Mä en saa koskaan sellaista elämää kuin olisin halunnut

Vierailija kirjoitti:

Säälin ihmisiä jotka toivoo koko ajan kuolemaa. Te pelkäätte elämää. En nyt rohkaise ketään.

Ainakaan en tehnyt lisää ihmisiä tälle pallolle kärsimään. Ehkä elämäni ainoa hyvä teko, vaikka itsekkäistä syistähän sekin kumpusi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä esti sinua tekemästä elämästäsi sellaista kun halusit?

Sairaudet ja fyysinen vammaisuus.

Höpö höpö. Ne sinun sairautesi ovat melko vähäisiä. Olisit kyllä pystynyt vaikka mihin, jos sinussa olisi edes rahtunen oma-aloitteisuutta ja sisukkuutta.

Tuki ja liikuntaelinsairauteni takia on tullut hylkäys aikoinaan monista opiskelupaikoista.

Olisit hankkinut rollaattorin tai pyörätuolin. Olisit opiskellut jotain, missä ei tarvitse liikkua paljon. Kyllä sinä olisit voinut keksiä elämässäsi vaikka ja mitä. Sen sijaan olet viettänyt vissiin kymmenen vuotta tällä palstalla rutisemassa mistä milloinkin. Sinä et ole edes halunnut muutosta elämääsi, sillä olet siihen aivan liian laiska.

Minulle kävi myös niin, että elämä kului vaikeuksien kanssa kamppaillessa. Nyt olen jo elämän loppupuolella. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 62 vuotias. Elämässäni on tapahtunut paljon ja kaikki mennyt ihan eri tavoin kuin yritin. Kumma kyllä kaikki menetykset ja vastoinkäymiset ovat vain lisänneet sisua sekä selviämisen tahtoa. Olen saanut joka vaikeuden jälkeen ihan uusia ideoita, uutta suuntaa. Viimeksi puolison kuollessa yllättäen, kodin menettämisen jälkeen tajusin pikku hiljaa,että minulla on suunta vain ylöspäin ja koen olevani vapaa tekemään mitä tahdon ilman omistamisen taakkaa. Nyt haen yliopistoon opiskelemaan ehkä elämäni tärkeintä asiaa, josta olen ajatellut ettei ikinä siihen. Näen asiat niin, että ne annetaan meille ja on vain meistä kiinni miten asennoidumme niihin. Kun yksi tie sulkeutuu avautuu aina toinen tie, joten on vain omaa sokeutta ja pelkoa olla näkemättä toista mahdollisuutta. 

Rutina ja uhriutuminen pois. Aina löytyy jotakin!

Olet selviytyjätyyppiä. Silti sinulla on epärealismia ajatuksissa. Tai kenties tiedätkin, ja valintasi on vain itsekästä itsen toteuttamista muiden kustanniksella. Nimittäin yliopistoon meno. Viet resursseja pois nuoremmiltasi. Tuskin koskaan, lähes ikinä, ei ikäisesi luo enää akateemista uraa, joten hyöty on oma ilosi. Kilpailu nuoremmillakin on kovaa, ja jo kokeneillakin kilpailu tutkimusrahoista ja paikoista on veristä.

Jotkut suorittaa tutkintoja vanhana lähinnä eliitin piirissä. Korottaakseen statustaan muiden silmissä. Ei muita tai yhteiskuntaa hyödyntääkseen. Näillä merkitsee vain läpäisy, ei osaaminen tai sen hyödyntäminen.

Itse arvostan elinikäistä oppimista paljon. Ihmisen on hyvä sivistää itseään monipuolisesti koko ikänsä hautaan asti. Sen voi toteuttaa ilman muilta saatavia hyväksymisleimoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä esti sinua tekemästä elämästäsi sellaista kun halusit?

Sairaudet ja fyysinen vammaisuus.

Höpö höpö. Ne sinun sairautesi ovat melko vähäisiä. Olisit kyllä pystynyt vaikka mihin, jos sinussa olisi edes rahtunen oma-aloitteisuutta ja sisukkuutta.

Tuki ja liikuntaelinsairauteni takia on tullut hylkäys aikoinaan monista opiskelupaikoista.

Olisit hankkinut rollaattorin tai pyörätuolin. Olisit opiskellut jotain, missä ei tarvitse liikkua paljon. Kyllä sinä olisit voinut keksiä elämässäsi vaikka ja mitä. Sen sijaan olet viettänyt vissiin kymmenen vuotta tällä palstalla rutisemassa mistä milloinkin. Sinä et ole edes halunnut muutosta elämääsi, sillä o

Olenhan minä yrittänyt opiskella monta kertaa merkonomiksi ja käynyt iltalukiota. En vaan ole pärjännyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä esti sinua tekemästä elämästäsi sellaista kun halusit?

Sairaudet ja fyysinen vammaisuus.

Höpö höpö. Ne sinun sairautesi ovat melko vähäisiä. Olisit kyllä pystynyt vaikka mihin, jos sinussa olisi edes rahtunen oma-aloitteisuutta ja sisukkuutta.

Tuki ja liikuntaelinsairauteni takia on tullut hylkäys aikoinaan monista opiskelupaikoista.

Olisit hankkinut rollaattorin tai pyörätuolin. Olisit opiskellut jotain, missä ei tarvitse liikkua paljon. Kyllä sinä olisit voinut keksiä elämässäsi vaikka ja mitä. Sen sijaan olet viettänyt vissiin kymmenen vuotta tällä palstalla rutisemassa mistä milloinkin. Sinä et ole edes halunnut muutosta elämääsi, sillä o

Aamen tälle. Ammattivalittajalla olisi aivan toisenlainen elämä, jollei se olisi tuollainen totaalinen laiskamato.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä esti sinua tekemästä elämästäsi sellaista kun halusit?

Sairaudet ja fyysinen vammaisuus.

Höpö höpö. Ne sinun sairautesi ovat melko vähäisiä. Olisit kyllä pystynyt vaikka mihin, jos sinussa olisi edes rahtunen oma-aloitteisuutta ja sisukkuutta.

Tuki ja liikuntaelinsairauteni takia on tullut hylkäys aikoinaan monista opiskelupaikoista.

Olisit hankkinut rollaattorin tai pyörätuolin. Olisit opiskellut jotain, missä ei tarvitse liikkua paljon. Kyllä sinä olisit voinut keksiä elämässäsi vaikka ja mitä. Sen sijaan olet viettänyt vissiin kymmenen vuotta tällä palstalla rutisemassa mistä milloinkin. Sinä

Eihän siitä ole kauaa,kun yritin merkonomin opintoja.

Ei saa kukaan muukaan, sellaista elämää ei ole olemassa. Jos ihminen saavuttaa haluamansa, niin hän ei tule siitä tyytyväiseksi, vaan alkaa haluta taas jotain muuta. Ainoa tie tyytyväisyyteen on halusta luopuminen ja sen ymmärtäminen, että kaikki on jo niin kuin pitääkin ja on aina ollut.

Vierailija kirjoitti:

Ei saa kukaan muukaan, sellaista elämää ei ole olemassa. Jos ihminen saavuttaa haluamansa, niin hän ei tule siitä tyytyväiseksi, vaan alkaa haluta taas jotain muuta. Ainoa tie tyytyväisyyteen on halusta luopuminen ja sen ymmärtäminen, että kaikki on jo niin kuin pitääkin ja on aina ollut.

Ihanaa. Käythän kertomassa tämän sodan lapsiseksiorjille. Kuvottavaa puhetta!

Merkonomin opintoja, juu. Ei mitään muuta tule mieleesi? Kun et sinne päässyt, luovutit kokonaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei saa kukaan muukaan, sellaista elämää ei ole olemassa. Jos ihminen saavuttaa haluamansa, niin hän ei tule siitä tyytyväiseksi, vaan alkaa haluta taas jotain muuta. Ainoa tie tyytyväisyyteen on halusta luopuminen ja sen ymmärtäminen, että kaikki on jo niin kuin pitääkin ja on aina ollut.

Ihanaa. Käythän kertomassa tämän sodan lapsiseksiorjille. Kuvottavaa puhetta!

Miksi täällä aina vedetään päätyyn? Tarkoitin tietenkin ihmisiä, joilla ei ole oikeita ongelmia, kuten vaikkapa Kurt Cobain. Hän saavutti kaiken, mutta sitten ampui itsensä. Eli haluamansa saavuttaminen ei tuo ihmiselle elämään onnellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

akateeminen sivistys on hölynpölyä ja kirjen ulkoaoppimista ja niiden unohtamista ei muuta. ainoa hyvä kahden yliopistomaisteritutkinnon aikana yht. 9 vuotta, oli hengailu vapaa aika, ruokailu ja kuntosali. matka oli muka jonnekin opiskellessa ja saavutin - ei mitään muuta kuin työkkärin ja ruokajonon

 

akateemisena looserina mietin usein, että miksi en lukenut itselleni mitään järkevää ammattia? mutta ei se silloin kiinnostanut kun halusi olla hippi. 

 

mieluummin olisin joku kirvesmies tai nuohooja. saisi omin käsin tehdä jotain ja olla tyytyväinen tulokseensa

 

MInulla myös akateeminen koulutus, joka on tuonut vain kärsimystä. Sitä oli niin tyhmä parikymppisenä, että valitsi mitä sattuu. Kannattaa tarkkaan miettiä, mitä opiskelee. Hyvä koulutus hyvältä, itselle sopivalta alalta on yksi pala onnellisessa elämässä. Mutta väärä valinta, hukkaan heitetyt vuodet synkentävät elämää niin paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasan eivät mene nallekarkit, näin se vaan on. Mutta aina on ihmisiä, joilla menee vielä surkeammin, muistakaa se!

Siis auttaako sinua jotenkin, jos sinulla on paskaa, ja mietit että jollakin muulla on vielä paskempaa? 😳 Ja jos auttaa, niin millä helvetin logiikalla? Tunnet nautintoa muiden vähän suuremmasta kärsimyksestä?

Päinvastoin. Minua vituttaa se, että ihmiset narisevat aivan turhasta. Täällä Suomessa on ihmisillä asiat aivan liian hyvin ja silti jaksetaan kitistä. 

Moi Purra

Harva saa sellaisen kuin haluaa.

Pitää ottaa sellaisen kuin saa ja toteuttaa itseään niissä puitteissa.

Omalla kohdalla sairastelut(itse, puoliso, lapset) romuttivat suurimmat haaveet.

Pitää kasata sirpaleista sellainen elämä, mikä niistä vielä tulee.

T: nimim. Assburger

Hyvä ystävä totesi saaneensa viisikymppisenä sen mitä oli halunnut, perheen, jossa aikuiset "lapset" eivät kuitenkaan ole hänen biologisia lapsiaan. Tuumin siihen, että aina ei saa mitä haluaa, mutta joskus saa sen mitä tarvitsee.

Tuntui hauskalta nähdä ystäväni tuollaisessa mielentilassa, sillä hän on aina ollut valittaja ja kiinnittänyt huomiota asioihin, jotka eivät ole menneet hänen toiveidensa mukaan. Hän valitti nuorena Suomesta ja suomalaisista, mutta varakkaana hänellä oli mahdollisuus viettää talvia Etelä-Amerikassa ja kokea asioita. Hän valitti työtään, ja siitä kuinka hän ei saanut valita ammattiaan. Hänen silloisen tyttöystävän kanssa katsottiin toisiamme epäuskoisina, sillä emme mekään olleet saaneet valita ammattejamme.

Avaus ja ketju on täyttynyt hyvästä pohdiskelusta, ja vaikuttaisi, että ikääntyessään ihmiset jakautuvat kahteen eri tyyppiin. Niihin jotka katsoessa taaksepäin elämäänsä hyväksyvät tekemänsä valinnat ja nekin asiat missä ei voinut omaa valintaa käyttää.

Toinen tyyppi sen sijaan elämää taaksepäin katsoessaan näkee vain ne kipupisteet. Ei saavutuksiaan, eikä sattuman mukanaan tuomaa onnea.

Avaus ja ketju on täyttynyt hyvästä pohdiskelusta, ja vaikuttaisi, että ikääntyessään ihmiset jakautuvat kahteen eri tyyppiin. Niihin jotka katsoessa taaksepäin elämäänsä hyväksyvät tekemänsä valinnat ja nekin asiat missä ei voinut omaa valintaa käyttää.

Toinen tyyppi sen sijaan elämää taaksepäin katsoessaan näkee vain ne kipupisteet. Ei saavutuksiaan, eikä sattuman mukanaan tuomaa onnea.

Näihin tyyppeihin kuuluminen ei toisaalta ole noin toisensa poissulkevaa. Aika moni keski-iän kriisissä näkee lähinnä ne kipupisteet, mutta myöhemmin oppii hyväksymään sen miten oma elämä meni, ja nauttimaan jäljellä olevista vuosista. Ja se on ihan hyväkin, jos vaikka 40-50 ikävuosina kyseenalaistaa siihenastiset saavutuksensa, koska monen asian toteuttamiseen on vielä mahdollisuus. Itse opiskelin siinä iässä uuden ammatin ja hankin elämäni ensimmäisen vakavan parisuhteen.

Minä sain ihan kaiken haluamani, vaikka sairastin lapsena reumaa (ja sairastan edelleen). Piti vain tehdä asioita, jotta sai sen, mitä halusi, ei auttanut jäädä valittamaan, että kukaan ei anna kaikkea valmiina. Jos olisin ap:n tavoin tyytynyt valittamaan, en nyt asuisi kivassa talossa, minulla ei olisi hyvää työpaikkaa, harrastuksia jne. En voisi matkustella (kun on tämä tuki- ja liikuntaelisairaus!) enkä käydä vaikka teatterissa (kun on tämä sairais!).

Onneksi kukaan ei minulle kertonut, että olisi sekin vaihtoehto, että elämänsä voi jättää elämättä sen sijaan, että pyrkisi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Vierailija kirjoitti:

Merkonomin opintoja, juu. Ei mitään muuta tule mieleesi? Kun et sinne päässyt, luovutit kokonaan? 

Olen yrittänyt opiskella useasti merkonomiksi tai ylioppilaaksi. Ihan olen ollut aina koulussa oppilaana. Mitä voisin opiskella kun minulla on tuki ja liikutaelinsairaus? Se sulkee pois esim lähihoitajan, kokin, pph.n yms opinnot.

Niin, aina kaikki on muiden syytä. 

Ryhdistäydy.

Vierailija kirjoitti:

Niin, aina kaikki on muiden syytä. 

 

Ryhdistäydy.

En minä syytä tästä ketään.