Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Köyhien lasten avoinkirje hallitukselle on surullista luettavaa

Vierailija
21.04.2024 |

Voitte lukea koko kirjeen tästä:

Monella meistä yhden vanhemman perheiden lapsista ja nuorista on elämässämme vain yksi vanhempi, jonka tuloilla perhe elätetään. Tulot eivät aina riitä kattamaan kaikkia pakollisia menoja ja joskus tingitään jopa ruoasta. Tämä on todellisuutta osalle yhden vanhemman perheistä nyt.

Missä me ollaan, kun hallituksen leikkausten jälkeen köyhyyttä tulee vieläkin enemmän?

Meillä tulisi olla oikeus kokea taloudellista turvaa siitä, että välttämättömiin tarpeisiimme vastataan. Meidän pitäisi päästä osallistumaan meille tärkeisiin asioihin yhtä lailla, kuin muidenkin nuorten.

Silti meille on tuttua, ettei uusia kenkiä saa rikkinäisten tilalle tai että joutuu kieltäytymään kavereiden ehdottamasta vapaa-ajan vietosta, koska siihen ei ole varaa. Monet harrastukset ovat kalliita, eikä niitä yhden vanhemman tuloilla kustanneta.

Perusasioiden puuttumisen takia olemme kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta ja jopa kiusaamista. Taloudellinen tilanne on aiheuttanut surua ja kateutta; miksi juuri minä jään paitsi?

On myös ristiriitaisia tunteita; vihaa siitä, ettei oma vanhempi pysty tarjoamaan sitä, mitä kahden vanhemman perheissä pystytään ja toisaalta myös ymmärrystä omaa vanhempaa kohtaan, joka tekee parhaansa ja välittää.

Huoli perheen pärjäämisestä on kuitenkin suuri ja taloudellisten haasteiden seuraukset uhkaavat mielenterveyttä.

Hallituksen tulisi perua leikkaukset niistä vähäisistä tuista, joita yhden vanhemman perheet saavat. Nyt tehtävillä päätöksillä ei saisi vaikeuttaa elämäämme entisestään.

Kun leikkaatte vanhemmiltamme, leikkaatte myös meidän hyvinvoinnistamme ja lisäätte eriarvoisuutta nuorten välille.

Nuorten mielenterveyden tärkeydestä kyllä puhutaan paljon, mutta mitä sen eteen tehdään? Elämme jo nyt varpaillamme, mitä on tulevaisuus?

https://www.ts.fi/lukijoilta/6304318

Kommentit (519)

Vierailija
361/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tehdään lapsi niin sitten myös hemmetti pysytään yhdessä kunnes sillä lapsella on työpaikka ja varaa ostaa oma asunto.

Vierailija
362/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työttömyys on oma valinta. Normaali ihminen tekee kaikkensa pitääkseen työpaikan ja välttääkseen irtisanomiset ja portkut. Työpaikastaan kannattaa opetella pitämään kiinni kaikine keinoin, jopa kyseenalaisin, mutta se palkitsee kun saa pysyä töissä ja pitää työpaikkansa.

 

 

Oma valinta?

"Ensi vuonna irtisanotaan tuhansia valtion virkamiehiä"

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f2a9bdbe-125f-4dab-b8ca-0b1cfe728…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
363/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missään vaiheessa hallituksen leikkaus ja säästötoimet eivät ole koskeneet lapsia ja nuoria eivätkä nämä heihin millään tavalla myöskään osu. Ainoa tarkoktus on saada talouskasvu takaisin nousuun, keventää valtion menoja ja patistaa työttömät kotisohvilta töihin. Aoitus sensijaan on puhdasta potaskaa ja valetta.

Vierailija
364/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hallitus leikkaa valtion virastoilta 400 miljoonaa.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010365170.html

Vierailija
365/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Missään vaiheessa hallituksen leikkaus ja säästötoimet eivät ole koskeneet lapsia ja nuoria eivätkä nämä heihin millään tavalla myöskään osu. Ainoa tarkoktus on saada talouskasvu takaisin nousuun, keventää valtion menoja ja patistaa työttömät kotisohvilta töihin. Aoitus sensijaan on puhdasta potaskaa ja valetta.

 

 

Hallitus leikkasi lapsikorotukset pois työttömyystuista jne. että älä puhu paskaa.

Vierailija
366/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Alle 50 henkeä työllistäviltä yrityksiltä ja organisaatioilta poistuu työsopimuslakiin perustuva takaisinottovelvollisuus. Vanhaa työntekijää ei enää tarvitse ottaa uudestaan palkkalistoille samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, vaikka yrityksen taloudellinen tilanne kohenisi nopeasti irtisanomisen  jälkeen."

https://www.pam.fi/artikkelit/hallitusohjelma-nakertaa-tyontekijan-turv…

 

Niin?Pienissä yrityksissä näin on ollut koko ajan.Kuka haluaa takaisin työpaikkaan josta kerran on potkittu pihalle?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
367/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työttömyys on oma valinta. Normaali ihminen tekee kaikkensa pitääkseen työpaikan ja välttääkseen irtisanomiset ja portkut. Työpaikastaan kannattaa opetella pitämään kiinni kaikine keinoin, jopa kyseenalaisin, mutta se palkitsee kun saa pysyä töissä ja pitää työpaikkansa.

 

 

Oma valinta?

"Ensi vuonna irtisanotaan tuhansia valtion virkamiehiä"

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f2a9bdbe-125f-4dab-b8ca-0b1cfe728…

Siinä tapauksessa kannattaa alkaa toimia ja vaikuttaa siihen et ei ole niiden irtisanottavien joukossa. Esimerkiksi järjestää päivällisen tyonantajalle ja lisäät töissä omaa tyottavuutta ja tehokkuutta työnteosaa niin että irtisanominen ei ole kannattavaa ja viestit työnantajalle että olet tärkeä heidän yritykselleen.

Vierailija
368/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaan aikaan toisaalla: Orpo: "Kyllä nyt on sillä tavalla että minun perheeni tarvitsee nopeampaa junayhteyttä Helsinkiin. Vaikka sitten vain sen viisitoista minuuttia vaikka puoliso toivoisikin puolta tuntia.  Olemme juuri säästäneet Purran kanssa tätä hanketta varten tarvittavat 6-9 miljardia."

Sanoo vasemmisto joka just päätti rakentaa helsinkiin ratikkasillan jolla arhinmäki pääsee 10 min nopeammin keskustan kapakkaan. Hintakin jotain miljardi. Ja siihen päälle malmin kentän rakentaminen joka maksaa kaupungille vähintään 2 miljardia pohjatöihin ja siihen rakentamisen tuet (kun eihän ay-liike nyt itse talojaan maksa, doh) niin melko kallista. Tuolla rahalla saisi todella pitkän pätkän metroa eri suuntiin. 

Itse-asiassa vastustan myös tuota sporahanketta. Sen lisäksi että se maksaa tolkuttomasti, sen tuotto on kyseenalainen, koko siltahanke pilaa maisemaa pitkältä matkalta. Tosin, nyt puhutaan tämän hetken hankkeista joihin on mahdollista vielä vaikuttaa. Turun ratahanke jota Orpo ajaa päättäväisesti eteenpäin, kustannuksista välittämättä on suuruusluokassaan sellainen että se yksin riittää suurimpaan osaan tarvittavista sopeutustoimista. 

Kuten moni asiaan perehtynyt on kirjoittanut, Turun "puolentoistatunnin juna, tai tunti ja kolme varttia juna" vaatisi minimissään > 140 vuotta (erittäin kovilla positiivisilla pohjaoletuksilla), mutta todennäköisesti hieman alle 27 000 vuotta (realistisilla odotuksilla) maksaakseen itsensä takaisin. 

Sopeutustarve on 9 miljardia. Ratahanke on minimissään puolet tuosta. Todennäköisenä lopullisena kustannuksena pidetään summaa joka asettuu noin 7-9 miljardin kokoluokkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
369/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työttömyys on oma valinta. Normaali ihminen tekee kaikkensa pitääkseen työpaikan ja välttääkseen irtisanomiset ja portkut. Työpaikastaan kannattaa opetella pitämään kiinni kaikine keinoin, jopa kyseenalaisin, mutta se palkitsee kun saa pysyä töissä ja pitää työpaikkansa.

 

 

Oma valinta?

"Ensi vuonna irtisanotaan tuhansia valtion virkamiehiä"

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f2a9bdbe-125f-4dab-b8ca-0b1cfe728…

Siinä tapauksessa kannattaa alkaa toimia ja vaikuttaa siihen et ei ole niiden irtisanottavien joukossa. Esimerkiksi järjestää päivällisen tyonantajalle ja lisäät töissä omaa tyottavuutta ja tehokkuutta työnteosaa niin että irtisanominen ei ole kannattavaa ja viestit työnantajalle että olet tärkeä heidän yritykselleen.

 

 

 

Jos on kertynyt 38 lomapäivää niin on kallis työntekijä. Irtisanomista pukkaa.

Vierailija
370/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko mennä töihin ja lopettaa loisiminen toisten rahoilla.

 

Alaikäisetkö töihin? Heidän kuuluu käydä koulua ja jopa tehdä läksyjä. Mielellään sellaiissa oloissa, että ei ole koko ajan nälkä. Parempiosaisten ihmisten täällä Suomessa pitäisi opettaa lapsilleen, että on rumaa ja törkeää pilkata ketään köyhyyden takia.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
371/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ottakaa nyt aikuiset ihmiset vastuu tekemisistänne, valinnoistanne ja tekemättä jättämisistänne. Turha keksiä kaiken maailman tekosyitä ja selittelyitä kun päivänselvää on, että hyvälle työntekijälle on AINA töitä. Ei välttämättä omalla alalla, mutta aina on jotain töitä ja samalla voi pitää silmät auki uuden työpaikan suhteen. Jos olet huono työntekijä, laiska, epäsiisti, epäkohtelias, töykeä, saikuttelija, erehellinen, ilmapiirinpilaaja, myöhästelijä, sitten on huonompi homma. Mutta se on oma vika, joten niin makaat kuin petaat. Tuet ruokakupongeiksi ja olosuhteet anteeksi. Jo alkaa kiinnostaa tehdä itsekin asioilleen jotain. 

Vierailija
372/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarkoitus oli yrittää lasta tänä vuonna, mutta näitä kommentteja lukiessa tulin toisiin ajatuksiin enkä aio hankkia ollenkaan lapsia. Tällainen Suomi ei niitä tarvitse eikä ansaitse. Sitäpaitsi koskaan ei voi tietää koska joutuu työttömäksi tai suistuu köyhyyteen ja niin voi käydä kaikille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
373/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä voi köyhälle lapselle tehdä on se, että opetetaan elämään tuilla ja vailla minkäänlaista vastuuta omasta talouden tilanteesta. Tosi ikävää on myös, että vanhemmat syyllistää valtiota omasta tilanteesta ja lapset näkevät valtion pahana asiana. Köyhiä perheitä ei saa liikaa hyyssätä. Ei se vanhempien alkoholismi ja kenties väkivaltaisuus lopu,  jos sossusta saa 100€ enemmän kuussa. 

Sun käsitys sitten kaikista vähävaraisista on näemmä se, että vedetään kaksin käsin rahat kurkusta alas silloin kuin ei hakata lapsia. Kyllä iso osa on ihan työssä käyviä pienipalkkaisia jotka mahdollistaa sunkin porsastelun. Ja jotkut ovat tehneet ikänsä töitä mutta vaikkapa sairauden vuoksi joutuneet sieltä pois ja nyt ei ole varaa kun kaikki raha menee lääkkeisiin ja hoitoon. Mutta ratkaistaan tämä ongelma ja aletaan kaikki presidentiksi niin ennenkään

Olet niin väärässä. Tulen köyhemmistä olosuhteista, mitä olet koskaan nähnyt. Noihin olosuhteisiin kuuluu olennaisensa osana sairaudet, olen ollut alle 5 vuotiaana noin 200 kertaa lääkärissä. Pienipalkkaisuus on myös ollut läsnä. En näe miten porsastelen, istuin kiltisti koulussa ja luin, vaikka en edes tajunnut mitään vielä yliopistossakaan. Koen että taustani vuoksi minulla on oikeus sanoa, että perheissä missä ruokaa ja vaatteita ei ole lapsille, niin lapset huostaan. Jos alkoholismia ja väkivaltaa, lapset huostaan. Jokainen päivä köyhien, sairaiden ja kouluttamattomien vanhempien elämässä on lapselle tuskaa. Sieltä oppii niin vääriä malleja elämään, että sitä en soisi kellekkään. Lapsen tai nuoren paikka ei ole sosiaalitukien luukku, vanhempien pitäisi joku vastuu ottaa. Siitä se koulukiusaamiseksi joutuminen ja kaikki alkaa. Se on pahan kierre, mitä sosiaalituet  tekee köyhälle perheelle. 

 

Vierailija
374/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten- ja nuortenkin on hyvä osallistua yhteiskunnan elvytykseen ja alettava kastelemaan kesätöitä, kuten vaikka voivatko ulkoiluttaa naapuruston koiria, pestä autoja tai ajaa murmea.

 

Suomessa tulee heti vastaan verotus. Kun lapseni olivat alaikäisiä, jollakin paikkakunnalla oli keksitty tällainen naapuruston apusysteemi. Kohta pian joku viranomainen ilmoitti, että  alaikäisten "tuloista" pitää periä verot ja ties mitä muita maksuja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
375/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

50- vuotiaan on vaikea enää työllistyö. Miksi menit valtiolle töihin ja kohta olet haukuttu sossupummi.

Vierailija
376/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitus oli yrittää lasta tänä vuonna, mutta näitä kommentteja lukiessa tulin toisiin ajatuksiin enkä aio hankkia ollenkaan lapsia. Tällainen Suomi ei niitä tarvitse eikä ansaitse. Sitäpaitsi koskaan ei voi tietää koska joutuu työttömäksi tai suistuu köyhyyteen ja niin voi käydä kaikille.

Jos noin heppoiset on perustelut, että hankit lapsia tälle maalle niin älä ihmeessä. Jos taas itsellenne, älä siinäkään tapauksessa. Kuulostat nimittäin vassarilta. 

Vierailija
377/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdysvalloissa on myös työvoimapulaa. Siellä osavaltiot ovat joutuneet siksi sallimaan lapsityövoiman käytön. Esimerkiksi McDonald's ja Walmart palkkaa lapsia töihin kun eivät muuten muuten saisi työntekijöitä: 

Vierailija
378/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia aina yyhoilla on niin vaikeaa? Saavat valtavat määrät tukia, mutta mikään ei riitä. Ydinperheet sen sijaan eivät saa muuta kuin lapsilisät ja maksavat kaiken itse. 

 

Osa yksinhuoltajista tulee toimeen hyvin. Heillä on hyvä palkka, lasten toinen vanhempi maksaa isoja elatusmaksuja ja lähihuoltajalla on varakkaita sukulaisia, jotka ostavat lapsille kalliiita vaatteita ja tavaroita. Monilla yksinhuoltajilla on hyvin erilainen tilanne. Pienet tulot, pienimmät mahdolliset elatusmaksut ja lapsille ostetaan vain välttämättömät tarvikkeet. Ylimääräistä rahaa ei ole koskaan. Joku onnekas saattaa saada jostain jouluavusta ruokakaupan lahjakortin tai tuntemattoman kanssaihmisen ostaman lelun. Näitä ei  aina tule eniten tarvitseville 

 

Vierailija
379/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossa vielä neljäs video joka ei mahtunut edelliseen mukaan:

Vierailija
380/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi asia kulttuurissamme on muuttunut: kateuden normalisointi. Siitä ei ole kauaa, kun kateutta pidettiin ei-toivottuna tunteena: inhimillisenä ja luonnollisena, mutta sellaisena, että ihmiset tekivät töitä itsensä kanssa tullakseen vähemmän kateellisiksi ja vapautuakseen siitä. Evankelis-luterilaisessa kulttuurissa kateutta on pidetty oikeastaan syntinä. Nykyään ihmiset huutavat kateuttaan täysin häpeilemättä.

Ennen vanhaan nuori oli masentumisvaarassa, jos joku läheinen kuoli, vanhempi ryyppäsi ja hakkasi, poika-/tyttöystävä jätti tai tuli muita suuria ristiriitoja ihmissuhteissa. Nykyään masennukseen tuntuu riittävän, että näkee muilla nuorilla hienoja tavaroita ja vaatteita, matkoja somessa jne. Mutta aiheuttavatko nämä pohjimmiltaan kuitenkaan oikeasti sitä masennusta? Ehkä syy on kuitenkin tässä merkityksettömyyden ajassa ja kulttuurissa, että ihmiset eivät enää aidosti Elä ja Koe vaan ruudut vievät liikaa aikaa. Että ihmiset eivät enää tunne itseään aidosti tarpeelliseksi, kun työelämä esitetään nuorille vain itsensä ilmaisun ja toteuttamisen alustana, jossa joku onnistuu ja joku ei. Tätä tyhjiötä ei täytetä sillä, että saa ostaa vaatteensa ja kenkänsä kaupasta kirpparin (jotka nykyään pursuavat vähän käytettyä puoli-ilmaista pikamuotia) sijaan. Luuleeko joku, että tällaiseen kulttuuriin kasvaneesta nuoresta tulee aikanaan ehjä ja tasapainoinen aikuinen, jos vaan saa vähän enemmän aineellista hyvää? 

Tässä kirjoituksessa oli muutama sydäntäsärkevä kohta (esim. ruoasta pihistäminen, toki tämä voi tarkoittaa aika lailla eri asiaa eri ihmisille...), mutta paljon siitä paistoi läpi myös näiden nuorten vanhempien henkinen köyhyys. Moni kasvattaa lapsensa kateuteen ja katkeruuteen sekä materialismiin. Lapsesta asti iskostetaan mieleen, että sinä jäät paitsi jostain, joka kuuluisi sinulle. Tietysti moni vanhempi itsekin rypee kateudessa. Pienituloisuuden ei kuitenkaan ole pakko merkitä henkistä köyhyyttä; tämä on aihe, josta voisi tehdä aivan oman ketjunsa. Mutta pienituloinenkin voi opettaa lapselleen itsekunnioitusta, tervettä ylpeyttä, uteliaisuutta maailmaa kohtaan, aineettomien arvojen tunnistamista, kauneuden näkemistä. Tällainen "antakaa perheellemme enemmän rahaa tai me lapset masennumme" on uhkaus, josta nousee vähän karvat pystyyn. Tuilla elävissä vanhemmissa on myös niitä, jotka käyttävät joka euron perheen kokonaisedun kannalta optimaalisesti, mutta varmaan 50 % on kuitenkin kalluja, joiden kaljarahojen lisääminen muutamalla kympillä ei vaikuta lasten hyvinvointiin tai masennuksen kehittymiseen mitenkään. 

Yksi hieno kehityssuunta on ollut lasten ja nuorten ilmaisen harrastustoiminnan kehittäminen. Ainakin omassa kaupungissani on viime vuosina tullut tarjolle monenlaista koulun tiloissa tapahtuvaa toimintaa. Tällaisessa toiminnassa veroeurot kohdistuvat mielestäni hyvin oikeaan osoitteeseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän viisi