Köyhien lasten avoinkirje hallitukselle on surullista luettavaa
Voitte lukea koko kirjeen tästä:
Monella meistä yhden vanhemman perheiden lapsista ja nuorista on elämässämme vain yksi vanhempi, jonka tuloilla perhe elätetään. Tulot eivät aina riitä kattamaan kaikkia pakollisia menoja ja joskus tingitään jopa ruoasta. Tämä on todellisuutta osalle yhden vanhemman perheistä nyt.
Missä me ollaan, kun hallituksen leikkausten jälkeen köyhyyttä tulee vieläkin enemmän?
Meillä tulisi olla oikeus kokea taloudellista turvaa siitä, että välttämättömiin tarpeisiimme vastataan. Meidän pitäisi päästä osallistumaan meille tärkeisiin asioihin yhtä lailla, kuin muidenkin nuorten.
Silti meille on tuttua, ettei uusia kenkiä saa rikkinäisten tilalle tai että joutuu kieltäytymään kavereiden ehdottamasta vapaa-ajan vietosta, koska siihen ei ole varaa. Monet harrastukset ovat kalliita, eikä niitä yhden vanhemman tuloilla kustanneta.
Perusasioiden puuttumisen takia olemme kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta ja jopa kiusaamista. Taloudellinen tilanne on aiheuttanut surua ja kateutta; miksi juuri minä jään paitsi?
On myös ristiriitaisia tunteita; vihaa siitä, ettei oma vanhempi pysty tarjoamaan sitä, mitä kahden vanhemman perheissä pystytään ja toisaalta myös ymmärrystä omaa vanhempaa kohtaan, joka tekee parhaansa ja välittää.
Huoli perheen pärjäämisestä on kuitenkin suuri ja taloudellisten haasteiden seuraukset uhkaavat mielenterveyttä.
Hallituksen tulisi perua leikkaukset niistä vähäisistä tuista, joita yhden vanhemman perheet saavat. Nyt tehtävillä päätöksillä ei saisi vaikeuttaa elämäämme entisestään.
Kun leikkaatte vanhemmiltamme, leikkaatte myös meidän hyvinvoinnistamme ja lisäätte eriarvoisuutta nuorten välille.
Nuorten mielenterveyden tärkeydestä kyllä puhutaan paljon, mutta mitä sen eteen tehdään? Elämme jo nyt varpaillamme, mitä on tulevaisuus?
Kommentit (519)
Vierailija kirjoitti:
Tän siitä saa kun r oskasakki lisääntyy
Ainoa r oskasakki täällä ovat kaltaisesi ihmiset.
Köyhien lasten kirjeet pitäisi vanhempien lukea. Se on vanhempien tehtävä ei hallituksen.
Maksaa ruoka pöytään, mahdollistaa koulutus ja tulevaisuus.
Elämä se valtion työ ole perseitä pyyhkiä.
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt ainakin lasten ja nuorten syyllistäminen. Ihan hirveitä vastauksia tähänkin viestiin. Jos ei ole minkäänlaista empatiaa, niin jättäkää sitten vastaamatta. Nämä lapset ja nuoret ovat kuitenkin he, joille tämä maa jää sen jälkeen, kun me olemme siitä nyhtäneet minkä irti saamme. Nämä sukupolvet ovat niitä, jotka ehkä yrittävät jotenkin huolehtia vanhemmista sukupolvista, saattaa säällisesti hautaan saakka.
<3 <3
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko mennä töihin ja lopettaa loisiminen toisten rahoilla.
Nyt virkavalta tarkistamaan yrittäjien koteihin onko kodinkoneet ostettu yrityksen nimiin ja laitettu omaan kotiin. Rikollista hakea niistä verivähennystä.
Ja onko lapsen iphone yrityksen nimissä, tuollaisen perheen äitikin on rikollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko mennä töihin ja lopettaa loisiminen toisten rahoilla.
Nyt virkavalta tarkistamaan yrittäjien koteihin onko kodinkoneet ostettu yrityksen nimiin ja laitettu omaan kotiin. Rikollista hakea niistä verivähennystä.
Ja onko lapsen iphone yrityksen nimissä, tuollaisen perheen äitikin on rikollinen.
Kodinkoneet laitettu kotiin ja haetaan verovähennystä.
Mersut laitettu poistoihin ja sillä ajaa poika.
Yrittäjät hakevat yritystukia ja, käyttävät palkattomia työkokeilijoita, vaikka yrityksen tulos on hyvä.
Ahne, ahne, ahne
Jos ostat iphonen yrityksen nimiin niin et voi antaa sitä lapsesi käyttöön. Olet rikollinen ja kuulut vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsien pitäminen ja kasvatus saatava luvalliseksi, lasten pitoon vanhemmille tuloraja ja lapsille samanlainen rekisteri kuin kissoille ja koirille.
Hallitus ajaa meitä kohti dystopiaa.
Poliisit tarkistamaan yrittäjien koteihin onko kodinkoneet ostettu yrityksen nimiin ja asennettu omaan kotiin oman perheen käyttöön. Rikollista toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole varaa kasvattaa lapsia niin sitten huostaanottoja ja uudelleen sijoituksia sellaiseen perheeseen jolla on varaa pitää huolta lapsista ja ostaa ehjiä vaatteita. Jokainen kantaa vastuun itsestään eikä ala itkeä että valtion ja veronmaksajien pitää tehdä ja maksaa ilmaiseksi kaikki.
Tämä viesti todistaa miten "pihalla" olette asioista. Otappa huviksesi selville paljonko huostaanotetun lapsen "kustannus" on esim.vuorokaudessa valtiolle,kaupungille tai kunnalle, ihan pikkusummista ei todellakaan ole kyse. Lisäksi niitä sijaisperheitä ei kylläkään juuri löydy, niistä on huutava pula nykyisyydelläänkin, saati jos kaikki "köyhien perheiden" lapset huostaanotetaan. Ei kyllä löydy myöskään laitos paikkoja. näissä kustannuksissa nykyinen tuki on hyttysen pissi, sitä ette tunnu tajuavan. Älkää myöskään ihmtelkö kun rikollisuus lisääntyy kun nuoret ottavat "ohjat" omiin käsiin. Ei niitä työpaikkoja riitä
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjät hakevat yritystukia ja, käyttävät palkattomia työkokeilijoita, vaikka yrityksen tulos on hyvä.
Ahne, ahne, ahne
Tyhmä, tyhmä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjät hakevat yritystukia ja, käyttävät palkattomia työkokeilijoita, vaikka yrityksen tulos on hyvä.
Ahne, ahne, ahne
Tyhmä, tyhmä
Ahne ja tyhmä yrittäjä. Koko kaupunki haukkuu perheen, lapsella ilkeät vanhemmat.
Niin, että kun vaikka rakennus yrittäjänäkin ostat yrityksen nimissä niitä kodinkoneita niin niitä ei kuulu asentaa omaan kotiin.
Sinä rikollinen ihminen. Rikollinen äiti ja isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi ei ollut mitään harrastuksia ja eikä videopelejä, vaan leikattiin pihalla muiden lasten kanssa nurkkajussia ja kirkonrottaa. Tässä on teille hyvä mahdollisuus irrottautua digitaalisesta oravanpyörästä ja mennä pihalle leikkimään.
Tutustumaan muihin jenginuoriin, joilla ei ole varaa harrastuksiin.
Voisivat vaikka potkia palloa taloyhtiön pihalla. Ei ole kuin mielikuvituksesta kiinni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattais miettiä, kenen kanssa niitä lapsia pykää, jottei jää yyhooksi.
Niin, teikäläinenhän on kuolematon. Olisit maininnut tinderissä.
Ai kaikki yyhoot on leskiä vai?
Alvin korotus oli viimeinen niitti, ei enää kiinosta jonkun työttömän tai tuntemattoman muksun elättäminen. Tulkoon toimeen omillaan sillä tällä allekirjoittaneella on nyt mitta täynnä näitä loputtomia veroja.
...ja jos tarpeeksi kurmootetaan tuikkivat meitä puukoilla.
Oikeinhan se vaan olisi jos tällä tiellä jatketaan.