Senior koira + nivelrikko
Koira reilu 12 vuotias. Elämä ollut hyvä ja pysynyt koko elämän terveenä. Ollut aktiivinen ja leikkisä koko ikänsä, paitsi nyt. Vuoden sisällä lenkkien pituudet jouduttu lyhentämään, koska koira väsyy herkemmin, kävely muuttunut hitaammaksi ja vaivalloisemmaksi. Alkuun lenkkien lyhentäminen auttoi ja koira jaksoi ja oli myös lenkin jälkeen aktiivinen.
Nyt parin kuukauden aikana lenkkien pituus jouduttiin tiputtamaan huomattavasti. Myös tuli ontumista, raajojen jäykkyyttä ja sisällä koiran leikkiminen vähentynyt yms. Koira alkoi olemaan kivuliaan oloinen. Eläinlääkäri määräsi kipulääke kuurin. Tämän koira söi. Kuurin aikana koira oli virkeämpi sisällä / ulkona ja kevyiden lenkkien pituutta pystyi vähän lisäämään. Edelleen kuitenkin näki ettei raajojen liikerata ole normaali.
Kuurin loputtua oireet tuli takaisin ja pahempana. Olen jatkanut kipulääkkeen antamista eläinlääkärin ohjeen mukaan. Huomaan, että kipulääkkeestä on apua aktiivisuuteen (ei niin paljoa mitä esim 6kk sitten), jalkojen liikeradat ei ole entisellään, mutta paremmat kuin ilman kipulääkettä.
Ymmärrän sen että kyseessä on vanha koira ja vanhuuden vaivoja tulee. Nyt on aika miettiä miten edetä. Eutanasia vai suun kautta otettava kipulääkkeen muuttaminen pistokseen. Tosiaan pistos pitäis antaa kerran kuukaudessa. Sillä saisi kivut varmasti hallintaan. Onko enää koiran elämää?? Jos kyseessä olisi nuorempi koira esim 9 vuotias niin tottakai. Kyseessä on reilu 12 vuotias koira. Mietin että onko siinä enää järkeä lähteä pistoksiin? Onko se enää mielekästä koirille että voisit olla aktiivinen koira taas pistoksen turvin? Pistoksista tulee kierre. Ja jossain vaiheessa tuon ikäisen koiran luopuminen tulee kuitenkin eteen. Ja paljon saisi edes lisä aikaa kipulääke pistoksilla tämän ikäiselle koiralle. Vuoden? Alla vuoden? No sitä ei varmaan kukaan osaa sanoa.
Vai onko parempi luopua koirasta kun on vielä elämän iloa vähän jäljellä? Ei ole esim sydän sairauksia yms. Kesä mietityttää minua myös. Viime kesänä huomasin että lämpimät päivät otti myös koville. Pelkään sitä että tuleeko kesällä muista hankaluuksia mitä lämpö voi aiheuttaa. Luopuminen mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään?
Koira on melko iso kokoinen. Kipulääkettä on saanut, lenkit on kevyitä + niitä lyhennetty ja leikkimistä vähennetty huomattavasti vaikka koiralla olisi parempi päivää. Huomasin että jos rasitusta on enemmän niin se vaikuttaa kävelyyn vaikka olisi saanut kipulääkkeen mutta ei niin pahasti kuin kipulääkkeen kanssa. Ruokavalioon kiinnitetty huomiota.
Paljon kysymyksiä mielissä. Ei varmasti ole oikeaa tai väärää vastausta miten toimia. Itse pitää tehdä päätös. Lähinnä haluaisin ajatuksiani purkaa tänne. Ja olisi kiva tietää mitä tekisitte tässä tilanteessa tilanteessa. Ja onko kokemusta kipulääke pistoksesta kun koira on yli 12 vuotias? Oliko hyötyä? Miten pitkä hyöty? Toki jokainen koira on yksilöllinen
Kommentit (92)
Koska en voi tietää, miten koira liikkuu käytännössä niin kokeilisin piikkiä ja glukosamiini/msm-pillereitä. Mikäli eivät auta ja koivet ovat kovin kapulat ja kävely vaikeaa niin lopetus.
Kevään koleus voi vaikuttaa koirankin niveliin, kesän lämpö helpottanee. Nivelrikkoisena itsekin tiedän, että välillä on parempi välillä huonompi, eikä kaikista lääkkeistä ole apua.
Koirasta on kuitenkin yleensä helppo nähdä, miten se voi. Kissat taas onnistuvat piilottamaan paremmin ja pitempään vaivansa. Molemmista kokemusta.
Luuliemijauhe on luonnollinen kollageenin, glukosamiinin, kondroitiinin, hyaluronihapon ja aminohappojen lähde.
Luulientä voi keitellä myös itse, mutta jauheen käyttö on kätevämpää.
Meillä 13,5 v iso koira. Vuosi sitten oli todella jäykän oloinen aamuisin mutta kun saatiin koira laihtumaan ja lisää liikuntaa niin syksyllä oli jo vetreä kaveri (kolme lenkkiä päivässä ja syksystä ne yhteensä 10-15 km). Nyt on koira jotenkin väsähtänyt ja nukkuu paljon enemmän kuin ennen. Kävelee kyllä hyvin ja haluaa edelleen pitkiäkin lenkkejä välillä (4 km kerralla) mutta ei jaksa enää juosta kuin hiljaista vauhtia lenkillä (saa päättää vauhdin itse). Varmaan pitää ruveta lyhentämään lenkkejä nyt vaikka vanhus koettaa aina päästä pitkälle lenkille.
Voiko tuo lisääntynyt nukkuminen ja se että nykyään nousee makuulta ylös vasta kun on varma että lähdetään lenkille merkitä että koira olisi kipeä ? Talvella käytetty viimeksi eläinlääkärissä ja silloin sai antibiootit pissatulehdukseen mutta muuten terveen oloinen koira. Välillä innostuu edelleen leikkimään itsekseenkin eli ihan iloisen oloinen kuitenkin. Ja kyllä siis itsekseen kävelee muuten vaan pihalla jne mutta laiska nousemaan jos on makuuasennossa.
sori ap että laitan kysymyksen sun ketjuun.
Jos on elämäniloa jäljellä niin tottakai Librela. Lisäksi ruuan sekaan Nutrolin senioria.
Ei vanhusta kannata enää leikittää ja lenkittää väkisin vaan lyhyet pissalenkit riittää. Parempi olisi se vähäinenkin liikunta köpötellä metsässä eikä asfaltilla niin ei nivelet niin rasittuisi ja lihakset pysyisi vahvempina epätasaisella liikkuessa. Uiminen on myös hyvää liikuntaa nivelvaivaiselle seniorille.
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat, että vanha koirasi on aktiivinen?
Anna sen lepäillä.
En ole sanonut missään etten anna koiran levätä tai odota että hän olisi super aktiivinen tai sellainen kun hän on ollut nuorempana. Ei hänen tarvitse enää olla. Hän on iäkäs. Hän saa levätä. Aktiivisuuden väheneminen on merkki kivuista ja hänellä ei ole hyvä olla. Kuvasin aktiivisuuden lisääntyvän kun saa kipulääkettä. Eli kipulääkeestä on ollut apua. Lähinnä tässä pohdin, että lähteekö kipulääkepiikki kierteeseen vai pitäiskö vanhuksen saada päästä ikuiselle levolle. Lähinnä haen kokemuksia jotka on joskus ollut samassa tilanteessa tai tuntenut jonkun kuka on ollut. Ajatuksia. Ite teen sen päätöksen minkä teen. Paljon liikkuu kysymyksiä ja ajatuksia päässä. Se on normaalia.
Miksi pelkäät ,että koira joutuu kipulääkepiikki kierteeseen? Mitä tarkoitat tällä? Ei se koiraa varmaankaan kovin paljon stressaa, jos joutuu käymään kerran kuukaudessa pistoksella. Minä käyttäisin kaikki mahdolliset lisäravinteet ja lääkkeet mitä on olemassa niin kauan kun niistä on apua. Monet koirat ovat hyötyneet osteopaatin hoidoista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä 13,5 v iso koira. Vuosi sitten oli todella jäykän oloinen aamuisin mutta kun saatiin koira laihtumaan ja lisää liikuntaa niin syksyllä oli jo vetreä kaveri (kolme lenkkiä päivässä ja syksystä ne yhteensä 10-15 km). Nyt on koira jotenkin väsähtänyt ja nukkuu paljon enemmän kuin ennen. Kävelee kyllä hyvin ja haluaa edelleen pitkiäkin lenkkejä välillä (4 km kerralla) mutta ei jaksa enää juosta kuin hiljaista vauhtia lenkillä (saa päättää vauhdin itse). Varmaan pitää ruveta lyhentämään lenkkejä nyt vaikka vanhus koettaa aina päästä pitkälle lenkille.
Voiko tuo lisääntynyt nukkuminen ja se että nykyään nousee makuulta ylös vasta kun on varma että lähdetään lenkille merkitä että koira olisi kipeä ? Talvella käytetty viimeksi eläinlääkärissä ja silloin sai antibiootit pissatulehdukseen mutta muuten terveen oloinen koira. Välillä innostuu edelleen leikkimään itsekseenkin eli ihan iloisen oloinen kuitenkin. Ja ky
Lonkkaongelmia, joka tuntuu silloin, kun nousee ylös?
Outo ajatusmaailma ap:lla pelätä kipulääkepiikkiä "kierteen" takia. Librelaa suositellaan nimenomaan siksi että se ei ole samalla tavalla haitallista sisäelimille niinkuin suun kautta otettavat tulehduskipulääkkeet. Sitä voi käyttää huoletta vaikka vuosia. Ja pitääkin käyttää koko lopun elämän ajan nivelrikkotapauksissa. Ei se ole mikään kierre mistä pitäisi päästä eroon.
Meillä samanikäinen koira.
Nyt vuoden verran käyty hakemassa Librela-piikki kerran kuukaudessa ja ainakin meidän koiralla se on auttanut.
Pystyy taas kipuamaan yläkertaan ja hyppäämään sohvalle.
Vaikuttaa ihan tyytyväiseltä elämäänsä, joten niin kauan kuin piikit tuntuvat auttavan, jatkamme tällä tavalla.
Onpa huono eläinlääkäri,jos ei ole jo lopetusta ehdottanut tai suorastaan suositellut.
Itsekkäitä ihmisiä kun pitävät kärsiviä vanhuskoiria väkisin kärsimässä.
Sinä olet koirasi jumala ja herra.Sinä päätät kuinka kauan annat koirasi kärsiä.
Eläinrääkkäystä tuollainen, häpeäisitte.
Olen koiraihminen itsekin, ja laitan kärsivän koirani hyvinkin nopeasti matalalla kynnyksellä ikiuneen.
Jos ihmisellä todetaan nivelrikko niin slloin käytetään kipulääkkeitä ja lisäravinteita koko loppu elämän ajan. Sama juttu koirilla. Ap:n koira voi elää kipupiikeillä vielä monta kivutonta vuotta.
Muutamia vinkkejä:
-Lenkit pehmeällä alustalla, jos vain suinkin mahdollista, ei asfaltilla.
-Koirille on nivelrikkoon saatavilla muitakin lääkkeitä ja hoitoja kuin pelkät kipulääkkeet, esim erilaiset nivelpistokset kipulääkkeiden ohelle.
-Jotkut ravintolisät toimivat, toiset eivät. Jos kokeilet, kokeile sellaista, josta muutkin ovat saaneet ihan konkreettista apua. Ja muista sanoa näistä eläinlääkärille, jos käytössä on samanaikaisesti muitakin lääkkeitä. Ravintolisillä ja lääkkeillä voi olla yhteisvaikutuksia.
-Satsaa terveelliseen ruokavalioon ja pidä koiran paino kurissa. Varsinkin, jos lenkkejä vähennetään ja lyhennetään, täytyy annoskokoja myös pienentää. Ylipaino ei ole nivelrikkoiselle hyväksi ja rasittaa niveliä entisestään.
-Jos koiralla alkaa olla merkittävästi elämänlaatua haittaavia oireita jatkuvasti eikä mitkään lääkkeet eikä hoidot auta, luopuminen on viisain vaihtoehto siinä vaiheessa.
Nivelrikko ei parane ja on kivulias. En suoraan sanottuna ymmärrä, että vanhalle nivelrikkokoiralle edes määrätään kuuriluontoisesti kipulääkettä, kun se pitäisi laittaa suoraan jatkuvana loppuelämäksi. Meillä menee Librela-pistos kerran kuussa ja lisäksi tulehduskipulääke päivittäin: ei sivuvaikutuksia, ja koiran elämänlaatu pysyy hyvänä. Jos kipu alkaa tulla näistä lääkkeistä läpi tai lääkkeistä tulee hankalia sivuoireita, vanha ystävä pääsee pois. Joillekin koirille pelkkä Librelakin tuo pitkäksi aikaa selkeän avun. Mitään syytä olla lääkitsemättä nivelrikkokipua ei yksinkertaisesti ole, jos lääke koiralle toimii.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisellä todetaan nivelrikko niin slloin käytetään kipulääkkeitä ja lisäravinteita koko loppu elämän ajan. Sama juttu koirilla. Ap:n koira voi elää kipupiikeillä vielä monta kivutonta vuotta.
Nyt on kyseessä vain koira.Koira ei pysty kertomaan kuinka paljon sattuu ja haluaako se elää kipujensa kanssa.
Omistajan kuuluu olla se viisas osapuoli näissä tapauksissa.
Jos koira ei voi lenkkeilläkään enää, niin kyllä on kurjaa elämää
Vierailija kirjoitti:
Onpa huono eläinlääkäri,jos ei ole jo lopetusta ehdottanut tai suorastaan suositellut.
Itsekkäitä ihmisiä kun pitävät kärsiviä vanhuskoiria väkisin kärsimässä.
Sinä olet koirasi jumala ja herra.Sinä päätät kuinka kauan annat koirasi kärsiä.
Eläinrääkkäystä tuollainen, häpeäisitte.
Olen koiraihminen itsekin, ja laitan kärsivän koirani hyvinkin nopeasti matalalla kynnyksellä ikiuneen.
Eli toisin sanoen olet persaukinen jolla ei ole varaa hoidattaa koiraa.
Paljonko maksaa piikki kerran kuukaudessa? Voiko niitä pistää itse kotona? Meillä myös koiralla taitaa olla alkava nivelrikko. Hyvä kun tuli huomattua näitä monia vinkkejä.
Olikohan libera pistos jota monen koira käyttää, tuttu joutuu vain puolen vuoden välein hakemaan. Toinen hoitoalalla pistää itse kotona. Kumpikin koira voi hyvin ja nauttivat elämästä. Sitten on vielä biologinen lääkitys mahdollisuus, jos koira muuten on terve ja nauttii elämästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa huono eläinlääkäri,jos ei ole jo lopetusta ehdottanut tai suorastaan suositellut.
Itsekkäitä ihmisiä kun pitävät kärsiviä vanhuskoiria väkisin kärsimässä.
Sinä olet koirasi jumala ja herra.Sinä päätät kuinka kauan annat koirasi kärsiä.
Eläinrääkkäystä tuollainen, häpeäisitte.
Olen koiraihminen itsekin, ja laitan kärsivän koirani hyvinkin nopeasti matalalla kynnyksellä ikiuneen.
Eli toisin sanoen olet persaukinen jolla ei ole varaa hoidattaa koiraa.
Ei vaan olen viisaampi kuin kukaan teistä.Minä olen hyvä ihminen.Te olette itsekkäitä.Ei koira itse sure kuolemaansa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä 13,5 v iso koira. Vuosi sitten oli todella jäykän oloinen aamuisin mutta kun saatiin koira laihtumaan ja lisää liikuntaa niin syksyllä oli jo vetreä kaveri (kolme lenkkiä päivässä ja syksystä ne yhteensä 10-15 km). Nyt on koira jotenkin väsähtänyt ja nukkuu paljon enemmän kuin ennen. Kävelee kyllä hyvin ja haluaa edelleen pitkiäkin lenkkejä välillä (4 km kerralla) mutta ei jaksa enää juosta kuin hiljaista vauhtia lenkillä (saa päättää vauhdin itse). Varmaan pitää ruveta lyhentämään lenkkejä nyt vaikka vanhus koettaa aina päästä pitkälle lenkille.
Voiko tuo lisääntynyt nukkuminen ja se että nykyään nousee makuulta ylös vasta kun on varma että lähdetään lenkille merkitä että koira olisi kipeä ? Talvella käytetty viimeksi eläinlääkärissä ja silloin sai antibiootit pissatulehdukseen mutta muuten terveen oloinen koira. Välillä innostuu edelleen leikkimään itsekseenkin eli ihan iloisen oloinen kuitenkin. Ja ky
Vanhempana koirat nukkuu yhtä paljon kuin pentuna 18-20 tuntia vuorokaudessa..
Ensimmäinen kerta kun tänne julkaisen ja luulin että tuohon pitää laittaa jotain. Tarkoitus ei missään nimessä ollut mikään äänestys. Sain otettua sen pois.