Lue keskustelun säännöt.
Mä en saa koskaan sellaista elämää kuin olisin halunnut
19.04.2024 |
Minusta ei koskaan tule akateemisesti sivistynyttä. Ei edes sellaista joka pystyisi itse itsensä elättämään. Elämästä on mennyt täysin mielenkiinto.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Merkonomin opintoja, juu. Ei mitään muuta tule mieleesi? Kun et sinne päässyt, luovutit kokonaan?
Olen yrittänyt opiskella useasti merkonomiksi tai ylioppilaaksi. Ihan olen ollut aina koulussa oppilaana. Mitä voisin opiskella kun minulla on tuki ja liikutaelinsairaus? Se sulkee pois esim lähihoitajan, kokin, pph.n yms opinnot.
Onhan niitä ammatteja, joissa liikuntarajoitteinenkin pärjää. Etkö tosiaan ole kymmenessä vuodessa yhtään keksinyt? Kyllä liikuntavammaisiakin on työelämässä, usko tai älä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet mennyt laittamaan onnesi tuollaisten varaan? Jos jokin ei ole mahdollista, älä vaadi sitä itseltäsi. Mitä väliä sillä sulle on tuleeko onni jostain akateemisuudesta tai jostain muusta? Ei mua ainakaan ole koulutus tehnyt onnelliseksi. Taitaa olla pelkkää harhaa. Olisit ihan sama tyyppi vaikka olisi mikä paperi taskussa. Luuletko että olisi aina hymy huulilla, jos olisit sanut x ja y asian?
Toivo kannattaa aina! Mä halusin palavasti pelitaiteilijaksi/animaattoriksi/UI-UX suunnittelijaksi. Pääsin korkeakouluun ja opettelin kaikenlaista myös vapaa-ajalla.
Minua yritettiin tyrmätä mutta niin minä vain ponnistin, sain työharjoittelupaikan mobiilipelifirmaan ja pääsin työelämään.
Älä luovuta! Kannattaa aina yrittää, uskon että asia harmittaisi enemmän jos ei edes yrittäisi kun se että epäonnistuu yrittäessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva varmaan saa sellaisen elämän mitä olisi halunnut. Veljeni ei todellakaan halunnut pyörätuoliin.
Omat maltilliset toiveet elämältä, työpaikka ja oma perhe, on myös huuhdottu ulottumattomiin.
Silti olen varma, että elämääni vielä tulee hyviäkin juttuja. Viime vuoden huhtikuusta asti elämäni olikin hyvällä mallilla, nyt taas olen vähän tuuliajolla.
Tunnistamisen uhallakin: Veljeni toteutti sitten yhden unelman ja muutti Espanjaan asumaan. Ei kannata jäädä vellomaan siihen mitä ei saanut, vaan lähteä kohti sitä mitä haluaa.
Entä jos ei ole enää unelmia, kun ei saanut sitä mitä elämältä halusi, esim. ihan tavallista perhettä? Jos ura, raha, asema ja yliopistotutkinnot (on jo tehty) eivät kiinnosta? Ikää sen verran, että työllistyminen epätodennäköistä. Eikä ole työttömänä (mahdollista muuttaa sinne Espanjaankaan? Ei ole suuntaa, ei unelmia enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Merkonomin opintoja, juu. Ei mitään muuta tule mieleesi? Kun et sinne päässyt, luovutit kokonaan?
Olen yrittänyt opiskella useasti merkonomiksi tai ylioppilaaksi. Ihan olen ollut aina koulussa oppilaana. Mitä voisin opiskella kun minulla on tuki ja liikutaelinsairaus? Se sulkee pois esim lähihoitajan, kokin, pph.n yms opinnot.
Onhan niitä ammatteja, joissa liikuntarajoitteinenkin pärjää. Etkö tosiaan ole kymmenessä vuodessa yhtään keksinyt? Kyllä liikuntavammaisiakin on työelämässä, usko tai älä.
Onhan niitä, mutta yleensä pitää olla joku tutkinto suoritettu. Itse en ole saanut kuin peruskoulun opiskeltua läpi. En pääse mihinkään ammattikorkeaan tms että pääsisin johonkin ns henkiseen työhön. Tuon vamman takia mulle on aina suositeltu merkonomin tutkintoa, mutta kun sekin on minulle liian vaikea puhumattakaan lukiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole tyytyväinen minäkään elämääni, mutta muistutan itseäni olemaan onnellinen siitä mitä on eikä murehtimaan mitä ei ole. Kaikilla on jotain joka on hyvin. Pienikin asia. Ja tilanteet muuttuu. Huomenna jo voi olla toisin. Sitäpaitsi onnellisuus on mielentila, ei se tule ulkoisista asioista.
Miksi aina sanotaan näin? Minä olen ainakin onnellinen lapsestani joka päivä. Ja kodistani, kaikesta mitä siinä näen. Vaikka ovat ulkoisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Merkonomin opintoja, juu. Ei mitään muuta tule mieleesi? Kun et sinne päässyt, luovutit kokonaan?
Olen yrittänyt opiskella useasti merkonomiksi tai ylioppilaaksi. Ihan olen ollut aina koulussa oppilaana. Mitä voisin opiskella kun minulla on tuki ja liikutaelinsairaus? Se sulkee pois esim lähihoitajan, kokin, pph.n yms opinnot.
Onhan niitä ammatteja, joissa liikuntarajoitteinenkin pärjää. Etkö tosiaan ole kymmenessä vuodessa yhtään keksinyt? Kyllä liikuntavammaisiakin on työelämässä, usko tai älä.
Onhan niitä, mutta yleensä pitää olla joku tutkinto suoritettu. Itse en ole saanut kuin peruskoulun opiskeltua läpi. En pääse mihinkään ammattikorkeaan tms että pääsisin johonkin ns henkiseen työhön. Tuon vamman takia mulle on aina suosi
Olisit mennyt ammattikouluun. Opiskellut vaikka ompelijaksi. Tai floristiksi. Tai helvetti soikoon, vaikka trukkikuskiksi. Mutta koska sinulle on suositeltu merkonomin ammattia, etkä siihen päässyt, luovuit kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tyytyväinen minäkään elämääni, mutta muistutan itseäni olemaan onnellinen siitä mitä on eikä murehtimaan mitä ei ole. Kaikilla on jotain joka on hyvin. Pienikin asia. Ja tilanteet muuttuu. Huomenna jo voi olla toisin. Sitäpaitsi onnellisuus on mielentila, ei se tule ulkoisista asioista.
Miksi aina sanotaan näin? Minä olen ainakin onnellinen lapsestani joka päivä. Ja kodistani, kaikesta mitä siinä näen. Vaikka ovat ulkoisia asioita.
Tämä. Lähes aina tuo _mielentila_ liittyy vahvasti ulkoisiin tekijöihin. Kaikki muu on kliseistä lässytystä ja scheissea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Merkonomin opintoja, juu. Ei mitään muuta tule mieleesi? Kun et sinne päässyt, luovutit kokonaan?
Olen yrittänyt opiskella useasti merkonomiksi tai ylioppilaaksi. Ihan olen ollut aina koulussa oppilaana. Mitä voisin opiskella kun minulla on tuki ja liikutaelinsairaus? Se sulkee pois esim lähihoitajan, kokin, pph.n yms opinnot.
Onhan niitä ammatteja, joissa liikuntarajoitteinenkin pärjää. Etkö tosiaan ole kymmenessä vuodessa yhtään keksinyt? Kyllä liikuntavammaisiakin on työelämässä, usko tai älä.
Onhan niitä, mutta yleensä pitää olla joku tutkinto suoritettu. Itse en ole saanut kuin peruskoulun opiskeltua läpi. En pääse mihinkään ammattikorkeaan tms että pääsisin johonkin ns henki
Käsityöni oli koulussa huono ja taitaa trukkikuskin koulutus olla sellainen ettei siihen näiden sairauksien kanssa pääse. Kuten laitoin, niin hainhan minä monelle eri linjalle ammattikoulussa enkä ole päässyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Matkustaminen on yläluokkaa varten, ei minkään työläisluusereitten kuulukkaan matkustaa tai saavuttaa unelmiaan.
t. A Stubb
Olen muutaman kerran matkustanut eikä kiinnosta hotellielämä enää pätkääkään kun on omassa sängyssä kotona nukkuminen parempaa.
Ei tarvitse syyhyjä, jalkasieniä ja muita tarttuvia tauteja pelätä eikä myrkky rokotteita ottaa painellessa pitkin maailmaa.
Mikä ihmeen unelma on matkusteleminen sillä sehän on kaikkein raskainta ja kuluttavinta elämää pakata koko ajan matkalaukkua ja kulkea paikasta toiseen.
Jos kaikilla olisi niin saastuvampaan elämäntapaan kuin matkusteluun pitkin maailmaa niin kuinka äkkiä maapallomme tuhoutuisi. Köyhien määrä vielä hidastuttaa tätä ilmaston tuhoutumista jonkin verran pysymällä siellä mihinkä on syntynyt eikä matkustele pitkin poikin maailmaa. Rikkaimpien maapallon tuhoominen on järkyttävää kun ne tarvitsee neljä maapalloa kulutukseensa.
Minun unelmat ei ole ole koskaan matkustella vaan kasvattaa omaa puutarhaa. Inhoan matkalaukku ja hotellielämää joka on steressaavaa ja ankeaa enkä viihdy hotelleissa.
En tekisi rikkauksilla yhtään mitään kun haluaisin vain katsella pientä omaa kasvattamaa puutarhaani ja se riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistamisen uhallakin: Veljeni toteutti sitten yhden unelman ja muutti Espanjaan asumaan. Ei kannata jäädä vellomaan siihen mitä ei saanut, vaan lähteä kohti sitä mitä haluaa.
Entä jos ei ole enää unelmia, kun ei saanut sitä mitä elämältä halusi, esim. ihan tavallista perhettä? Jos ura, raha, asema ja yliopistotutkinnot (on jo tehty) eivät kiinnosta? Ikää sen verran, että työllistyminen epätodennäköistä. Eikä ole työttömänä (mahdollista muuttaa sinne Espanjaankaan? Ei ole suuntaa, ei unelmia enää.
Muutama vuosi sitten kohtasin nelikymppisen lapsettoman, mutta ilmiselvästi lapsirakkaan naisen. Hän sanoi minulle, että toivosta ei saa luopua. Lisäisin tuohon, että kannattaa hankkia uusia unelmia, vaikka kuinka pieniä. Yleensä ottaen sisältöä elämään. Minäkin pääsin työkokeilun kautta palkkatuettuun työhön aivan loistavaan työpaikkaan. Se tosin päättyi maaliskuussa.
Hain tuonne työpaikkaan pienen pakon edellä. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä työvalmennussäätiölle, tiesin, etten halunnut sinne ja etsin jotain muuta ja löysin. Eli tavallaan näin suunnan minne en halunnut mennä, ja valitsin toisen suunnan, ja se osoittautui loistavaksi.
Vuoden alusta sain lukea lehdestä, että alussa mainitseni nainen oli saanut tyttären.
Kaikkea voi tapahtua, kunhan itse tekee edes jotain, etsii ja kokeilee. Yrittää nähdä mahdollisuuksia, mahdottomuuksien sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki uusia unelmia? Öö... ne on kai aika pitkälti sisälle rakennettuja
Vierailija kirjoitti:
Hanki uusia unelmia? Öö... ne on kai aika pitkälti sisälle rakennettuja
Tämä. Ei unelmia voi väkisin hankkia ja tekemällä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hanki uusia unelmia? Öö... ne on kai aika pitkälti sisälle rakennettuja
Enpä tiedä, sisälle rakennetuista unelmista. Ehdin melkein viisikymppiseksi, ennenkuin keksin haluavani opetella soittamaan rumpujakin.
Sen myönnän että sana "hanki," tuntui itsestänikin huonolta, mutten parempaakaan keksinyt.
Sinnä kolmekymppisenä jo koulut käyneenä työuraa aloitelleena, jäin sairaslomalla katsomaan Ylen japanin kielen kurssia, huomasin että voisi ollakin kiva oppia japania, ja tallensin joka jakson, joita en töiden takia pystynyt katsomaan, ja opiskelin siis japania. Eihän se tavallaan unelma ollut, mutta esimerkki siitä, että voihan niitä uusia itseä kiinnostavia juttuja löytää läpi elämän.
Mun tapauksessa kyse on siitä, että haluaisin elättää itse itseni. Toki voin harrastaa mitä tykkään yms mutta suurin unelmani elämässäni oli tuo, että pystyisin elättämään itse itseni.ap
Unelmat vaihtuu toisiin
Valuen vuosiin vihaisiin
Vierailija kirjoitti:
Unelmat vaihtuu toisiin
Valuen vuosiin vihaisiin
Lähtisin, mut se vaan ei mee enää niin.
Viisailta opittua, eli korkeampaa tietoa.En ota kunniaa itselleni:
Jos ihmisellä ei ole unelmia tai päämääriä mitä odottaa ja iloitsee, hän on jo " lähön edellä".
Tästä syystä moni eläkkeelle jäätyään kuolee hyvinkin pian. Mielentila/ tunteet ovat yhteydessä kehoon ja soluihin, ja tällöin ne saavat käskyn delata. Ja tulee kotiin kutsu, sillä tällä tyypillä ei ollut enää syytä elää.
Jos siis haluatte elää, unelmoikaa .
Kuolemaa ei tarvitse pelätä.Sillä kuolemaa ei edes ole.Olemme ikuisia henkiä.
Tätä elämää ei tarvitse ottaa niin vakavasti, koska se ei koskaan päätykään.Vain ruumis kuolee.
Olkaa siis armollisia itsellenne.Ette tehnyt mitään väärin, ettekä jääneet mistään paitsi.
Elämän ei tarvitse mennä" hyvin".Se menee miten menee,ja olkoon niin.Jos sen hyväksyy,tulee onnelliseksi automaattisesti.
En minäkään, mutta minkäs teet. Elettävä niillä korteilla mitä on.
En ole tyytyväinen minäkään elämääni, mutta muistutan itseäni olemaan onnellinen siitä mitä on eikä murehtimaan mitä ei ole. Kaikilla on jotain joka on hyvin. Pienikin asia. Ja tilanteet muuttuu. Huomenna jo voi olla toisin. Sitäpaitsi onnellisuus on mielentila, ei se tule ulkoisista asioista.