Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Köyhien lasten avoinkirje hallitukselle on surullista luettavaa

Vierailija
21.04.2024 |

Voitte lukea koko kirjeen tästä:

Monella meistä yhden vanhemman perheiden lapsista ja nuorista on elämässämme vain yksi vanhempi, jonka tuloilla perhe elätetään. Tulot eivät aina riitä kattamaan kaikkia pakollisia menoja ja joskus tingitään jopa ruoasta. Tämä on todellisuutta osalle yhden vanhemman perheistä nyt.

Missä me ollaan, kun hallituksen leikkausten jälkeen köyhyyttä tulee vieläkin enemmän?

Meillä tulisi olla oikeus kokea taloudellista turvaa siitä, että välttämättömiin tarpeisiimme vastataan. Meidän pitäisi päästä osallistumaan meille tärkeisiin asioihin yhtä lailla, kuin muidenkin nuorten.

Silti meille on tuttua, ettei uusia kenkiä saa rikkinäisten tilalle tai että joutuu kieltäytymään kavereiden ehdottamasta vapaa-ajan vietosta, koska siihen ei ole varaa. Monet harrastukset ovat kalliita, eikä niitä yhden vanhemman tuloilla kustanneta.

Perusasioiden puuttumisen takia olemme kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta ja jopa kiusaamista. Taloudellinen tilanne on aiheuttanut surua ja kateutta; miksi juuri minä jään paitsi?

On myös ristiriitaisia tunteita; vihaa siitä, ettei oma vanhempi pysty tarjoamaan sitä, mitä kahden vanhemman perheissä pystytään ja toisaalta myös ymmärrystä omaa vanhempaa kohtaan, joka tekee parhaansa ja välittää.

Huoli perheen pärjäämisestä on kuitenkin suuri ja taloudellisten haasteiden seuraukset uhkaavat mielenterveyttä.

Hallituksen tulisi perua leikkaukset niistä vähäisistä tuista, joita yhden vanhemman perheet saavat. Nyt tehtävillä päätöksillä ei saisi vaikeuttaa elämäämme entisestään.

Kun leikkaatte vanhemmiltamme, leikkaatte myös meidän hyvinvoinnistamme ja lisäätte eriarvoisuutta nuorten välille.

Nuorten mielenterveyden tärkeydestä kyllä puhutaan paljon, mutta mitä sen eteen tehdään? Elämme jo nyt varpaillamme, mitä on tulevaisuus?

https://www.ts.fi/lukijoilta/6304318

Kommentit (519)

Vierailija
421/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko suomalainen yhteiskunta hajoamispisteessä, kun aikuiset ihmiset huutavat kurkku suorana vihapuhetta työttömiä ja huonommin elämässä pärjääviä kohtaan? Aivan järkyttävää käytöstä eduskunnassakin. Itsekkäät patsastelijat öyhöttävät lehtereillä puhumassa asioista, joita eivät pohjimmiltaan ymmärrä. Päälleliimattua retoriikkaa. 

Jos nyt tulisi sota, kuka haluaisi puolustaa ja ketä?

En tiedä kumpaa pelkään enemmän, ryzakkia vai omia...

Vierailija
422/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin voin ynmärtää, että verovähennyksen siivouksesta saa sairas ihminen, mutta en sitä, että sen saa myös alle 60- vuotias terve laiska uusavuton paska, joka istuu viikot kokouksissa perse penkissä mussuttamassa viinereitä ja puhumassa paskaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
423/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Roope Ankka oli vasta 10 kun aloitti yrittäjyyden kengänkiilottajana ja kiilotti kolme vuotta skottilaisten kuraisia kenkiä. 13-vuotiaana tämä  pestautui kansipojaksi karjalaivaan ja purjehti Glasgowsta Amerikkaa etsitään töitä. Klondiken kultaryntäyksessä iski kultasuoneen, sijoitti ottamalla pankin ja oli lopulta maailman rikkain Ankka.

Varovasti kyselen, koska en ole varma oletko tosissasi, vai oliko heittosi sarkasmia: tiesithän että Roope Ankka on sarjakuvahahmo, satua? Vähän niinkuin yksisarviset, peikot ja tontutkin.

Vierailija
424/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jätetään nyt ainakin ne lapset tekemättä!!! Ei kenenkään tarvitse syntyä kiusattavaksi, syrjittäväksi ja halveksittavaksi tähän maahan.

 

Ne on jo jätetty tekemättä. Se selviääö julkaistuista väestöpyramideista. Huolestuttavaa. Mm se on yksi syy maamme hankalaan tilanteeseen.

 

Vierailija
425/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, mutta kun jos on lääkäri joka tekee 2 päivää viikossa keikkatyötä isolla liksalla niin ei sitä nyt jaksa kotia siivota. Pitää ottaa siivooja ja hakea verovähennykset.

Kun arvostelen potilaiden painoa ja itse olen uusavuton laiska paska.

Vierailija
426/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistaakseni joskus 2015-2017 määrättiin että...

- Kahden aikuisen ja yhden lapsen perheen toimeentuloksi vaaditaan 2 200 euron nettotulot kuussa.

- Kahden aikuisen ja kahden lapsen perheen toimeentuloksi vaaditaan 2 600 euron nettotulot kuussa.

- Yksinhuoltajan ja yhden lapsen perheen toimeentuloksi vaaditaan 2 000 euron nettotulot kuussa.

- Yksinhuoltajan ja kahden lapsen perheen toimeentuloksi vaaditaan 2 400 euron nettotulot kuussa 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
427/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa, eikös yh-vanhempien eli pääasiassa naisten, pitänyt olla vahvoja ja pärjääviä ihmisiä?

Vierailija
428/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verovähennystä saa myös ulkomailla olevan asunnon ja loma-asunnon remontista. 

Miksi hitossa?

Ihan älytöntä.

 

 

 

Hyvätuloiset on niitä pahimpia tukien nostajia.

En ymmärrä sitäkään, että remontoit kesämökkiä ja saat verovähennyksiä.

Kesämökki ei ole välttämätön kenellekään.

 

Se työ on välttämätön sille remppamiehelle. Häntähän siinä tuetaan. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
429/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi miten ihana empaattitisia ja fiksuja suomalaiset ovat. Not!

Vierailija
430/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi 2024 edition. Maan älykät kerääntyneet palstalle piereskelemään ja haukkumaan lapsia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
431/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätetään nyt ainakin ne lapset tekemättä!!! Ei kenenkään tarvitse syntyä kiusattavaksi, syrjittäväksi ja halveksittavaksi tähän maahan.

Ne on jo jätetty tekemättä. Se selviääö julkaistuista väestöpyramideista. Huolestuttavaa. Mm se on yksi syy maamme hankalaan tilanteeseen.

No ei ole vaan se, ettei täällä ole likikään riittämiin (palkallista, yksityisen sektorin) työtä kaikille. Lastenteko ei saa aikaan muuta kuin lisää lapsia joiden kasvatus ja koulutus vie entistä enemmän sosiaaliturvarahoja. Työpaikat sekä pienentäisi sosiaalitukiaisia että lisäisi verotuloja.

Jännä miten poliitikot jää noin sekunnissa hokemaan jotain täysin naurettavia ratkaisuideoita ongelmiin jotka ei ole tällä hetkellä ongelma, ja samalla unohtaa kokonaan sen tämän hetken suurimman ongelman. Ei tuo työpaikkojen puute sillä katoa ettei kukaan suostu puhumaan siitä, eikä korjaannut millään työttömien piiskaamisella kuten 30v työttömien piiskaamisen luulisi jo hitaammallekin broilerille kertovan. 

Vierailija
432/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin, työssäkäyvien ei kuulu kustantaa hyvätuloisten verovähennyksiä loma-asuntojen remontteihin eikä verovähennystä siivouksesta vain sen takia, että hyvätuloinen on uusavuton laiska paska.

Työssäkäyvä ei kustanna verovähennyksistä latin latia, koska vähennyksen saaja ei saa ,mitään. Hän maksaa työstä täyden hinnan ihan itse. Veroja hän maksaa pikkuisen vähemmän. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
433/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomi 2024 edition. Maan älykät kerääntyneet palstalle piereskelemään ja haukkumaan lapsia.

Vasurit on siitä surullinen ryhmä että nuo sotki kaikista varoituksista piittaamatta viime hallituksessa lasten(sa) talouden vuosikymmeniksi ja nyt koittaa syyttää muita sähläyksensä seurauksista ja piiloutuu kritiikiltä niiden lasten selän taakse.

Jokainen joka ajattelee lasten etua oikeasti pitää huolen ettei yksikään vasuri pääse enää ikinä valtaan ja vaientaa nuo vaikka väkisin kun nuo ei itse tajua lopettaa valehteluaan. 

Vierailija
434/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi miten ihana empaattitisia ja fiksuja suomalaiset ovat. Not!

Vasemmistohan sitä empatiaa suorastaan säteilee ympäriinsä:

- vastustajat hakataan

- lasten rahat tuhlataan

- valehdellaan lapsille ettei parempi ole mahdollista joten äänestäkää vasureita

- piiloutuu niiden lasten taa kritiikiltä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
435/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko suomalainen yhteiskunta hajoamispisteessä, kun aikuiset ihmiset huutavat kurkku suorana vihapuhetta työttömiä ja huonommin elämässä pärjääviä kohtaan? Aivan järkyttävää käytöstä eduskunnassakin. Itsekkäät patsastelijat öyhöttävät lehtereillä puhumassa asioista, joita eivät pohjimmiltaan ymmärrä. Päälleliimattua retoriikkaa. 

Jos nyt tulisi sota, kuka haluaisi puolustaa ja ketä?

En tiedä kumpaa pelkään enemmän, ryzakkia vai omia...

 

 

Mielestäni itänaapurin manipulointi on vaikuttanut vahvasti osaan suomalaisista. Siksi suomalainen yhteiskunta on hajoamassa. Aukaiskaa ihmiset silmät nyt äkkiä

  

Vierailija
436/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En tule ikinä hankkimaan lapsia tähän hirveään maahan. Ensinnäkin ihmiset ovat aivan karmeita, näin järkyttävää kansaa ei ihan heti vastaan tulekaan. Toiseksi, jos nyt meneekin hyvin, nykymaailmassa ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Jos on ehtinyt hankkia lapsen ja menee työt alta, rakkaat kanssaihmiset ovat valmiita heittämään koko perheen vaikka bussin alle koska maailman tilanteen jatkuvasti muuttuessa on totta kai täysin oma vika ettei ole harjoitellut selvänäkijäksi ja tiennyt että työt menevät tulevaisuudessa alta. Kyseiset kanssaihmiset äänestävät myös valtaan 40-luvun Saksaa ihannoivan hallituksen joka on myös sitä mieltä että lapsille ei tarvitse olla edes ehjiä kenkiä ja oikeastaan hyväkin jos lapset menevät riehumaan aseen kanssa kouluun niin päästään ylijäämäihmisistä kätevästi eroon.

Ihan täydellä sydämellä sanon vain: pitäkää tunkkinne ja tukehtukaa siihen.

Netti on pullollaan mieleltään sairaita ihmisiä. Epäilenpä että nämä vihan lietsojat ja natsimaiset köyhien nimittelijät ovat teini-ikäisiä poikia angsteissaan, taikka lievästi kehitysvammaisia ihmisiä. Venäjän trollejakin varmasti on, haluavat luoda eripuraa näillä, hajottaa kansaa. Normaali aikuinen ihminen kyllä seuraa tiedotusvälineitä ja ymmärtää, että enemmistö näistä köyhien lasten vanhemmista käy töissä, mutta rahat eivät silti riitä. Hallitus leikkaa juurikin esim. työssäkäyviltä yksinhuoltajilta. Normaalin ihmisen sympatiat todellakin ovat näiden köyhien perheiden puolella. Suomalainen aikuinen, jäitä hattuun. Ollaan jatkossakin empaattisia ja pidetään lasten puolta, heissä on tulevaisuus.

 

Vierailija
437/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni joskus 2015-2017 määrättiin että...

- Kahden aikuisen ja yhden lapsen perheen toimeentuloksi vaaditaan 2 200 euron nettotulot kuussa.

- Kahden aikuisen ja kahden lapsen perheen toimeentuloksi vaaditaan 2 600 euron nettotulot kuussa.

- Yksinhuoltajan ja yhden lapsen perheen toimeentuloksi vaaditaan 2 000 euron nettotulot kuussa.

- Yksinhuoltajan ja kahden lapsen perheen toimeentuloksi vaaditaan 2 400 euron nettotulot kuussa 

 

 

 

Minulla oli tuo ja on edelleen alle 2000€/ kk. Siihen on laskettu elatustuki. Elätin lapsen ja maksoin hänen harrastukset yms. Tiukkaa teki. Mutta noilla.tuloilla ei saa muita tukia. Ja joutui maksamaan päivähoito paikasta osan. Samoilla tuloilla.kahden vanhemman perhe saa enemmän tukia ja maksaa.päivähoidosta vähemmän. 

Vierailija
438/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on tilanne lapsi todella tarvitsee kenkiä, mitä en tosin usko, niin sitten vanhemmat ovat velvollisia ostamaan ne OMILLA rahoillaan, ei siis verorahoista maksetuilla Kela tuilla. Ja jos ei ole varaa niin sitten mennään töihin ja säästetään palkasta jotta ei tarvitse ilman kenkiä olla. Mutta jos ei mennä töihin, niin lapsi huostaan heitteille jätöstä ja elatuksen laiminlyönnistä jos ei varaa lapsen kasvatukseen eikä osta kenkiä.

Vierailija
439/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko suomalainen yhteiskunta hajoamispisteessä, kun aikuiset ihmiset huutavat kurkku suorana vihapuhetta työttömiä ja huonommin elämässä pärjääviä kohtaan? Aivan järkyttävää käytöstä eduskunnassakin. Itsekkäät patsastelijat öyhöttävät lehtereillä puhumassa asioista, joita eivät pohjimmiltaan ymmärrä. Päälleliimattua retoriikkaa. 

Jos nyt tulisi sota, kuka haluaisi puolustaa ja ketä?

En tiedä kumpaa pelkään enemmän, ryzakkia vai omia...

 

 

Mielestäni itänaapurin manipulointi on vaikuttanut vahvasti osaan suomalaisista. Siksi suomalainen yhteiskunta on hajoamassa. Aukaiskaa ihmiset silmät nyt äkkiä

  

Mun on käsketty mennä saunan taakse, lapseni pitäisi kuulemma ottaa huostaan, osa toivoo heille jopa muita kohtaloa, pahempaa, kuuluisimme leirille, meitä on haukuttu loisiksi jne.. vain koska olemme köyhiä.

Arvatkaapa kuka näitä on toivonut? Niin, ihan suomalaiset.

Vierailija
440/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jonkun politrukin kyhäämä sepustus ts. puoluetoimiston(vassarien) horinoita. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kolme