Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Köyhien lasten avoinkirje hallitukselle on surullista luettavaa

Vierailija
21.04.2024 |

Voitte lukea koko kirjeen tästä:

Monella meistä yhden vanhemman perheiden lapsista ja nuorista on elämässämme vain yksi vanhempi, jonka tuloilla perhe elätetään. Tulot eivät aina riitä kattamaan kaikkia pakollisia menoja ja joskus tingitään jopa ruoasta. Tämä on todellisuutta osalle yhden vanhemman perheistä nyt.

Missä me ollaan, kun hallituksen leikkausten jälkeen köyhyyttä tulee vieläkin enemmän?

Meillä tulisi olla oikeus kokea taloudellista turvaa siitä, että välttämättömiin tarpeisiimme vastataan. Meidän pitäisi päästä osallistumaan meille tärkeisiin asioihin yhtä lailla, kuin muidenkin nuorten.

Silti meille on tuttua, ettei uusia kenkiä saa rikkinäisten tilalle tai että joutuu kieltäytymään kavereiden ehdottamasta vapaa-ajan vietosta, koska siihen ei ole varaa. Monet harrastukset ovat kalliita, eikä niitä yhden vanhemman tuloilla kustanneta.

Perusasioiden puuttumisen takia olemme kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta ja jopa kiusaamista. Taloudellinen tilanne on aiheuttanut surua ja kateutta; miksi juuri minä jään paitsi?

On myös ristiriitaisia tunteita; vihaa siitä, ettei oma vanhempi pysty tarjoamaan sitä, mitä kahden vanhemman perheissä pystytään ja toisaalta myös ymmärrystä omaa vanhempaa kohtaan, joka tekee parhaansa ja välittää.

Huoli perheen pärjäämisestä on kuitenkin suuri ja taloudellisten haasteiden seuraukset uhkaavat mielenterveyttä.

Hallituksen tulisi perua leikkaukset niistä vähäisistä tuista, joita yhden vanhemman perheet saavat. Nyt tehtävillä päätöksillä ei saisi vaikeuttaa elämäämme entisestään.

Kun leikkaatte vanhemmiltamme, leikkaatte myös meidän hyvinvoinnistamme ja lisäätte eriarvoisuutta nuorten välille.

Nuorten mielenterveyden tärkeydestä kyllä puhutaan paljon, mutta mitä sen eteen tehdään? Elämme jo nyt varpaillamme, mitä on tulevaisuus?

https://www.ts.fi/lukijoilta/6304318

Kommentit (519)

Vierailija
401/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Verovähennystä saa myös ulkomailla olevan asunnon ja loma-asunnon remontista. 

Miksi hitossa?

Ihan älytöntä.

Vierailija
402/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaa olla melko väsynyttä. Tuskin se nyt kaikki on hallitusten syytä jos vanhemmilla on elämänhallinta hukassa.

 

 

Elämän hallinta hukassa? Yhden vanhemman perheessä sitä.hallintaa on usein paljon enemmän, kuin 5000€ tuloilla, joiden siirtämisestä valutetaan. Yhden vanhemman perheessä kaikki pitää olla tarkasti suunniteltua. Oli kyseessä aika, raha tai mikä tahansa muu asia. Pitäisi kunnioittaa, että ihmiset pystyy pyörittämään arkea yhden vanhemman voimin. Ainoa että palkat siihen tuppaa olemaan liian pienet. Ja sekin on lapsilta pois, jos se yksi vanhempi yrittää tehdä kahta työtä ja saada kahta palkkaa. Usein vielä lisiä tuova vuorotyö on poissuljettu. 

Miksi pitäisi muiden kumartaa yh-vanhempaa? Itsepähä

 

Itäisessä naapurimaassa ollaan ankarampia, jos vanhempi  ei osallistu jälkeläisestä huolehtimiseen.  Elatusmaksut ovat iso prosentti etävanhemman tuloista. Jos vanhempi laiminlyö lasta, häneltä voidaan ottaa pois kaikki oikeudet lapsen suhteen ja siitä tehdään virallinen päätös. Perusteluna on, että vanhempi ei ole maksanut lapsesta, ei ole lähettänyt syntymäpäivälahjoja, eikä ole tavannut lasta.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
403/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Verovähennystä saa myös ulkomailla olevan asunnon ja loma-asunnon remontista. 

Miksi hitossa?

Ihan älytöntä.

 

 

 

Hyvätuloiset on niitä pahimpia tukien nostajia.

En ymmärrä sitäkään, että remontoit kesämökkiä ja saat verovähennyksiä.

Kesämökki ei ole välttämätön kenellekään.

Vierailija
404/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

400 euroa kuukaudessa työlounaisiin ja tupakkaan.

 Ei ihme, että palkka ei riitä.

 

Omalla työpaikallani vain osa kävi säännöllisesti syömässä kalliissa ruokalassa. Monet söivät vuosikausia eväitä, jotka tuotiin kotoa. Edellisen päivän ruoantähteitä, voileipää tai nuudeleita.  Tällaista oli valtion työntekijöillä.

Vierailija
405/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne-ti-ket-ti! NETIKETTI!!

- Ole kohtelias, sillä kirjoitetut sanat vaikuttavat voimakkaammilta kuin puhe.

- Sarkasmi ja pienet vitsit eivät aina toimi.

- Älä kirjoita vihaisena, vältä ylireagoivaa rähinöintiä (flame).

- Kirjoita lyhyesti ja ytimekkäästi.

- Allekirjoita viestisi.

- Käytä välimerkkejä ja isoja kirjaimia normaalisti, älä karju isoilla kirjaimilla.

- Opettele yleisimmät akronyymit eli lyhennesanat.

- Älä luota sähköpostin yksityisyyteen.

- Käytä tarvittaessa hymiöitä tunnetilojen viestimiseen.

Juhani

Vierailija
406/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

400 euroa kuukaudessa työlounaisiin ja tupakkaan.

 Ei ihme, että palkka ei riitä.

 

Omalla työpaikallani vain osa kävi säännöllisesti syömässä kalliissa ruokalassa. Monet söivät vuosikausia eväitä, jotka tuotiin kotoa. Edellisen päivän ruoantähteitä, voileipää tai nuudeleita.  Tällaista oli valtion työntekijöillä.

 

 

Kyllä siellä osa käy joka päivä syömässä.

Ja täysin älyvapaita palkkoja. Elykeskuksen sijaisuus, palkka 4000 kuukaudessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
407/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Köyhä lapsi Hakaniemestä 7-v on kirjoittanut avoimen kirjeen. Hyvin säälittävää. Otan osaa kurjuuteen.

Vierailija
408/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verovähennystä saa myös ulkomailla olevan asunnon ja loma-asunnon remontista. 

Miksi hitossa?

Ihan älytöntä.

 

 

 

Hyvätuloiset on niitä pahimpia tukien nostajia.

En ymmärrä sitäkään, että remontoit kesämökkiä ja saat verovähennyksiä.

Kesämökki ei ole välttämätön kenellekään.

 

 

 

Niin, mutta kun kokoomuslaiset hakevat 450 euroa työasuntovähennystä kuukaudessa ja viikonloppumatkat. Sitten he hakevat verovähennystä oman asunnon, kesämökin ja ulkomaan loma-asunnon remonttiin. Ja autot poistoihin, kun on vielä sivutoiminen yrityskin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
409/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verovähennystä saa myös ulkomailla olevan asunnon ja loma-asunnon remontista. 

Miksi hitossa?

Ihan älytöntä.

 

 

 

Hyvätuloiset on niitä pahimpia tukien nostajia.

En ymmärrä sitäkään, että remontoit kesämökkiä ja saat verovähennyksiä.

Kesämökki ei ole välttämätön kenellekään.

 

 

 

Niin, mutta kun kokoomuslaiset hakevat 450 euroa työasuntovähennystä kuukaudessa ja viikonloppumatkat. Sitten he hakevat verovähennystä oman asunnon, kesämökin ja ulkomaan loma-asunnon remonttiin. Ja autot poistoihin, kun on vielä sivutoiminen yrityskin.

 

 

Ja kotona käy siivooja, siitäkin vielä verovähennystä.

Vierailija
410/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sävy jolla suurin osa kommenteist puhuu lapsista rikkol Netikettiä ja on hyvän maun vastaisia. Huomioikaa että puhutte nyt lapsista olitte sitten asiasta mitä mieltä tahansa. Jos on tarve huutaa niin menkää parvekkeelle tai terassille ja huutakaa pihalle mitä teillä on sanottavaa, mutta pitäkää huono käytös ja räyhääminen pois netistä ja kirjoittakaa sen sijaan asiallisesti.

Juhani

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
411/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ollaan hemmetin köyhiä. On ollut tilanteita, jolloin mulla ei ole ollut varaa vaikkapa kenkiin. Nyt menee onneksi paremmin. Ollaan lasten kanssa säästetty ihan hulluna opiskelua varten, sosiaalituista. Ei kuitenkaan toimeentulotuesta, koska se olisi rikollista. Helppoa ei ole ollut, on kuljettu ja kuljetaan kirpparikuteissa ja niistäkin valitaan halvimmat, ei merkkituotteita. Itse poimitaan marjat ja sienet ynnä tölkit. Ikinä ei syödä ulkona, ei suoratoistoja tai mitään turhuuksia. Ruoan teen alusta asti itse. Polkupyörällä sötkötetään kaikki mahdolliset matkat, autoa ei ole. Lemmikkinä on pienjyrsijä, harrastusvälineet hankitaan halvalla ja harrastetaan kotona, jolloin ei tule matkakuluja. Alkoholia käytetään vain, jos joku tarjoaa, lapset eivät ole käyneet ikinä ravintolassa tai baarissa.

Onhan tämä nyt vähän sellaista sitku-elämää, mutta ei tässä auta. Opintolaina tuntuu niin isolta möröltä, että sitä välttääkseen on valmis aikamoisiin ponnistuksiin.

Vierailija
412/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hienoja kevät vaatteita myynnissä, mutta ei osteta mitään.

Voidaan käydä kyllä katselemassa vaatteita jika viikko ostoskeskuksessa, mutta ei osteta mitään. 

Otetaan termosmukiin kahvia ja istuskellaan kauppakeskuksen penkillä sitä juomassa ja katsotaan ihmisvilinää.

Onneksi on noi isot vaatevarastot itselle ostettu kirpputorilta jo aiemmin.

 

Minä taas näen isossa kauppakeskuksessa täysinäisitä  kahviloita ja ruokapaikkoja. Ihmettelen joka kerta miten ihmisillä on varaa siihen. Itse mietin jokaista ruokaostosta tarkkaan ja viimeksi osa tavaroista jäi kaupan hyllylle. Shampoo, juurekset ja edullinen kahvipaketti. Viikonloppuisin ja iltapäivällä näkee perheitä, joiden lapsilla on hienot vaatteet ja koko perhe syö järkyttävän kallista merkkijäätelöä käytävällä. Hyvä sentään, että joillakin on rahaa, kun yhteiskunnan pitää toimia. Muutenhan kaikki olisivat pian työttömiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
413/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Edellisvuonna isotuloiset haki vielä verovähennystä sähkölaskuunkin.

On siellä virkailijoilla työtä isotuloisista, kun hakevat miljoona eri verovähennystä.

Vierailija
414/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoja kevät vaatteita myynnissä, mutta ei osteta mitään.

Voidaan käydä kyllä katselemassa vaatteita jika viikko ostoskeskuksessa, mutta ei osteta mitään. 

Otetaan termosmukiin kahvia ja istuskellaan kauppakeskuksen penkillä sitä juomassa ja katsotaan ihmisvilinää.

Onneksi on noi isot vaatevarastot itselle ostettu kirpputorilta jo aiemmin.

 

Minä taas näen isossa kauppakeskuksessa täysinäisitä  kahviloita ja ruokapaikkoja. Ihmettelen joka kerta miten ihmisillä on varaa siihen. Itse mietin jokaista ruokaostosta tarkkaan ja viimeksi osa tavaroista jäi kaupan hyllylle. Shampoo, juurekset ja edullinen kahvipaketti. Viikonloppuisin ja iltapäivällä näkee perheitä, joiden lapsilla on hienot vaatteet ja koko perhe syö järkyttävän kallista merkkijäätelöä käytävällä. Hyvä sentään, että joillakin on rahaa, kun yhteiskunnan

 

 

 

Osalla on myös asuntovelkaa ja kulutusluottoja.

Kohta alkaa konkurssit ja ovat loppuelämänsä ulosotossa vuokralla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
415/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko suomalainen yhteiskunta hajoamispisteessä, kun aikuiset ihmiset huutavat kurkku suorana vihapuhetta työttömiä ja huonommin elämässä pärjääviä kohtaan? Aivan järkyttävää käytöstä eduskunnassakin. Itsekkäät patsastelijat öyhöttävät lehtereillä puhumassa asioista, joita eivät pohjimmiltaan ymmärrä. Päälleliimattua retoriikkaa. 

Jos nyt tulisi sota, kuka haluaisi puolustaa ja ketä?

Vierailija
416/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika tyhmä saa olla vanhempi, jos kulutusluotolla maksaa lomamatkoja.

Kohta saavat kenkää töistä ja jättivelat niskassa.

Osa on ottanut myös lyhennysvapaata lomakuukautena eli ei sitäkään apua enää irtisanomistilanteessa.

Vierailija
417/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko suomalainen yhteiskunta hajoamispisteessä, kun aikuiset ihmiset huutavat kurkku suorana vihapuhetta työttömiä ja huonommin elämässä pärjääviä kohtaan? Aivan järkyttävää käytöstä eduskunnassakin. Itsekkäät patsastelijat öyhöttävät lehtereillä puhumassa asioista, joita eivät pohjimmiltaan ymmärrä. Päälleliimattua retoriikkaa. 

Jos nyt tulisi sota, kuka haluaisi puolustaa ja ketä?

 

 

No, ei puolusteta kenenkään omistusasuntoja.

Sodassa vakuutus ei korvaa, mutta asuntovelka kyllä jää.

Vierailija
418/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Syyttäkööt lapsen vain omia vanhempiaan. Työssäkäyvän velvollisuuksiin ei kuulu kustantaa verorahoin jonkun toisen lapsille kenkiä jos vanhemmilla ei ole siihen itse varaa.

 

Tässä maassa jokainen joutuu kustantamaan toisille sellaista, mitä ei itse tarvitse. Kaikkien olisi hyvä muistaa tämä.

 

Vierailija
419/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitus oli yrittää lasta tänä vuonna, mutta näitä kommentteja lukiessa tulin toisiin ajatuksiin enkä aio hankkia ollenkaan lapsia. Tällainen Suomi ei niitä tarvitse eikä ansaitse. Sitäpaitsi koskaan ei voi tietää koska joutuu työttömäksi tai suistuu köyhyyteen ja niin voi käydä kaikille.

Jos noin heppoiset on perustelut, että hankit lapsia tälle maalle niin älä ihmeessä. Jos taas itsellenne, älä siinäkään tapauksessa. Kuulostat nimittäin vassarilta. 

Olen kanssa samaa mieltä, että jos joku keskustelupalsta muuttaa mieltäsi lastenhankkimisen suhteen, niin älä hanki lapsia. Älä myöskään hanki lapsia, jos olet suistumassa köyhyyteen tuosta vaan valtion elätettäväksi. Lapsella pitäisi olla jotkin oikeudet hyvään elämään, mikä merkitsee vastuullisia vanhempia. Kaikki ketä mietityttää nämä vastuunkantoasiat omassa elämässä, niin älkää tehkö niitä lapsia. Ei vastuuta lapsista saa ulkoistaa valtiolle. nim. se oikea köyhä lapsi, ei mikään hakaniemen trolli. 

Vierailija
420/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, työssäkäyvien ei kuulu kustantaa hyvätuloisten verovähennyksiä loma-asuntojen remontteihin eikä verovähennystä siivouksesta vain sen takia, että hyvätuloinen on uusavuton laiska paska.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä kolme