi niin ihana saada helpommin. Käyn nyt yhdellä, mutta hän ei ota asiakkaita pitkiin terapioihin. Mutta tästäkin on jo apua.
Itse suren tässä eniten sitä, että jäin traumataustasta johtuvien oireideni vuoksi nuorempana ilma puolisoa ja lapsettomaksi. Lapset ovat niin söpöjä palleroita. Olisin halunnut itselleni sylillisen lapsia. Olisi niin ihana hoivata omia palleroita. Toki ihmeitä tapahtuu aina ja kuukautiseni pyörivät edelleen ja kaikki luulevat aina mun olevan joku 32 tms. Ja sitten uskon siihen, että elämä tarjoaa ihan varmasti itsellenikin vielä ihania asioita muodossa tai toisessa. Luotto elämään on siis suuri.
Tällä hetkellä itse opettelen tuntemaan tunteita. Itkemään surua ja pelkoa pois. On jotenkin jännittävää opetella uusia asioita. Samalla olen alkanut sulkea ovia. Mun oli esimerkiksi aivan pakko sulkea eräs perheenjäsen elämästäni, jotta mun ei tarvitse jatkuvasti kuunnella hänen mitätöivää ja ilkeää puhettaan, pilkkaamista ja silmien pyörittelyä.
Kuten ap tuolla kirjoitti, on todella merkillistä, että ensin ihminen kokee lapsuudessaan jotain tuskallista ja sitten aikuisena hakee sitä samaa lapsuudesta tuttua tuskaa aikuisiän ihmissuhteistaan. Mun eräs perheenjäsen kuoli ollessani teini-iässä. Koin silloin ensimmäisenä, että nyt olen vapaa. Ahdisti suuresti tuntea niin itsekkäästi. Ironista on se, että lapsuuden tuskasta ei noin vain vapaudu, vaan sen tutun tuskan äärelle hakeutuu aikuisena yhä uudelleen ja uudelleen aikuiselämän ihmissuhteissa.
Voimia meille kaikille näiden asioiden kanssa painiville! <3
Vierailija kirjoitti:
Lupasin eilen ehdottaa kirjoja. CPTSD johtaa usein addiktioihin ja muihin itsetuhoisiin selviytymiskeinoihin, joten et ole yksin, vaan tilanteesi on todella tyypillinen keissi. Älä siis lisää vaikeiden kokemustesi päälle vielä häpeää ja epätoivoa. Onneksi nimenomaan siksi, että tilanteesi on niin yleinen, siitä on myös kirjoitettu paljon. Näitä löytyy kirjastoista, Scribdin ja Everandin kaltaisista palveluista, Audiblesta ja vaikkapama Archive.orgista yms.
Suosittelen aloittamaan Gabor Matésta. Ilmaiseksi löytyy paljon haastatteluja esitelmiä Youtubesta, mutta hänellä on myös todella hyvät kirjat traumoista. Hän on nimenomaan työskennellyt todella syvien addiktioiden kanssa elävien kanssa (on siis lääkäri) vuosikymmenien ajan, joilla useimmilla oli nimenomaan samanlainen tausta, josta kerrot.
Pete Walkerin CPTSD From Surviving to Thriving on upea käytännönläheinen kirja, joka kuvailee mitä lapsuuden traumat on, selittää erilai
Oi miten ihanan viestin minulle jaksoit kirjoittaa!
Onpa sinulla paljon tietoa näistä. Kiitos ihan todella paljon. Näissähän minulla menee paljon aikaa kun yritän oppia ja ymmärtää itseäni syvemmin. Juuri tuollaisia neuvoja tässä kaipaili, noilla pääsee varmaan pitkälle jo ennen varsinaista terapiaa.
Se on joo helpottavaa, että onneksi ei ole yksin ja minussa ei kai olekaan perustavanlaatuista vikaa tavallaan vaan kai olen sitten ikäni oireillut milloin mitenkin. Jo ihan varhaisin riippuvuuteni oli syöminen ja jopa seksuaalinen käytös lapsuudessa. Ahmin ja sain kuulla siitä usein, kehoani haukuttiin ihan vanhempien puolelta ja siis todella varhain jo oireilin addiktioilla. Myöhemmin sitten tuli muut mutta huumeisiin en onneksi ole (koputan puuta) addiktioitunut enkä ole niistä kiinnostunut, muuten varmasti menisi vielä huonommin.
Onhan elämä aika solmussa mutta jossain syvällä sisällä haluaisin uskoa, että joku merkitys kai minullakin tässä elämässä on ja ehkä vielä opin rakastamaan itseäni tai jotain muuta merkittävää tulen kokemaan tunnetasolla hyvällä tavalla toivottavasti.
Kiitän vielä. Ap
Voi, minulla on sama tilanne. Olen jo vanha. Elämä meni. Joskus välillä olin onnellinen. Sitten taas putosin yksinäisyyteen.
Etsi kumppani. Se helpottaa. Olet vielä nuori, joten ehdit hyvin. Sen ohjeen antaisin nuorelle itselleni. Kukaan ei antanut, kun en kertonut kenellekään. Sinä uskalsit kertoa! Hyvä!
Sekin usein hermostuttaa kun mietin, että miksi minä olen "heikko" ja kannan tätä taakkaa. Miksi en vain pääse näiden asioiden yläpuolelle, miksi en vaan voi unohtaa ja elää omaa elämääni. Se oikeastaan raivostuttaa ja kohdistan vihaa itseäni kohtaan. Vielä kun oireilen ja joskus olen jopa hyvin itsetuhoinen niin se lisää koko epämukavien tunteiden kirjoa ja saa melkein aivot räjähtämään. Oikein huutaa tekisi mieli ja kaikki minussa haluaisi vapaaksi. Sitten vaan sitä lopulta väsyy, nöyrtyy ja pienenee ja yrittää vain kestää. Tuossa on oikeastaan se koko minun tunnekokemukseni elinkaari kun lisää vielä ne vaiheet kun hetkeksi unohdan kaiken ja päätän alkaa suorittamaan, jotta kokisin olevani vahva.
Sitten taas väsyn, tipun kuiluun ja kaikki ne epätoivon ja surun vaiheet tulevat uudestaan.
Tätä tämä on ollut vuosia ja vuosia. Sen vain näkee selvemmin vanhempana. Nuorempana vielä ajatteli, että menee ohi itsestään ja elämään kuuluu tämä kaikki mutta minulle on ainakin selvää, että tämä on ollut sellainen vuoristorata johon on voimakkaasti osallisena monet kehoon ja psyyken tasolle jääneet kuormat. Painajaiset ovat myös tuttuja. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sekin usein hermostuttaa kun mietin, että miksi minä olen "heikko" ja kannan tätä taakkaa. Miksi en vain pääse näiden asioiden yläpuolelle, miksi en vaan voi unohtaa ja elää omaa elämääni. Se oikeastaan raivostuttaa ja kohdistan vihaa itseäni kohtaan. Vielä kun oireilen ja joskus olen jopa hyvin itsetuhoinen niin se lisää koko epämukavien tunteiden kirjoa ja saa melkein aivot räjähtämään. Oikein huutaa tekisi mieli ja kaikki minussa haluaisi vapaaksi. Sitten vaan sitä lopulta väsyy, nöyrtyy ja pienenee ja yrittää vain kestää. Tuossa on oikeastaan se koko minun tunnekokemukseni elinkaari kun lisää vielä ne vaiheet kun hetkeksi unohdan kaiken ja päätän alkaa suorittamaan, jotta kokisin olevani vahva.
Sitten taas väsyn, tipun kuiluun ja kaikki ne epätoivon ja surun vaiheet tulevat uudestaan.
Tätä tämä on ollut vuosia ja vuosia. Sen vain näkee selvemmin vanhempana. Nuorempana vielä ajatteli, että menee ohi itse
Linkkaan tähän kanavan, joka voisi auttaa. Sinun on opittava empatiaa itseäsi kohtaan, ja se on juuri se, mitä sinulta on kaltoinkohtelun kautta viety. Voit kirjoittaa noista tunteista, kun tietty muisto nousee pintaan, vaikka 20-30 min, ja nimenomaan paperille kynällä, eli ei tietokoneella. Kirjoita rehellisesti miltä tuntuu, ja sitten heität paperin roskiin. Sen jälkeen voit istua ja tuntea empatiaa sitä nuorempaa itseäsi kohtaan ja antaa hänelle halin, tai jos se ei tunnu oikealta, niin hymyilet hänelle tai muuten ilmaiset mielessäsi olevasi hänen puolellaan. Usein se nimittäin on juuri se "sisäinen lapsi" joka siellä edelleen on tunnetasolla kiinni siinä traumatisoivassa tilanteessa, eli oikeasti siis osa aivoistasi. Joidenkin tutkimusten mukaan trauma on siis sitä, että muisto on koodautunut "väärin", eli aivot tulkitsevat sen kaiken tapahtuvan sinulle juuri nyt, koska ei ollut mahdollista silloin eri syistä aikoinaan oikeasti käsitellä tapahtumaa. Sitten voit kuunnella rauhoittavaa musiikkia, vaikka pianomusiikkia spotifysta, nimenomaan sellaista, joka ei ole surullista, vaan lempeää.
Kuulen myös, että sinulla on tällä hetkellä tosi vaikea hetki menossa, eli älä epäröi olla yhteydessä kriisipuhelimeen (esim MIELI 09 2525 0111) tai ihan päivystykseen, jos tulee sellainen olo. Ansaitset tulla kuulluksi ja nähdyksi, ja tämä palsta on todella rohkea ja hyvä alku, mutta ansaitset vielä enemmän. Älä jää tämän kanssa yksin, mielen kriisit voi joskus iskeä päälle ihan yhtäkkiä, kun mieli lähtee prosessoimaan niitä traumoja. Eli etene varovasti ja yritä tunnistaa, milloin raja tulee vastaan.
Synkronistisesti sattui vielä käymään niin, että yksi lempparipodcasteistani postasi eilen jakson tähän aiheeseen liittyen. Huomaatko? Joku korkeampi voima taitaa olla puolellasi, ehkä nyt on tosiaan sinun kohdallasi täydellinen hetki lähteä purkamaan näitä asioita, että voit parantua.
Lisäilen tänne varmaan vielä muitakin videoita ja resursseja, jos kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
POet saman ikäinen kuin erän tuntemani nainen joka on alkoholisti, sillä on paljon kysyntää tietyissä ryhmissä, ja nyt se jopa seurustelee.
voimia
"Kysyntää tietyissä ryhmissä".
Repesin tälle.
Ap, ei ole hyvä tuossa tilanteessa haluta olemaan jonkun kanssa.
On ensin tultava toimeen itsensä kanssa ja nautittava siitä seurasta.
Sulla ei ole tarpeeksi itseluottamusta ja itsesuojeluvaistoa,joten olet altis huonoihin suhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää mitään vaikka olen ollut yksin koko elämäni. Vanhemmat hylkäs kun olin 15 vuotias. Sen jälkeen olenkin asunut yksin eli 33 vuotta.
T: kiltti mies.
Oliko friendzone täynnä "hyviä" kumppaneita, kun olitte alle 25v.
Missäs ne nyt on? Katosivat kuin seinään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi hyvä, kun Suomessa kuka tahansa saisi halutessaan helpon eutanasian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin yritin toipua lapsuuden traumoista vuosia ilman suurempia tuloksia kaikilla mahdollisilla keinoilla.. Kunnes tulin uskoon. Sinulla ei varmasti ole mitään menetettävää, joten jos oikeasti sydämestäsi pyydät (siis oikeasti haluat kuulla Jumalaa) ja rukoilet niin Jumalaa vastaa rukoukseesi. Hän voi parantaa kaiken. Aivan kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin yritin toipua lapsuuden traumoista vuosia ilman suurempia tuloksia kaikilla mahdollisilla keinoilla.. Kunnes tulin uskoon. Sinulla ei varmasti ole mitään menetettävää, joten jos oikeasti sydämestäsi pyydät (siis oikeasti haluat kuulla Jumalaa) ja rukoilet niin Jumalaa vastaa rukoukseesi. Hän voi parantaa kaiken. Aivan kaiken.
Kerran olin ja tunsin sen universaalin rakkauden sydämessäni ja näin miten se kanavoitui minusta ulospäin saaden elämän värit hehkumaan kauniina.
Minulla oli turvallinen ja hyvä olla.
Mutta mokasin ja menetin sen. Edes korkeampi tietoisuus ei yllä minuun enää. Edes Jumala ei halua minua enää auttaa. Hylkäsin itseni ja eksyin. -ap
eiks tinderiin voi laittaa millainen on ja millaista hakee?
Alue: Aihe vapaa
Älä huoli turhia, kyllä joku yli 50nen setämies sinut kumppaniksi ottaa.